Kirjakaksikko: Julmailevaa aikalaiskomiikkaa

Jos lukee paikallisia tai valtakunnallisia lehtiä, silmille lävähtävät niin “Varo!”, “Vakava puute” kuin “Synkät näkymät” ja “Karu uhkakin”. Ihan kuin lehtien otsikoita kirjoittaisi joku krooniseen ahdistuspaniikkihäiriöön sairastunut elämäntapakurjistelija. Ehkä kirjoittaakin.

Pauliina Suden Nostalgia ja Petri Tammisen Rikosromaani valottavat tätä mysteeriä sen molemmilta puolilta. Jälkimmäisessä kerrotaan, kenen on vika. Ensin mainittu kertoo, miksi siitä lehdissä kirjoitetaan niin kuin kirjoitetaan. Kummassakaan ei luvata asiaintilaan mitään parannusta, ellei sellaiseksi lasketa suupielten kevyttä tai vakavampaa nykimistä teoksen lukemisen aikana.

Pauliina Susi: Nostalgia

Pauliina Susi: Nostalgia (Tammi 2011)

Kuin konsulttia haastattelisi…

Pauliina Suden Nostalgia kertoo siitä, miten ihan pätevä toimittaja voi freelancerina. Kun freelancer Anni joutuu yhtäkkiä tavanomaisessa päätoimittajan tapaamisessa allekirjoittamaan kovasti Sanoma Newsin ja Sanoma Magazinesin tosimaailmallista avustajasopimusta* vastaavat klausuulit, ja aviomiehen työpaikalla on menossa yt:t, jännitys elämässä kohoaa yllättäen ja pyytämättä sfääreihin, joissa aletaan pääasiassa pärjäämään.

Toisin sanoen, elämään lähinnä välittömästä hengissäpysymistoimenpiteestä seuraavaan. Tragikomedian aineksiin lisätään vielä hyppysellinen vastahankaista haastateltavaa, josta on saatava aikaan nopealla tahdilla laaja kuva lehtitalon henkilöstölehteen.

Hän kertoi nauttivansa työstään, olevansa ihminen, joka ei työtuntejaan laske. Nautin aidosti tiimityöstä ja pyrin koko työyhteisön kasvavaan hyvinvointiin. Hän asui eteläisessä Helsingissä ja harrasti lukemista ja liikuntaa.

Nostalgia on työelämäromaani, joka kertoo nykyaikaisesta journalismista. Synkkiä näkymiä se tarjoilee ja karua kieltä, myöskin hersyvää huumoria, mikäli kirjailijatar Suden huumori puree lukijaan. Nostalgia jää innovatiivisuudessa Pyramidista, muttei lainkaan raadollisen työelämäarjen kuvauksessa Ruuhkavuodesta. Tätä älköön kukaan freelanceriksi yrittävä jättäkö lukematta.

[P]ikku hiljaa jopa minulle alkoi valjeta, mitä palvelusijoitusviestintä merkitsi. Sitä tietenkin, että firma X palkkaa tiedotusfirman Y tekemään mainontaa uutuustuotteestaan Z siten, että Z pyritään ujuttamaan a) pahaa-aavistamattomien  tai juonessa mukana olevien toimittajien Å, Ä ja Ö juttuihin muun journalistisen tekstin sisään, mieluiten tarkalla kauppanimellä, ja luonnollisesti mahdollisimman positiivisessa valossa. Vastikkeeksi tästä toimittajat eivät saa rahaa – eivät tietenkään, sehän olisi lahjontaa – vaan ainoastaan ennen muita toimittajia lisää hienoja uutisaiheita firman X loistavista uutuustuotteista. Toki miellyttävässä ympäristössä, hyvän ruoan, normaalien ruokajuomien ja kotiin lähtiessä käteen ojennettavan, yltäkylläisen tuotenäytepussukan kera. (s. 115)

Petri Tamminen: Rikosromaani

Petri Tamminen: Rikosromaani (Otava 2012)

Otetaan ankeuttaja kiinni

Petri Tammisen Rikosromaani esittää teorian, jonka mukaan ankeutuksen herra on suomalainen mies nimeltä Ångström. Ångström iskee yhä kiihtyvällä tahdilla ympäri Suomea ujuttaen huolia ja häpeää ihan tavallisten ihmisten elämiin – mutta komisario Vehmas on aivan hänen kannoillaan.

Raportin reunaan Immonen oli kirjoittanut lyijykynällä: “Murheellinen tapaus, Ångström edesvastuuseen”. Vehmas alleviivasi sanat. Kirjakauppojen ja kirjastojen hyllyt notkuivat kukkakantisia oppaita hyvästä elämästä ja siitä kuinka ihminen tämän hyvän elämän saavuttaisi, mutta jos Vehmakselta kysyttiin, hyvä elämä oli sitä, että Ångström saatiin telkien taakse. (s. 96)

Rikosromaani tarttuu ahdistukseen, aiheeseen, josta yksikään päivälehti ei revi “Varo!” -skandaalikohuotsikoita, vaan pikemminkin pyrkii pitämään huolta siitä, että ahdistusta löytyy jossain muodossa jokaisesta jutusta. Negatiivisuus myy. Työelämäromaani on tämäkin.  Rikosromaani tarttuu abstraktia aihettaan kraivelista, ja muotoilee siitä käsitettäväksi antropomorfisen Ångströmin. Vehmaalle jää jokamies-dekkarin osa: miten saada kiinni ihmiskuntaa vastaan rikkova kauhio, joka tuntuu ehtivät joka paikkaan yhtä aikaa?

Tamminen pohtii teoksessaan kansakunnallisesti yleistynyttä yleisahdistusta ja -ahdistumista. Rikosromaani tuntuu matalalentoilevan jossain romaanin ja kolumnin välimaastossa. Oma lukukokemukseni ei missään vaiheessa lähtenyt kunnolla nousukiitoon, vaikka pystyin toteamaan, missä kohtaa oli tarkoitus hymähdellä. Ahdistusta on epäilemättä vaikea pohtia vaikuttamatta alavireiseltä.

– Minulta on jäänyt isän syyllisyys kokematta kun lapsia ei ole. Mutta muuten tunne on tuttu. Se tunne että tämmöinen olen ja tuommoinen pitäisi olla ja välissä aukeaa kanjoni, niin iso kanjoni että koko tähän maailmaan ei mahdu yhtä isoa mutta päähänpä vain mahtuu. Ihmisen pää on merkillinen laitos. Sinne mahtuu hyvin isoja asioita. Se on hieno juttu jos suunnittelee satelliittia mutta murehtiessa siitä on pelkkää haittaa. (s. 140)

 ***

* http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2012/5-2012/artikkelit/tekijanoikeuskonkari-tyrmaa-sano/

***

Pauliina Susi: Nostalgia
Kansi: Laura Noponen
Tammi 2010
262 s.
Petri Tamminen: Rikosromaani
Kansi: Piia Aho
Otava 2012
173 s.

4 thoughts on “Kirjakaksikko: Julmailevaa aikalaiskomiikkaa

  1. Margit/Tarukirja

    Kivasti yhdistät samaan juttuun nämä kaksi kirjaa!

    Blogissani on sinulle kysymyksiä.

    Reply
  2. Pingback: Kirjakaksikko: Työelämä, nyt. | Kirjasfääri

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *