Kirjaläppää: Lyttäys on niin passé

Jaoimme eilen keskustan Suomalaisessa kirjakaupassa Blogistanian kirjapalkinnot 2014 (linkistä kuvia ja Liisan rapsa tilaisuudesta) eli rakkautta ja fanitusta kirjailijoille ja ihanille kirjoille. Vähänkö sekosin sanoissani useampaan otteeseen tilaisuudessa, kun kirjailijat <3 <3 <3.

Taas hävettää

Aina kirjailijoita tavatessa lyö lävitse järisyttävä kiitollisuuden hyöky. Mikä nostattaa sieluni pohjamudista omantunnon eleitä, jotka puolestaan veivaavat esiin rippusen syyllisyyttä ja rutkasti häpeää. “Ei pitäisi lytätä,” on tämän prosessin lopputulema ihan joka kerta. Vaikka yliopiston kritiikki-, semiotiikka- ja muilla kirjallisuuskursseilla -90-luvulla aina painotettiin, että kirjailijalla ei oikeastaan ole mitään tekemistä teoksen tai ainakaan teoksen tulkinnan kanssa, kyllä kirjailijan kohtaamisessa tulee aina hieman sellainen olo, että luultavasti ehkä onkin.

Kirjailija Anne Leinonen valottaa tilannetta kirjailijan näkökulmasta.

Kirjailijan Hevonpaskabingo

© Anne Leinonen

Onneksi ei ole tullut lytättyä eilen kohdattuja kirjailijoita. Vähän mietityttää, että pitäisikö vastaisuudessa pyrkiä arvioimaan niin, ettei tarvitsisi tulevissa kirjatilaisuuksissa heittää omaa bingoa siitä, keitä kaikkia kirjailijoita pitää väistellä. Vai pitäisikö vain kehittää muistisääntöjä siitä, keneltä kaikilta tulee tavattaessa pyrkiä pyytelemään anteeksi mopon satunnaista, mutta railakakasta keulimista?

Vai pitäisikö vain harrastaa kirjoista kirjoittamista jatkossakin oma persoona likoon laittaen?  Jos vaikka oppisi nukkumaan yön yli ennen tekstin julkaisemista, niin voisi ne raadollisimmat tunnekuohut piilottaa näennäisobjektiivisten sanankäänteiden alle.

Innostuneet kehut eiliseltä

Anni Kytömäki palkittiin Blogistanian Finlandialla teoksestaan Kultarinta, joka vie lukijan valtaisien metsäelämysten syleilyyn ihan omasta nojatuolista poistumatta. Mikä parasta, seuraava teos on jo kirjoituksen alla.

Kate Atkinsonin Elämä elämältä palkittiin Globalialla, jonka tuli noutamaan romaanin kääntäjä Kaisa Kattelus. Kuulkaa ei olisi tätä teosta suomennettu, jos ei olisi kääntäjä ehdottanut suomentamista kustantamolle – ja samalla vaivalla kun kustantamo hankki tämän kirjan käännösoikeudet, se hankki kaikki Atkinsonin suomentamattomat.

Lasten- ja nuortenkirjapalkinnon voitti esikoiskirjailija Jenna Kostet teoksellaan Lautturi, joka sopii aikuistenkin luettavaksi. Suomalaisesta mytologiasta ammentava teos on kirjoitettu paranormaalin romanssin tapaan – mutta erittäin, erittäin mukaansatempaavasti ja fiksusti. Teemoina kalvava ulkopuolisuuden tunne ja toisen ihmisen ja yhteenkuuluvuuden kaipuu. Seuraava teos tulee jo ensi syksynä, joten tässä voi melkein  henkeä pidätellen odottaa, miten Kostet onnistuu aikuisten romaanilla.

Blogistanian Tieto -palkinnon voitti Minna Maijala Minna Canth -elämäkerrallaan Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth. Minna ei valitettavasti päässyt itse paikalle, mutta lähetti kuitenkin lämminhenkisen viestin kustannustoimittajan mukana.

Lämpimät kiitokset Kirsin Book Club -blogin Kirsille eilisen tilaisuuden käytännön järjestelyjen hoitamisesta.

10 thoughts on “Kirjaläppää: Lyttäys on niin passé

  1. hdcanis

    Leinosen ruudukossa ei ole vaihtoehtoa “Blogistan vaikenee” :) Onko se sitten hyvä vai huono asia…

    Mukava happening eilen, kiintoisat puhujat ja yksi kirjakin tarttui mukaan…

    Reply
    1. Taika Post author

      Jos kukaan ei huomaa kun vaikenet internetissä, mutta valitus kuuluu kauas? 😀 Jos se on huono kirja, niin sä et enää koskaan luota mun kirjalliseen makuun.

      Reply
  2. Reta Anna Maria

    Jee, olipas onni, että kääntäjä Kaisa Kattelus suositteli kirjan kääntämistä, sillä muuten olisi mennyt viime vuoden yksi parhaista kirjoista sivu suun. :)

    Reply
    1. Taika Post author

      Ymmärtääkseni juuri tällä tapaa ovat varsin monet teokset löytäneet tiensä myös suomeksi. Kääntäjät <3.

      Reply
  3. Jokke

    Minusta kirja-arviointi on aina kirja-arviointia ja pitää nähdä se sellaisenaan, eli minusta kirjailijoiden kirjat, ihmisten kritiikit pitäisi pystyä erottamaan, eli mahdollisemman avoimin mielin avamaan teosta. Monesti kyllä jopa ammattilaiset joko haltioituvat tai ärsyyntyvät varsin pienien perustelujen kera.

    Minusta kirjassa eniten ärsyttävät useasti asiavirheet, jota teitenkään palkittavissa ei ollut.

    Kirjat joissa päähenkilön toiminta tai asenteet ovat tuomittavia, vääriä tai ärsyttäviä ovat hankalia, koska silloin pitää pohtia, mikä on kirjan sanoma.

    Tämä tarinointi on osin asian vierestä, mutta Kultarinnan monikin henkilöhahmo “ärsytti” minua (Erik (ja isä) nyt etunenässä), mutta äänestin sen kuitenkin vuoden parhaaksi, mitä se kaikkinensa teoksena olikin. Kiva jos uusikin teos on tekeillä. Kultarinta oli myös minusta varsin erilainen teos.

    Reply
    1. Taika Post author

      Toisaalta mä näen kyllä tässä senkin puolen, että fiktiivinen teos on useimmiten kirjoitettu suoraan sielusta ja sydänverellä kirjoitettuja (ei koske amerikkalaisia bestseller-tehtailijoita, joilla on oma kirjoitustiimi), ja kirjaan syntyy siksi tekoprosessin aikana niin erityinen omistus- ja olemussuhde, että teos tuntuu osalta itseä. Siksi kirjan arvostelu (hyvä tai huono) saattaa kirjailijasta tuntua siltä, että omaa itseä arvioitaisiin, vaikka yleensähän lukija ei teosta koe osana kirjailijaa vaan nimenomaan osana kirjallisuutta. Mä kyllä pyrin aina perustelemaan kaiken hyvän ja ikävän mitä kirjasta sanon, mutta ei kai se tekisi arviota hampaattomaksi hymistelyksi, jos vähän miettisi, miten ilmaisunsa muotoilee, sen sijaan että pläjäyttää vain menemään…

      Reply
      1. Magdalena Hai

        Näissä täytyy ensinnä muistaa, että monilla (ainakin minun tuntemillani) kirjailijoilla on aika hurtti huumorintaju ja pilaa tehdään kohtuullisen rankasti myös omista itkuista, hampaankiristyksistä ja ylireagoinneista. :) Toki voin puhua vain omasta puolestani, mutta ei sellainen kritiikki, jolla on totuuspohjaa, juurikaan pistele. Se harmittaa jonkin aikaa, jos koen että “toi ei nyt tajunnut mun pointtii (joka on tietenkin NEROKAS!)”, mutta heti seuraava ajatus onkin, että enkö vain osannut välittää viestiä. Onko tässä kehittymisen paikka? Omalle kohdalleni ei ole hirveästi tullut lyttäyksiä, joissa olisi kyse enemmän minun ärsyttävästä persoonastani tai lukijan omassa mielessä tapahtuvasta turbulenssista, joka suuntautuu kirjaani, mutta sellainen ihan varmasti suututtaisi. Eihän siihen kirjan eteen tehdä kuin vuosien työ… 😀 Kirja osana itseä sitten… No ehkä, heti julkaisun jälkeen? En tiedä. Ajattelen kirjoja melko itsenäisinä olentoina sen jälkeen, kun ne ovat kaupassa, ja myös niin, että lukija muokkaa kirjaa omalla lukukokemuksellaan. Lisäksi useimmiten siinä vaiheessa katse ja sydän vuodetaan jo siihen uuteen “vauvaan”, käsikirjoitukseen, joka on syntymässä. Mutta nämäkin asiat ihmiset varmasti voivat kokea eri tavalla. Mutta pointtina siis, että mielelläni luen ihquhehkutuspalautteita, mutta vain jos olen oikeasti ansainnut ne.

      2. Taika Post author

        Varmaan riippuu myös kirjailijanuran pituudesta, kuinka paljon kritiikki vaikuttaa. Ja monesta muusta seikasta. Mutta tavallaan pitäisin näin jälkikäteen ajateltuna fiksumpana, että olisin muutaman arvion aikanaan jättänyt julkaisematta sellaisenaan, vaikka antanut tekstin levätä jonkin aikaa. Toivottavasti on sentään aina tullut ilmaistua joku peruste sille, mitä mieltä on kirjasta ollut. :-) Mulle kyllä itselleni esimerkiksi se edelleen kesken oleva väitöskirja on sellainen kirjallinen työ, joka tuntuu kantavan paljon muutakin minusta kuin vain akateemista huttua.

  4. Arja

    No näitä kirjoja ei ainakaan tarvinnut lytätä! Mainio tuo bingo, mutta tosiaan siitä puuttuu se kohta, ettei kukaan kirjoita mitään blogeissa. Se nimittäin kertoo jo paljon.

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *