Katariina Souri: Valkoinen varjo

Postiluukusta tipahti yllättäen ja pyytämättä Katariina Sourin Valkoinen varjo, Musta mandala -sarjan ensimmäinen osa ennakkona. Ajattelin, että no siinähän tipahdit. Pressitilaisuudessa itse kirjailija vaikutti niin symppikseltä, että siirsin teoksen kierrätyspinosta lukupinoon. Ajattelin, että no miksei jotain kevyttä ja snadisti yliluonnollista dekkarimeininkiä vähän suljetun huoneen mysteerin tyyliin.

Katariina Souri: Valkoinen varjoValkoinen varjo on young adult -dekkari aikuisen naisen ikään ehtineille. Se miksaa paranormaalia romanssia ja kauhua agathachristiemäiseen dekkariin. Tämä olisi tosi jees, jolleivät kerrontatyyli ja kirjailijan ääni kaartelisi epämääräisesti annipolvamaisilla metsäpoluilla. Niinpä teos jää kaiken kaikkiaan mahdollisuuksiaan vaatimattomammaksi. Selitän.

Valkoinen varjo marssittaa framille laajan hahmokaartin. Näistä kaksi paljastuu päähenkilöiksi heti alussa, kaksi on isomman juonen keskushahmoja, kaksi sivujuonen keskushahmoja ja loput ovat paperinmakuisia statisteja, jotka olisi joko pitänyt heivata teoksesta ensimmäisellä editointikerralla tai kehitellä pidemmälle. Suljetun huoneen mysteeri ei salli paikalle täysiä sivuhahmoja, joista lukija ei tiedä mitään, koska on välittömästi selvää, että he eivät kuulu juoneen mukaan.

Valkoinen varjo ei osaa päättää, mitä se on. Sourin kertojanlahjat ovat teoksen perusteella selvästi enemmän ajan ilmiöiden suhteen relevantin psykologisen ja sosiologisen pohdinnan kuin juonenkuljetuksen puolella, enemmän mystisen kuin dekkarin puolella. Teoksessa yritetään vähän kaikkea, mikä tarkoittaa, että parhaat puolet jäävät heikkojen varjoon. Mystisen kokemuksen pohdinnat ovat mielenkiintoisia, mutta jäävät etenkin kirjan loppupuolella hätäisiksi ja latteiksi, koska juonta on 200. sivun jälkeen vietävä eteenpäin, että kirjan saa loppuun.

Lisäksi teoksessa on runsaasti kirjoitusvirheitä, ja esimerkiksi yhden päähenkilön nimi kirjoitettu väärin olennaisessa kohdassa. Ei pitäisi olla. Kaikista teoksen vioista huolimatta nimittäin näkee, että mikäli editointi- ja kustannustoimitus olisi tehty huolella, tässä olisi käsillä teos, joka käsittelee mystisen kokemuksen kaipuuta maailman selittämisessä ja ymmärtämisessä nykyaikanakin. Se olisi itse asiassa raikas tuulahdus psykologisoivan inhorealistisen nykydekkarin joukkoon.

Hatuttaa tämä tämmöinen mahdollisuuksien hukkaaminen.

Katariina Souri: Valkoinen varjo (Musta mandala 1)
Kansi: Mika Tuominen
Tammi 2015
347 s.

9 thoughts on “Katariina Souri: Valkoinen varjo

  1. Elegia

    Auts, alkoi vähän huolettaa tämä kirja. Ehdottomasti sen aion kyllä lukea. Olen lukenut muutaman muun Sourin kirjan eli siinä mielessä kirjailija on tuttu. Pidän myös kovasti Sourin taiteesta, millä ei nyt tietenkään ole mitään tekemistä kirjan kanssa. Mutta katsotaanpa, miten minuun uppoaa. :)

    Reply
    1. Taika Post author

      Tässä oli taide kyllä sillain fokuksessa ja taiteen kokeminen, erityisesti tekemisen kautta, että luulen sen kyllä vähintään siitä näkökulmasta uppoavan.

      Reply
  2. Arja

    Onpa harmillista! Tammen Ikuisuusvuonojen profeetoissa on myös paljon “painovirheitä”: oikoluku on tehty koneellisesti, joten vääriä sanamuotoja on sen verran paljon, että niihin alkaa kiinnittää huomiota. Kun kirjan kanssa tehdään niin iso työ, harmittaa suuresti, että tuo pieni mutta tärkeä loppuviilaus jää vaillinaiseksi. Se kun kuitenkin lukijalle niin selvästi näkyy. Lisää oikolukijoita Tammelle! Toisaalta luin juuri saman kustantamon Annemari Marttisen Vapaan, ja se on tehty huolella ja virheettä.

    Reply
    1. Taika Post author

      Oho, Leinehän on vielä Keltaisen kirjaston teos. Tavallaan on tietysti ihan hyvä merkki, että kaikki teokset eivät ole koneluettuja tai muuten huolettomasti toimitettuja, mutta toisaalta on huono merkki, että kaikki teokset eivät ole samaa laatua. Kummallista.

      Reply
      1. Henna

        Mulla on juuri luennassa ikuisuusvuonon profeetat, oon vasta sivulla 46 ja nyt jo kiinnittänyt huomiota kirjoitusvirheisiin. Eikä ole pelkkiä kirjainten puuttumisia vaan tyyliin “hän on tunnustettava itselleen”.

    2. Annemari

      Pakko tähän väliin hehkuttaa etunimikaimani Annemari Marttisen Vapaata. Se on todella koukuttava lukukokemus ja se on tehty varmuudella, ei rutiinilla.

      Reply
      1. Taika Post author

        Kyllä tää on täysin hehkutusmyönteinen foorumi, kiitos hehkutuksesta. Oon itsekin katsonut sitä vähän sillä silmällä.

  3. Pingback: Helsingin kirjamessut 2015: Torstai – Bibliofiilin päiväunia

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *