Louis Couperus: Hiljainen voima

© Kirjakko

Louis Couperuksen (1863-1923) Hiljainen voima on  siirtomaaromaani, joka kuvaa sentimentaalisen värikkäästi hollantilaisen virkamiesylimystön elämää 1800-luvun lopun Jaavalla ikääntyvän virkamiespäällikön van Oudijckin perheen kautta. Couperus oli itse viettänyt nuoruutensa Jaavalla, ja Hiljaisen voiman fiktio tuntuukin kumpuavan omista kokemuksista, juoruista ja elämyksistä oudossa ympäristössä.

Hiljaisen voiman (Arvi A. Karisto, 1983, suom. Heimo Pihlajamaa, alkup. Die Stille Kracht, 1900) henkilöhahmot ovat karikatyyrimaisia omien kohtaloidensa orjia, joiden avulla Couperus pääsee valottamaan siirtomaaelämän varjopuolia. Couperusta pidetään naturalistina Flaubertin tapaan, mutta Hiljainen voima näyttäytyy siirtomaakirjallisuutta tuntevalle ajoittain jopa tapa- tai luonnekomediana. Tämä ei mitenkään vähennä kirjan arvoa: se on mielenkiintoinen ihan jo siksikin, että Indonesia ympäristönä on siirtomaakirjallisuudessa eksoottinen.

Hiljaisen voiman  päähenkilö, Labuwangin alueen residentti van Oudijck taiteilee parhaansa mukaan hollantilaisen virkamiehistön, paikallisen ylimystön ja oman perheensä muodostamassa Bermudan kolmiossa. Van Oudijckin romaanin aikana läpi käymä antisankarillinen kasvukertomus kunnianhimoisesta übervirkamiehestä eläköityneeksi erakoksi on sinänsä varsin uskottava. Se ei kantaisi kokonaista romaania ilman Couperuksen rehevää ja juurevaa sivuhenkilökaartia: van Oudijckin huikentelevaista kakkosvaimoa, tämän uskollista palvelijatarta, katkeraa poikaa, lemmenkipeää tytärtä, infantiileja kaksospoikia; työhevosapulaista, jonka vaimo pyrkii ylläpitämään eurooppalaista kulttuurisalonkia monsuuninkin aikaan; herrasmiesrakastajalääkäriä; jaavalaisia ylimyksiä, jotka keskittyvät uhkapelaamaan ja järjestämään kapinaa, milloin eivät uhkapelaa. Ja kaikkien näiden hahmojen viettejä ja tarkoitusperiä uhkaa ja vahvistaa salaperäinen Jaavan luonto sekä hallitsematon ilmasto, joka lähettää väliin hirmumyrskyjä ja väliin valkoisia muurahaisia, jotka syövät matotkin lattioilta.

En tiedä onko Gabriel García Marqués lukenut nimenomaan Hiljaista voimaa, mutta Marquésin postkolonialistinen Sadan vuoden yksinäisyys tuli mieleen tätä romaania lukiessa paitsi yleisestä tunnelmasta, myös satunnaisista yksityiskohdista, vaikka eri mantereella ollaankin. Couperus näkee, ettei Jaava ole valkoisella miehellä kuin lainassa, ja yrittää Hiljaisen voiman avulla selittää, miksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *