Lukumaratonissa lipsahduksia ja yllätys

27.6.2015 - 1Tällä maratonilla mokasin eeppisesti heti alussa. Ehkä olisi voinut arvata, että jos lukee puutarhakirjoja illalla, siitä ei seuraa kuin ankaraa googlailua ja hahmotelmien tekemistä pitkälle yli puolenyön? Mutta hauskaa oli sekin, ja edisti maratonia 211 sivun mitalla.

Luin myös Truman Capoten klassikkopienoisromaanin Aamiainen Tiffanylla samannimisestä kokoelmasta, 103 sivua. Tämä oli maratonille virhevalinta, sellaista nautinnollista hidaslukuista.

Yritin ottaa sitten lopuksi sivuja kiinni kahdella erittäin vetävällä kesäisellä dekkarilla. Janssonin Haudan takaa sijoittuu kesäiseen Visbyyn kaupunkiin ja Hawkinsin Nainen junassa englantilaiseen pikkukaupunkiin. Jälkimmäinen ei kuulunut suunnitelmaan alun perin, mutta kun se nyt sattui löytymään kirjahyllystä johon vahingossa vilaisin aamuteellä, niin en mitenkään voinut vastustaa. Janssonista klokkaan 314 sivua ja Hawkinsista 381.

Yhteensä lukumaratonilla suoritettuna siis 1009 sivua. Huraa!

Huom. Hawkins on ennakkokappale, tulee kauppoihin elokuussa.

 

12 thoughts on “Lukumaratonissa lipsahduksia ja yllätys

  1. Mika

    Hienoa! Itsellä tuo vielä edessä, ajattelin tuossa parin viikon päästä pyhittää vuorokauden pelkälle lukemiselle (no ehkä vähän syömistä ja viiniä :) )

    Reply
  2. Linnea

    Mokasta huolimatta ihailen sun puutarhaentusiasmia. Mä olen jämähtänyt tähän tšehovilaiseen rappioon josta välillä nyhdän rikkaruohot. Huiman hyvä sivukellotus myös, hahmotteluista huolimatta!

    Reply
  3. Minna Vuo-Cho

    Hah, meillä on nykyään sellainen englantilaistyyppinen niittypuutarha (= nurmikko rehottaa) höystettynä vapaan puutarhan periaatteella (= hyötykasvit levittäytyvät vapaasti esim. vadelmapensas on nykyään kukkamaassa ja korianteria löytyy kaikkialta)…

    Hurjan määrän tulit silti lukeneeksi.

    Reply
    1. Taika Post author

      Meillä on sellainen “tää on nyt vähän vaiheessa, mutta odottakaas vaan, 10 vuoden päästä näyttää jo ihan hyvältä” -meininki meneillään. 😀

      Reply
  4. Jonna / Kirjakaapin kummitus

    Huikea sivumäärä!
    Puutarhakirjoilla on aika pahoja sivuvaikutuksia. :) Juuri olin nyhtämässä pihasta rikkaruohoja ja mietin, josko luonnollinen vallattomuus olisikin jatkossa meidän määritelmämme.

    Reply
    1. Taika Post author

      Kiitos, Johanna! Itse tähtään satuhyötypuutarhaan, jonkinlaiseen kauhun tasapainoon syötävien kasvien, perhospuutarhan ja satumetsän välillä. Katsotaan sitten jossain vaiheessa, millainen tuli :-D.

      Reply
  5. Hyllytonttu Tiina

    Vau, mikä saavutus! :) Hyvin maratoonattu!

    Sen verran pyydän kauniisti, että viitsisitkö vinkata minulle nuo puutarhakirjojen tekijät koostetta varten. Kai ne googlaamallakin löytäisin, mutta laiskottaa. 😀

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *