Roope Lipasti: Rajanaapuri

Roope Lipasti: Rajanaapuri

Roope Lipasti: Rajanaapuri (Atena 2012)

Roope Lipastin Rajanaapuri on humoristinen kertomus kitkerästä keski-ikäisestä miehestä, joka täyttää elämänsä tyhjyyden naapurin toimien tiiviillä seurailulla ja kommentoinnilla. Naapurikyylä on varmaankin kaikille ihmisille tuttu ilmiö, mutta Lipasti pyrkii kertomaan kyyläyksestä suorittajan itsensä näkökulmasta. Kerronta ei silti kohtele kyylää silkkihansikkain, edes empaattisesti, kuin hetkittäin. Huumori syntyykin jännitteestä – ylittämättömästä kuilusta, suorastaan – joka syntyy päähenkilön toiminnan ja hänen itseymmärryksensä välille.

Jälkiruuaksi juotiin kahvit ja siinä vaiheessa lapset katosivat omille teilleen, mikä oli helpotus. En olisi kestänyt enää yhtään lausetta, joka alkaa sanalla äiti. Eikö lainsäätäjä voisi tehdä jotain asialle, elleivät vanhemmat siihen pysty? Suomi voisi luopua ydinvoimasta, jos kaikki se energia, mikä menee äiti-sanan hokemiseen, siirrettäisiin kantaverkkoon. (s. 26)

Rajanaapuri on keski-ikäinen usean lapsen isä ja tee-se-itse-tyypin renessanssimies, joka varastoi pihallaan kaikkea hyödyllistä, jota voi vielä joskus käyttää. Vaikka ei sitten kuitenkaan käytä. Kertoja puolestaan on keski-ikäinen lapseton mies, joka pitää pihansa kunnossa ja päivittelee rajanaapurin rakennusprojekteja, ihastuu hänen vaimoonsa ja syö hänen tukkisavottaeväänsä. Tavallista suomalaisen perähikiän pussinperän elämää siis vietetään. Paitsi sikäli, että rajanaapuri on erittäin sopuisa mies, ja tulee toimeen elämäänsä stalkkaavan, kritisoivan, jopa osittain havittelevan, leskimiesnaapurinsa kanssa.

– Kun sitten on saanut sen kaiken, kun on rahaa, ikää ja mahdollisuuksia, ei enää huvita mennä mihinkään. Keski-ikäiselle riittää, että saa kekkuloida pihalla ja huutaa vapauttaan omassa pikku universumissa. Ei maailmalta sen kummempia ole löydettävissä.
      Siitä olin naapurin kanssa eri mieltä. Syksyllä aioin nimittäin matkustaa Thaimaahan. Minua kiehtoo sen maan kulttuuri. (s. 23)

Lipastin tarina on arkisessa jouhevuudessaan valloittava. Kerronnassa viuhuvat yleiset keski-ikäisiin miehiin kokemusperäisesti kohdistuvat yleiset ennakkoluulot, mutta näkökulman valinnasta johtuen äkkiväärästi nyrjähtäneinä. Lauseiden vaihteleva rytmitys tukee humoristisuutta: polveilevien virkkeiden nostatus läjäytetään huumorielimille lyhyin päälausein. Paitsi silloin, kun toimitaan päinvastoin. Tämä on erittäin oikein.

Mitä teemapuoleen tulee, Rajanaapuri väittää, että ihminen ei oikein selviydy yksin, sellainenkaan ihminen, jolla on huomattavasti vaikeuksia tulla toimeen kenenkään, edes lähimmäisensä, saati sitten naapurinsa kanssa. Toisaalta Rajanaapurissa paketoidaan viisi viimeistä käskyä nykymaailmassa varsin relevanttiin, helposti lähestyttävään muotoon. On vaikeaa olla ihmisiksi, mikäli oma käsitys ihmisiksi olemisesta ei täysin vastaa keskiarvotaviksen käsitystä. Erittäin hauskaa seurattavaa on se. Näin fiktiivisessä muodossa.

***

Roope Lipasti: Rajanaapuri
Kansi: Elina Warsta
Atena kustannus 2013 (2012)
247 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *