Maria Semple: Missä olet, Bernadette?

Maria Semple: Missä olet, Bernadette?

Maria Semple: Missä olet, Bernadette? (Gummerus 2013)

Maria Semplen kepoisa viihderomaani Missä olet, Bernadette? on tragikoominen jäävuori: pinnalla häikäisee perhekomedia, pinnan alla inhimillinen tragedia. Kirjailija kasaa vuorensa kirjeromaanimaisesti sähköposteista, FBI:n raporteista ja muista pienistä kommunikaatiosketseistä, joista hiljalleen rakentuva kokonaiskuva pyrkii yllättämään jokaisessa juonenmutkassa. Komedia on Semplen leipälaji: traagisemmat kerrostumat innoittavat kirjailijan epämääräiseen moralisointiin ja naiiveihin kasvukertomuksiin. Sarkastinen amerikkalaisen elämänmenon kommentointi jatkuu läpi kirjan.

Seattlessa kukaan ei pidä minusta. Ensimmäisenä päivänä menin Macy’siin ostamaan patjaa. Kysyin voisiko joku auttaa.”Sinä et taida olla täältä, vai mitä?” myyjä kysyi. “Tunnen sen tuosta energiasta.” Mistä energiasta? Siitäkö että pyysin patjaosaston myyjältä apua patjaostoksissa? (s. 132)

Seattlelainen lihavan koiran ja teini-ikäisen tytön kotiäiti, muinoin Los Angelesin saavutuksistaan palkittu arkkitehti Bernadette katoaa kuin tuhka tuuleen. Mitä Bernadettelle tapahtui?

Em. teini-ikäinen tytär Bee pyrkii rakentamaan kokonaiskuvan äidistään omien kasvukokemustensa ja erilaisten jälkeenjääneiden dokumenttien perusteella, jotta hän pystyisi jäljittämään, mihin äiti oikein hävisi. Bee ankkuroi dokumentit oikeisiin tapahtumiin: äidin aiheuttamaan mutavyöryyn, riitaan naapurinrouvan kanssa, isän TED-puheeseen, siihen kun koira juuttui rippituoliin… Been lähihistoriantutkimus ei kuitenkaan yksin riitä: sattumalla on sormensa pelissä, kun Bernadettea lähdetään jäljittämään – Etelänavalta, kuinkas muuten.

Jäätyminen on kuvainnollisesti ja konkreettisestikin kirjan keskeisimpiä teemoja. Bernadette koki uransa alussa suuria onnistumisia – ja menetyksiä. Samoin perheenäitinä. Ne ovat jäävuoren juuri, josta pinnalle näkyy hauska ja rakastava äiti, mutta jotka ovat pakastaneet luovan neron. Bernadetten jäätyminen on turruttanut myös Been isän. Myös muista paikallisista löytyy omat pinnanaliset puolensa, omat jäätyneet luutumansa, joita pyritään sulattamaan (vai vaalimaan?) niin itseavulla kuin uskonnollakin. Tällainen keittiöpsykologiselta kalskahtava selittely kulkee sitä vahvempana juopana, mitä pidemmälle romaania lukee. Been kertojahahmo jää paperiseksi perusteiniksi, joka perusteinilogiikan mukaan haluaa elää omaa elämäänsä ja pelastaa maailman siinä sivussa.

Romaanin alkupuoli on hauskaa ja kepeää tapakomediaa, jossa sosiaalisesti sopeutumaton hahmo paljastaa yhteisöllisiä ongelmia. Semple nakkelee herkullisesti omakotitalolähiöelämälle, urbaanille elämälle, yksityiskouluille, seikkailulomille, tuunailulle ja amerikkalaiselle unelmalle. Kirjailija joutuu kuitenkin vaikeuksiin ajautuessaan syyn- ja seurauksen ikeeseen juonta kehitellessään. Kaikelle pitää olla syy, ja luonnollisesti kaikki syyt pitää jakaa lukijalle, joten romaanissa selitellään runsaasti, tarvittaessa epäuskottavastikin. Semple sortuu jopa selittelemään vielä yhden luvun verran saatettuaan tarinan loppuunsa, mikä on minusta aina ärsyttävää, etenkin kun loppuselittelyjä ei oltu edes merkitty epilogiksi. (Ks. mielipiteeni epilogeista.)

Missä olet, Bernadette? -teoksen kannessa on suositus Jonathan Franzenilta, joka vakuuttaa, että “Ahmin koko kirjan huolettomasti nautiskellen.” Harvoin mainostetaan romaania näin osuvasti, sillä juuri huoletonta hetken huvitusta tämä romaani tarjoaa.

***

Maria Semple: Missä olet, Bernadette?
Suom. Outi Järvinen engl. alkup. Where'd you go, Bernadette
Kansi: Sinem Erkas
Gummerus 2013
319 s.

6 thoughts on “Maria Semple: Missä olet, Bernadette?

  1. Maija

    Viimeinen kappale oli tosiaan aika turha, mutta viihdyin tämän kirjan parissa hyvin. Paitsi että Foxien kotitalo suretti minua ihan hirveästi!

    Reply
    1. Taika Post author

      Totta toisaalta. Minua viime viikkoina vaivannut kodinkunnostusvimma parantui kertalaakista tämän kirjan luettuani. Onko se nyt niin justiinsa, jos on väärä väri seinässä, niin kauan kuin seinä ei ole homeessa? Tai siitä ei kasva mitään läpi?

      Reply
  2. Arja

    Onko tästä tehty leffa? Tai jokin hyvin samantyyppinen nimi? Epilogi on joskus tarpeen, mutta sen käyttöä kannattaisi todellakin harkita huolella. Itseäni ärsyttävät enemmän etenkin amerikkalaisten kirjailijoiden tietokirjoissa käyttämät loputtomat alkulätinät: on omistuskirjoitus, prologi, esipuhe ja alkusanat, joskus saattaa mennä 40 sivua ennen kuin päästään itse asiaan.

    Reply
    1. Taika Post author

      Unohdit listalta ne pakolliset pari sivua kirjallisia inspiraatiolainauksia, jotka ovat järjestään tekokulturelleja ja ärsyttäviä. 40 sivua aloittelua + ainakin sarjallisten teosten ensimmäistä seuraavien osien mahdollisesti ne ekat 50-150 sivua ovat vanhan (turhaa) kertausta. Ja epilogit perään, ja sitten vielä mainoksena joku luku sarjan seuraavasta osasta. Kyllä tulee kirjalle mittaa.

      Reply
  3. Krista

    Minä viihdyin tämän parissa myös, erittäin viihdyttävä. Ja viikonloppuna laitan toiselle bloggaajalle tämän kiertoon, yksinkertaisesti koska tämä lukukokemus ei voi säilyä ainoastaan minulla. :)

    Reply
    1. Taika Post author

      Mulla löi välillä ärsytys viihdytyksen yli, mutta ainakin kirjan tunneilmasto oli kauttaaltaan tiivis. Kannatan ehdottomasti kierrätystä. 😀

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *