Kirjaläppää: Hesarin pääkirjoituksessa faktat pielessä

Kuvankaappaus 2015-12-10 kello 2.21.13 PMTänään ilmestyi Hesarin pääkirjoitus kolumni (muokattu 14:15*), jossa Saska Saarikoski ruotii suomalaisen kulttuurielämän syvää henkistä lamaa. Vasemmistolaisia ovat kirjailijat kaikki vähintään julkisuudessa, koska heistä vain 16% käy oikeissa töissä, päättelee kirjoittaja Kirjailijaliiton tutkimuksesta. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus.

Yli puolet kirjailijoista elättää itsensä muulla työllä

Kyseisen tutkimuksen mukaan 52% eli yli puolet kirjailijoista kirjailijoista tekee jotain muuta työtä kuin kirjailijan työtä voidakseen toimia kirjailijana (ks. s. 20). Toisin sanoen, suomalainen kirjailija ei revi elantoaan veronmaksajien selkänahasta, vaan omastaan. Kyseessä on samanlainen tilanne kuin jos paperityömies mahdollistaisi sellukoneen pyörittämisensä sillä, että tekee toista vuoroa siivoojana.

Tilanne on toki nuorilla kirjailijoilla vielä dramaattisempi. Apurahoja ei myönnetä, ellei ole näyttöjä. Nuorille ei ole kerääntynyt näyttöjä, eikä edes eläkettä muusta työstä. Niinpä alle 45-vuotiaista kirjailijoista yli 70 prosenttia teki muuta työtä rahoittaakseen kirjallisen toimintansa. Jos suomalainen kirjallisuus vaikuttaa ukkoutuvan ja akkautuvan, syy mahtanee olla tässä.

Noin joka kuudennella (tämä on se Saarikosken mainitsema 16%) kirjailijoista oli jatkuva työ- tai virkasuhde. Muut “oikeaa” työtä kirjallisen työn ohella tekevät sinnittelevät erilaisissa pätkätöissä, silppuduuneissa, määräaikaisuuksissa, osa-aikaisuuksissa, freelancerhommissa tai muuten epätyypillisissä työsuhteissa. Kirjailijat ovat muiden taiteilijoiden ohella nautiskelleet sellaista työelämää, johon hallitus yrittää muita suomalaisia tällä hetkellä tunkea. Tutkimus ei tätä kerro, mutta ehkä kirjailijoiden vasemmistolaisuus saattaa jostain tällaisesta kuviosta nousta?

Kirjailjat ovat myös tuottavuusloikan edelläkävijöitä. Lähes kymmenellä prosentilla yli 65-vuotiaista kirjailijoista on vakituinen työ- tai virkasuhde. Joko kahden työn tekeminen on heistä niin kivaa, ettei millään malta jättää edes toista työtä. Tai sitten siihen ei ole varaa.

MUOKKAUS 11.12.2015 klo 7:20: Saarikosken kolumniin on laitettu oikaisu koskien 16% kirjailijoista ilmoittamaa työnkuvaa.

Kuvankaappaus 2015-12-10 kello 11.39.50 PM*Olen informoitu, että paperilehdessä Saarikosken teksti on kolumni, vaikka netissä teksti on ilmestynyt pääkirjoituksena. Olen korjannut virheeni tekstiin 10.12.2015 kello 14.15, pahoittelut lukijoille virheestä, pyrin vastaisuudessa suurempaan tarkkuuteen käyttämässäni terminologiassa.

Kuvankaappaus 2015-12-10 kello 2.18.02 PM

20 thoughts on “Kirjaläppää: Hesarin pääkirjoituksessa faktat pielessä

    1. Torninvartija

      Ei se ole edes ilmestynyt netissä pääkirjoituksena. Pääkirjoitus on sivun nimi. Kuvakaappauksessakin lukee itse jutussa ”kolumni”.

      Reply
      1. Taika Post author

        Pahoittelen virhettäni, ei tule toistumaan. Lohduttaudun sillä, että tutkimustulosten tulkinta taisi mennä kerralla oikein.

  1. Pingback: Saska Saarikoski on Suomen viimeinen älykkö | Toimittaja testaa

  2. Veera L

    Puhumattakaan siitä että monet apurahat tulevat yksityisiltä säätioiltä, eli eivät nekään ole veronmaksajan pussista pois.

    Reply
    1. Taika Post author

      No tämä veronmaksaja-argumentti on ymmärtääkseni kehittynyt sellaiseksi, että koska kyseessä ovat verottomat apurahat (osa apurahoista, tiettyyn summaan saakka, vaikka MYEL pitäisikin maksaa apurahasta), ja säätiötkään eivät maksa veroja, niin sillä perustein apurahat ovat sitten veronmaksajan pussista pois.

      Reply
  3. hdcanis

    Sivuhuomiona tosin en ole ollenkaan varma että vertaus sellukoneen käyttäjän työskentelystä myös siivoojana ei taida olla ihan osuva, ymmärtääkseni harvan kirjailijan työ on sellaista että joka päivä naputetaan tekstiä kahdeksan tuntia päivässä, vaan tehdään taustatutkimusta yms. Ja jos siinä toisessa työssään ei toimi ihan aivokuolleesti (niinkuin ei ehkä kannatakaan) niin sitä voi ehkä käyttää tukena kirjailijantyössä ihan eri tavalla kuin sellunkeittäjä siivoojan työtä…

    Näin olen ainakin ollut käsittävinäni siitä että kirjailijat usein kirjoittavat siitä mitä tietävät.

    Reply
    1. Taika Post author

      Ei se sellukoneen käyttäjäkään koko ajan lientä hämmennä. Toisaalta taas yksi syy sille, että kirjailijantyötä halveksitaan jotenkin “oikeasta” työstä poikkeavana on nimenomaan se, että taustatutkimuksen tekeminen ja kirjailijakeikat kouluissa yms jotenkin poisvalitaan osana työnkuvaa, vaikka ne voivat olla hyvinkin olennainen osa sitä siitä huolimatta, että eivät täysimääräisesti manifestoidu teoksen merkkimäärässä.

      Vaikka toinen työ kuinka tukisi tätä kirjailijanuraa, niin kuvittelisin, että useimmille ihmisille mahdollisuus tehdä vain yhtä työtä olisi kaikkein kivin ratkaisu, koska kahden työn pyörittäminen vie voimavaroja muulta elämältä, ihmissuhteilta ja perheeltä. Samalla se toinen työ tietysti syö aikaa ja energiaa siltä kirjailijanduunilta. En sano, että kyseessä saattaa olla ainoa syy suomalaisen kirjallisuuden nykyiseen “vessapaperilaatuun” (vai miten sitä nyt on viime vuosina kuvailtu), mutta voisi kuvitella, että kahden duunin painaminen yhtä aikaa ei varsinaisesti paranna kummankaan tuloksia.

      Reply
      1. hdcanis

        No, jos kirjailijuus halutaan nähdä samanlaisena ammattina kuin vaikka se sellunkeitto niin silloinhan mukaan pitää tuoda tuotanto- ja laatustandardit. Minun pitää voida mennä kauppaan ja pyytää kolmesataa sivua kotimaista proosaa, ei liian suolaisena kiitos, ja ja sata grammaa runoutta. Ja saan ne ja ne ovat tarpeeksi laadukkaita, tai sitten rahat takaisin jos laatu on ala-arvoista. Ja tuotantoa pitää tietysti tulla jatkuvasti ilman katkoksia.

        Nykyinen kirja-alan laatustandarointi on aivan liian löperöä että moinen onnistuu, näin ollen kirjailijuuteen ei voi suhtautua sellunkeittoon verrattavana ammattina. Paitsi Juha Vuoriseen, häneltä tuotantoa tulee ja se ilmeisesti vastaa varsin hyvin odotuksia.

        Noin muuten en poisvalinnut taustatutkimusta kirjailijanammatista, se nimenomaan on työtä jolla on mahdollista limittyä toiseen ammattiin (ja olen melkein kyllästymiseen asti puhunutkin siitä että jos kirjailijoilla ei ole taustoissaan, esim. ammattikokemuksissaan, diversiteettiä, se tuottaa yksipuolista kirjallisuutta jolla on heikommin relevanssia lukijoille…)

      2. Taika Post author

        Eikö tuotantostandardina voi pitää, että kelpaako käsis kustannettavaksi ja laatustandardina vaikka myyntilukuja, kirjaston lainausmääriä, apurahapäätöksiä tai alan palkintoja? Toisaalta esim. kaupassa ei saa rahoja takaisin sillä perusteella, ettei asiakas sittenkään tykännyt juuri tästä leikkelelaadusta, vaan se menee ikäänkuin asiakkaan piikkiin, jos kokeilee jotain uutta ja pettyy.

      3. hdcanis

        Jos nuo katsotaan standardeiksi niin sittenhän tässä ei ole mitään ongelmaa, rahaa tulee juuri sen verran kuin noista tuotteista halutaan maksaa ja jos sitä ei tule tai sillä ei elä niin se on voi voi. Kannattaisi tehdä sellaista josta maksetaan enemmän, tai netota senttarihenkisesti volyymilla, tai olla kirjailija silloin kun ehtii.

      4. Taika Post author

        Nämä keinothan tuntuvat yleisesti ottaen olevan käytössä. Varmasti olisi kirjailijapiireissä tilausta uusille innovaatioille sekä standardointi- että tulonhankintapuolella. Konsultille ei tietysti ole varaa maksaa juuri nyt, mutta heti kun uudet standardit alkavat tuottamaan. 😀

      5. hdcanis

        Mieleen tuli että olisikohan esim. asiakkaat valmiita maksamaan enemmän jos tuotteisiin kuuluisi parempi reklamaatiosuoja, eli ne tapaukset joissa ei vain oikein tykkää tämän uuden mausta vaan jossa ostaa sisäfilettä ja saakin kanannahkaa (tai ostaa nautaa ja saa lammasta).
        Esim. miten suhtautuisi siinä kuvitteellisessa tilanteessa että kirjasta 1/4 onkin suoria lainauksia vanhemmista lähteistä ilman että sitä on ilmoitettu…
        Tai jos vaikka kirjan takakansiteksti ei kuvaakaan kirjaa tai sisältää virheellisiä väittämiä. Jos paketoinnissa väitetään kirjan sisältävän “piinaavaa jännitystä” tai “syvällisiä ihmissuhteita” tai olevan “vuoden hauskin kirja” eikä mistään tuollaisesta ole tietoakaan.

        Sanon yhä että tämä on keskeinen ominaisuus jolla bestsellerit vetävät (ja myös steadysellerit, esim. Keltainen kirjasto): tunnistettava brändi yhdistettynä laatuun sanan teollisessa merkityksessä (taiteellisesta en sano mitään, ei se poissuljettukaan ole). Jos taiteilija haluaa olla kuin porvari, tämä on tie. Jos taiteilija ei halua olla kuin porvari niin sitten on luvassa kärsimystä, toivottavasti siitä kärsimyksestä on edes hyötyä.

  4. Jokke

    Ylipäätään yhteiskunnassa olisi hyvä pohtia, mistä raha tulee ja mihin raha menee. Nythän sitä otetaan osin menojen kattamiseksi ulkomailta lainaksi, sekä valtio että kunnat. Koska korko ei nouse ennen kuin luottoluokitus laskee niin velkaantuminen jatkuu, kunnes raha maksaa niin paljon, että velkakirjoja uudistettaessa olemme velkaloukussa..

    Kirjailijoiden tukeminen säätiöistä ei kuitenkaan vaikuta kansantalouden vajeisiin, eli järkevä (tai ei-järkevä) tukipolitiikka on säätiöiden oma asia, ei yhteiskunnan.

    Itse kannatan koulutuksen ja kirjaston maksuttomuutta ja “nousevien kykyjen” tukemista, joidenkin kirjojen kääntämistukea, kenties runoteosten julkaisun tukemista.

    Reply
  5. Matias

    Kuvittelin kyllä että kirjailijan (tai vaikka tutkijan) “työ” olisi henkilökohtaisten unelmien täyttymys, itsensä toteuttamista ja harrastus josta ei saa tarpeeksi. Harva paperimies varmaan “keittäisi lientä” harrastuksenaan jos vain saisi. Eikö se melkein ole työn määritelmä ettei sitä kukaan ilmaiseksi tekisi? Onnellinen on se lottovoittaja joka löytää harrastuksen joka elättää.

    Reply
    1. Taika Post author

      😀 Toi olisikin mielenkiintoinen määritelmä työlle, nousisi kotitöiden arvo kertaheitolla. Vaikka on totta, että kirjailijan ammatti on monelle sitä harjoittavalle unelmien täyttymys, niin harrastuksen ja työn erottaa yksi mielenkiintoinen juttu, eli palkka, kuten itsekin totesit. On todella omituista, että tässä maassa on töitä, joista ei haluta maksaa (periaatteellisella tasolla) ja että näitä ollaan jatkuvasti valtiovallan toimin kehittämässä lisää esimerkiksi TE-keskusten avulla.

      Reply
  6. Saska Saarikoski

    Ilmasin itseäni kolumnissa epätarkasti, vaikka kontekstista kävi mielestäni tarkoitukseni ilmi. Minähän puhuin kirjailijoiden luokka-asemasta ja vapautumisesta “palkkatyön ikeestä” eli siitä, mikä on heidän suhteensa normaaliduuneihin ja niitä tekeviin ihmisiin. Siksi on olennaista, kuinka monella on työpaikka.
    On totta, että erilaisia ei-vakinaisia töitä tekee moni, mutta nekin liittyvät lähinnä kirjalliseen työhön. Tutkimuksen mukaan vain 18 % näistä töistä ei liittynyt kirjailijan työhön.
    Apurahojen tarkoitus on ollut rauhoittaa kirjailijat kirjalliseen työhön ja se tuntuu aika lailla onnistuneen. Systeemillä voi kuitenkin olla oma vaikutuksensa kirjailijoiden ja muidenkin vapaiden taiteilijoiden yhteiskunnallisen asemaan ja rooliin, mitä yritin tekstissä pohtia.

    Reply
    1. Taika Post author

      Viittaan edelleen kuvioon 19, joka esitetään sivulla 20. Kysymys kuuluu “Teetkö jotain muuta työtä voidaksesi tehdä kirjailijan työtä?” 52% vastaajista on ilmoittanut tekevänsä jotain muuta työtä voidakseen rahoittaa kirjailijantyötä.

      Jos nyt tulkitsen (raportti on kirjoitettu tältä osin huonosti auki), 16% vakituisesti töissä olevia (virka- tai työsuhteisia toisessa ammatissa kuin kirjailijan ammatissa) on osa tätä 52% kirjailijoista, jotka tekevät jotain muuta työtä voidakseen tehdä kirjailijan työtä tai sitten tämä 16% tulee tuon 52% päälle.

      Lisäksi otat tässä esille luvun 67% kuviosta 21 (s. 22). Kyseessä on nähdäkseni kahdesta edellisestä kysymyksestä erillinen kysymys, jossa kysytään tilapäistöiden tekoa. Kirjailijan ammattiin liittyviä tilapäistöitä ovat usein esim. kirjoituskurssien vetäminen, luennointi, käsikirjoittaminen ja kouluvierailut. Tässä graafissa on mielestäni huomattava, että tuon 18% lisäksi, joka on ilmoittanut tekevänsä vain kirjailijantyöhön kuulumattomia tilapäistöitä, 22% on ilmoittanut tekevänsä paitsi kirjailijantyöhön liittyviä että siihen kuulumattomia tilapäistöitä. Tällöin kirjailijuuteen liittymättömien tilapäistekijöiden määrä nousee 40%:iin, yli puoleen niistä kirjailijoista, jotka ilmoittavat tekevänsä tilapäistöitä. Tilapäistöitä tekevät satunnaisesti monet sellaisetkin, joilla on myös joku muu kirjailijantyötä rahoittava työ.

      Osa kirjailijoista ei voi sitoutua virkaan tai vakituiseen työhön, koska apurahatyön aikana tulee olla muusta palkkatyöstä vapaana, mutta vakituisesta työstä ei välttämättä saa virkavapautta tai muuta palkatonta vapaata apurahakauden ajaksi. Nämä näkyvät luultavasti tuolla 52%:ssa (kaavio 19) tai 40%:ssa (kaavio 22), samoin kuin toiminimiläiset, yrittäjät, freelancerit, määräaikaiset, silput, osa-aikaiset, työharjoittelijat, vuokratyöläiset, kesätyöläiset, sijaiset, ttt:t ja muut, joilla ei ole suhdetta normaaliduuneihin joko omasta halustaan tai esimerkiksi yleisen työtilanteen takia.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *