Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni

Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni

Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni (Atena 1997)

Hilkka Ravilon nimi on jäänyt mieleen useissa kirjablogeissa suitsutettuna nevörhöördinä. Mesimarjani, pulmuni, pääskyni nappasin mukaan kirjaston kierrätyshyllystä ohi mennessäni, koska nimi oli tuttu. Olisin ehkä valinnut teemaltaan kevyemmän teoksen, jos olisin tajunnut ennen aloitusta, että romaanin teemana on pedofilia ja insesti.

Ravilo käsittelee järkyttävää aihettaan melko tyylikkäästi: kauheudella mässäilyä ei juuri näy, mutta inhimillinen hätä ja lapsen hyväksikäytön aikuisuudessa sekä häneen itseensä että muihin vaikuttavat seuraukset tuodaan voimakkaasti esille. Draaman kaari on tässä romaanissa erittäin mielenkiintoinen kulkiessaan nykypäivästä menneisyyteen ja takaisin nykypäivään. Kaari on sovitettu yllättävään kertojanäkökulmaan, joka on tarpeen, sillä teoksessa halutaan kuvata, miltä insesti näyttää niin uhrin kuin uhrin läheisten silmin.

“Maija pitää sitten huolta Soilikista”, papintäti vannotti ja Maija ihmetteli, oliko rouvalla valittamista. “Ei toki, en minä sillä. Ajattelin vain… eiväthän ne miehet oikein lasten päälle ymmärrä… että jos Soilikki nukkuisi teidän puolella.” (s. 105)

Mesimarjani, pulmuni, pääskyni -teoksessa tarina alkaa Soilikin ja Sepon kasvinkumppanuudesta: Soilikki muuttaa maalaiskylän pappilaan vanhempiensa kanssa. Sepon äiti puolestaan on pappilan piika, joka kasvattaa yksin edellisen rovastin väkivalloin siittämää poikaa. Seppo ja Soilikki ovat tavallaan perhettä, tavallaan kahden kerroksen väkeä. Pappilan hierarkinen, herraskainen elämänmeno näyttäytyy kyläläisille ja Sepolle erityisesti rovastin isällisen ohjaavan, tukevan ja tuomitsevan käden kautta. Mutta pappilan naisille, etenkin Sepon äidille ja Soilikille rovasti näyttäytyy toisin: omituisine vaatimuksineen, helvetin tulilla pelotteluineen, yöllisine seksuaalisine väkivallantekoineen. Pelastusta ei ole. Seksuaalisen väkivallan sävyttämä lapsuus seuraa Soilikin ja siksi myös Sepon elämää läpi aikuisuuden.

Ravilo kertoo Soilikin tarinan kolmannessa persoonassa. Soilikin lapsuutta kuvataan kaikkitietävän kertojan äänellä, nykyisyydessä puhuu Seppo, joka on ollut Soilikkinsa kanssa naimisissa parisenkymmentä vuotta. Neutraalihkosta kertojanäänestä iskeytyy läpi insestikokemuksen tuskallisuus, joka ei kipuile pelkästään fyysisenä. Vertailukohtana toimii Sepon äiti elämänkokemuksineen ja omine selviytymiskeinoineen. Rinnastamalla kahden eri tavoin kaltoinkohdellun hahmon kokemukset Ravilo analysoi, mikä on tekee insestikokemuksesta erityisen tuskallisen kokijalleen.

Elämää papin perheessä kyllästävät loputon salailu, pelko, syyllisyys ja häpeä. Erityisen koskettavaa on seurata Soilikin lapsenomaista itsesyyttelyä ja haaveilua. Miksi minä en kestä tätä, vaikka muut tytöt kestävät? Voisinko muuttaa toiseen perheeseen?

Ravilo onnistuu lapsuuskuvauksessa hyvin. Nykypäivän luonti ja Sepon kamppailu avioliittonsa pelastamiseksi – itsensä pelastamiseksi – on sekin uskottavaa. Traagisuus leimaa päähahmojen elämänpolkuja. Rovasti Rantasen hahmo jää omituisen paperiseksi, ja erityisesti Sepon suhde rovastiin lähinnä sanahelinäksi, mutta en yhtään ihmettele, ettei kirjailija ole hahmoon halunnut sen tarkemmin koskea. Ravilo käyttää taitavasti perinteisiä hienovaraisia kauhufiktion keinoja tunnelmanluonnissa.

Mielenkiintoista tässä romaanissa on myös ajankuva. Entisaikain maalaisidylli, johon monesti nostalgisesti haikaillaan, on jo sosiaalisten rakenteidensakin puolesta mahdollistanut käsittämättömän tuskallisia murhenäytelmiä. Ravilo ei mässäile, mutta ei myöskään kaunistele. Kuten monet kirjailijan tuotantoon aiemmin tutustuneet kirjabloggaajat, myös minä liityn Ravilon fan clubiin ensilukemalta.

***

Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni
Kansi: ?
Atena 1997
309 s.

5 thoughts on “Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni

  1. Elegia

    Tämän olen jo pitkään halunnut lukea! Olen lukenut Ravilolta toistaiseksi vain yhden kirjan, Kuolleet lehdet, josta pidin kovasti. Hyllyssä odottelee Nimeltään Eerika, jonka otan lukuun heti kun pääsen edellisestä kirjasta eroon.

    Reply
    1. Taika Post author

      Mä en ole ehtinyt tutustua Ravilon muuhun tuotantoon vielä ollenkaan, toivottavasti löytyy vähän kevyempiäkin teemoja. Onhan se toki hienoa, että kirjailija tekemään tabuaiheistakin hyvin luettavaa tekstiä.

      Reply
    1. Taika Post author

      Olisinkin yllättynyt, jos tämä olisi huonoimmasta päästä. Tai siis jos olisi, hyökkäisin välittömästi HelMetiin ja varaisin ne muut. 😀

      Reply
  2. Reeta / Les! Lue!

    Huh mikä aihe! Luin aikoinaan Maria Peuran kirjan “On rakkautes ääretön” hengästyttävällä vauhdilla kirjastossa. En halunnut lainata kirjaa kotiin, halusin vain päästä tarinan loppuun mahdolllisimman nopeasti. En osaa edelleenkään sanoa miten hyvä kirja oli, kun päällimmäinen muistikuva on vain se ahdistus.

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *