Diag. 13.666: “Kliseeripuli”

Kun kirjaa mainostetaan twinpeaksmäiseksi, lukija odottaa suljetun paikan jännäriä, maagisesti selittämätöntä, ahdistavaakin, ihmisyyttä luotaavaa. Kun ihminen lukee Wayward Pines – Ei pakotietä teoksen, ihminen havaitsee lukevansa televisiosarjakäsikirjoitusta, jonka loppukolmanneksessa koko tarina lässäytetään Deux ex machinalla.  Blake Crouch: Wayward Pines

Blake Crouchin tarina liittovaltion agentista Ethan Burkesta ja tämän pakoretkestä Wayward Pinesin pikkukaupungista alkaa kliseellä heräämisestä ja päättyy kliseeseen silmien avautumisesta. Matkalla Burke ei opi mitään, mutta selviytyy päivätolkulla syömättä ja juomatta. Kliseiden henkeäsalpaava kasautuminen antaa ymmärtää kyseessä olevan parodian, mutta teoksessa ei ole havaittavissa lainkaan huumoria.

Jos tämä tarina luotaa ihmisyyttä, se on lähinnä huomiossa, että suurin osa ihmisistä mieluiten ei ajattele ikäviä asioita, koska niistä tulee paha mieli. Teos herättää lähinnä kysymyksen siitä, kuinka alhaisena lukijoiden odotushorisonttia jenkkiläisessä kustannusmaailmassa pidetään. Mitä enemmän tuttuja sattumia yhteen romaaniin ulostetaan, sitä varmemmat myyntiodotukset?

Olettaen, että teoksen lukija pystyy nauttimaan vauhdikkaasta mutta toisteisesta pakotarinasta tulematta ajatelleeksi tarinankerronnan köyhyyttä, hahmojen stereotyyppisyyttä, tarinan loogisia aukkoja tai sitä, että teos on vanhaa toistava kokoelma erilaisten suljetun paikan dekkareiden ja science fiction klassikoiden yleisimpia kliseitä, on Wayward Pines mitäänsanomaton parin tunnin lohkaisu lukuajasta. Harvoin tulee näin ajateltua, mutta ajan voisi varmasti käyttää paremmin esimerkiksi katsomalla televisiota.

Erityinen pettymys teoksessa on loppu. En valitettavasti perustella sitä paremmin pilaamatta innokkaiden lukijoiden lukukokemusta. Lukuinnottomia arvailijoita varten totean, että “kaikki” “paljastuu”. Lukuinnottomien spekuloijien kanssa olen samaa mieltä: epäilemättä tässä ei ollut vielä kaikki, sillä tätä on tarjolla lisää vielä kaksi osaa.

Wayward Pines – ehdottomasti ei Twin Peaks.

Blake Crouch: Wayward Pines – Ei pakopaikkaa
Suom. Ilkka Rekiaro
Tammi 2015
327 s.

9 thoughts on “Diag. 13.666: “Kliseeripuli”

  1. Reeta / Les! Lue!

    Höh, just katoin trailerin siitä TV-sarjasta ja se vaikutti hyvältä. :-) Ja jopa M. Night Shyamalan ohjaamassa!

    Mutta eipä ole suuri ylläri, jos ei toimi kirjana. 😉 Muistaakseni se Laura Palmeirn salainen päiväkirjakaan ei ollut mitään kirjallisuuden huippuhetkiä.

    Reply
    1. Taika Post author

      No juu, kirjallisuuden keinot ovat erilaisia kuin audivisuaalisen kerronnan. Ja siis jos tykkää kirjasta, jossa juostaan ympäriinsä 200 sivua ja sitten “kaikki” “paljastuu”, niin ei tämä varmasti huonoimmasta päästä ole.

      Reply
  2. Norkku

    Mäkin luin tämän pikkutäpinöissäni ja olin et meh. Samantapaista asetelmahan on viljelty viihdemaailmassa siellä sun täällä joten joku uusi idea olisi ollut kiva.

    Reply
  3. Rita Ahonen

    Minä pidin kirjasta erittäin paljon, mutta olenkin Amerikkafani ja TV-fani ja ties mikä kliseefani :) Luin silti arviosi todella kiinnostuneena ja ymmärtäen että tuostakin kuvakulmasta juttua voi katsella – etenkin jos odotukset ovat korkealla ja kirjallinen maku erilainen (ehkä hienostuneempi) Virkistävä kirja-arvio suitsutusten oheen. Minä olin omassa lukuraportissani kaikkeen muuhun tyytyväinen paitsi en väkivaltaan. Tykkäsin loppuratkaisustakin.

    Reply
    1. Taika Post author

      En siitä hienostuneesta mausta tiedä, mutta tykkään uusista oivalluksista. Tykkään myös intertekstuaalisuudesta, mutta ehkä mieluummin sellaisesta kommentoivasta kuin tällaisesta kierrättävästä. Myönnän kyllä auliisti, että ennakko-odotukset olivat ehkä liiankin korkealla.

      Reply
  4. Elegia

    Minäpä päätin, etten lue tätä. Sen sijaan katsoin pari ekaa jaksoa tv:stä ja ne olivat ihan ok. Tosin Twin Peaksit on selkeästi katsottu ja siitä revitty yksittäisiä palasia ohjelmaankin mm. poliisin sihteeri toi mieleeni Twin Peaksin Lucyn, vaikka tässä sihteeri olikin lähinnä “bitch”. Samoin tuppukylän kyltit ja vuoret jne. muistuttivat Twin Peaksista.

    Reply
    1. Taika Post author

      Kirjassa sihteeriköllä on kolme kohtausta ja yhteensä viitisen vuorosanaa. Sama paperinohuus vaivaa aika lailla muitakin sivuhenkilöitä, mutta uskon, että av-adaptaatiossa ongelma ei ole niin iso kuin teoksessa.

      Reply
  5. VIllis / Villasukka kirjahyllyssä

    Minä mietin moneen otteeseen miten Burke selvisi niin vähin eväin hengissä 😀 Matkan varrella kun kuitenkin sattuu monenmoista rytinää… (Ehkä hänellä meni välissä tipan kautta ruokaa, mene ja tiedä.) Odotukset olivat korkealla kiitos TP-viittausten, mutta ei tämä nyt ihan lähtenyt niin kuin odotin. Todennäköisesti luen silti jatko-osat.

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *