Dickensiadi: Kohtalon sormi osoittaa minuun

Tänään pääsi käymään jotain erittäin omituista.

Kuvitelkaa. Paikallinen sivukirjasto suurin piirtein lounasaikaan. Keski-ikäinen, akateemista hippiyttään heikosti salaileva naishenkilö ryntää paikalle paakelsinmurusia vanavedessään varistaen. Hän nykäisee läppärilaukustaan pari kuivan oloista oppikirjaa, palauttaa ne pikapikaa automaatilla ja viskoo opukset hyllyyn. Kääntyy kannoillaan, pyyhältää eteiseen ja muuttuu suolapatsaaksi juuri ulko-oven edessä tukkien kaikkien muiden ruokispalauttajien tien.

Koska siinä tuulikaapissa seisoo kirjaston asiakkaiden kirjavaihtohyllykkö. Jossa nakottaa itsetyytyväisyyttä uhkuen Charles Dickensin A Christmas Carol (complete and unabridged) -70-lukulaisena pokkarina. Keski-ikäinen naishenkilö haistaa hitaasti kirjaa. Se ei ole edes kotoisin ketjutupakoitsijan homeisella kesämökillä sattuneelta kahvi- ja ketsuppiräjähdykseltä, joten hän sujauttaa sen pikapikaa laukkuunsa ja poistuu rikospaikalta sivuilleen vilkaisematta.

Kyllä, kuten useimmat teistä jo varmasti arvasivat, nyt minua tuijottaa yöpöydällä Pickwick Papersien lisäksi A Christmas Carol. Se on häthätää lyhytromaani, 128 sivua. 128 sivua isolla fontilla, sitäpaitsi. Luin myös eilen loppuun Bridget Jones: The Edge of Reasonin (samasta vaihtohyllystä, toim. huom.), joten minulla ei ole oikeastaan kesken yhtään kirjaa, jonka aion vakavissani lukea loppuun välittömästi. BJ:n jälkimainingeissa Dickens ei itse asiassa tunnu edes mitenkään erityisen tuskalliselta lukukokemukselta…

Vahva ehkä. Sentään klassista sivistystä. Lesoamisoikeudet. Tärkeää!

6 thoughts on “Dickensiadi: Kohtalon sormi osoittaa minuun

  1. Johanna

    Kyllä yhdellä Christmas Carolilla pötkii jo pitkälle Dickens-uskottavuudessa (ja hei, Owen Meany-yhteys!!). Lisään vielä: keski-ikäinen my ass, senkin nuori akateeminen hippi!

    Reply
    1. kirjakko Post author

      Vetoan keski-ikäisyyteen, koska ne paakelssinmurut olivat peräisin omenakammasta. Ja sitäpaitsi mä viihdyn keski-ikäisenä, tää on ihan ihmisen parasta aikaa. Paitsi Dickensiin hukattu aika, tietty, mutta toisaalta mä hukkasin juuri muutamat työmatkat Candace Bushnellin “Tradin upiinkin”. Joten ei tää 128 sivua (isolla fontilla) verestä tässä suuronnettomuudessa juurikaan.

      Reply
  2. Eeva H.

    Hyvä hyvä! “Saiturin joulu” on ainoa alusta loppuun lukemani Dickens. Se kotiutui meille äännen luettavaksi joulunaluskirjaksi lasten ollessa pieniä, lainattiin kirjastosta monen vuotena. Vasta pari vuotta sitten löysin kirjakaupasta omaan hyllyyn, tämä on Egmont-kustannuksen julkaisema, Antti Aution suomentama ja P.J. Lynchin kuvittama. Pieni epäilys heräsi – onkohan oma versiomme “complete”? Tämäntapaista kirjaa kyllä saatetaan suomentaessa lyhennellä. Mutta ehkä se ei Dickensin kohdalla ole kuin palvelus nykysuomalaista lukijaa kohtaan?

    Reply
    1. kirjakko Post author

      Mun henkilökohtainen näkemykseni on, että vähemmän on tässä tapauksessa enemmän. Tai ainakin tässä 34 sivussa on kalisteltu kahleita jo useamman sivun verran, eikä vieraisille ole vielä ehtinyt kuin Marley.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *