Kirjaläppää: Kirjabloggaajat instituutioon!

Tämän kesän suuresta kirjablogikohusta (ks. viime kesän kirjablogikohusta täältä) on jäämässä käteen vähintään yksi erittäin mielenkiintoinen kysymys. Onko kirjabloggaaminen todella institutionalisoitumassa, kuten Maaria Pääjärvi blogissaan esittää? Mistä sen huomaisi? Ja mitä tällainen osaksi kirjallisuuskentän rakenteita sementoituminen voisi tarkoittaa?

Seuraa esimerkinomainen intro tieteenhistoriasta (tämän voi skipata)

1800-luvulla luonnontieteet institutionalisoituivat. Tämä näkyi ennen kaikkea amatöörien poistumista alalta, luonnontieteiden eriytymistä luonnonhistoriasta ja -filosofiasta omiksi asiantuntemusaloikseen ja julkista rahoitusta luonnontieteille.

Ennen 1800-lukua arvostettu tiedemies oli useimmiten varakas, runsaasti vapaa-aikaa omaava herrasmies, joka teki tiedettä ulkopuolisesta rahoituksesta ja intresseistä riippumattomana. Tiedemiehet verkostoituivat keskenään yliopiston ulkopuolisissa yhdistyksissä, joita paikallistason seurojen lisäksi olivat mm. 1600-luvulla perustetut The Royal Society ja Académie française. Yhdistyksiin pääsi yleensä jäseneksi vain kutsuttaessa ja jäsenet rahoittivat niin yhdistyksen toimintaa kuin mesenaatteina esimerkiksi yliopistolla puurtavia tieteentekijöitä. Näitä amatööritiedemiehiä pidettiin usein luotettavampina kuin palkkaa nauttivia tieteentekijöitä, sillä heidän katsottiin olevan täysin riippumattomia mistään muusta kuin luonnosta ja rakkaudesta tieteeseen.*

1800-luvun aikana** tiede alkoi kuitenkin näyttäytyä hyvänä sijoituksena erilaisille valtiotoimijoille ruhtinaista hallituksiin: luonnon hallitseminen tieteen avulla, mikä potentiaalisesti tuottoisa pyrintö kaikenlaisten valtapyrkimysten kannalta. Niinpä Eurooppaan perustettiin yhtäkkiä runsaasti uusia yliopistoja, jotka tulivat valtiolliseen ohjaukseen ja toimivat tieteellisten keksintöjen ja kehityksen moottorina 1800-luvulla. Nopea kehitys tarkoitti tieteellisen tiedon kasvua niin roimasti, ettei juuri kukaan kyennyt enää hallitsemaan kaikkia tieteen lajeja: tieteet eriytyivät ja tieteilijät erikoistuivat. Amatöörit eivät enää olleet uskottavia kuin täysin erikoisissa tapauksissa: yliopisto-instituution sisällä toimiminen alkoi tarkoittaa riippumattomuutta yksityisistä toimijoista tai rahoista – uskottavuutta. Amatööritiedemiehet kuolivat lähestulkoon sukupuuttoon. Niinpä kuulemme enää satunnaisesti uutisia, joissa joku tavis on löytänyt jonkun uuden eläin- tai kasvilajin tai komeetan.

Varsinainen pihvi

Luonnontieteiden institutionalisoitumiseen verrattuna suomalaisten kirjallisuustoimijoiden kentän mahdollinen uusmuotoutuminen kirjabloggaajien rantautumisen jälkeen on tietysti pieni asia kaikkien paitsi kentän sisäisten toimijoiden ja ulkopuolisten (?) seuraajien kannalta. Kulttuurihistoriallisesta esimerkistä voimme kuitenkin päätellä, että mullistus voi tuntua suuremmalta kentällä valmiiksi olevista toimijoista kuin tulokkaista, kuten Pääjärvi ansiokkaasti huomauttaa.

Institutionalisoituminen voi kuitenkin merkitä myös kirjabloggaajille suuria muutoksia ja siksi niihin pitäisi herätä nyt.

Institutionalisoitumisessa on kyse itsen uudelleenmäärittämisestä. Niinpä tulee tiedostaa oma positionsa, omat arvonsa ja tunnistaa olennaiset piirteensä. Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen Rivien välissä – kirjablogikirja ilmestyykin tässä mielessä kreivin aikaan.

Institutionalisoituminen tapahtuu aina suhteessa olemassaoleviin instituutioihin. On tärkeää hahmottaa koko kenttä, sillä olemassaoleva kenttä pyrkii määrittämään uuden tulijan paikan tulijasta riippumatta, mikäli tulija ei ota valtaa ja vastuuta oman asemansa määrittämiseksi.

Institutionalisoitumisen tapahduttua rakenteet ovat jähmeämpiä. Niinpä totuttuja käytänteitä, ohjeistoja ja implisiittisiä vaatimuksia ja velvollisuuksia on vaikeampi muuttaa tulevaisuudessa, eikä se onnistu välttämättä edes usealla fiksulla puheenvuorolla. Erityisesti siksi pitäisi ottaa tuo ASML:n luonnos ja sen kommentointimahdollisuus tosissaan.

Institutionalisoitumisen jälkeen myös kentälle pääsy voi vaikeutua, mikäli sääntöjä ja erikoistumista, ehkä jopa suhteita ja rahoitusta vaaditaan aloittamista varten. Tai se voi myös toisaalta helpottua, mikäli koulutusta, rahoitusta tai suhteita tyrkytetään tai rakenteet on pyritty tietoisesti pitämään mahdollisimman heikkoina tai joustavina.

Luemmeko tulevaisuudessa enää satunnaisesti tavisten mietteitä lukemistaan kirjoista?

***

* Huom. ei täysin kaikenkattava selvitys. Lisää voi halutessaan lukea artikkelistani “Uteliaisuus ja tiedonhalu” teoksessa Euroopan historia 1-2 (WSOY 2011), joka ei myöskään ole kaikenkattava esitys, mutta enemmän sinnepäin.

** Epätarkka ajoitus, mutta menköön yksinkertaistuksen nimeen.

 

59 thoughts on “Kirjaläppää: Kirjabloggaajat instituutioon!

  1. hdcanis

    Liian tiukan ja rajoittavan institutionaalisuuden tuloksena “tavisten” keskustelu siirtyy jonnekin muualle ja ne joita vertaiskokemukset kiinnostavat menevät perässä.
    The Kids ja The Man, valitse puolesi.

    Reply
    1. Taika Post author

      Niinpä. Sen takia sen ilmeisesti aikaa myöden (tosin ei varmaan kukaan osaa arvailla kauanko oikeasti menee) ei mitenkään vältettävissä olevan institutionalisoitumisen pitäisi olla kirjabloggaajien näköinen ja kirjabloggaajien ja heidän sidosryhmiensä tarpeista muodostunut. Koska parhaassa tapauksessahan me voimme kököttää kentällä omilla ehdoillamme juuri siinä missä haluamme.

      Reply
  2. Liina

    Tämäpä oli hieno postaus. Ja ajatuksia herättävä.

    Kun yhtäältä siis bloggaajien harteille sovitellaan kirjallisuuskritiikin pelastajan supersankariviittaa ja toisaalta karjutaan, että se ei ole ollenkaan sopiva, bloggaajien pitäisi itse kyetä raivaamaan tilansa. Näyttämään, että osa meistä tekee tätä ja toiset ehkä tuota. Mutta myönnän, että mä en hahmota koko kenttää, ja sikäli tuntuu kauhean vaikealta sanoa, miten kirjabloggaajana asemoidun. Ehkä me spefistit saadaan vapaasti möykätä takahuoneen hyllyjen välissä.

    Reply
    1. Taika Post author

      Tästä pitäisi nyt joku nelikenttäkaavio, palloprosessi ja flow chart kyllä piirtää. 😀 En mäkään ihan hahmota, mutta toivottavasti enemmän kirjablogikirjan lukemisen jälkeen. Tai siinä on ainakin hahmoteltu tätä kenttää bloggaajien itseymmärryksen kautta.

      Reply
  3. Juha

    Hieno juttu! Mutta en ole varakas enkä siten herrasmies, ja joudun siten odottamaan (200 vuotta) sitä valtion rahoittamaa blogi-instituutiota. :-)

    Blogit eivät institutionalisoidu itsestään, vaan joku jengi institutionalisoi ne. Analogian ääneen lausuminen oli ensimmäinen askel. Muutaman vuoden tälle amatöörien kirjallisuuspiirille naureskellaan, mutta vähitellen vertaisarviointi alkaa tuottaa ja laatu paranee. Hauska ajatus.

    Hmm. Ehkä tämä olisi hyvä aika opetella lukemaan.

    Reply
    1. Taika Post author

      Mä kyllä mieluiten itse institutionalisoisin blogini, sen sijaan että antaisin joidenkin toimittajien tai kriitikoiden tehdä sen. Tai edes kustantajien, vaikka on myönnettävä, että kustantajat tekevät paljon hyvää työtä, esim. kirjoja. Ja kyllähän säkin varmasti pystyt 200 vuodessa kehittymään ihmisenä ja lukijana, jos mäkin pystyn. Aloitan kuitenkin naisena, joten tässä on Orlandon haasteet edessä…

      Reply
  4. Maaria Pääjärvi

    Loistavaa tekstiä, Taika!

    Jatkoajatuksia:

    Olemassaolevat instituutiot eivät ole aina järkkymättömiä. Toisin sanoen instituution ulkopuolelta siihen sulautuva ilmiö ei välttämättä menetä erikoisluonnettaan vaan saattaa myös muuttaa instituutiota.

    Parhaillaan on tapahtumassa se, että vanhan instituution taholta tuleva määrittely-yritys pakottaa pohtimaan määrittelyvaltaa. Vanha instituutio ei reagoi, ellei pidä jotain reagoimisen arvoisena. Huom. tässä ei puhuta yksilöistä, vaan isoista rakenteista, vaikka yksittäiset puheenvuorot tulevat tietysti yksilöiltä. Kirjabloggarit joutuvat miettimään toimintaansa jostain toisesta näkökulmasta. Koetaan esim. ulkoapäin tulevaa velvoitusta, johon reagoidaan.

    Avainlause: ” olemassaoleva kenttä pyrkii määrittämään uuden tulijan paikan tulijasta riippumatta, mikäli tulija ei ota valtaa ja vastuuta oman asemansa määrittämiseksi.” Juuri tämän takia kirjabloggaajien ei minusta kannata vedota siihen, että vanha instituutio “ei saa” velvoittaa/kritisoida/syyllistää, koska niin todellakin saa tehdä (ei ole mitään kieltoa), vaan pitää juuri ottaa se vastuu. Joko aletaan toimia kuten koetaan saneltavan, tai ollaan välittämättä. Kirjabloggaajat ovat osa siunatun vapaata julkista sanaa, ja vapaus ei ole sitä ettei kukaan ikinä sano poikkipuolista sanaa minun tekemisistäni, vaan sitä, että sanokoot rauhassa, minä teen silti, lällää. Vapautta valita, minkälaisen palautteen ja kritiikin ottaa itseensä ja mitä ei ota.

    Minun järkeni sanoo, että kyllä, luemme tulevaisuudessa vielä paljon tavisten mielipiteitä lukemistaan kirjoista.

    Vaikka teorian mukaan rakenteen pitäisi olla jähmeämpi, se ei välttämättä ole merkittävästi jähmeämpi, elleivät kirjabloggarit saa päähänsä perustaa liittoa ja sertifioida jäseniään. Sen sijaan osallistumisen näkymätön kynnys saattaa hieman nousta.

    Sen sijaan jos internetin julkaisuvapaus säilyy ja kiinnostus harrasteblogeja kohtaan säilyy ja lukemisesta tulee jopa coolia, kuten HS:n auguurit ennustavat, on mahdollista, että kirjablogikenttä kasvaa, monipuolistuu ja vetää taviskirjoittajia puoleensa jopa enemmän kuin ennen. Lieveilmiöt taas voivat olla juuri sellaisia, kuin Berg jutussaan kuvasi.

    Reply
    1. hdcanis

      Noh, en ole tämänkään keskustelun johdosta kuullut kenenkään bloggaajan olevan lopettamassa bloggausta tai edes merkittävästi muuttamassa linjaansa joten saattaa olla että keskustelua on käyty suurelta osin jotta “vanhat instituutiot” oppisivat jotain. En tiedä kuuntelivatko, sen saamme varmaan kuulla kun vesilasissa myrskyää seuraavan kerran.

      Reply
      1. Maaria Pääjärvi

        Bloggauksen lopettaminen tai linjan muuttaminen lienevät molemmat täysin turhia tekoja, eivätkä tosiaankaan sellaisia seurauksia, mitä kukaan tavoittelee. Siitä huolimatta olkapäälle saattaa marssia tieto siitä, että tuolla ulkona kaiken maailman kirjamaailman homeaivot ovat aika kiinnostuneita siitä mitä täällä kirjablogistanissa tapahtuu.

        Korostaisin kuitenkin tässä jonkinlaista vuorovaikutteisuutta. Olen itse jokaista sieluni osaa myöten bloggaaja ja amatööri mutta toimin silti siinä vanhassa instituutiossa, koska se on osallistanut minut. En luota siihen instituutioon, mutta blogiin luotan kuin kiveen. Niin kauan kuin serverit seisovat ja verkkolaitteessa valo palaa, blogi on ja pysyy. Vanha instituutio ei ole ymmärtääkseni kasannut mitään muutospaineita bloggaajille, vaan todennut että vau, noilla on hyvä meininki, noitten pitäis leikkiä meidän kaa! Niin kustantajien, kirjailijoiden kuin konsernimedian kanssa leikkimisessä on omat hyvät ja huonot puolensa.

        Kukaan ei sanele kenellekään yhtään mitään, eikä ole edes yrittänyt. Jos yrittää, mitä siitä – kaikkihan tässä ollaan itsenäisiä toimijoita, jotka osaavat oletettavasti itse arvioida millainen palaute kannattaa panna korvan taakse ja millainen kannattaa pistää ihan vaan toisen tietämättömyyden tai häijyyden piikkiin. Asiat vaan näyttävät toiselta kun niitä katsoo eri vinkkelistä, ja se kannattaa ottaa vakavasti. Kukaan ei voi määrätä sitä, miten muu maailma hänet näkee.

    2. Taika Post author

      Kiitos, Maaria. Pahoittelen, että vastauksessani kesti näin pitkään, jouduin oikein ajattelemaan…

      Olemassaolevat instituutiot eivät näin kulttuurihistorioitsijan silmin ole ehkä koskaan järkkymättömiä – mutta institutionalisoituvalle (tai jopa institutionalistettavalle) on paljon eroa sillä kuka muutos- tai määrittelypaineet asettaa, miten ja mistä näkökulmasta.

      Tässä keskustelussa on korostunut toistaiseksi ongelmanäkökulma, vieläpä etablisoituneessa instituutiossa valmiiksi toimivien tahojen asettama ongelmanäkökulma, jossa “tulokkaan” itsemäärittelypyrkimyksille on jätetty hyvin vähän sijaa valmiin instituution tarpeisiin ja pyrkimyksiin vedoten. Kun näkökulma on valittu näin, esimerkiksi sen sijaan että kohteelta kysyttäisiin avoimesti, “kuka sinä olet?” ei pyritä ensisijaisesti tasavertaiseen keskusteluun, tai antamaan tarkastelun alla olevalle osapuolelle vapauksia.

      Tieteenhistoriallisen tapauksen kohdalla kasvava rakenteiden jähmeys tuli nimenomaan siitä, että uutta instituutiota, yliopistoa, ohjattiin ulkopuolelta (rahoitus, byrokratia), ja tieteentekijöiden itselleen ja toisilleen asettamista vaatimuksista. On vaikea sanoa, millaiseksi kirjabloggaajien kenttä tulevaisuudessa muodostuu, mutta olennaisinta on pyrkiä varmistamaan, että se ei, esimerkiksi reaktiona muiden kirjallisuuskentän toimijoiden vaatimuksiin/toivomuksiin, muotoudu miksikään muuksi kuin mitä kirjabloggaajat haluavat sen olevan.

      Esimerkiksi luulen, että matalan osallistumiskynnyksen haluamme säilyttää. Niin kauan kuin on kirjastoja, jossa on tarjolla ilmaiseksi sekä kirjallisuustyövälineet että tekniset työvälineet, matala osallistumiskynnys on turvattu, mikäli kirjabloggaava yhteisö ei aseta itse tai mahdollisissa muiden kirjallisuuskentän toimijoiden paineissa muita vaatimuksia uusille osallistujille. Nythän suoria vaatimuksia tekevät lähinnä Suomen laki ja kunkin bloggaajan omatunto.

      Reply
      1. Maaria Pääjärvi

        Jos asiaa tarkastelee hyvin lyhyen aikavälin institutionaalisen muutoksen kannalta, kirja-alalta on jo viideltä viimeiseltä vuodelta poimittavissa muutama muutos, jotka ovat olleet havaittavia mutta joiden “lopullista” (sikäli kun mikään on lopullista) vaikutusta ei tunne kukaan. Kaksi esimerkkiä:

        1) Kustannusala. Pien- ja print-on-demand -kustantamoiden nousu. Osuuskuntamallit (Osuuskumma, Poesia, Crime Time). Tämä kaikki aiheutti hankausta, kun pieniä ja erilaisia tulokkaita haluttiin jättää pois esimerkiksi kieltämällä mahdollisuuksia palkintoehdokkuuksiin tai yrittämällä määritellä julkaisut omakustanteiksi. On muuttanut “laadun” käsitettä – kukaan ei enää arkisesti oleta, että isot kustantamot tekevät parhaat kirjat, ja voidaan jopa ajatella, että omakustanteina ilmestyy merkittävää kirjallisuutta.

        2) Pieni esimerkki runoudesta: lavarunous vs. kirjoitettu runous. Esiintyvälle ja esiintymään erikoistuneelle runoilijalle on lähes mahdotonta luoda “kirjailijauraa” apurahoineen, koska ei ole teoksia. Teoksia ei taas ole välttämättä helppo julkaista, koska esiintyvien runoilijoiden tekstit ja niiden muodostamat kokonaisuudet eivät välttämättä kohtaa runokustantamisen “laatustandardeja”. Miten käy – en tiedä.

        Näiden lisäksi sähkökirjan ajatellaan muuttavan jotain, kritiikin silminnähtävä väheneminen nähdään kentän kollektiivisena ongelmana ja kirjablogien merkityksen nousu yleisesti ottaen positiivisena asiana. Tässä keskustelussa on korostunut ongelmanäkökulma, mutta sen verran kuin minä vanhaa kenttää tunnen, sanoisin että kirjablogit ovat tervetullut ilmiö. Ymmärrän kuitenkin oikein hyvin määrittelyn tarpeen, koska kirjablogistanin ja kirjallisuuskentän tiedot toimintaympäristöstä ja sen mekanismeista ovat erilaisia. Ja pääosa epäilyistä on tässä kuitenkin kohdistunut kustantajiin, joihin aina suhtaudutaan himpun verran epäillen, etenkin kustannusalan viimeaikaisten muutosten vuoksi (paljon jengiä pellolle, omistajasuhteiden vaihdokset, uudenlaisia kaupallisia toimintatapoja ja kokemus asiantuntemuksen vähenemisestä esim. kustannusjohdossa).

        Yksilöiden ratkaisut institutionaalistumisvaiheessa eivät välttämättä mitenkään vaikuta itse institutionaalistumiseen. Sille ei kukaan voi mitään. Sen tapaan pystyy kuitenkin vaikuttamaan hyvin paljon. Kysymyshän on vain arkisesti siitä, että kirjailijat, kustantajat, media (joka uutisoi esim. Blogistania-palkintoa) ja tulevaisuudessa ehkä apurahalautakunnat ottavat huomioon kirjablogistanin mielialoja. Suhtautukoon siihen sitten kuka mitenkin. En minäkään varsinaisesti halua antaa kirjailijalle suositusta apurahaa varten, kun kirjoitan arvostelun hänen teoksestaan vaikkapa Parnassoon, mutta siihenkin minun tekstiäni käytetään. Enkä halua, että kirjoittamiani sanoja käytetään mainospaloina jossain, etenkin kun ne voidaan irrottaa asiayhteydestä härskisti, mutta niitä käytetään.

      2. Taika Post author

        Nimenomaan tuo ensimmäinen esimerkkisi on kyllä kuvaava – muistan hyvin nuo omakustannetaistot palkintojen ulkopuolelle jättämisineen. Mielestäni silloin(kin) näytti siltä, että etabloitunut kirjallisuuskenttä yritti näyttää tulokkaille soveliaan paikan, mikä aloitti julkisen keskustelun, jonka seurauksena paikka alkoikin muotoutua erilaiseksi.

        En tiedä, kuinka paljon yksilöiden ratkaisut vaikuttavat lopulliseen muotoon, mutta kirjablogeissa yksilöiden julkinen ja yksityinen keskustelu on vaikuttanut jo mm. siihen, että isossa osassa arvostelukappaleita käyttävistä blogeista merkitsee arvostelukappaleet (mahdollisesti myös muista lähteistä tulevat kappaleet). Se voidaan nähdä kirjabloggaajainstituutiolle tyypillisenä, blogidiskurssille tuttuna ilmiönä esimerkiksi verrattaessa lehtikritiikkiin. Toinen yksilöiden itseymmärryksen kautta noussut määrittely on, että kirjabloggausta ei samasteta kriitikkotoimintaan, mitä tuo edellinenkin linjaus vahvistaa.

        Tutun kauttahan näitä omiksi koettuja piirteitä tietysti peilataan ja toisaalta etablisoituneella kirjallisuuskentällä tulokkaan muodostamien uhkien ja mahdollisuuksien kautta.

      3. Maaria Pääjärvi

        Samaan aikaan tietysti kirjabloggarien tavoite erottautua “ammattikriitikoista” aiheuttaa sen, että keskustelussa syntyvä käsite kriitikoista aiheuttaa minulle tarpeen erottautua. Kriitikko on yksi kaikkein tiukimmin määritellyistä kirjallisen kentän toimijoista sikäli, että kaikki komentelevat koko ajan. Mitään positiivista puhetta kriitikoista on todella hankala löytää. Ja kun ammattikriitikon käsite on sellaisenaan ongelmallinen, minulle ei ole ihan selvää mistä kirjabloggaajat yrittävät erottautua kun yrittävät erottautua kriitikoista. Jos kyseessä on mielikuva, meillä on yhteinen suunta poispäin tuosta mielikuvasta (mikä sitten onkin määränpää).

      4. Taika Post author

        “Ammattikriitikko” näyttäytyy ainakin itselleni henkilönä, joka a) kirjoittaa ei-itsehallintaiseen foorumiin, b) saa palkkion kritiikeistään, c) pyrkii (mahdollisesti objektiiviseen) arvostelmaan taideteoksesta ja d) jonka arvostelmalla katsotaan olevan arvovaltaa. Tällain ihan pikaisesti funtsittuna. Kirjabloggaaja tyypillisesti a) hallinnoi itse julkaisufoorumiaan, joka sijaitsee aina internetissä, b) ei saa julkaisupalkkiota, c) pyrkii subjektiiviseen arvostelmaan taideteoksesta ja d) nyt näyttää siltä, että myös kirjabloggaajien arvostelmilla katsotaan olevan arvovaltaa.

        Mutta tässä muutoksen kourissa alkaa olla kirjablogeja, joita pitävät ammattikriitikot (esim. Puten Turmio ja perikato), joiden kirjoittajat eivät hallinnoi itse ja saavat julkaisupalkkion tai vast. (Koko lailla kirjallisesti Lilyssä, Kirjava kammari Annassa) tai jotka pyrkivät tarkastelemaan teoksia laajemmin (Jäljen ääni, Deadline torstaina).

        Mitä roolia näyttelee kirjabloggaajien yhteisöllisyys? En tiedä, mutta joku merkitys näyttää olevan sillä, että esimerkiksi sanomalehtipuolen ammattikriitikot ja kirjabloggaajat eivät hobnobbaile keskenään. Aloittamiskynnyksen korkeudessa tuntuu olevan eroa. Tämäkin on kyllä sellainen kysymys, joka ansaitsisi enemmän pohdintaa.

      5. Maaria Pääjärvi

        Sanomalehtien kirjallisuuskriitikot ovat kyllä hieman hämärä ryhmä. Päätoimisia ei ole paljoa, ja monet heistä eivät välttämättä ole koskaan varsinaisesti kotiutuneet blogimaailmaan. Ikäkysymyskin, monet heistä ovat minun vanhempieni ikäluokkia.

        Putte Wilhelmssonilla on kyllä blogi, mutta hän ei taida varsinaisesti olla mikään kyläluuta – siis ei kuleksi pitkin nettiä kommentoimassa.

        Minäkin olen laiska kommentoimaan. Osittain siksi, että arvelen olevani ilonpilaaja. Luen mielelläni ja säännöllisesti kirjablogeja, mutta jotenkin nahjusmaisesti välttelen kommentointia. Juuri sellaisen kuvitelman vuoksi, että laahaan jotain virallisuuden peikkoja perässäni. Luulen, että tämä tunne vaikuttaa moniin muihinkin kriitikkoina toimiviin ihmisiin. Vähän turhanpäiväistä hygieniaa, eiväthän ne pään sisällä olevat aidat kaadu ellei niitä kaada.

        On kyllä paljon kriitikoita, jotka sanoisivat ykskantaan, että eivät todellakaan kirjoita objektiivisia arvioita, eivätkä edes yritä.

  5. sannabanana

    Mikä tämän kaiken kohun ja porinan, sekä ohjeistuksen jälkeen tulee kirjablogeissa muuttumaan?

    Arvostelukappaleet merkitään jo aivan yleisesti postauksissa ja kustantajien kekkereistäkin raportoidaan usein yksityiskohtaisesti. Nämä ‘kytkökset’ ja ‘yhteistyö’ ovat siis aika rehdisti esillä blogeissa kaikille kuluttajille.

    Taitaa olla muutama blogi, joissa arvostelukappaleita ei olla mainittu erikseen, eli tuo asia saattaa noissa blogeissa muuttua. Onneksi oli tämä kohu!

    Reply
    1. Juha

      Kohu on ehkä ohi, mutta porina on vasta alussa.

      Alkuun oli innostusta ja viattomuutta. Sitten ns. establishment roiski hyviä (ja niitä toisenlaisia) kysymyksiä ja leimoja touhun ylle. Nyt viattomuuden aika on ohi: halusivat kirjoittajat sitä tai ei, kirjablogit ovat valtaamassa paikkaa kulttuuriskenessä. Kuviteltu yleisö on muuttunut. Kysymyksille altistuneet bloggaajat (yhdessä ja itsekseen) joutuvat miettimään vastauksia: miksi, kenelle, mitä, miten?

      Näin identiteetti syntyy.

      Mitä ryhmäidentiteetistä seuraa? En tiedä. Koheesiota? Oma valtio?

      Reply
      1. Taika Post author

        Noniin, Juha, ehditkin sitten ekana. Samaa mieltä, hyviä kysymyksiä. Toivottavasti tulee mahdollisimman laaja julkinen keskustelu!

      2. Sannabanana

        Takerrun nyt pikkujuttuun, kun naputtelen kännyruudulla: epäilen, että bloggareilla on jo identiteettejä, eli ne moninaiset ajatukset siitä keitä he kirjabloggareina ovat. Kuinka paljon identiteettiä voidaan määritellä ulkoapäin, voidaanko ollenkaan?

        En aio liittyä seuraan tai järjestöön, ajatus ei innosta tai kiinnosta ollenkaan :)

      3. Taika Post author

        IT is a truth universally acknowledged, that a single man in possession of a good fortune must be in want of a wife.

    2. Taika Post author

      Luulen, että jokainen kohu muuttaa aina jotain. Viimekesäistä kohua pohtiessamme taisimme jengillä huomata, että kirjabloggaajat eivät pääosin ole tai edes halua olla (ammatti)kriitikoita tai toimia (ammatti)kriitikkoinstituution puitteissa. Havainto vapautti kirjabloggaajat yhdenlaisista vaatimuksista.

      Jos tästä kohusta jää käteen se, että muut kirjallisuusalalla toimijat alkavat nähdä kirjabloggaajat pysyvänä osana kirjallisuusalaa (vaikka vielä ei tiedettäisikään mikä tai minkänäköinen se lopullinen positio on), ollaan jo tärkeän tiedon äärellä. Muut paikalliset toimijat toimittajista kriitikoihin, kirjailijoihin, kustantajiin ovat tyrkyttämässä meille paikkaa, jonka katsovat kukin omista näkökulmistaan meille sopivaksi. Jos hyväksymme sen mukisematta, joudumme mahdollisesti positioon, jota emme oikeastaan halua, mutta jonka muuttaminen itsellemme sopivampaan suuntaan osoittautuu myöhemmin mahdottomaksi.

      Kohun seuraamukset voivat olla siis huomattavasti suuremmat ja arvaamattomammat kuin yksittäisinä ongelmina esiin nostetut arvostelukappale- ja läpinäkyvyyskysymykset antavat ymmärtää.

      Reply
      1. Sannabanana

        Vakavalta ja valtavalta kuulostavat nuo skenaariot. Luulen, että kirjablogeista on sadankin kohun jälkeen jäljellä moninaisia näkemyksiä.

        Vapaaehtoisesti omaa kirjablogia kirjoittavalta ihmiseltä on kyllä mielestäni vaikeaa vaatia paljoa, en osaa edes kuvitella instanssia, jolla olisi jonkinlainen oikeus esittää vaatimuksia, jotka voisi ottaa vakavasti ja niistä ahdistua. siis lainsäädännön lisäksi. Se, että joku toinen bloggari on postauksessaan tai kommenttikentässä sitä mieltä, että asiat pitäisi tehdä tavalla x ei tarkoita, että niin on pakko tehdä, tai että tuo vaatimus olisi jollain tavalla ‘otettava vastaan’.

        Olen tyhmä, en ymmärrä, on myöhä. Kuvittelen olevani vapaa.

      2. Taika Post author

        Apua, mä vastailen nyt ihan satunnaisessa järjestyksessä kommentteihin, kun nämä eivät näy mun kommenttifiidissä erityisen koherentisti.

        Musta puolestaan tuntuu, että koska on kaikenlaisia jo arvovaltaisia instansseja (Hesari, ASML, Kuluttajavirasto, Kirjailijaliiton puheenjohtaja), jotka pyrkivät määrittämään varsin hajanaista, harrastelijapohjalta tapahtuvaa toimintaa sitä omaa arvovaltaansa käyttäen, on erityisen helppoa ahdistua määritelmäyrityksistä. Nimenomaan vapaana, omaa juttuaan puuhailevana tahona. Ainakin minä ahdistun helposti.

        Siksi on ainakin minulle, omasta mielestäni, tärkeää tiedostaa, että ei tarvitse, valta on itsellä, sitä ei tarvitse antaa muille. Toisaalta on tärkeä ymmärtää, mistä näiden jo instituutiossa vaikuttavien tahojen määrittelypyrinnöt ja bloggaajille asettamat vaatimukset johtuvat – että mistä tässä nyt ollaan huolissaan, ja millaista kehityskulkua pyritään julkisessa keskustelussa aiheuttamaan.

        Mun mielestä on ihan todella kunnioitettavaa, että monille bloggaajille tällaiset valta-asiat ovat intuitiivisesti selkeitä.

      3. Juha

        Bloggaajat ovat tottakai vapaita kirjoittamaan, mitä haluavat ja miten haluavat. Sananvapaus ei ole vaarassa. Tähänastisen kohun seurauksena itse aion jatkaa entisellä linjallani mutta eri syistä.

        Mitä bloggaajat eivät voi hallita, on sanan ‘kirjabloggaaja’ tai ‘kirjablogi’ merkitys. Se (ne) tarkoittaa(vat) eri ihmisille eri asioita, ja sanan merkitys asuu sen käytöss-… zzz ZZZ perheyhtzzz ZZZ …

        Maailmassa on kuitenkin instituutioita, kuten perinteinen media, joiden kielenkäyttö tapaa ohjata yleistä kielenkäyttöä. Jos perinteinen media alkaa käyttää sanaa ‘kirjabloggaaja’ merkitsemään “huonoa kriitikkoa”, “asiantuntematonta peukuttajaa” tai “pelkästään viihdekirjoja ahmiva maallikkoa”, merkitys tarttuu laajempaan käyttöön. Tämän jälkeen on aivan sama, mitä bloggaaja ajattelee itse tekevänsä. Yleisessä kielenkäytössä kirjabloggaaminen on, mitä muut antavat sen olla (yst. terv. Kuningas Lear).

        Esimerkiksi hierojat ovat, ainakin Helsingissä, joutuneet lisäämään kyltteihinsä sanan ‘klassinen’, koska alalle on tullut muunlaista hierontaa.

    3. Taika Post author

      Identiteettiä ei varmasti voikaan määritellä ulkoapäin, mutta yritystä siihen suuntaan kokevat kaikki ihmiset päivittäin, kun muut arvioivat habituksen tai muun ulosannin perusteella, kuka sinä olet. Pahimmillaanhan julkisuuden toimijat kokevat tällaista määrittelyä mediassa.

      Mun mielestä olisi nimenomaan toivottua, että kirjabloggaajat yksilöinä ja jengissä pysyisivät Morren tavoin http://morrenmaailma.blogspot.fi/2013/06/suorasanainen-ja-itsekas-kirjabloggaaja.html oman identiteettinsä ja roolinsa määrittelijöinä silloinkin kun ulkoinen paine, voimassa oleva instituutio tai joku muu taho ehdottelee, näkee tai väittää jotain ihan muuta.

      Lisää pohdintaa
      hdcanis http://hdcanis.blogspot.fi/2013/06/we-dont-need-no-stinking-badges-ja.html ja Ilselän Minna http://ilsela.blogspot.fi./2013/06/palstanpitaja-kuuntelee-kohinaa.html

      Reply
  6. Juha

    Suomi ei liene ensimmäinen maa tässä myrskyssä? Onko kellään käsitystä, miten muissa maissa skene kehittyy? (Eli: miten ruotsalaiset ovat asian hoitaneet?)

    Reply
    1. Taika Post author

      Ruotsalaisilla on iso kirjablogiportaali, jossa on listattuna kaikki ruotsalaiset kirjablogit, mutta muuten en tiedä sen toiminnasta enempää. Briteistä ja USA:sta seuraan vain yksittäisiä blogeja, mutta olen the Guardianista antanut itseni ymmärtää, että Briteissä kirjabloggaajat voivat kirjoittaa/myydä arvioita ja kolumneja ainakin sanomalehtien nettiportaaleihin ikäänkuin freelancereita, vaikka toimivat muuten itsenäisinä bloggaajina.

      Reply
      1. sannabanana

        Minusta on todella vaikeaa uskoa, että missään kirjabloggaustoiminta olisi mitenkään enemmän järjestäytynyttä tai ‘rekisteröityä’ kuin Suomessakaan.

        Blogeihinhan liittyy käsittääkseni olennaisesti vapaus ja niitä syntyy ja kuolee jatkuvasti.

        Ei Ruotsissakaan ole mitään yhtä kirjablogiportaalia, johon KAIKKI kirjablogit oltaisiin listattu. Suomessakin on blogilista.fi (vai mikä se nyt olikaan) mutta ei sekään ole kaikenkattava. Kaikenlaisia blogilistoja löytyy ja baljon blogeja, jotka ovat listojen ulkopuolella.

      2. sannabanana

        Pikakatsauksella The Guardianin kirjablogeja ja kirja-arvioita (ne ovat The Guardianin portaalissa erikseen) molempia kirjoittavat The Guardianin henkilökuntaan kuuluvat kirja-alan ammattilaiset, eivät tavisbloggarit.

      3. Taika Post author

        Guardianiin kirja-alan uutisia, artikkeleita tai blogeja kirjoittavilla on usein on omia kirjablogejaan, esim. Sam Jordisonilla http://samdjordison.blogspot.fi/. Samoin Guardianissa monesti linkataan tai viitataan kirjablogeihin ja toimittajat selvästi suosivat omia lempiblogejaan. Minusta tämä on näyttänyt tietynsorttiselta kirjabloggaajien professionaalistumiselta, mutta voi olla, että suuntaa on myös ammattilaiskirjoittamisesta bloginpitoon päin, kun bloggaaminen ei sulje pois ammattijulkaisemista. Suomessahan blogeja ovat pistäneet pystyyn Kyösti Salovaara ja Putte Wilhelmsson ja toisaalta kirjabloggaajista ainakin Hanna Pudas kirjoittaa myös aikakauslehteen.

      4. Taika Post author

        Minusta olisi ikävää, jos kirjabloggaustoiminta ryhtyisi byrokraattisesti hallituksi viralliseksi toiminnaksi, joten siinäkin mielessä mahdolliseen kirjallisuuskentän sisäiseksi alaksi sulautumiseen pitäisi kiinnittää huomiota, etenkin kun siihen näyttää siihen näyttää sisältyvän kaikenlaisia vaateita ja toiveita.

        Kirjaseurannan listassa oli viime katsomalla 189 kirjablogia, mutta tosiaan kirjablogejakin varmasti syntyy ja kuolee koko ajan. Hyvä muistutus, kiitos.

      5. sannabanana

        “… olen the Guardianista antanut itseni ymmärtää, että Briteissä kirjabloggaajat voivat kirjoittaa/myydä arvioita ja kolumneja ainakin sanomalehtien nettiportaaleihin ikäänkuin freelancereita, vaikka toimivat muuten itsenäisinä bloggaajina.”

        Minusta tuo antaa hiukan harhaanjohtavan kuvan The Guardianin kirjabloggauksista. Onneksi netissä voi itse tarkasta helposti faktat. Tsekkasin Guardianin kirjablogiin kirjoittaneet viimeisen reilun kahden viikon ajalta:

        Andre Gerard – kustantaja, kirjailija
        Stephen Moss – kirjailija, The Guardianin Feature Writer, tv-tuottaja
        Hannah Freeman – Guardianin Community co-oordinator for culture
        Richard Lea – kirjailija, subeditor of book (Guardianissa)
        Billy Mills – kirjailija, kustantaja
        Robert McCrum – kirjailija, associate editor of Observer, editor in chief of Faber&Faber
        Richard Lynch-Smith – kirjailija, toimittaja
        Sam Jordison – Guardian monthly reading group organiser, kirjailija
        Adrian McKinty – Kirjailija (12 kirjaa)
        Carol Rumens – palkittu runoilija, professor of creative writing & paljon muuta
        Michelle Pauli – deputy editor of the Guardian
        Gillian Slovo – kirjailija, näytelmäkirjailija & paljon muuta
        John Dugdale – Guardianin associate media editor

        Luulen, että tuossa sarjassa ei oma kirjablogi paina paljoa, ja jutut on julkaistu Guardianin blogissa ihan muiden ansioiden perusteella, kuin ahkeran kirjabloggauksen.

      6. sannabanana

        Ja katsoitko tuota Sam Jordisonin blogilinkkiä? Se ei ole edes kirjablogi, vaan Jordison näyttäisi kirjoittelevan sinne ainoastaan muualla julkaisemiaan artikkeleita. Niitäkin aika niukasti, sillä postauksia on ollut:

        2013 – 2
        2012 – 1
        2011 – 0
        2010 – 2
        2009 – 16 (huippuvuosi, ja tätä ennen taas vähemmän).

        Tutkitaan ennen kuin hutkitaan ja aletaan ennustaa maailmanloppua vapaalle bloggaukselle ja itsemäärittelyn moninasille mahdollisuuksille!

      7. sannabanana

        Anteeksi, että pommitan blogissasi :-)

        “Samoin Guardianissa monesti linkataan tai viitataan kirjablogeihin ja toimittajat selvästi suosivat omia lempiblogejaan. Minusta tämä on näyttänyt tietynsorttiselta kirjabloggaajien professionaalistumiselta, mutta voi olla, että suuntaa on myös ammattilaiskirjoittamisesta bloginpitoon päin, kun bloggaaminen ei sulje pois ammattijulkaisemista.”

        Jos toimittajat kirjoittavat vaikka jostakin ajatuksesta, kirjasta, ideasta, tapahtumasta, joka on tullut esille jonkun toisen kirjablogissa, ja sitten linkkaavat vaikka siihen, en jotenkin näe sitä bloggarin professionaalistumisena, sillä jutunhan on kirjoittanut toimittaja ja julkaissut toimitus, ellei sitten bloggaaja ole aktiivisesti ollut jutunteossa mukana. Selvästi kirjablogejen hieno ansio on kirjallisuudesta ja kirjoista keskustelun ja ajatustenvaihdon laajempialainen mahdollistaminen, kun kuka vain voi osallistua ja inspiroitua. Toimittajatkin ovat tavallisia ihmisiä jotka voivat huvikseen lukea tai kirjoittaa kirjablogeja.

        Varmasti tapahtuu bloggaamista sekä ammattilais- että harrastajapiireissä, ja on mahdollista siirtyä suuntaan tai toiseen halutessaan. Sinne ammattilaisosastoon tarvitaan tosin ammattitaitoa, eli on jonkilaiset kriteerit, mutta blogata saa aivan vapaasti. Itse voi asettaa tavoitteensa ja lähtökohtansa.

      8. Taika Post author

        Madam, I stand corrected. Tarkempaa tutkimusta olisi todellakin tarvittu ennen Guardianiin viittaamista tässä asiassa. Toivottavasti kirjablogikirja selkeyttää asiaa suomalaisen kentän suhteen.

  7. Reeta / Les! Lue!

    En tunne norjalaista kirjablogikenttää vielä niin hyvin, että voisin puhua heidän kaikkien puolesta, mutta minusta näyttää, että täällä Norjassa on viime vuosina käyty hyvin samanlaista keskustelua kuin Suomessa.

    – Käsittääkseni täällä kustantamot lähettelevät arvostelukappaleita vielä Suomeakin avokätisemmin. Ainakin yksi iso ja suosittu blogi on tehnyt selväksi, ettei halua ottaa vastaan arvostelukappaleita.

    – Vakiintuneet kriitikot ovat myös Norjassa kritisoineet blogeja pintapuolisiksi mutuhuttuilijoiksi. Toisaalta kiitostakin on tullut.

    – Viime vuonna (vai toissa vuonna?) kirjamessujen yhteydessä järjestettiin julkinen keskustelutilaisuus bloggareiden, krijailijoiden ja kriitikoiden kesken.

    – Jossain vaiheessa bloggarit keskustelivat keskenään siitä pitäisikö heidän kirjoittaa ammattimaisemmin vain ei. Täälläkin siis keskustelaan siitä saako “kuka vaan” kirjoittaa blogi “miten tahtoo”.

    – Sen olen muuten huomannut, että useimmat norjalaiset kirjablogit eivät päivitä niin usein kuin suomalaiset. Monissa suomalaisissa krijablogeissahan saatetaan arvostella jopa 4-5 kirjaa viikossa. Täällä tahti on useimmiten sellainen 1 kirja viikossa.

    – Niin ja bloggareiden oma palkinto taidetaan jakaa Norjassa tänä vuonna ekaa kertaa. Tosin siinä ovat mukana vain uudet norjalaiset kirjat.

    Reply
    1. Taika Post author

      Kiitos, Reeta! Todella mielenkiintoista. Määrittelypyrkimyksiä siis sielläkin niin sisä- kuin ulkopuolelta ja toisaalta yhteisöllisyyden rakentamista omaehtoisesti ja ambivalentti suhde kustantamoihin. Tämä ansaitsisi nyt oikein pidempää pohtimista…

      Reply
      1. Minna Vuo-Cho

        Hui kauheaa tuo ajatus siitä, että saako kuka tahansa blogata kirjoista… milläs ajattelivat rajata ja estää ?

        Vaikka voihan sitä tietysti laatia kriteerejä sen suhteen, että kuka pääsee ns. kirjabloggaaja-yhteisön jäseneksi (esim. juuri eri listoihin tai yhteisöjen omille forumeille) Jonkunlaista laadunvalvontaa ? Toisaalta voidaan kysyä, kenellä sitten olisi “oikeus” määritellä nuo kriteerit.

      2. Taika Post author

        Tässähän on tietysti vaikka minkälaisia yhdistys-, liitto- ja seritifikaattikuvioita mahdollisuus… TTVK, anyone? 😀

        Tämä ASML:n säännöstöhän on yksi tällainen kriteerien määrittely-yritys. Ja sekin tulee pääosin ihan muiden toimijoiden kuin bloggaajien pohdinnoista.

      3. Juha

        Jos jokin porukka pistää kerhon pystyyn, porukalla on oikeus päättää, mitä kerhon jäsenyys tarkoittaa tai edellyttää (esim. kirjailijaliitto, partio, kirkko, prätkäjengit). Oikeutta ei siten anneta tai kysytä, vaan siihen tartutaan. Jos sitten prätkäjengin tai kirkon liivit eivät istu, voi perustaa oman kerhon ja alkaa tapella reviiristä.

        Onko sitten bloggaajien keskuudessa järkevää, tarpeellista tai edes mahdollista alkaa heilua laatukriteerien kanssa? Tuskinpa. Blogien kohdalla määrä on omanlaisensa laatu. 😀

        Jotkut saattavat perustaa tiiviimmän blogipiirin, ikään kuin digitaalisen kirjallisuuslehden, jossa kukkivia kukkia jotenkin jalostetaan. Siinä voi olla sitten toisenlainen laatu.

        Blogien kiinnostavuus markkinointikanavana ei nojaa pelkkään mainintojen määrään, joten jotain peliliikkeitä kanavan hallitsemiseksi luultavasti tapahtuu.

      4. Reeta / Les! Lue!

        Minna, lähinnä se keskustelu on siis ollut sellaista, että jotkut bloggarit ovat kehottaneet toisina bloggareita kirjoittamaan eri tavalla (just vaikka “syvällisemmin”) ja siihen on reagoitu vastaamalla, että kukin kirjoittaa mitä ja miten haluaa. Eli ei täällä mitään sääntöjä kukaan laadi, mutta samanlaista bloggaus-keskustelua on käyty kuin nyt Suomessakin.

    2. Taika Post author

      Mielenkiintoista muuten, jos sielläpäin toiveet tai vaatimukset tulevat ikäänkuin kollegoilta. Meilläpäin kun vaatimukset tuntuvat tulleen institutionaalisten toimijoiden taholta.

      Reply
  8. Jenni

    En nyt onnistu kommentoimaan juuri siihen Taikan kommenttiin, johon haluaisin, ja toivon, että kommenttini tulee ylipäätään läpi WordPressin seulan…

    Haluan oikaista aiemmin esitettyä määritelmää (!), että minä tai kukaan muukaan kirja- tai muunkaan alan blogistaan palkkaa/palkkiota saava bloggari ei hallinnoisi blogiaan tai saisi julkaisupalkkiota. Kaikilla tietämilläni “palkkabloggareilla” on sopimus postaustahdista, mutta ei mitenkään blogin sisällöstä. Palkkiota maksetaan myöskin blogin päivittämisestä ylipäätään eikä yksittäisinä julkaisupalkkioina tms. Näin ollen blogin sisältö on hyvin pitkälle bloggarin itsensä päätettävissä, enkä ole ainakaan itse kokenut minkäänlaista ohjailua mediatalon tai kustannusmaailman taholta. Bloggarin “ammatti” tai “työ” on siis hyvin erilaista kuin esim. toimittajan työ, jota olen myöskin tehnyt.

    Reply
    1. Karoliina Timonen

      Näin juuri. Minäkin päätän itse blogini sisällöstä ja saan siitä kiinteää kuukausittaista korvausta. Raameiksi on sovittu tietty määrä postauksia viikossa, mutta ei niiden sisällöstä.

      Reply
      1. Taika Post author

        Kiitos oikaisuista, Jenni ja Karoliina! Toisin sanoen, internetissä asiat toimivat omalla logiikallaan tässäkin suhteessa, eivätkä suoraan vertaudu perinteisiin medioihin tai niiden toimijoihin. Lähimpänä perinteisenä toimijana tulee mieleen kolumnisti.

  9. sannabanana

    Juhalle:
    “Maailmassa on kuitenkin instituutioita, kuten perinteinen media, joiden kielenkäyttö tapaa ohjata yleistä kielenkäyttöä. Jos perinteinen media alkaa käyttää sanaa ‘kirjabloggaaja’ merkitsemään “huonoa kriitikkoa”, “asiantuntematonta peukuttajaa” tai “pelkästään viihdekirjoja ahmiva maallikkoa”, merkitys tarttuu laajempaan käyttöön. Tämän jälkeen on aivan sama, mitä bloggaaja ajattelee itse tekevänsä.”

    Kyllä sitä yleistä kielenkäyttöä ja merkityksiä määrittelevät muutkin tahot kuin perinteinen media, vai mahtuuko Suomeen muka vain yksi virallinen median määritelmä joka termille, jonka kaikki sitten omaksuvat? Luulen, että pienet kansalaiset osaavat ajatella ihan omilla aivoillaankin ja median suhteen varsinkin ovat kriittisiä. Eikö tuota olla opetettu jo ala-asteella monta vuotta!

    Määritelmien moninaisuus kyllä säilyy, kun ollaan demokratiassa, vaikkakin erittäin sääntöjä ja viranomaisten isällistä opastusta rakastavassa sellaisessa :-) Mediakaan ei enää toimi ainoastaan ylhäältä alas, vaan netin ansiosta siitäkin on tullut interaktiivisempaa. Kaikenlaisilla keskustelupalstoillakin rakennellaan määritelmiä, jotka leviävät. Kirjablogin tai sata voi tavallinen ihminen klikata silmiensä eteen ja katsoa mistä on kyse. Luulen myös, että siellä perinteisessäkin mediassa tullaan olemaan kirjablogeista montaa mieltä tulevaisuudessakin, niin kuin kaikista muistakin asioista!

    Reply
    1. Juha

      En minä merkitysten monopolia tarkoittanut vaan suhteellista vaikutusvaltaa. Kirjablogaajat ovat pieni porukka, eikä tarvita kummoista kampanjaa, jotta termi alkaisi saada vivahteita, jotka aiheuttavat epämukavuutta. Tuula-Liina Variksen näkemys sanan ‘kirjabloggaaja’ merkityksestä tuli julki viime kesänä. Kustannusalan toimijat piirtelevät kalvoihinsa toisenlaisia merkityksiä. Lehdissä kirjoitettiin hieman tulkinnanvaraisesti, ja nyt keskustellaan.

      Määritelmiä varmasti riittää. Meillä on demokratiaa ja koulutetumpia ihmisiä kuin koskaan, mutta silti hierojat lisäävät kyltteihinsä ‘klassinen’. Miksi? Koska on vaihtoehtoisia määritelmiä, eikä hieroja voi päättää, mitä määritelmää potentiaalinen asiakas käyttää — väärinkäsitys on kiusallista.

      Jossain vaiheessa kaikkia tietotekniikka-alan ammattilaisia alettiin kutsua nörteiksi, vaikka harvat täyttivät tuolloiset tunnusmerkit. Em. ammattilaiset voivat olla eri mieltä, kitistä ja haastaa lehtikirjoitukset, kolumnit, esitelmät ja juhla- sekä arkipuheet, mutta leima on ja pysyy. Miksi? Vaikka on vaihtoehtoisia määritelmiä, vakiintunut käyttö on valttia.

      Ei tässä tarvitse panikoida, mutta kannattaa olla aktiivinen sen suhteen, miten kirjabloggaaminen julkisessa keskustelussa muotoillaan ja mitä merkityksiä siihen liitetään. Sitä tuo alkuperäinen blogikirjoitus kaiketi tarkoitti.

      Reply
      1. sannabanana

        Vivahteita on aina. Variksella oli mielipide, jollakin toisella toisenlainen mielipide. Kyllä kirjablogien määritelmän ymmärtää samalla tavalla muutkin kuin kirjabloggarit, eli tilanne ei ole bloggarit vs muut tuossa määrittelykysymyksessä,

        Jos kirjablogin nimissä monet alkaisivat tarjota seksipalveluita, minäkin vaihtaisin nimeen ‘klassinen kirjablogi’ 😀 En usko, että jos kirjablogit pysyvät suunnilleen samanlaisina, koko muu maailma määrittelisi ne olennaisesti erilaisina.

        Nörtti-sana onkin hyvä esimerkki: voi olla haukkumasana, merkitä vain tavallista IT-työläistä tai jopa ihailtava ominaisuus = tietskanero. Eli monessa merkityksessä sitäkin käytetään, varmasti myös IT-alan sisällä. Varmaan jossakin sitä käytetään menestyksekkäästi myös markkinoinnissa. Eli mustavalkoista ei ole tämä.

        Ei tosiaankaan kannata panikoida. Keskustelu on todella uskomattoman jännää täällä.

      2. Taika Post author

        Jos Variksella on kirjablogeista mielipide ja jollakin toisella on toisenlainen mielipide, niin tästä ei kyllä seuraa loogisesti mitenkään, että kaikilla on on sama määrittely kirjablogeista. Esimerkiksi HS:n artikkelissa kustantamon edustajan kirjablogimääritelmää hallitsi käsitys kirjablogeista kustantamon yhteistyökumppanina, mikä ei ainakaan oman ymmärrykseni mukaan ole keskeinen tai mitenkään välttämätön osa kirjablogiutta.

      3. Juha

        Näin ammattilaisen näkökulmasta nörtti tarkoittaa jonkin teknisen erikoisalan huonoryhtistä ja epäsosiaalista asiantuntijaa, jonka osaamiselle ja uskottavuudelle termi maalaa organisaatiossa selkeät rajat. Se on arvottava termi, eikä minusta koskaan hyvällä tavalla. Lausuja ei voi päättää, missä merkityksessä minä sanan tulkitsen. Jos et ole samaa mieltä, ajatellaan sitten arvottavampia n-sanoja, joiden kohdalla kielipeli on nimenomaan mustavalkoista.

        Kieltä ei käytetä pelkästään nimeämään tai kuvaamaan asioita, kuten teknistä neuvokkuutta tai ihonväriä. Kieltä käytetään myös arvottamaan asioita, mikä ei liene epäselvää kenellekään. Toistaiseksi ‘kirjabloggaaja’ yksinkertaisesti yhdistää kaksi neutraalia nominatiivia, mutta sanan merkityksen kohtalo ei liity pelkästään siihen, mitä kirjabloggaajat tekevät (l. jatkavat lukupäiväkirjojen kirjoittamista), vaan ratkaisevasti siihen, miten muut näkevät tämän toiminnan.

        Vivahteita on aina ja väistämättä. Siitä itse asiassa itävaltalain… zzz ZZZ kielenfiloszzz ZZZ zzz… keskustelu on … zzz ZZZ zzz …

      4. sannabanana

        Tämä asia näyttää saavan todella laajat kielifilosofiset mittasuhteet :)

        Pointti on juuri se, että ei ole yhtä määrittelevää tahoa. Nörtinkin ymmärrämme eri tavalla, eli edelleenkin hyvä esimerkki. En usko, että olen ainoa, joka näkee nörtissä muitakin asioita kuin negatiivisia? Ehkä sillä on sitten Suomessa vain tuo yksi, mainitsemasi merkitys? Englanninkielisessä maailmassa on nörttibisneksiä, nörttimuotia (siis oikeasti cool), ‘nerd’ voi tarkoittaa myös minkä tahansa erikoisalan omistautunutta asiantuntijaa.

        Se toinen n-sanakin on hyvä esimerkki. Siitähän oikein nousi haloo, ja juuri siksi, että jonkin kansanosan mielestä sana EI ollut arvottava, vaan aivan tavallinen sana muiden joukossa, ‘joka oltiin jo koulussa opittu’. Minun korvaani se särähtää varmaan samasta syystä kuin sinunkin, enkä sitä ikinä käyttäisi ihmistä kuvaamaan. Samaan hengenvetoon tiedän, että omat vanhat sukulaismummoni käyttävät sanaa ilman sitä arvottavaa henkeä. Heille onkin todella vaikeaa selittää, että sanaan liittyy halventava arvolataus, koska heidän mielestään siihen ei liity, ja ovat itsepäisiä niin kuin minäkin 😀

        Edelleenkin uskon, että kirjablogit tullaan määrittelemään hiukan eri tavoin median, kirja-alan, itse bloggaajien, kirjailijoiden ja blogien lukijoiden näkökulmasta. Uskon myös, etteivät määritelmät ole aivan irrallisia kirjablogien faktuaalisesta toiminnasta, eli siitä mitä niissä oikeasti tehdään. Eli tuskin voi syntyä jotain aivan skandaalimaista määritelmää, joka saisi kaikki suomalaiset ajattelemaan blogeista jollakin tietyllä, negatiivisella tavalla.

      5. Taika Post author

        Pointti on todellakin se, ettei ole yhtä määrittävää tahoa ja kyseessä on paitsi kielifilosofinen, myös kulttuurihistoriallinen kehitys. Valkoisten orjakauppiaiden ja -omistajien käyttämää termiä käytettäisiin edelleen, mikäli kyseisen kansanosan edustajat eivät olisi systemaattisesti ja pitkäjänteisesti tehnyt työtä sen kitkemiseksi tavanomaisesta kielenkäytöstä.

        Siksipä juuri kirjabloggaajien on tarpeen saada oma itsemäärittelynsä julki – jos luotetaan määrittely muille tahoille, voi olla, että jossain vaiheessa kirjabloggaajat eivät enää tunnista itseään “kirjabloggaaja” -termistä tai pyrkivät jopa välttelemään sitä negatiivisten konnotaatioiden takia. “Nörtti” -termin alkuperäisten koulukiusaamiskonnotaatioiden takiahan juuri IT-alan ammattilaiset, jotka nyt vaikuttavat todella siisteiltä “nörttiytensä” takia, välttävät itse puhumasta itsestään nörtteinä tai jopa loukkaantuvat, jos heistä puhutaan nörtteinä.

        Monet muotibloggaajathan alkoivat jossain vaiheessa siirtyä käyttämään itsestään nimitystät tyylibloggaaja, koska eivät tunnistaneet itseään median muotibloggaajille luomasta, negatiivisesta kuvasta.

    2. sannabanana

      “Pointti on todellakin se, ettei ole yhtä määrittävää tahoa ja kyseessä on paitsi kielifilosofinen, myös kulttuurihistoriallinen kehitys. Valkoisten orjakauppiaiden ja -omistajien käyttämää termiä käytettäisiin edelleen, mikäli kyseisen kansanosan edustajat eivät olisi systemaattisesti ja pitkäjänteisesti tehnyt työtä sen kitkemiseksi tavanomaisesta kielenkäytöstä.”

      Muutkin asiat kyllä vaikuttivat termin poistumiseen kuin kielenhuolto, ja töitä asennemuutoksen eteen tekivät useampi kuin yksi väestöryhmä monella taholla. African-American Civil Rights Movementiinkin kuului monekirjavaa kansaa, joita sama oikeusaate yhdisti. Tiedätkö, kaveripiirissäni on paljon tummaihoisia, jotka käyttävät yhä tuota n-termiä melkein päivttäin, vitsinä tietenkin. Eli termi on yhä käytössä, tietenkin eri merkityksessä ja tosiaan on otettu omanlaiseensä käyttöön tuon väestöryhmän toimesta. Uskon, että USA:ssakin on sama ilmiö.

      “Siksipä juuri kirjabloggaajien on tarpeen saada oma itsemäärittelynsä julki – jos luotetaan määrittely muille tahoille, voi olla, että jossain vaiheessa kirjabloggaajat eivät enää tunnista itseään “kirjabloggaaja” -termistä tai pyrkivät jopa välttelemään sitä negatiivisten konnotaatioiden takia. “Nörtti” -termin alkuperäisten koulukiusaamiskonnotaatioiden takiahan juuri IT-alan ammattilaiset, jotka nyt vaikuttavat todella siisteiltä “nörttiytensä” takia, välttävät itse puhumasta itsestään nörtteinä tai jopa loukkaantuvat, jos heistä puhutaan nörtteinä.”

      No, voiko tuotakaan yleistää, että kaikki IT-ammattilaiset kokisivat tuon termin samalla tavalla? Täälläkin on IT-yhtiöitä, joilla on ‘nörtti’ firman nimessä. Ehkä siellä on vakavampi meininki ja myönnän, etten ehkä ole ihan hermolla Suomen ilmapiirin suhteen. Minustakin on hyvä, että kirjabloggajat miettivät halutessaan bloggaamista laajemmin. Minusta tuntuu, että ainakin niissä kirjablogeissa, joita itse seuraan aika säännöllisesti analysoidaan ja pohditaan omaa bloggamista tyyliin mitä, miksi, miten, eli se on tullut aikaisemminkin jo julki ja sama varmaan jatkuu. Ehkä sitä tulee tapahtumaan enemmänkin tämän keskustelun inspaamana, tai sitten ei. Itse en kyllä hyvällä tahdollakaan näe kirjablogeja mitenkään uhattuna ja korppikotkien ympäröimänä :-)

      “Monet muotibloggaajathan alkoivat jossain vaiheessa siirtyä käyttämään itsestään nimitystät tyylibloggaaja, koska eivät tunnistaneet itseään median muotibloggaajille luomasta, negatiivisesta kuvasta.”

      Minä taas muistelen lukeneeni, että syy muutoksiin oli monille se, että tyyli ja muoti tarkoittavat eri asioita: muoti muuttuu nopeasti, tyyli hitaammin. Moni on elämänsä tyylilleen uskollinen ja sinä aikana muoti on jo vaihtunut tuhansia kertoja.

      Reply
  10. Juha

    Tottakai sanojen merkitys elää, ja nördeily voi joillekin olla positiivinen asia. Niille, jotka ovat kasvaneet aikuisuuteen ennen internetiä ja tietotekniikan laajaa läpimurtoa (ja erityisesti niille, jotka ovat omakohtaisesti nähneet tämän paarialuokan aseman pohjoisamerikkalaisessa koulussa), nörtteys ei todennäköisesti ole kovinkaan loisteliasta. Young urban professional oli jonkinlainen tilastollinen kohortti, kunnes juppien kulutuskäyttäytymistä alettiin arvottaa. Harva viittaa neutraalisti tilastolliseen kohorttiin kuulumisesta esittäessään jonkun olevan juppi.

    Veijo Meri taannoin naureskeli raitiovaunussa kuulemaansa nuorten tyttöjen keskinäistä, ystävällistä huorittelua. Vaikka sanalla ‘huora’ voi olla ilmeisesti joissain piireissä neutraali tai jopa positiivinen merkitys, se ei pehmennä huorittelun loukkaavuutta melkein ihan missä tahansa muussa tilanteessa. Em. tyttöjen käyttämää merkitystä ei voi siirtää noin vain mihin tahansa toiseen keskusteluun, varsinkaan julkiseen keskusteluun. Toki voi termin käyttöä voi yrittää täsmentää, esim. ‘… ja käytän tässä sanaa ‘huora’ nimenomaan positiivisessa merkityksessä’, mutta epäilen, toimisiko se.

    Jos mitä tahansa termiä voi käyttää ja sen voi ymmärtää miten tahansa, miten hienovaraiset loukkaukset erotetaan arvoneutraalista puheesta? Jos establishment käyttää sanaa ‘kirjabloggaaja’ halventavassa merkityksessä, auttaako kirjabloggaajia se, että kavereiden kesken kirjabloggaaja on tosi jees? Voit korvata ‘kirjabloggaajan’ jollain ladatummalla sanalla, jos esimerkki tuntuu laimealta.

    Miten me yleensä onnistumme kommunikoimaan, jos sanojen merkitys on mielivaltainen? Emme mitenkään. Onnistumme kuitenkin kommunikoimaan. Niinpä sanojen merkitys ei ole mielivaltainen. Kommunikoidessaan ihmiset pelaavat kielipelejä, joiden sisällä sanoilla … zzz ZZZ zzzmys kuuluu: mitä kielipeliä pelatzzz ZZZ zzz

    Kuten sanottua, syytä paniikkiin ei ole, “mutta kannattaa olla aktiivinen sen suhteen, miten kirjabloggaaminen julkisessa keskustelussa muotoillaan ja mitä merkityksiä siihen liitetään”.

    Kun keskusteluun tuodaan kvanttorit ‘kaikki’ ja ‘aina’, alan yleensä kiskoa palttoota niskaan. Epävarmassa maailmassa täydellistä totuutta tarjoavat vain tautologiat. :-)

    Reply
  11. sannabanana

    Voimme varmaan keskustella asiasta loputtomiin ja tuoda uusia esimerkkejä kehiin :-)

    Epäilen, että kirjabloggaamisen ‘yhteinen’ määritelmä tulee olemaan jotakuinkin seuraava ‘kirjoista kirjoittaminen blogialustalle’, ja se kuvaakin ilmiötä aika nappiin. Niitä arvottavia ja hienosäätäviä määritelmiä tulee olemaan sitten useampi, niin kuin on nytkin. Ja ne tulevat vaihtumaan ajan kuluessa. Kukaan kirjabloggari ei voi pakottaa toisia ajattelemaan kirjablogistaan/kirjablogeista tietyllä tavalla.

    Reply
  12. Pingback: Kirjallinen kesäkuu | Les! Lue!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *