Maija Vilkkumaa: Nainen katolla

Maija Vilkkumaa: Nainen katolla

Maija Vilkkumaa: Nainen katolla (Kaiku Books 2013)

Maija Vilkkumaan esikoisromaani Nainen katolla on helsinkiläiseen vähän paremman perheen cityarkeen sijoittuva tuplakolmiodraama, joka uppoutuu tähteyden mustiin aukkoihin. Teemoiltaan Nainen katolla tanssahtelee jossain äitiysromaanin ja chick litin välimaastossa – niin tekee päähenkilökin, joka lapsiperhearkea eläessään kuvittelee, millaista elämä olisi voinut olla, jos ja jos ja jos. Samalla paras kaveri ja jopa lastenvahti ovat matkalla maineeseen, tai saavuttaneet sen jo. Vilkkumaan romaani peilaa monitahoisesti kirjailijalle itselleen tuttua musiikki- ja mainemaailmaa ja sivuaa samalla monia päivänpolttavia kysymyksiä, joskin hitti-iskelmälle tyypillisten koskettavien itsestäänselvyyksien kautta.

Ne tahtoo Ingallsin Lauran

Hänen päivänsä ovat paitsi tylsiä myös täynnä kauheita pelkoja siitä että lapsille sattuu jotain, että hänelle itselleen sattuu jotain, että kohta elämä muuttuu jollain kammottavalla tavalla. Aamulla hän herää, ja jos talo on hiljainen, hän miettii, että miksi. Hän ajattelee että [sic] lapset ovat varmaankin kuolleet sänkyihinsä, makaavat siellä jäykkinä, kohta hän näkee heidät ja heidän hengettömät ruumiinsa ja kaikki on ikuisesti toisin. (s. 69)

Nainen katolla kutoo yhteen näkökulmia ja mielikuvia. Silja Seppälä on menestyneen yrittäjän vaimo, toisen menestyneen yrittäjän paras kaveri – ja väsähtänyt kotiäiti. Silja palkkaa Lindan lastenvahdiksi, jotta pääsee itse kirjoituskurssille, jota ohjaa päällisin puolin ihan tavallinen Ville. Silja päästää kirjoituskurssia varten sivupersoonansa, pop-tähti Gwendolynin. Siljan, Lindan, Villen ja Gwendolynin lisäksi ääneen pääsee blogitse seurapiiritoimittaja Leila Hakkarainen, jonka ihqutukset summaavat blogien ärsyttävimmät piirteet kustannustehokkaasti <3<3<3 :-).

Vilkkumaa kirjoittaa eläytyvästi. Siljan ja Lindan kohdalla eläytyminen onnistuukin mainiosti, muut hahmot jäävät hiukan parrasvalojen ulkopuolelle. Vilkkumaa pureutuu erityisesti pieniin ristiriitoihin, arkisiin epäsuhtiin sisäisen ja ulkoisen minän välilä.

Mun keikkaraportti Parsassa on herättänyt huomiota, jengi on digannut ja vihannut sitä, mun on vaikea kestää niitä vihaajia, en pysty oleen silleen et haters gonna hate vaan oon silleen et pliis tykätkää musta. (s. 128)

Teoksen juonet kasvavat näistä ristiriidoista: kukaan ei tunnu loputtomiin pystyvän tuottamaan ehyttä ja siistiä ulkoista pintaa sisäisen kustannuksella. Jonnekin nettiin se sisäinen elämä vähintään vuotaa – ja saattaa tulla yllätyksenä niille, jotka katselevat ulkokuorta sillä silmällä. Toisaalta menestysjulkisuuteen janotaan – mutta mitä sitten, kun se sattuu kohdalle?

Tuntuu kuin joku huutais

Vilkkumaan teksti kulkee hengästyttävästi kuin metro. Tarinassa on nukkeleikkimäisiä piirteitä, etenkin menneisyyttä vatvoessa: tää teki nyt näin joten toi teki sit tolleen. Nukkeleikki on kuitenkin useimmiten perusteltua pinnan työstämistä suhteessa sisäiseen, ihan erilaiseen elämään. Todellisesta itsepetoksesta on kyse vain harvoin.

Vuosituhat vaihtui. Meidän iltamme oli ollut mukava, mutta olimme silti levottomia. Milleniumin kaltaiset joukkopsykoosit ovat hankalia, niistä on vaikeaa jollei mahdotonta pysytellä erossa. (s. 124)

Fortena toimivat tarkkanäköiset mutta usein erittäin koomiset havainnot elämästä, joita sirotellaan avokätisesti lähes joka sivulle. Nainen katolla toimiikin kuin hitti-iskelmä: se kertoo kepeään sävyyn, kliseidenkin kautta, koskettavista tutuista asioista, jotka toivottavasti ovat Jonkun Muun™ ongelmia.

***

Maija Vilkkumaa: Nainen katolla
Kansi: Joel Melasniemi
Kaiku Books 2013
334 s.

One thought on “Maija Vilkkumaa: Nainen katolla

  1. Pingback: Literary Death Match, Korjaamo 29.3.2014 | Kirjasfääri

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *