Marja Orkoma: Lesti & Lautanen (Satakielisiskot)

Marja Orkoma: Lesti & Lautanen (Satakielisiskot)

Marja Orkoma: Lesti & Lautanen (Satakielisiskot) (Kustannus-Mäkelä 2013)

Se oli suomalaista chick litiä, ja hän oli ajatellut, että olisi mukava verrata sitä amerikkalaiseen. Eikä kirjassa mitään vikaa ollutkaan. Tyyli ja kieli olivat asianmukaisen kepeitä ja luistavia, mutta päähekilön tolkuton ostelu ja tavaramerkkien ihailu ärsytti selvästi enemmän kuin amerikkalaisessa versiossa. (s. 126)

Salanimi Marja Orkoman erittäin perinteinen naisten viihderomaani Lesti & Lautanen aloittaa Satakielisiskot -nimisen sarjan, joka tuntuu monin tavoin vastaiskulta chick litiä vastaan. Se kertoo kuvitteellisessa Satakielilaakson kaupungissa asuvista yrittäjäystävättäristä, Hennasta ja Aurista, jotka ovat perustamassa ensimmäisiä yrityksiään saman puutalon eri päihin ja asuvat kämppiksinä keskellä olevassa kolmiossa. Vaikka juonikuvio liittyy elämän suuriin suunnanmuutoksiin, henkilöhahmoja rakennetaan isoisovanhemmista lähtien, eteneminen on verkkaista, ja kaikessa keskitytään pieneen ja arkipäiväiseen, syvällisiin elämäntarinoihin ja varovaisiin romansseihin. Lesti & Lautanen olisi voinut iskeä säpäkästi vintage-,kotoilu-, kohtuullistamis-, ja tyylikkään köyhäilemisen trendeihin, mutta vanhahtavan kielenkäytön ja nykypäivän nuorten naisten elämänmenon yhdistäminen osoittautuu haastavaksi.

Eetu etsi iPadistaan tanssimusiikkia. Bailaaminen sujui ihan hyvin joko yksin, kaksin, kolmin, nelistään, tai aika ajoin koko kuuden porukalla. (s. 163)

Lesti & Lautanen erittäin perinteinen suomalainen naisten viihdekirja. Päähenkilöt ovat sympaattisia, itsenäisiä, romansseille alttiita, uuden elämän alussa. Helsingistä ja Forssasta he lennähtävät Satakielilaaksoon (eli Naantaliin) raatamaan vanhasta puutalosta lounasravintolaa, suutarinverstasta ja jaettua asuntoa. Bisneksen suhteen kaikki sujuu jouhevasti, ihmissuhteet ovat monin kerroin solmussa.

Orkama on onnistunut tunkemaan noin 200 sivuun ällistyttävän määrän detaljeja. Tyttöjen taustat selvitetään kolmanteen polveen, silakanperkuuta selitetään sivun verran, Turun linnan sisäkierros käydään (vaikka kukaan hahmoista ei siellä vierailekaan). Nykyelämänmenon konsumerismin ja suurella liekilllä elämisen kritiikkiä on tarjolla harva se sivu ja päikkärit ovat must raskaan rempparaadannan vastapainona.

Vähiten synkassa alle 60-vuotiaiden elämän kanssa on kirjan kieli: kahvin oheen tarvitaan “kastettavaa”, henkilöt “kännyköivät” toisilleen. Lisäksi faktat olisivat kaivanneet tarkistusta: ensimmäisessä ultrassa ei todellakaan voi nähdä sikiön sukupuolta ja toisaalta ravitsemusliikkeelle ei irtoa lupaa ilman asiakas-wc:tä.

Kaiken kaikkiaan Lesti & Lautasesta paistoi läpi voimakas sarjan aloittamisen vaikeus. Kirjan pääjuonista vain yksi ei jäänyt kesken (kaikki romanttiset juonet jäivät) ja toisaalta turhaakin taustoitusta käytiin läpi ylettömästi ensimmäisen 150 sivun aikana. Päähenkilöiden hahmot ovat syviä, mutta muut jäivät paperisiksi ja tuntuivat toistensa kopioilta. Toisalta kirja ei toimi itsenäisenä teoksena, mutta toisaalta runsas taustoitus ajoi juonten yli niin voimakkaasti, ettei syntynyt tarvetta saada tietää, mitä Satakielilaaksossa seuraavaksi tapahtuu.

Jos saa spekuloida, niin tämä kirja olisi ollut erittäin paljon parempi 1950- tai -60-luvulle sijoitettuna. Vanhahtava kieli olisi saanut oikeutuksensa, moralisointi olisi mennyt mielenkiintoisen ajankuvan piikkiin ja yleinen hitaus olisi sopinut paremmin elämänrytmiin. Kirjailijan detaljirunsaus ja pieteetillä toimitettu selittely olisi ollut jopa perusteltua vintage-charmantissa kokonaisuudessa – ja Orkoma olisi ehkäpä löytänyt itselleen uuden lukijakunnan.

* Salanimen takaa löytyy taiteilijanimi, dekkaristi Pirkko Arhippa.

Marja Orkoma: Lesti & Lautanen (Satakielisiskot)
Kansi: Nina Heinonen
Kustannus-Mäkelä 2013
206 s.

9 thoughts on “Marja Orkoma: Lesti & Lautanen (Satakielisiskot)

  1. Calendula

    “ensimmäisessä ultrassa ei todellakaan voi nähdä sikiön sukupuolta”

    Voi. Taitava ultraaja voi. Meille kerrottiin. (se on tiettyjen osien asennon akseli suhteessa toisiin osiin… eh, noh, google kertoo paremmin) En tosin tiedä onko Suomessa tapana kertoa, vai kuuluuko se jonnekin hyvien tapojen ulkopuolelle 😉

    nimim. Hän joka tarttuu epäolennaisuuksiin.

    Reply
    1. Taika Post author

      Ilmeisesti sukupuolen diagnoosi on np-ultrassa (rv 11-12) niin epävarma, ettei sitä ainakaan Naistenklinikalla yritetä. Tai ehkä kyseessä on myös eettinen valinta, jolla pyritään estämään ainakin julkisella puolella sukupuoleen perustuva valinta.

      Reply
      1. Calendula

        Juuh, siis se on semmoinen “educated guess”, mutta ei siis mahdotonta. Veikkaan kuitenkin syyksi juuri noita eettisiä puolia.

      2. Taika Post author

        Tämä kysymys jäi nyt niin vaivaamaan, että tarkistin kätilökamulta, joka kävi läpi oman kokemuksensa ja lähdekirjallisuutensa ja tuli tällaiseen tulokseen:

        “siinä vaiheessa se sikiön genitaalialue on vielä niin a) pieni b) saman näköinen molemmilla sukupuolilla että jos yrittääkin sitä selvittää niin menee parhaassakin tapauksessa melko lailla arvailuksi. Ja siis olen nähnyt upeita kuvia tuon viikkoisista sikiöistä kun olen ollut yhden maamme parhaan perinatologin vastaanotolla mukana enkä usko että hänkään pystyisi varmuudella sanomaan. Tosin, noilla viikoilla se, mihin keskitytään, on se niska.”

        “Myles Textbook for Midwives tosin väittää että viikkojen 8-12 välillä sukupuoli olisi jo nähtävillä.” Epäselväksi jäi, puhuttiinko tässä ultrakuvista vai abortoituneista sikiöistä, ja tarkoittaako Myles, että on nähtävissä sex vai gender.

        “Naistentaudit ja synnytykset (Ylikorkala ym.) puolestaan sanoo että erilaistuminen alkaa vasta 12. alkioviikon jälkeen ja siihen asti sukupuolielimet ovat pitkälti samanlaiset (edessä, klitoriksen/peniksen paikalla genitaalikyhmy, sivuilla poimut joista muodostuvat labiat/kivespussit ja niiden välissä urogenitaalisinus ja peräaukko).”

        “On sen verran hajontaa noissa raskausviikoissa, että millä viikolla tarkalleenottaen tapahtuu mitäkin että kyllä sanoisin aika vahvasti että ei voi nähdä [yleisesti ottaen np-ultran kuvista, onko tyttö vai poika]… Plus kun ottaa huomioon että ultraäänellä on kuin katsoisi järven pohjassa olevaa asiaa sellaisen ämpärin läpi jonka pohja on läpinäkyvä…”

        Eli vaikea sanoa puoleen tai toiseen, mutta kätilö epäilee, että sukupuolen näkeminen näin aikaisessa vaiheessa ultralla on erittäin haastavaa, vaikkei ehkä täysin mahdotonta. Joka tapauksessa sukupuolen näkeminen ei ole näillä viikoilla kiinni siitä, pitääkö sikiö jalkojaan tiukasti yhdessä, kuten Orkoma väittää s.31. Kiitos, Kätilö!

  2. Calendula

    Kysehän ei siis ole gentiaalialueen katselemisesta, vaan toisenlaisesta tekniikasta (+ kunnon laitteista ja taitavasta ultraajasta). Suunnilleen tästä: http://www.materneo.com/grossesse/deviner-le-sexe-de-bebe/reconnaitre-le-sexe-de-son-futur-bebe-a-lechographie-des-12-sa/sexe-bebe-echographie-12sa.html

    En sitten tiedä, kuinka käytettyä tuo tekniikka on. Mutta toisaalla sanotaan, että 12. viikosta alkaen tekniikka olisi varsin virheetön. Eikä tuota ole gyneille esiteltykään kuin vasta muutaman vuoden ajan (2006/2007 alkaen, tutkimusten julkaisupäivämääristä päätellen).

    Reply
    1. Taika Post author

      Vähänkö siistiä! Tulokulmalla todella on väliä. Ja laitteilla. Mun lasten kuvat näyttävät just tuolta maapähkinä-katkaraputyyppiseltä… Vähän kyllä epäilen, että kirjailija ei aivan tätä tarkoittanut, muistaakseni kyseisessä pätkässä luki, että sukupuolta ei nähnyt, koska vauva piti jalkojaan niin tiukasti yhdessä. Mutta tätä pitäisi varmaankin tiedustella kirjailijalta itseltään. 😀 Tästä saisi kyllä kans hienon gradun aikaiseksi: “Sikiöt suomalaisessa kirjallisuudessa”.

      Reply
  3. Kirsi Hietanen

    Eipä voisi vähempää kiinnostaa tuo ultraääniasia 😀

    Ihmettelen kyllä, miksi ihmeessä Pirkko Arhippa on alkanut kirjoittaa tällaista!

    Reply
    1. Taika Post author

      Detaljit, tärkeitä! Arhipalla on jo yksi sarja Satakielilaaksoa plakkarissa, siinä joku friidu jotain. Luin kirjan kansilehdestä. En muuten muistaisi, mutta senkin keskimmäinen nimi on Amanda. Kuten tiedämme-kyllä-kenen kirjassa *vinkvinknudgenudge*.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *