Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi

Blogien lastenkirjaviikkoBlogien lastenkirjaviikkoon havahtuminen johti välittömään Pikku Prinssi -huumaan. Nauruun, koska se on niin hauska. Ja kyyneliin, koska ihminen ei kerta kaikkiaan kykene lukemaan Pikku Prinssiä loppuun ilman. Ei pysty viisivuotiaana, viisitoistavuotiaana, saati sitten 35-vuotiaana. Ei pysty kyllä Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieltäkään. Mutta Pikku Prinssi on sellainen sielukirja, jonka soisi jokaisen lapsen lukevan, mahdollisesti useampaan otteeseen. Olen antanut itseni ymmärtää, etten suinkaan ole ainoa.

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi (WSOY, 1998)

Parhaat lastenkirjat on aina kirjoitettu niin, että ne antavat ajatusten ja tunteiden siemeniä niin lapsille kuin aikuisille. Laadukas pieruhuumori puree toki kaikenikäisiin (vähintään salaa), mutta Pikku Prinssi on siitä erikoinen parhaiden lastenkirjojen edustaja, että se tarjoaa huumorin ohessa myös elämänohjeita osoittaessaan, miten sekä synkän painavat että iloisen keveätkin tunteet kuuluvat elämään. Mikä ällistyttävintä, Pikku Prinssin elämänohjeilu tarjoilaan niin mukavalla, koskettavalla meiningillä, ettei se ärsytä lainkaan.

– Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä on itse kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä niitä enää ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän! (s. 69)

De Saint-Exupéry paitsi kertoo hyvän tarinan ja jakaa elämänviisautta, myös toisintaa sitä tekstissään. Huippukohtia ei voi huomata, ellei välillä ole tasaista tai matalaa -filosofia toteutuu kerronnan virratessa arkipäiväisen ja filosofisen välillä. Kirjailijan oma kuvitus tuo ilmaa kerrontaan, mutta kertoo sekin omaa tarinaansa. Pikku Prinssi onkin valloittava kokonaistaideteos, johon palaa uudelleen ja uudelleen – ja jolla on tuttuudestaan huolimatta aina jotain uutta tarjottavaa.

On vaikea sanoa, kesyttääkö kirja lukijan vai lukija kirjan. Elinikäisiä ystäviä silti ollaan.

***

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi 
Kansi: Antoine de Saint-Exupéry
Suom. Irma Packalén
WSOY 1998
95 s.

9 thoughts on “Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi

  1. Elina

    Kuulun juuri niihin Pikku prinssin suurkuluttajiin, mutta jostain syystä olen siirtänyt kirjan lukemista omille lapsilleni. Pelkään, että he eivät pitäisikään siitä.

    Tästä rohkaistuneena aion kohta yrittää! Pikku prinssi on ihana!

    Reply
    1. Taika Post author

      Mäkin olen oikeaa hetkeä odotellut. Tänään esikoinen kohta 4 v. pyöritteli kirjaa jo melko kiinnostuneen näköisenä. Loppua pitänee kuitenkin vähän sensuroida. Ja tähtienvälistä matkailua sieltä keskikohdin, ettei käy liian tylsäksi ja mene maku. Ja ehkä lisään alkuperäistä useampia viittauksia lentokoneeseen varmuuden välttämiseksi. 😀

      Reply
  2. Annami

    Olen varmaan joka toiseen eteeni tulleeseen Pikku Prinssi -bloggaukseen kirjoittanut tämän, mutta kirjoitanpa tännekin. Vaikutuin kirjasta kahdeksanvuotiaana niin paljon, että luin sen ensimmäisen kerran jälkeen useamman kerran peräkkäin. Mikään muu kirja ei ole vaikuttanut minuun niin. Luin kirjan viimeksi viime kesänä ja edelleen se oli aivan ihana ja ajatteluttava todennäköisesti hyvin eri tavoin kuin silloin kahdeksanvuotiaana. Parhaat lastenkirjat ovat juuri niitä, jotka antavat paljon lapsille, nuorille ja aikuisille. Niihin ei vain ikinä kyllästy.

    Reply
    1. Taika Post author

      Nimenomaan. Mulla on kyllä ollut muitakin näitä uusintaensikertakirjoja, mutta Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär on tämän lisäksi ainoa, jota luen vuosittain uudelleen.

      Reply
  3. bleue

    Minä ostin Pikku Prinssini ranskankielisenä nuorena Ranskassa ensi kertaa käydessäni. Suomennettu versio tulennee lähivuonna ostoslistalleni :).
    Kiitos haasteeseen osallistumisesta :)!

    Reply
    1. Taika Post author

      Mä ostin ranskankielisen versioni ensimmäisellä Ranskanmatkallani 10 vuotta sitten. :-) Sekin on hyvä.

      Reply
      1. Elina Yli-Hakala

        Menossa lauantaina katsomaan kirjaan pohjautuvaa tanssiesitystä 6-vuotiaan tytön kanssa. Kiinnostava nähdä, miten hän pääsee sitä kautta sukeltamaan Prinssin maailmaan, syntyykö tarve lukea myös kirja. Hän osaa jo lukea. Olisipa hieno avaus aloittaa itsenäinen lukeminen (vaikka avustettunakin) tällä ikiklassikolla.

      2. Taika Post author

        Oih! Tämä tällainen olisi kyllä legendaarinen aloitus. Omaani en edes muista, mutta joku geneerinen Tammen kultaisen kirjaston tarina se on ehkä ollut.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *