Ian McEwan: Makeannälkä

Ian McEwan: Makeannälkä

Ian McEwan: Makeannälkä (Otava 2013)

Jos ikinä on täsmäkirjoitettu romaani keski-ikäisiä korkeakoulutettuja kirjanostajattaria varten, Ian McEwanin Makeannälkä on se. En ole ehkä ikinä lukenut romaania, joka tirsuu niin kirjallisia viitteitä – jotka ymmärtäessään voi puhkua kyldyrelliä itsetyytyväisyyttä – kuin tarinallista laskelmoivuuttakin. Laskelmoivuutta McEwan liudentaa itseironisesti (?) kliseisellä metatason loppuratkaisulla. Alatekstinä polkee julma kuva 1960- ja 70-lukujen kylmän sodan maailmasta, jossa nainen on toisen luokan kansalainen,joka menee yliopistoon hankkimaan itselleen aviomiehen ja lasikatto on kirjoitettu työlainsäädäntöön. Makeannälkä on sujuva lukuromaani – itse en vain ole oletettua lukijakuntaa.

[V]iikottaista kolumnia nimeltä “viime viikolla luettua”. Osviittana oli olla “kepeä ja kaikkiruokainen”. Helppo nakki! Kirjoitin niin kuin puhuinkin, lähinnä juoniselostuksia juuri ahmimistani kirjoista, ja jos joskus esitin jonkin arvion, alleviivasin sitä tahallisen itseironiseen sävyyn heittämällä perään kourallisen huutomerkkejä. Kevyt, alkusointuja viljelevä tekstini upposi lukijoihin hyvin. (s. 16)

Makeannälän päähenkilö Serena Frome (rimmaa sanan plume kanssa) opiskelee Oxfordissa matematiikkaa, mutta rakastaa lukemista ja akateemisia miehiä. Keski-ikäisen, naimisissa olevan yliopistonlehtorirakastettunsa avulla hän päätyy opintojen loputtua töihin MI5:een (rimmaa sanan dive kanssa), ja elämä voi alkaa. Kimppakämppä Lontoossa ja salainen tiedustelupalvelutyö täyttävät Serenan elämän, kunnes erittäin tärkeä tehtävä operaatio Makeannälässä tuo Serenan syliin Oikean Kirjailijan. Ja elämä voi todellakin alkaa! (Sikäli kun kaikki aika ei mene salaisen työn salailuun.)

Juonikuvio ei kuitenkaan kerro tästä kirjasta juuri mitään: se on hatara siltarumpu, jonka tarkoituksena tuntuu olevan anekdoottien, niin kirjallisten kuin -70-lukulaistenkin, virtauttaminen lukijan ahneiden silmien alitse.

“Aikooko joku Cambridgen aikaisista ystävistäsi kirjailijaksi?”                                              Mietin tarkkaan. Newnhamin kotimaisen kirjallisuuden opiskelijoissa oli sensuuntaisia haaveita ollut yhdellä jos toisella, mutta minun tietääkseni kaikki naispuoliset tuttavani olivat erilaisin yhdistelmin päätyneet kunnon töihin, menneet naimisiin, tulleet raskaaksi, kadonneet ulkomaille tai vetäytyneet vastakulttuurin rippeiden pilvenhajuisiin loukkoihin.
(s. 113)

Kylmää – kylmivää – sotaa lukuunottamatta, Makeannälkä kertoo maailmasta, joka on ihan  kuin meidän omamme. Paitsi jotenkin nostalgisesti etäännytetty. Tässä laskelmointi numero yksi. Päähenkilö puhuu itsestään, ollen kuitenkin keskiluokkainen jokanainen. Tässä laskelmointi numero kaksi. Puheet pyörivät kirjallisuuden ja miesten ympärillä, ja niin pyörivät teotkin, mitä nyt välillä harpataan klassiseen perheasetelmaan. Tässä laskelmointi numero kolme. Kirja kertoo elämän parhaasta ja jännittävimmästä ajasta, opiskelu- ja heilasteluajasta nuoruuden ja aikuisuuden välissä. Tässä laskelmointi numero neljä. Ellei päähenkilön elämää tarkasteltaisi lähestulkoon ainoastaan hänen suhteissaan elämänsä miehiin, kyseessä olisi täysverinen chick lit -romaani. Toki täysiveriset chick lit-romaanit ovat usein feministisempiä, ellei feminismiä haeta tässä jotenkin antipatioiden kautta. Ehkä haetaankin.

Kriisien ja poikkeustilojen keskelläkin ne olivat hyviä vuosia työnvieroksujille. Valtio ei udellut turhia, vaan maksoi heidän vuokransa ja myönsi viikottaisen toimeentulotuen taiteilijoille, työttömille näyttelijöille, muusikoille, mystikoille, terapeuteille ja joukolle kansalaisia, joille kannabiksen pössyttely ja siitä puhuminen olivat kiehtova ammatti, suoranainen kutsumus. Toimeentulotuki koettiin saavutetuksi eduksi ja sitä oltiin valmiina puolustamaan viimeiseen asti, vaikka kaikki, Lucy mukaan lukien, tiesivät sisimmässään, ettei sitä alkujaan ollut tarkoitettu suomaan hilpeää joutilaisuutta keskiluokille. (s. 221)

Makeannälkä on rutinoituneen kirjailijan nopeastiluettava suupala, johon on ympätty mukavasti oletetun keski-ikäisen (tai keski-iän ylittäneen), keskiluokkaisen, tiedostavan mutta konservatiivisen naislukijan lempparimuistot, nuoruuden haaveet, pettymykset, harrastukset, nuoruuden ajankuva ja nykyajan asenteet. Vaikka periaatteessa näistä aineksista pitäisi kohota koskettava kakku, käytännössä tämä lukuromaani lässähtää yleistävyyteensä. Siinä missä yksityisestä kehittyvä yleinen vie oivallukseen, yleisestä laskeutuva yksityinen vie haukotukseen.

***

Ian McEwan: Makeannälkä
Suom. Juhani Lindholm engl. alkup. Sweet Tooth
Kansi Chris Frazer Smith / Suzanne Dean
Otava 2013
385 s.
 
 

11 thoughts on “Ian McEwan: Makeannälkä

  1. Minna Vuo-Cho

    Hih, helposti nieltäväksi ja heppoiseksi minäkin tämän luettuani arvioin. Tosin siitä jäi minulle pieni feministinen ketutus päälle ja jäin miettimään tuota konttoritytöttelyä vähän piemmäksikin aikaa…

    Reply
  2. Reeta / Les! Lue!

    En ole muuten vieläkään koskaan lukenut McEwanilta yhtään romaania. Ne tuntuvat saavan hyvin vaihtelevia arvioita ylistävistä lyttääviin. Osaatko suositella jotain hyvää?

    Niin ja kiitos tosta ihanasta ja informatiivisesta videosta! <3

    Reply
    1. Taika Post author

      Ole hyvä vaan! Näitä löytyy mm. autoilusta. McEwanin romaaneista Atonement (suom. ehkä “Sovitus”) on ehkäpä sellainen monelta kantilta tykättävä, mutta mulla on sellainen mielikuva hämärästä menneisyydestä, että Sementtipuutarha ois parempi.

      Reply
      1. Reeta / Les! Lue!

        Okei, kokeilen ehkä tota sitten. Olen nähnyt “Enduring Love” -kirjasta tehdyn leffan, joka alkoi upeasti, mutta lässätti sitten vähän. Se on ainoa kosketukseni kyseiseen kirjailijaan, mutta pakko kai sitä on lopulta lukeakin, kun kerta kaikki muutkin.

      2. Taika Post author

        Ehdottomasti kannattaa vyöryä massan mukana. Kyllä ne joskus oikeaankin suuntaan vellaa. 😀

  3. Risto Säntti

    Jaaha, en taida olla kohderyhmää tämän arvostelun luettuani. Kirja tuli äskettäin hankittua aikaisemman Lauantai -teoksen muistikuvilla. Voi jäädä lukematta.

    Reply
    1. Taika Post author

      Aina kannattaa kokeilla! Nää on kuitenkin vain yhden ihmisen lukukokemuksia ja onneksi ihmisillä on erilaisia lukumakuja. Kirjassa on paljon hyvääkin, vaikka mun lukukokemuksessa painottuivat erilaiset ärsytyksenaiheet. Kuka tietää, ehkäpä mun sisässä ei vain asu pientä keski-ikäistä kirjanostajatarhenkilöä. Vielä. 😀

      Reply
  4. Liisa

    Tunnustan, että tämä juttu hykerrytti minua. Olen lukenut kolme McEwanin kirjaa, ja kaikista niistä minulle on jäänyt suuhun paperinen ja laskelmoitu maku. Hyviä kirjoja ne ovat olleet ja viihdyttäviäkin, mutta jokin McEwanin tavassa kirjoittaa (ja ehkä ajatellakin) ärsyttää minua melkoisesti.

    Reply
    1. Taika Post author

      Kiitos, Liisa! Teknisesti ottaen mua vaivasi koko kirjan ajan McEwanin tapa (tai kääntäjän) käyttää imperfektiä (joka on historioitsijan aikamuoto) preeseensin sijaan, kun hengataan menneisyydessä. Tämä jätti paperisen maun, sikäli kun paperisella tarkoitetaan teeskenneltyä. Muiden muassa.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *