Kirjaläppää: Suomikirjallisuuden nykykriisi

Suomen kuvalehti vaahdotti keskikevyen foamin suomikirjallisuuden lattekuppiin juuri sopivasti Helsingin kirjamessuille tarjottavaksi. Oliko aihe myyvä? Kyllä oli. Oliko aihe ajankohtaisuuden terävimmällä aallonharjalla? Ei ollut. Ja minäpä esitän, miksi.

No siksi kun tätä suomikirjallisuuden tilaa on voivoteltu hamasta Suomen kirjakielen keksimisestä saakka. “Ele polghe Kiria quin Sica waicka henes on wehe wica”, totesi jo Mikael Agricola. Joka siis henkilökohtaisesti keksi sen kirjakielen – ja tuhosi samalla rikkaan ja monipolvisen suullisen perintömme. Eivät kyllä miespolvet ole muistaneet sen jälkeen montaa värssyä per naama.

Omaksi häpeäkseni on tunnustettava, että vielä vuosituhannen alussa olin täysin samaa mieltä kuin artikkelissa esitetään: suomalainen kirjallisuus on tylsää ja epäkiinnostavaa, eivätkä sitä lue kuin tylsät ja epäkiinnostavat keski-ikäiset. Norsunluutornikuplassani en tuntenut ketään, joka olisi sitä tunnustanut lukevansa, enkä minäkään siihen tarttunut, joten mielipide oli erittäin helppo ja nopea muodostaa.

Sittemmin tylsästi keski-ikäistyttyäni suomalaisen kirjallisuuden otettua yhtäkkiä täydellisen suunnanmuutoksen juuri niihin aikoihin kuin aloin sitä lukea… Havaitsin, mistä näköharhani  suomalaisen kirjallisuuden luvattomasta huonoudesta oli peräisin.

1. Ulkomaalaisesta kirjallisuudesta paikallisen lukijan näkyville tulevat vain ehdottomat huiput. Huonoa ulkomaalaista kirjallisuutta ei kannata kääntää, sen sijaan oivaltavat nykyklassikot saavat paljon näkyvyyttä klassikkokäännösten ja bestsellerbulkin ohella.

2. Ulkomaalaisella alkuperäiskielellä tulee hankittua ja luettua lähinnä takuuvarmoja hittejä. Siis kirjoja, joista voi jo etukäteen arvella innostuvansa.

3. Kokeellisempi uusi suomalainen kirjallisuus jää julkisuudessa tuttujen viihdekirjailijoiden kodinsisustus- tai pullanleipomisvinkkien varjoon.

Kohdat 1 ja 2. Nämä ymmärrän. Kohta 3. Tuottaa syvän pettymyksen.

Kirjailijakolumnit ovat mielestäni hauskoja, mutta kirjailijahaastattelua lukiessani haluaisin kuulla mistään, joka millään tavalla liittyy kirjailijan kirjoihin, kirjailijuuteen, kirjailijan työhön tai kirjalliseen elämään. Tai jos niissä artikkeleissa edes esiteltäisiin kirjailijan tuotantoa.

Olen tasan samaa mieltä SK:n artikkelin kanssa, että julkinen kirjallisuuskeskustelu Suomessa on usein todella heikkoa – mutta en nyt ensimmäisenä keksi, miten tämä olisi kirjailijoiden tai kirjojen vika. Ja suoraan sanoen mieluummin niin päin, että kirjailijat keskittyvät tasokkaan kirjallisuuden, ei kirjallisuuskeskustelun tuotantoon, jos nyt on pakko valita. Kirjailijablogeista päätellen ei ole, vaikka perinteisistä medioista päätellen on.

Suomikirjallisuuden nykykriisikohun skandaalikeskustelussa julkisina sattumina toistaiseksi mm:

  • (Viihde)kirjailija J. S. Meresmaan vastineessa kuulutetaan paluuta 2010-luvulle täällä.
  • Kirjailija Laura Honkasalo ei blogivastineessaan pidä perusteltuna, että oikeaksi kirjallisuuskeskusteluksi lasketaan ainoastaan negatiivinen kritiikki.
  • Otavan kustannuspäällikkö piti SK:n kantta “vääränä viestinä” ja poistatti lehdet messuilta. Uutinen esim. täällä.
  • Kirjailija Joonas Konstig paheksuu SK:n ryhtymistä klikkaushuoraamiseen omassa blogissaan.
  • Kirjallisuudentutkija ja kriitikko Lasse Koskela pitää SK:n artikkelia virheellisenä täällä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilla julkaistavassa blogissa.
  • Kriitikko Vesa Sisättö tiivistää käydyn keskustelun ansiokkaasti fiktiivisen satiirin muodossa Vihreässä langassa.
  • Hesarin kolumnisti, kirjailija ja dokumenttiohjaaja Elina Hirvonen kiittää (?) mm. kirjailijoita ja kirjabloggaajia julkisesta kirjallisuuskeskustelusta Hesarin kolumnissaan.
  • Kyösti Salovaara pohtii kirjallisuuskeskusteluhistorian syklisyyttä blogissaan täällä.
  • SK:n artikkelissa haastateltu kirjailija-toimittaja Tommi Melender jatkaa keskustelua blogissaan. 
  • Tuomas Tolonen ennakoi keskustelun jo lähes kaksi vuotta sitten, ja muistuttaa Tylkkärin haastattelussaan siitä, mikä on todella olennaista kaikessa kirjallisuudessa. “Lukeminen tuntuu ruumissa, se on kuin aivot tanssisivat. Sen kautta maailma valkenee mukavasti”

13 thoughts on “Kirjaläppää: Suomikirjallisuuden nykykriisi

  1. Reeta / Les! Lue!

    Niinpä. Kyllä tylsää ja puuduttavaakin kirjallisuutta löytyy (on varmaan aina löytynyt), mutta silti en ole yhtään huolissani kotimaisen kirjallisuuden tilasta. Koko ajan nimittäin julkaistaan myös kiehtovaa ja kiinnostavaa kirjallisuutta ihan riittävästi (ainakin minun tarpeisiini).

    En jaksa käyttää energiaa niiden tylsempien moittimiseen, vaan keskityn mieluummin nostamaan niitä hyviä kirjoja.

    Kiinnostaisi tietää, että kuka vaikkapa näistä seuraavista viime vuosina julkaisseista kirjoittaa tasapaksuja kirjoja?:

    Monika Fagerholm
    Joel Haahtela
    Emmi Itäranta
    Pasi Ilmari Jääskeläinen
    Katja Kettu
    Leena Krohn
    Rosa Liksom
    Sofi Oksanen
    Leena Rantanen
    Johanna Sinisalo
    Miina Supinen
    Maarit Verronen

    Reply
    1. Taika Post author

      Tasapaksu on muutenkin sellainen aika tasapaksu adjektiivi. Että mitä se nyt sitten tarkoittaa? Sulla on erinomainen lista, johon haluaisin lisätä ainakin:

      Kreetta Onkeli
      Marisha Rasi-Koskinen
      Pauliina Susi
      Päivi Alasalmi
      Hanna Hauru
      Riikka Ala-Harja
      Juhani Karila
      Aki Ollikainen
      Riikka Pelo
      Jenni Linturi

      Onko jollain muulla vielä jotain lisättävää?

      Reply
      1. Hanna-Riikka

        On. Minun kirjani. Väitän sanovani tuon objektiivisesti, vaikka se onkin mahdotonta.

        Mutta itse asia sai jotenkin mittasuhteissaan kyllästymään (ainakin tilapäisesti) koko kirjailijuuden käsitteeseen. Ajattelen mieluummin, että minä kirjoitan, kuin että olen kirjailija.

      2. Taika Post author

        Mielestäni jokaisen kirjailijan pitäisikin pystyä sanomaan omasta kirjastaan, että tämä kuuluu ehdottomaan parhaimmistoon. Miksi muuten kirjoittaisi? Itse näin viikon parin viisaampana pidän tämän syklin suomikirjallisuuden taso -keskustelua itse asiassa oikein mielenkiintoisena, koska en enää osaa yhtä napakasti muotoilla, että mitä mieltä siitä oikein olen. 😀

  2. Lasse Koskela

    En ole Kotimaisten kielten keskuksen tutkija. Olen kirjallisuudentutkija ja kriitiiko. Työskentelen Helsingin yliopiston kirjaston tietoasiantuntijana. Kirjoitan kyllä Kotus-blogiin, mutta siellä edustan vain minua.

    Lasse Koskela

    Reply
    1. Lasse Koskela

      Ok. Ja kiitos tästä blogistasi ja erityisesti linkeistä, joiden avulla pääsee katsomaan SK:n jutun nostattamaa keskustelua.

      Reply
  3. Rita

    Kiitos kiinnostavasta postauksesta ja linkeistä joista pääsee lukemaan lisää aiheesta. Tässä on runsaasti pohdittavaa. Keskustelusta tulee helposti tasapaksua jos sitä aletaan sensuroida, ja masentavaa jos negatiivisuudelle annetaan valta. Kirjallisesta keskustelusta kannattaa keskustella.

    Taika, tuo kirjoituksesi eka virke on aivan riemastuttava :) Vaahtoamisaihetta voisi kehitellä lisää.

    Reply
    1. Taika Post author

      Kiitos, Rita! Ehdoton kannatus metakeskustelulle. Ja vaahtoamiselle. Jatkaakseni samalla metaforalla, jos se vaahto on riittävän laadukasta, sen päälle voi kehitellä vaikka mitä uusia muotoja ja kuvioita, joista voi saada paljonkin irti.

      Reply
  4. Pingback: Kirjaläppää: SK:n kirjallisuusskandaalista vielä |

  5. Pingback: Vuoden 2013 parhaat kirjat | Kirjasfääri

  6. Pingback: Ensi syksyn kirjakohu jo tekeillä! | Kirjasfääri

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *