Kalle Päätalo: Ihmisiä telineillä

Kalle Päätalo

Kalle Päätalo raksalla. Kuva: Wikipedia (alkup. Gummeruksen arkisto)

Kalle Päätalon esikoisteos Ihmisiä telineillä on 1950-luvun Raksa* sisältönsä, vaan ei tyylinsä puolesta. Kirja vilisee -50-lukulaista työläiselämää, sodanjälkeisen nousukauden rakennusbuumia ja ihmisenkokoisia tarinoita, jotka lomittuvat yhteen työn merkeissä kuin tiilet ikään. Sittemmin Päätalo on kehittynyt Suomen Proustiksi ja Knausgardiksi*. Esikoisromaani on detaljirikkaudessaan silviisiin ylitsepursuileva, että ainesta nimenomaan proustilaiseen kerrontaan voi hyvinkin aavistella olleen.

Yksi ja toinen kadulla kulkijoista pysähtyi rakennusalueen ympärille tehdyn aidan taakse ja jäi hetkeksi seuraamaan kaivannon pohjalla möyrivän kaivinkoneen työskentelyä. Alkava rakennustyömaa kiinnostaa ihmisiä, sillä sellaisen syntymisvaiheita on mielenkiintoista seurata ja arvailla mielessään, miten se valmistuttuaan tulee muuttamaan entistä katukuvaa. (s. 37)

Ihmisiä telineillä tarkastelee ihmisiä rakennustelineillä ja niiden varjoissa. Selkeäksi päähenkilöksi nousee työnjohtajana toimiva Joensivu, jonka skandalöösin avioeron jälkipyykkiä ja muita naisasioita seuraamme varsinaisen pääasian, eli kokonaisvaltaisen rakennustyömaaelämän ohessa. Millaista oli rakennusmiesten – ja naisten – elämä 1950-luvulla?

Kirjailija on kirjoittanut teoksensa hyvistä tarkkailuasemista: henkilöhahmot henkivät elävänoloista, monisävyistä elämää. Niinpä sitä helposti kuvittelee kirjan fiktiivisyydestä huolimatta katsovansa suoraan historiaan. Ihmisiä telineillä muistuttaa jossain määrin George Eliotin klassikkoa, Middlemarchia, mutta on urbaani työläistutkielma maalaisporvaritutkielman sijaan. Päätalo ylevöittää arkisen arkipäivän mielenkiintoisesti polveilevaksi työläiseepokseksi.

Ihmisiä telineillä on ensimmäinen ikinä lukemani Päätalon romaani. Proust ei minuun vedonnut, joten olen siltä pohjalta sivuuttanut myös Päätalon, etenkin koska hän on isoisäni lempikirjailija. Onko tässä jälleen yksi Kalannin graniittiin hakattu periaate, jonka aion hikikarpalot otsallani välkehtien pinnistellä ikuiseen kadotukseen? Pahoin pelkään, että on. Menköön “henkisen kasvun” piikkiin.

 ***

* Jos tällainen anakronistinen ilmaus sallitaan. Ja miksei sallittaisi, ks. kohta “periaate, ja miten sille kävi”.

***

Luimme Ihmisiä telineillä jengissä Kirsin kanssa. Peukutettiinko yhdessä? Lue Kirsin bloggaus!

Kalle Päätalo: Ihmisiä telineillä
Koko kansan kirjakerho 1984
491 s.

4 thoughts on “Kalle Päätalo: Ihmisiä telineillä

  1. Arja

    Mainio postaus! Taidan sittenkin lukea tämän kirjan, vaikka aiemmin päätin, etten enää Päätaloon palaa, nuoruuden hurahduksen jälkeen. Mutta tuo rakentaminen kiinnostaa nyt kovasti :-) Ja olisi kiva kokeilla, vieläkö kirjoittajan tyyli koukuttaa.

    Reply
    1. Taika Post author

      Kiitos, Arja! Nuoruuden periaatteet on näköjään tehty rikottaviksi – ehkä nuoruuden hairahdukset on tehty toistettaviksi?

      Reply
  2. Villasukka kirjahyllyssä

    Olen aikoinani lukenut yhden Päätalon (josta tykkäsin) ja nyt luen Karoliinan kimppaluvussa Iijoki-sarjaa ja menossa on toisen osan ensimmäiset sivut. Yksi syy sarjan lukemiseen on nimenomaan se, että Päätalo oli pappani suosikkikirjailija :) Lisäksi olen lähes koko ikäni asunut Iijoen läheisyydessä, joten koen kirjasarjaan tutustumisen eräänlaiseksi kulttuurilliseksi ja kotiseudulliseksi velvollisuudeksi 😉

    Reply
    1. Taika Post author

      Varmasti ihan eri lailla mielenkiintoista, kun asuu kirjan tapahtumapaikkojen läheisyydessä. Kylmäki ai turkulaisitte paikoi käsittelevi sillai tippa linsis lukisisi.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *