Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Pasi Ilmari Jääskeläinen oli meikäläiselle täysin tuntematon suuruus, kunnes yhtäkkiä nimeä alkoi esiintyä kirjablogeissa. Jos niinkin erilaiset bloggaajat kuin Stazzy, Kirsi, Annika K, Zephyr, Katja, Satu, Salla, Linnea, Kuutar ja Susa hehkuttavat kirjan yletöntä parhautta, niin kirjahan ei voi olla läpeensä huono?

Myöhemmin hän huomasi, että yhden totuuden alta löytyi aina toinen, ja niin edelleen. (s. 26)

Vai voiko? Ja jos on, voidaanko tästä päätellä Atena kustantamon onnistuneen kaappaamaan talliinsa lähemmäs 10% suomalaisista kirjabloggaajista salaisten skumppavoimiensa avulla? Joita nähdäkseni vain Amma on pystynyt jossain määrin vastustamaan…

Ihan ensiksi haluaisin pahoitella sitä, että Atena ei ole tarjoillut minulle skumppaa. Vakava virhe.

Minä tunnen sinun kirjasi paremmin kuin sinä itse. (s. 69)

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta (Atena 2010)

Ihan kuivin suin joudun heti ensi kosketuksesta kallistumaan kirjabloggaajien enemmistön puolelle tässä PIJ-asiassa. Lumikko ja yhdeksän muuta on monitasoinen suomikumma, joka leikittelee kirjailijuudella ja kirjallisuudella tarjoillen mielenkiintoisen hahmokavalkadin, ennennäkemättömiä omituisuuksia, akateemisesti sketseilevän dekkarijuonen ja runsain mitoin kirjallisia alluusioita. Lievästä korkeakulttuurisesta vivusta huolimatta Jääskeläisen kerronta on nasevaa ja reipasta, tarina huomioiden ja ideoiden runsaudensarvi. Romaanin keskiössä on kysymys: mistä kirjallisuus syntyy (ja mihin se menee), mutta tähän ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota tarinasta nauttiakseen.

Lumikolla ja yhdeksällä muulla on oikeastaan kaksi alkua. Ensimmäisessä kirjallisuudenopiskelija ja äidinkielen sijaisopettaja Ella Amanda Milana palaa kotipitäjäänsä ja tulee valituksi kansainvälisesti tunnetuimman suomalaisen kirjailijan, lastenkirjailijatar Laura Lumikon kolmekymmentä vuotta sitten perustaman Jäniksenselkäisen kirjallisuuden seuran kymmenenneksi ja viimeiseksi jäseneksi. Toisessa kirjailijatar Laura Lumikko tekee Remediokset lumisateeseen.

Kirjallisuudenopiskelijana Ella Milana alkaa tutkia Lumikon ja Jäniksenselkäisen kirjaillisuuden seuran toistaiseksi kirjoittamatonta historiaa, mutta Seuran jäsenenä hän tulee temmatuksi mukaan jäsenten välisiin peleihin, ristiriitoihin ja salaisuuksiin. Tutkijapositiossa Ellaa uhkaa natiiviksi kääntyminen, jäsenpositiossa avautuu puolestaan mysteeri toisensa jälkeen. Minne Lumikko katosi, mitä tapahtui Seuran ensimmäiselle kymmenennelle jäsenelle ja ylipäänsä, mitä ihmettä Jäniksenselällä tapahtuu?

Usein salapoliisiromaanien lukemisessa hauskinta on hämmästellä kirjailijan taitoa luoda täysin yllättäviä käänteitä. Maagisessa realismissa näitä käänteitä tulee usein useita – jopa joka luvussa – eivätkä ne suinkaan jää uskottavan rajoille, vaan loikkivat iloisesti mielikuvituksen tuolle puolen. Jääskeläinen ei suinkaan ole poikkeus tästä perinteestä. Yllätysten runsaudenpulasta huolimatta kirjailija onnistuu pitämään langat käsissään.

Samalla kirjailija kommentoi kirjailijuutta ja kirjallisuutta. Lumikko ja yhdeksän muuta tanssaa jättiläisten olkapäillä niin konkreettisesti kuin viittausten kautta. Jääskeläinen ei kaikesta päätellen kuitenkaan usko tekokultturelliin vaikeaselkoisuuteen, jolla niin usein peitellään ihan tavallisia ajatuksia, vaan teksti on keveää. Viittauksiakin on niin kirjan sisältöön piilotettuna kuin avoimesti esillä. Kuitenkin

Ihmisten ei pitäisi puhua liikaa, Ella ymmärsi. Kirjoittamalla rakennettiin kokonaisia maailmoja, mutta liiallinen puhuminen johti hajoamiseen. (s. 136)

***

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Kansi: Susanna Raunio
Atena 2013
322 s.

13 thoughts on “Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

  1. korppisusi

    Itse luin kirjan ilmestymisvuonnaan ja tykästyin niin paljon, että suosittelin sitä äidillenikin 😉 Ostin tämän vihdoin omaankin kokoelmaan Finnconista kun halvalla sai. Pitäisikin se lukea pian uudestaan.

    Reply
    1. Taika Post author

      Rosebud <3. Epäilen vahvasti, että tämä kirja saattaa olla näitä aina-vain-paranee -kirjoja, niin kuin Huuto 49 ja Cryptonomicon.

      Reply
  2. Tintti

    Tämon niin hyvä! Samoin pidin PIJ:n novellikokoelmasta Taivaalta pudonnut eläintarha. Omassa hyllyssä on näiden kahden lisäksi myös Harjukaupungin salakäytävät, mutta se on jostain tuntemattomasta ja käsittämättömästä syystä edelleen lukematta. Pitäisköhän lukea kaikki edellä mainitut putkeen ennen uusimman lukemista? :)

    Reply
    1. Taika Post author

      Mulle on väitetty, että Taivaalta pudonnut eläintarha olisi jopa parempi kuin Lumikko. Hankin Harjukaupungin samalla kuin Lumikon, ja kyllähän nämä vielä ehtisi ennen syksyn uutuutta, jos vähän rypistäisi. 😀

      Reply
  3. hdcanis

    Olen myös lukenut ja tykännyt jo ennen blogiaikaa (ja oman kappaleeni lahjoitin silloisne asuinkaupunkini kirjastoon, pitäisikin joskus käydä katsomassa päätyikö koristamaan suhteellisen vaatimatonta suomenkielisen kirjallisuuden hyllyä…)

    Jostain syystä muita Jääskeläisne kirjoja en ole tullut lukeneeksi. Vielä.

    Reply
  4. Erja Metsälä

    Tämä oli ensimmäinen Jääskeläisen kirja jonka luin ja otin sen kirjaston hyllystä ihan vaan nimen ja kannen takia, niissä oli mielestäni jotain hauskan kummaa. Oli ihana yllättyä siitä kuinka hyvä kirja oli.
    Olen kyllä tykännyt kaikista muistakin, mutta jotain ihan erityisen hienoa oli siinä, kun sai löytää, siis lukea ilman ennakko-odotuksia ja pitää lukemastaan.

    Reply
    1. Taika Post author

      Kyllä. Nimenomaan just tämän löytämisaspektin takia kirjastot ovat ylipäänsä maailman hienoimpia huvipuistoja. Ja tuo kansi on kyllä sekin erinomainen.

      Reply
  5. Pingback: Runosfääri: Ensikosketus lavarunouteen |

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *