Kirjakaksikko: Ihmissyöpäläiset

Riikka Ala-Harja pysyi minulle tuntemattomana suuruutena, kunnes viime kesällä Hesarissa taisteltiin siitä, saako kirjailija kopioida kirjaansa todellisen elämän viestejä sisareltaan, joka kävi läpi lapsensa sairastumista syöpään. Tai jonnein sinne päin se kohu sukelsi. Jane Green puolestaan mainostaa itseään pinksuilla kotisivuillaan “nr. 1 bestselling authoriksi” ja todentaa tämän iskemällä kirjailijablogiinsa “Perhekuvia!” ja lainaamalla Goodreadsin kiittelevää lukija-arviota etusivullaan.

Molemmat kirjailijat ovat onnistuneet juuri lukemissani teoksissaan luomaan erittäin uskottavia ihmissyöpäläisiä. Merkittäviä erojakin näissä teoksissa on: Jane Greenin Avioliittoallergia on heikko ennalta-arvattavuudessaan rypevä chick litmäinen kliseeklimppi, Ala-Harjan Kanaria puolestaan erinomaisesti kylmäävä kertomus todellisuuden kanssa satunnaista etäsuhdetta ylläpitävistä ihmisistä.

Jane Green: Avioliittoallergia

Jane Greenin romaani Avioliittoallergia kuvaa uskomatonta tilannetta ja lopussa kaikki kuitenkin kääntyy hyväksi. Nuori ja hyvännäköinen naishenkilö rakastuu hottikseen, mutta pennittömään, sitoutumiskammoiseen kirjailijaan. Kirjailijan poistaessa itsensä päähenkilöttären elämästä – mikä onkin epäilemättä ainoa oikea temppu, sillä kyseinen muija on tylsä, pinnallinen ja poroporvarillinen pyrkyri – päähenkilötär iskee vahingossa äärettömän rikkaan, vaikutusvaltaisen, sitoutumisintoisen ja konservatiivisen sijoituspankkiirin. Tilanne ei ole päähenkilöttärelle kaikin puolin tyydyttävä: kartanot, design-puvut ja hääsuunnitelmat miellyttävät, mutta nelikymppinen, pahanhajuinen sijoituspankkiiri ei. Onneksi kaikki kuitenkin selviää parhain päin.

Avioliittoallergian nimi on enteilevä: kirjan hahmot ovat toinen toistaan epämiellyttävämpiä, naistenkirjallisuuden peruskauraa. Kliseinen juoni ei varsin auta asiaa. Keskeinen kysymys! Minkä suuren oivalluksen sankaritar mahtaa tehdä? Mitä yllättävää tapahtuu lopussa? Välittääkö lukija?

Riikka Ala-Harja: Kanaria

Riikka Ala-Harjan Kanaria on tutkielma suomalaisten talviparatiisin aurinkoisen julkisivun alle kätkeytyvästä ihmismädästä. Tarina elää henkilöhahmojen kautta. Se kietoutuu kulissia raivolla itselleenkin ylläpitävän, aktuaalisesti, henkisesti ja etenkin moraalisesti konkurssin läpikäyneen keski-ikäisen mieshenkilön jurponjunttien vehkeilyjen ympärille hänen itsensä ja muutamien hänen lähmäiseen vaikutuspiiriinsä joutuneiden henkilöiden näkökulmasta. Tarina on ylipäänsä olemassa ikäänkuin täydentääkseen läpeensä tuskallisen päähenkilön henkilökuvaa. Joka on, rehellisesti sanoakseni, niin herkullisen iljettävä, niin hekumallisen tirskahtelevan mädäkäs, että kyseessä on paras pahis pitkään aikaan.

Nyman säälii itseään urakalla, parjaa ja vainoharhailee, korruptoi, uhkailee, vaientaa, kiukuttelee, hekumoi, kostaa ja pitää silmällä. Nyman itte on pärjännyt hyvin hedonistisella, kontrolloivalla, narsistisella ja selittelevällä asenteellaan, sekä rahalla. Miksi muuttaa mitään? No siksi, kun menneisyys pukkaa välillä muistuttelemaan itsestään. Se juoruaa ihan eri tarinaa kuin Nyman itte. Nyman laittaakin toisten hihat heilumaan elämisen jälkien poispyyhkimiseksi.

Kanaria kimoilee kaksinaamaisuuden molemmilla leuoilla. Nymanin anteeksipyytelemätön sikailu ja tunarointi, selittelevä itsetietoisuus sekä harhainen ympäristön tarkkailu tuovat näkyville lomaparatiisin puitteet ja puutteet. Ala-Harjan romaani haastaa etelänmatkailun oikeutuksen ja lomaesitteiden kliseet näyttämällä, ettei itseään pääse pakoon – sen ottaa matkalle mukaan, halusi tai ei. Siinä sivussa kirjailija esittää myös käsityksensä siitä, miten itseään todella pääsee pakoon.

Kanaria on paha mutta hyvä.

***

Jane Green: Avioliittoallergia
Suom. Auli Hurme-Keränen engl. alkup. Mr Maybe
Kansi: Sakari Tiikkaja
Karisto 2001
389 s.

***

Riikka Ala-Harja: Kanaria
Kansi: ?
WSOY 2010
180 s.

2 thoughts on “Kirjakaksikko: Ihmissyöpäläiset

    1. Taika Post author

      Kanariaan kannattaa ehdottomasti tutustua, vaikka sitä ei varsinaisesti feel-good -kirjallisuudeksi väittää. Avioliittoallergian pitäisi ilmeisesti olla feel-good -meininkiä, mutta en ihan vakuuttunut.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *