Kari Hotakainen: Luonnon laki

Kari Hotakainen: Luonnon laki

Kari Hotakainen: Luonnon laki (Siltala 2013)

Menestyskirjailija Kari Hotakaisen Luonnon laki hämmentää lukemalta, sillä itse asiaan, hajonneen ihmisruumiin (omansa) kohtaamiseen sekoitetaan todella monen tason tekijöitä. Pohtimalta kertomus pelkistyy kristallinkirkkaaksi: kirjailija haluaa näyttää koko hoivaketjun potilaasta budjettiriiheen. Ihmisen kautta.

Kuuntelija ottaa osaa, ottaa vastaan, antaa kaiken tulla päälleen. Kuuntelija on allas, ämpäri, kannu ja katuoja. Kuuntelijaan mahtuu, ja sen avautujat tietävät. Ja kaatavat. Kuuntelija ei itse tiedä täyttyvänsä, ja kun mitta on sitten täysi, on usein jo liian myöhäistä. (s. 25)

Luonnon laissa Rautala aloittaa hyvinvointihoivamatkansa ensihoitajan avustuksella. Sairaalassa hän etenee sairaanhoitaja Lauran päteviin käsiin, ja pieneksi budjettipisteeksi Valtiovarainministeriön leikkaajan laskelmiin. Rautalan tarina ei ole vain Rautalan tarina: myös Laura ja leikkaaja näyttävät palasen sisintään Rautalan toipuessa. Tarinaan osallistuvat myös Rautalan vanhat vanhemmat, raskaana oleva tytär, homotyömies ja yllättäen ja pyytämättä paikalle pyyhältävä musta kummipoika.

Hän mietti, miten esittäisi asian niin, että punaiset, vihreät ja siniset sen varmasti ymmärtäisivät. Jos asian esittää niin kuin asia on, kaikenväriset hermostuvat ja alkavat syyttää asiasta toisiaan, vaikka kaikkien yhteinen vika se on. Kyseessä on maan asia, ei yksityisasia. (s. 84)

Hotakainen tapaa ylipäänsä pohdiskella teoksissaan yksityisen ihmisen ja yleisemmän menon kohtaanto-ongelmaa. Että on ongelmallista kohdata, noin ylipäänsä vuorovaikuttaa. Luonnon laissa kohtaanto-ongelman osuu erityisesti ihmisten ja seteleiden väliseen ylittämättömään juopaan. Toiisaalta yksityinen ihminen, etenkin sairas ihminen, kaipaisi tarvitsemaansa hoivaa. Mikäli kuitenkaan yhteiskunnan setelipuuta ei ole verojen voimin kasvatettu kyllin antavaksi, latin latia juuri hänen hyvinvointiaan tai sairaanhoitajaansa varten ei tipu. Ainakaan tulevaisuudessa.

Luonnon laki ei ole helppo lukukokemus: se kulkee säröillä ja vereslihalla. Kuulemani mukaan kyseessä on Hotakaisen ensimmäinen ja viimeinen omakohtainen teos – ja se tuntuu. Luonnon laki pyrkii tuomaan todenmukaisuutta fiktion nahoissa ja tämä naturalistiseen kääntyvä pyrkimys näyttää ihmisen usein epätavanomaisessa tilanteessa: yrittäjän epärehellisenä, omahoitajan vapaalla jalalla, sairaanhoitajan pinna palaneena. Se, onko tämä humoristista vai surullista, jää lukijan harkintaan.

Kirjailija on kyennyt säilyttämään tyylikkään etäännytyksen aiheeseensa läpi koko teoksen sen omakohtaisuudesta huolimatta. Toisaalta pyrkiessään selvittämään koko verosetelihoivapuun olemuksen Luonnon laki hajoaa aika laajalle, kokonaiskuvaa on vaikea nähdä. Ehkäpä tämä on se Luonnon laki?

***

Kari Hotakainen: Luonnon laki
Kansi: Elina Warsta
Siltala 2013
289 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *