Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu

Astrid Lindgrenin kynästä ovat lähtöisin tusinat lastenkirjallisuuden rakastetuimmista hahmoista. Punatukkainen Peppi Pitkätossu seikkaili aluksi 1940-luvun lopussa pitkissä satukirjoissa Peppi Pitkätossu ja Peppi aikoo merille, mutta muutti myöhemmin Ingrid Vang Nymanin iloisiin kuvakirjoihin. Muistan nämä kirjat lapsuudestani kommelluksekkaina ja erittäin hauskoina, mutta onko aika kohdellut alkuperäistä Peppiä kaltoin?

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu (WSOY 2005)

Kaikki alkaa, kun Peppi Pitkätossu muuttaa ruotsalaiseen pikkukaupunkiin Lampisen sisarusten Tommin ja Annikan naapuriin hänen isänsä Kapteeni Pitkätossun kadottua merillä. Peppi asustelee Huvikummussa yhdessä hevosen ja Herra Tossavaisen kanssa, eikä alistu sosiaalitoimen huollettavaksi, koulun kouluttamaksi tai “lasten kuuluu näkyä, ei kuulua” -periaatteen hiljentämäksi. Itsenäistä elämää edesauttavat niin laukullinen kultarahoja kuin se, että Peppi on maailman vahvin tyttö. Peppiä voisikin tässä mielessä luonnehtia lapsiaikuiseksi tai supersankariksi.

Peppi on luonteeltaan nenäkäs, toimelias ja hyväsydäminen: hän kertoo hurjia juttuja, elää hetkessä, selviytyy kiperistä tilanteista ja järjestää ystävilleen ja kaupungin lapsille iloisia yllätyksiä. Peppi-kirjat Peppi Pitkätossu, Peppi aikoo merille, ja Peppi Pitkätossu Etelämerellä näyttävät kohtauksia Pepin, Annikan ja Tommin seikkailuista niin kotipihalla, kaupunkireissuilla, kuin eksoottisella Etelämeren saarellakin.

Peppi tuntuu edelleen ajankohtaiselta tematiikkansa ansiosta. Pepin lapsiaikuisuuden korostaminen tuntuu välillä raadolliseltakin Tommin ja Annikan kantaessa huolta Pepin yksinäisyydestä. Kirjan kirjoitusaikana lapsiaikuisia oli paljon, ja niin tuntuu olevan nykyäänkin, tosi eri syistä. Toisaalta selkeästi lyhyin kohtauksittain etenevän kerrontatapansa ansiosta ikävät tai tunnelataukseltaan pelottavatkaan pohdinnat eivät kestä kauaa ja niitä seuraa aina valoisampi tai iloisempi tilanne.Lindgrenin kyky samastua ensi kertaa omia siipiään kokeilevaan lapseen on ilmiömäinen.

Näin äiti-ihmisen näkökulmasta mitä-huvittaa -filosofialla elelevä Peppi on hiukan pelottavakin hahmo. Toisaalta tekisi mieli pakottaa Peppi syömään terveellisemmin ja käymään koulua, toisaalta taas ihailee tahtomattaankin Pepin hyviä tekoja ja ilmiömäistä itsesäätelyä esimerkiksi rahankäytön suhteen. Kaiken kaikkiaan Lindgrenin sanoma siitä, ettei elämää tarvitse elää samalla tavalla kuin kaikki muut, tuntuu vapauttavalta. Pepin elämänasenne, jossa ystävät ja arkinen ilonpito ovat tärkeimpiä, vaikuttaa yleisesti ottaen hyvin kannatettavalta.

2,5 -vuotiaalle lapselle lukiessani joudun jonkin verran sensuroimaan Lindgrenin tekstiä: jotkin kohtaukset ovat liian pelottavia tämän ikäiselle lapselle, ja lisäksi kaikki Lindgrenin sanasto ei ole kestänyt ajan hammasta. Myös Etelämeren saaren asukkaiden kuvaus on väliin liian roisia nykymakuun lainaillessaan “jalo villi, valkoinen sivistäjä” -kuvastosta. Itse lukevia lapsia Peppi-kirjat saattavat hämmentää, sillä ne vilisevät kirjoitusvirheitä tyyliin “vaarallisuus -> varallisuus”.

Ingrid Vang Nymanin kuvat tarjoavat mukavia hengähdyshetkiä anekdoottien lomaan. Kirjojen kohtauksellinen etenemistapa tekee niistä erinomaisia luettavia nopeasti kyllästyville tai satunnaisessa kohdassa nukahtaville kokijoille, sillä lukemisen voi lopettaa mainiosti kesken luvun, ja aloittaa seuraavana päivänä uudelleen.

***

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu
Astrid Lindgren: Peppi aikoo merille
Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu Etelämerellä
Suom. Laila Järvinen
Kuvitus: Ingrid Vang Nyman
WSOY 2005
140-160 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *