Kymmenen kysymyksen haaste

Tarukirjan Margit paiskasi kymmenellä kysymyksellä, joihin aion nyt vastata niin rehellisesti kuin osaan.

1. Muistatko jonkun voimakkaan kirjakokemuksen lapsuudestasi?

Muistan useitakin, koska lapsuuteeni liittyvät kirjat aika lailla joka kohtaan. Elämänpolkuni määräävimpiä kirjakokemuksia on kuitenkin ollut se, kun viidennellä luokalla pidin kirjaesitelmä Louisa May Alcottin Pikku naisista, josta luin ääneen papukaijakohtauksen. Itseäni nauratti niin, että repeilin useamman kerran joka lauseen aikana. Kukaan muu ei nauranut.

2. Millainen oli ensimmäinen kirjasto, jonka asiakas olit?

Ensimmäinen kirjasto oli silloisen kotikuntani punatiilinen kirjastorakennus, joka sijaitsi yläasteen sivurakennuksessa. Kirjastokäynnit olivat aika pelottavia, koska yläastelaiset olivat välillä välitunnilla, kun osuin paikalle. Mutta kirjastotäti oli paras ikinä ja hyllyt korkeita ja täynnä kirjoja.

Pasilan kirjasto, Helsinki © Taika Dahlbom

3. Luetko muilla kielillä kuin suomeksi?

Luen kaunokirjallisuutta pääasiassa suomeksi, mutta myös englanniksi ja satunnaisesti ruotsiksi tai saksaksi. Lisäksi luen työkirjallisuutta tanskaksi, ruotsiksi, norjaksi, latinaksi ja ranskaksi.

Library at Mafra Monastery

Mafran palatsin kirjasto, Mafra, Portugali © Taika Dahlbom

4. Voitko suositella jotakin kirjallista matkakohdetta (kirjasto, kirjailijamuseo tms.)?

Bathin Jane Austen -museo on hieno. Lisäksi Portugalissa käydessään kannattaa harkita matkailua Mafraan ihan vain palatsin kirjaston takia tai Coimbraan yliopiston kirjaston takia.

Myös lähes minkä tahansa maan pääkaupungeissa tai muissa suurissa kaupungeissa käydessään kannattaa käydä paikallisen keskuskirjaston lukusalissa selailemassa vanhoja kirjoja – lähestulkoon mikään ei ole niin hauskaa kuin monen sadan vuoden ikäisten kirjojen selailu, etenkin luonnontieteellisten kirjojen ja yleensä ne keskuskirjastot ovat itsessään aika vinkeitä paikkoja. Huom. tämä tämmöinen kirjaturisteilu vaatii etukäteissuunnittelua, koska kirjat pitää yleensä tilata varastosta lukusaliin 1 h- 1 vrk etukäteen.

5. Mihin kirjoihin liittyvään kohteeseen haluaisit matkustaa?

Kaikkiin. Minua eivät ehkä kuitenkaan kiinnosta kirjailijoiden kodit yhtä paljon kuin kirjojen tapahtumapaikat. Haaveilen esimerkiksi kuuluisien kirjallisten linnojen kiertoretkestä.

Mikä kirja on tehnyt sinuun säväyksen seuraavissa genreissä:

6. klassikko?              Daniel Defoen Ruttovuosi
7. dekkari/jännitys?  Jyrki Heinon Kellari
8. scifi?                      Stanislav Lemin Solaris
9. fantasia?               Roger Zelaznyn Amberin kronikat (Chronicles of Amber)
10. runous?               William Blaken Taivaan ja Helvetin avioliitto

Haasteeseen kuuluu 10 uuden kysymyksen keksaiseminen ja jakaminen eteenpäin. Jaan asiaankuuluvasti kirjabloggaajille Marile, Stazzy, Siina, Minna ja Jane seuraavat kysymykset:

  1. Minkä runon tai romaanin lauseen muistat ulkoa?
  2. Mitä kirjaa suosittelet yleensä, kun joku pyytää suosittelemaan jotain kirjaa?
  3. Sorrutko ostamaan kirjan pelkän nimekkeen tai kansikuvan perusteella?
  4. Mikä oikolukuvirhe ärsyttää eniten?
  5. Mikä kirja istuu kirjahyllyssäsi lukematta aina vaan?
  6. Mikä on (oli) salainen lukupaheesi?
  7. Mikä on paras kirjan pituus sivumäärissä laskettuna?
  8. Epilogit, puolesta vai vastaan?
  9. Kartta kirjan tapahtumapaikoista, hot or not?
  10. Mikä on paras humoristinen kirja?
Turun kaupunginkirjasto

Pääkirjasto, Turku, © Taika Dahlbom

17 thoughts on “Kymmenen kysymyksen haaste

  1. Minna Vuo-Cho

    Tuo Bathin Jane Austen museo on ihana (varsinkin se kahvila, jossa voi samaan aikaan ihailla Darcyn kuvaa…) ja kivaa oli myöskin Jane Austen Walkilla, jonka aikana meille kertoi sattumuksia kirjailijan elämästä oikein hard core fani, jonka suurin murhe matkan aikana oli se, ettemme kaikki olleet lukeneet kaikkia Austenin kirjoja (emmekä osanneet niistä pätkiä ulkoa englanniksi)

    Olen myös vaikuttunut tuosta lukemiesi kielien määrästä (ja lupaan jossain vaiheessa lukea edes muutaman sivun ruotsiksi…)

    Reply
    1. Taika Post author

      Ehdottomasti haluaisin Bathiin uudestaan. Olin siellä sateisena päivänä maaliskuussa. Ei paras aika ikinä. 😀 Mä olen sellainen kuulokorva-kieliopiskelija (tai ehkä pikemminkin näkösilmä-), ja siitä on kyllä ollut etua aina paitsi grammatiikkatunneilla.

      Reply
  2. Minna Pelkonen

    Kiitos haasteesta, Taika! Esittämissäsi kysymyksissä onkin sopivaa taukopähkinää tenttilukemiston oheen.

    Pitänee viimein lisätä mainitsemasi Jyrki Heinon Kellari lukulistalle, olet sitä useassa yhteydessä kehunut.

    Reply
    1. Taika Post author

      Ole hyvä vaan. Kellari onkin varmaan yksi taajimmin kehumistani kirjoista – mutta kun se sopii kenen tahansa luettavaksi koska tahansa. Toivottavasti maistuu sullekin. :-)

      Reply
      1. Minna Pelkonen

        Olen Kellaria selaillutkin joskus kirjakaupalla, mutta jostain syystä ostospäätös jäi tekemättä. Pitää terästäytyä, kun se seuraavan kerran tulee vastaan. :)

        PS. Haaste suoritettu!

      2. Taika Post author

        Oikein! Kiitos, Minna! Olikin oikein perinpohjaisia vastauksia, selkeästi inspiroivaa tuo tenttiinluku tällä kertaa. 😀

  3. Margit/Tarukirja

    Kiva, että ehdit vastata! Olen kateellinen tuosta latinasta.

    Hieno kuva Mafran palatsin kirjastosta. Minun näkemistäni kirjastoista upein on Espanjassa El Escorialissa, mutta siellä ei saanut ottaa kuvia.

    Reply
    1. Taika Post author

      Kiitos Margit hyvistä kysymyksistä. Latinaa opiskelin yliopistossa alun perin niinkin ylevästä syystä, kuin että alkeiskurssille pääsi ilmoittautumatta. 😀 Mäkin haluaisin El Escorialiin!

      Reply
  4. Pihi nainen

    Kirjallisten linnojen kiertoretki olisi varmasti aivan mahtava kokemus. Kiljuen lähtisin sellaiselle. :)

    Reply
  5. Jonna / Kirjakaapin kummitus

    Nauratti jo vastauksesi ensimmäiseen kysymykseen: niin tuttu tunne! 😀
    Kielivalikoimasi on vaikuttava! Olisipa ihanaa päästä Jane Austen -museoon joskus. Matkakuume taas nousee hälyttäviä lukemiin.

    Reply
    1. Taika Post author

      Joo ei saisi tällaisia asioita pohtia edes puolta sekuntia. Key West, Tintagel, Firenze; Lontoo, Lontoo, Lontoo, Lontoo, Pariisi, Lontoo, Lontoo…

      Reply
  6. Linnea

    Ensinnäkin: upeita kuvia!

    Toisekseen, paheksun nauramattomia vitosluokkalaisia, kohtauksen on pakko olla hauska.

    Ja kolmanneksi, pahus, olisi pitänyt ostaa tuo Solaris divarista sittenkin.

    Reply
  7. Calendula

    Ihana haaste! Ja upeita vastauksia ja kuvia. Olen melkein vähän kade ihmiselle, joka sanoo kykenevänsä lukemaan työkirjallisuutta _latinaksi_.

    Reply
  8. Jane/ Kirjan jos toisenkin

    Sain minäkin vihdoin vastattua tähän haasteeseen, kiitoksia vain kiperistä kysymyksistä 😉

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *