Oletko aina kirjablogannut väärin? Viisi vinkkiä

Raphaelle Peale: Appelsiini ja kirja. n. 1817.

Raphaelle Peale: Appelsiini ja kirja. n. 1817.

Tällä viikolla kirjailijablogeissa on puhuttu jälleen siitä, kenen vika on jos kirja ei myy. Tämä on varsin ymmärrettävää, sillä kirjailijan elanto on kiinni siitä, saako kirjalle ensin kustannussopimuksen, ja sitten vielä ostajia.

Kirjailija Taru Väyrynen nosti blogissaan esille kirjabloggaajat paljon vartijoina. Väyrysen mukaan erityisesti suosittujen kirjabloggaajien olisi syytä kirjoittaa kirjoista pitäen mielessä, että kriittinen arvio voi vaikeuttaa kirjan myyntiä ja siten kirjailijan seuraavan kustannussopimuksen saamista. Väyrysen mukaan negatiivisen arvostelun julkaisemista kirjablogeissa pitäisi välttää kokonaan, ellei kyseessä ole riittävän perusteellinen arvostelu. Väyrynen ei täsmennä, mikä on riittävän perusteellinen arvostelu, joten riittämättömyyden kirves voi heilahtaa minkä tahansa arvostelun kohdalla.

Väyrynen on väärässä, arvostelen tässä nyt näin ihan suoraan. Arvosteluni perustan Suomen lakiin, Journalistin ohjeisiin ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeisiin bloggaajille.

Meillä on täällä Suomessa olemassa sellainen ihana perustuslain pykälä kuin sananvapaus. Myös kirjabloggaaja saa käyttää sananvapauttaan valitsemallaan tavalla. Sananvapauteen on kuitenkin muilla laeilla asetettu rajoituksia, jotka kirjabloggaajan tulee huomioida.  Lisäksi rajoituksia asettavat hyvät lehtimiestavat sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeet.

Kirjabloggaajan sananvapautta rajoittavia lakeja ovat muun muassa rikoslain pykälä, joka kieltää kiihottamisen kansanryhmää vastaan, sekä kunnianloukkauksen kieltävä pykälä, mahdollisesti myös yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen.

Kirjailijat yleensä eivät ole tässä laissa tarkoitettu kansanryhmä. Kirjan kunniaa ei voi loukata, koska vain henkilön kunniaa voi loukata. Toisin sanoen, kirjan arvosteluun ei saa sisällyttää kirjailijaa solvaavaa sisältöä.

Myöskään kirjailijan yksityiselämää ei saa repostella kirja-arvostelussa, paitsi milloin tieto on jo ollut julkisuudessa kirjailijan antamana. Mikäli kirjailijan yksityiselämän käsittely kirjabloggauksessa liittyy hänen julkiseen uraansa kirjailijana tai käsiteltyyn teokseen, on yksityiselämää käsittelevien tietojen julkistaminen bloggauksessa sallittua.

Kirjabloggaajan on vältettävä piilomainontaa.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston blogimainontalinjauksessa todetaan, että “Bloggaaja, joka suosittelee yritykseltä saamiaan tuotteita, palveluita tai muita vastikkeettomia etuja blogissaan, markkinoi tosiasiassa yrityksen lukuun, vaikka bloggaajalla ei olisikaan velvollisuutta kertoa tuotteesta blogissaan. Siksi yrityksen, joka lähettää tuotteitaan bloggaajalle siinä tarkoituksessa, että niistä kirjoitetaan positiivisia arvioita, tulee neuvoa bloggaajaa toimimaan niin, että yhteistyöstä tai vastikkeettomien etujen vastaanottamisesta kerrotaan avoimesti postauksien yhteydessä.”

Mikäli kustantamo, kirjailija, kirjakauppa tai muu toimija lähettää harrastuspohjalta toimivalle kirjabloggaajalle kirjan siinä tarkoituksessa, että siitä kirjoitetaan  positiivinen arvostelu, on kirjan lähettävän tahon vastuulla varmistaa, että bloggaaja ei piilomainosta teosta. Teoksen piilomainostus vältetään kertomalla blogissa avoimesti, että teosarvio on tehty yhteistyössä kustantamon kanssa.

Sen sijaan, jos kustantamo, kirjailija, kirjakauppa tai muu toimija lähettää kirjabloggaajalle kirjan sillä oletuksella, että bloggaaja kirjoittaa kirjasta mitä kirjoittaa, positiivista tai negatiivista tai jättää vaikka kirjoittamatta, kyseessä ei ole piilomainonta, kirjoittipa bloggaaja teoksesta mitä tahansa.

Kirjabloggaaja on vastuussa omasta kirjablogistaan.

Kirjabloggaajan tehtävä ei oletusarvoisesti ole kirjailijan uran edistäminen, kustantamon tyytyväisenä pitäminen, kirjamyynnin edistäminen tai hyvien fiilisten nostattaminen mitään kohtaan. Kirjabloggaaja on vastuussa vain omasta kirjablogistaan, ja tämä on hyvä pitää mielessä erityisesti silloin, jos kirjailija tai muu taho pyrkii näitä muita vastuita hänen niskaansa vyöryttämään.

Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeet antavat eettisiä ohjeita journaisteille, ja nämä ohjeet sopivat varsin hyvin myös kirjabloggaajien toimintaan. Journalistin ohjeissa 2. ja 3. todetaan, että journalisti on vastuussa ennen kaikkea omille lukijoilleen ja että tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut tulee tehdä journalistisin perustein.

Toisin sanoen, päätöstä koko blogin ja yksittäisen bloggauksen sisällöstä ei tule luovuttaa kirjailijalle, kustantamolle tai muulle taholle. Kirjailija on vastuussa kustannussopimustensa hankkimisesta ja kustantamo on vastuussa kirjan laadusta ja myynninedistämisestä, kirjakauppa puolestaan kirjan myynnistä.

Kirjabloggaajan on pyrittävä totuudenmukaisuuteen. 

Journalistin ohje numero kahdeksan toteaa, että journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen, numero 11 puolestaan, että “Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteestä tai sepitteellisestä aineistosta”.

Arvostelu on mielipide, arvostelussa esiintyvät tiedot kirjailijasta ja kirjasta puolestaan faktaa.

Erikoistilanne oli, kun kirjabloggaajat järjestivät joukolla tempauksen, jossa julkaistiin valekirja-arvioita kiinnittääkseen huomiota siihen, että kirjabloggauksia plagioidaan koulun äidinkielentuntien kirja-arvioita varten. Valistustempaus toimi riittävänä eettisenä perusteena sille, että tempauksen osallistujat julkaisivat jokainen blogissaan yhden valearvion.

Arvostelu tulee perustella.

Tämä on ihan henkilökohtaisesti asettamani rajoite omaan sananvapauteeni kirjabloggaajana, mikään virallinen toimija ei vaadi negatiivisen tai positiivisen arvostelun perustelua.

Tässä  asiassa olen Väyrysen kanssa samaa mieltä, ja suhtaudun jopa Väyrystä tiukemmin perusteluiden tarpeellisuuteen.

Mielestäni sekä negatiivinen että positiivinen arvio täytyy perustella. Arvio ilman perustelua on näkemykseni mukaan tyhjää sanahelinää, jolla ei ole viihdearvoa kummempaa arvoa lukijalle. Tämä on henkilökohtainen kokemukseni lukijana ja kirjabloggaajana.

Kirjailija Saara Henriksson parafraseeraa kirjailja Juha-Pekka Koskista bloggauksessaan näin: “kirjailijan etuoikeus on syyttää kirjan huonosta menekistä kaikkia muita tekijöitä paitsi kirjoittajaa itseään”. Kirjabloggaajat näyttävät löytyvän tältä listalta aika ajoin.

28 thoughts on “Oletko aina kirjablogannut väärin? Viisi vinkkiä

  1. Pauline

    Tämäpä oli hienosti kiteytetty ja havainnollistava postaus! Pitää tietää ja tiedostaa sekä vapaudet että velvollisuudet, sen verran lusikkoja (lusikoita?) tässä sopassa. Muutenkin pidän paljon sun bloggausten tyylistä, harvemmin vain tulee kommentoitua.

    Reply
    1. Taika Post author

      Kiitos!
      Kirjabloggaamisenkin rajoja jumpattiin niin ahkeraan vuonna 2013 (ehkä, ei voi muistaa), että tuntuu ällistyttävältä asian uudelleenpintautuminen. Mutta hyvä asia on tietty aina ajankohtainen. 😀

      Reply
      1. Pauline

        Mutta vuodesta 2013 on jo moooonta vuotta 😄 Nykyaikana informaatiotulva on valtava niin kyllä siinä on aina välillä hyvä nostaa tällaisia aiheita esiin.

      2. Taika Post author

        Joo, en mä esimerkiksi muista siitä vuodesta juuri mitään :-D. Ja kirjabloggaajia on tässä välissä aikana tullut runsaasti lisää, mikä on tosi hieno juttu!

  2. Marika (usva-kirjablogi)

    Hyvin pohdittu, ja tarpeellinen teksti. Erityisesti yhdyn perustelujen tarpeellisuuteen.

    “erityisesti suosittujen kirjabloggaajien olisi syytä kirjoittaa kirjoista pitäen mielessä, että kriittinen arvio voi vaikeuttaa kirjan myyntiä ja siten kirjailijan seuraavan kustannussopimuksen saamista”, minusta bloggaajien ei tarvitse tämmöistä miettiä.

    Reply
    1. Taika Post author

      Kiitos! Mahdottomaksihan tämä bloggaaminen menisi, jos myyntiluvut takaraivossa kirjoittelisi, semminkin kuin kirjojen myyntiluvut ovat harvoin julkisia.

      Reply
  3. Sirri

    Hieno teksti! Bloggaamisen vastuullisuudesta ja esim. tekijänoikeuksista olisi hyvä puhua nykyistäkin enemmän. Olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, ettei kirjabloggaajalla ole velvollisuutta kehua kirjaa. Aika rankka ajatus. Argumentointi on tietysti tarpeellista, kuten aina, kun mielipidettään perustelee. Minä en ainakaan koe olevani niin paljoa kirjailijoiden asialla – kirjabloggauksessa olennaista on oman lukukokemuksen esittely, joskin tiedostan kyllä asemani kirjojen markkinoijana (mitäpä muutakaan tuotteen esittely olisi).

    Reply
    1. Taika Post author

      Kiitos, Sirri! Tuotteen esittely voi mielestäni olla markkinointia tai tiedottamista, riippuu siitä, miten sitä tekee. Siinä välissä on tietysti harmaa alue, joten on vaikea välillä perustella, miksi joku esittely on tiedottamista ja joku toinen markkinointia. Ehkä raja menee jossain “voin suositella” -fraasin käytön kohdalla?

      Reply
  4. Lukijatar

    Tämä keskustelu onkin ollut pinnalla viime aikoina, kiitos oikein hyvästä puheenvuorosta. Tuntuu jotenkin hurjalta, että kirjoista ei pitäisi kirjoittaa kriittisesti blogeissa. Olen myös ollut huomaavinani keskustelussa hienoista konsensusta sille kannalle, että kriittisesti kirjoittaminen bloggarina on enemmän tai vähemmän moraalisesti arveluttavaa. Se nähdään tahallisena ikäviin asioihin keskittymisenä ja kirjojen tai kirjailijoiden “polkemisena”, joka on antiteesi positiiviselle blogikulttuurille. Että bloggarilla on vastuu lukijoiden tunteista ja kirjailijan tunteista ja nyt vielä kirjailijan toimeentulostakin. Itse näen asian niin, että lukemallani kirjallisuudella on kirjallisuusinstituution osana valta osaltaan muokata sitä, millaista todellisuutta elämme. Jos kirjassa on ongelmallisia arvoja ja malleja, minusta niiden perusteltu kritisointi on vaikuttamista siihen, millaisessa todellisuudessa haluan elää. Samalla se on omien ajatusprosessien esiintuomista, eräänlaista itsetutkiskelua.

    Reply
    1. Taika Post author

      Kiitos Lukijatar!

      Olen itse selvästikin tehnyt liian paljon duunia ja blogannut liian vähän, kun tällainen tunnekeskustelu on mennyt multa ohitse, kiitos että toit sen esille. Itse en näe, että kriittisessä keskustelussa olisi mitään moraalisesti arveluttavaa, vaikka se pahoittaisi blogin lukijoiden, kirjailijoiden tai muiden kirjan lukijoiden mieltä. Toisaalta ymmärrän kyllä, etteivät kaikki halua ottaa sellaista riskiä, että joku pahoittaa mielensä, koska onhan se ikävä tilanne kaikille osapuolille, sekä mielensä pahoittaneelle että bloggaajalle, joka ottaa mielipahan aiheuttamisen kannettavakseen.

      Itse olen jotenkin tämän pahoittamisasian miettinyt niin, että mietin enemmän sanojani, jos bloggaan esikoiskirjailijan teoksesta. Esikoiskirjailijalla ei todennäköisesti ole aiempaa kokemusta julkisesta kritiikistä, vaikka kustantajien hylsyistä olisikin. Silloin kevyetkin iskut tuntuvat kovemmilta.

      Reply
      1. Lukijatar

        Ehkä luen sitten liikaa rivien välistä, mutta kritiikistä pidättäytymisen syiksi mainitaan usein esimerkiksi hienotunteisuus, sopuisuus, bloggausharrastuksen pitäminen positiivisena tai se, ettei lyttääminen ja nahistelu tuo nautintoa. Vaatiiko kriittinen kirjoittaminen sitten näistä asioista luopumista? Itse en näe kriittisesti bloggaamisen ja edellisten seikkojen olevan ristiriidassa – nähdäkseni on mahdollista olla samaan aikaan kriittinen, hienotunteinen, sopuisa, positiivinen ja tuntea nautintoa kirjan monipuolisesta analyysista ilman mitään alhaisia vaikutusperiä.

        Jotenkin tuo mielen pahoittaminenkin tuntuu niin hassulta asialta vältettäväksi, jos ei nyt puhuta mistään suoranaisesta solvaamisesta. On erilaisia lukijoita ja erilaisia näkemyksiä kirjoista, mutta jos yhteisössä on maan tapana ennakkosensuuri, en usko, että se ruokkii kovin hedelmällistä keskustelukulttuuria.

        Esikoiskirjailijat ja ylipäätään kotimaiset kirjailijat ovat ainoita, joita itsekin pohdin sillä silmällä, että kirjailija saattaa eksyä blogiini. Mutta hyvin muotoiltu, että silloinkin sanoja tosiaan mietitään paremmin, mutta kriittistä näkökulmaa ei jätetä kokonaan pois.

      2. Taika Post author

        Voihan se kriittinen kirjoittaminen joillekin tarkoittaa sitäkin: ihmiset ovat erilaisia ja se on suuri rikkaus mielestäni. Ehkä tärkeintä on, että sitä tuntee itsensä lukijana ja kirjoittajana ja tekee niin kuin itsestä tuntuu hyvältä, lain ja muiden viranomaisten asettamien rajojen puitteissa. Eikä unohda, että kaikkialta muualta tulevat paineet ovat vain painetta, eivät vaatimuksia, sääntöjä tai joita tulisi täyttää.

        Itse olen varsin suorasanainen, ja varmasti pahoittanut monen mielen, mutta koen että pystyn tällaisen tunnetaakan kantamaan, sillä suorasanaisuuteni kumpuaa yleensä kirjailijan puolesta harmistumisesta. Ja toivottavasti olen kokemuksen karttuessa pystynyt myös itse kehittymään hienotunteisuudessa, vaikka sopuisuudessa olen edelleen tosi heikko.

  5. Katriina

    Olen “ratkaissut” tämän ongelman sillä, etten ota vastaan arvostelukappaleita, vaan lainaan miltei kaikki lukemani kirjat kirjastosta. En lue vain uutuuksia. Blogin pitää olla hauska harrastus eikä ilmainen mainospaikka.

    Reply
    1. Taika Post author

      Se on kyllä yksi ratkaisu, joka torppaa piilomainontaongelman tehokkaasti. Jos tuntuu, että on kirjoittajana enemmän tilaa hengittää, kun ei ole mihinkään kustantamoihin yhteydessä, niin se on todella hyvä ratkaisu.

      Reply
  6. Amma

    Erinomainen kirjoitus, Taika!
    Nämä asiat näyttävät nousevan aina aika-ajoin esille, jolloin pitää palauttaa mieleen julkisen kirjoittamisen pelisäännöt.

    Reply
    1. Taika Post author

      Kiitos, Amma. Tuo vuoden 2013 keskusteluaalto oli varmaan se ensimmäinen, jolloin “sanattomista säännöistä” päästiin ihan kirjoitettuihin saakka, nyt on kertauksen vuoro. Toisaalta tämän keskustelun nousu varmasti kertoo myös siitä, että kirjablogien tekijä- ja lukijakunta on uudistunut ja elävä, ja se on todella hienoa!

      Reply
  7. Elegia

    Olen huomannut samaa, mistä Lukijatar tuossa aiemmin mainitsee. Kriittisyyttä ja vähänkin negatiivisen puolelle menevän mielipiteen ilmaisua pidetään herkästi tylyttämisenä tai muuten vain epäasiallisena ja röyhkeänä. Ja tämä nimenomaan kirjojen kohdalla (ja ehkä monen muunkin asian, en tiedä). Kuitenkin mielipiteitä on niin monia kuin on kirjalla lukijoita.

    En oikein ymmärrä, miksi juuri kirjojen kohdalla pitäisi sensuroida omia mielipiteitänsä, elleivät satu olemaan positiivisia. Miten yleensäkään voi mistään keskustella, jos kaikkien pitäisi olla samaa mieltä? Itse en sellaista hymistelyä edes jaksaisi, vaikka toki sillekin on paikkansa. Toisaalta jos ei halua kertoa kriittisiä mielipiteitään kirjoista, niin ei tietenkään ole pakko. Kukin toimii itselle sopivalla tavalla.

    Itse arvostan sekä kehuvissa että ei-niin-kehuvissa mielipiteissä perusteluja. Ei minulle ole mitään arvoa sellaisesta “jee tosi ihana kirja, kaikkien pitäisi tämä lukea” -mietteistäkään. Kenelle niistä oikeasti on hyötyä? (varoitus: nyt tulee sinä-passiivi) Ehkä korkeintaan sille parhaalle kaverille, joka tuntee sinut niin hyvin, että tietää jonkin kirjan olevan tosi hyvä, jos kerran juuri sinä niin sanot. Ja sama toki toisinpäinkin: en myöskään arvosta sellaisia paska kirja -juttuja, jollaisiin en tosin ole seuraamissani kirjablogeissa törmännyt. Monesti ne negatiiviset tuntemukset ja lukukokemukset perustellaan syvemmin kuin positiiviset. Niiden pohjalta voi myös joku kiinnostua kys. kirjasta. Näin on käynyt ainakin minulle useasti.

    Omassa blogissani noudatan periaateetta, että kaikki mitä kirjoitan kirjasta, voisin sanoa kasvotusten myös kirjailijalle ja perustella tekstiäni tarkemmin, jos niikseen tulee.

    Reply
    1. Taika Post author

      Toi on hyvä periaate, noudatan sitä myös itse. Tosin on kerran ollut sellainen tilanne, että jouduin punastellen miettimään yhteen uuteen ihmiseen tutustuessani, että mahdoinkohan kirjoittaa tämän henkilön edellisestä kirjasta vai en. Teksti olisi ollut niin tyrmäävää, että se olisi varmasti vienyt suhdetta alamäkeen heti alussa. Onneksi olin harjoittanut itsesensuuria oikeassa paikassa ja jättänyt julkaisematta. 😀

      Reply
  8. Minna Vuo-Cho

    Voisivat nyt kaikki eri tahot keskustella keskenään ja sopia yhteisen kannan kirjabloggareihin nähden. Välillä kuulemma kirjoitetaan liian positiivisesti ja kritiikittömästi vain kirjalemppareista, ja sitten taas ei saisi ollenkaan arvostella kuin tykätessä. Ota tuosta nyt selvä.

    Taitaa olla parasta, että kirjoitellaan edelleenkin vaan omien mielipiteiden mukaisesti kirjoista. Helpompi perustella sitten jatkossa, kun joku sattuu kysymään, miksi jostain oli jotain mieltä (paitsi että mehän tietysti perustelemme kaikki jo siinä retostellessamme tietysti)

    Reply
    1. Taika Post author

      Eiköhän tää ole sellainen asia, jossa lopullista komiteapäätöstä ei koskaan saada. 😀 Itse ajattelen niin, että jos ajattelen mitään muuta kuin omaa kokemustani teoksesta siitä kirjoittaessani, en pysty kirjoittamaan mitään. On tosi hienoa, jos kirjabloggarien joukossa on vähemmänkin putkiaivoisia kirjoittajia.

      Reply
      1. Minna Vuo-Cho

        Noista putkiaivoista tiedä, mutta välillä melkein naurattaa. Tulee ihan mieleen se vanha loru, kun “teki niin tai näin, niin aina väärinpäin” :-)
        Onneksi kirjabloggaaminen harrastuksena ei ole niin vakava asia, että ainakaan minä sen takia yöuniani menettäisin. Olen jotain mieltä, kirjoitan siitä ja yritän rehellisesti kertoa, miksi ajatukseni tiettyyn suuntaan menevät. Tahallani en koskaan halua loukata, mutta en myöskään teeskentele pitäväni, jollen ole tykännyt.

  9. Villis / Villasukka kirjahyllyssä

    Tuntuu suoraan sanottuna kummalliselta ajatus siitä, että kirjabloggaajien ja -blogien pitäisi palvella ja kumartaa kirjailijoita pelkästään positiivisilla arvioilla. Kaikki kunnia kirjailijoille, mutta sellainen ei vain käy. On kirjailijan taholta potentiaalisten lukijoiden ala-arvioimista kuvitella, että negatiivinen arvio saa lukijan jättämään kirjan lukematta. Jos kirja kiinnostaa tarpeeksi kyllä siihen tarttuu vaikka joku lyttäisi kirjan.

    Pieni kuvitteluleikki. Jos blogeissa sallittaisiin vain positiivisia arvioita niin entä sitten jos joku kirja ei saa kirjablogeissa huomiota eli arvioita? Pitäisikö tästä päätellä, että kirjaa ei vain ole huomattu lukea vai että kirja on huono kun kukaan ei kehu sitä? Sekin olisi sitten taas kirjabloggareiden syy, kun ei ymmärretä hyvän päälle ja tapetaan kirja hiljaisuudella.

    Siitä olen samaa mieltä, että arvio kaipaa perusteluja, oli arvio sitten positiivinen tai negatiivinen.

    Reply
    1. Taika Post author

      Tuohan on perinteinen lehtikritiikin tapa, kuoliaaksi vaikeneminen silloin, kun teos on liian huono tai mitäänsanomaton palstatilaa viedäkseen. Kirjablogeissa ei ole tätä ongelmaa.

      Itse jotenkin ajattelisin, että jos kustantamo on päättänyt julkaista kirjan, siihen on täytynyt olla joku arvostus taustalla, joku syy tai syitä, vaikka itse en sitä/niitä näkisikään. Silloin voi vain sitä omaa ajatteluaan ruotia mahdollisimman selkeästi blogin lukijalle niin, että käy selväksi, miksi minä en päässyt siihen arvostukseen kiinni. Koska blogin lukijalla saattaa hyvin olla samat lähtökohdat kuin kustantamolla, ja nämä jutut jotka itselläni laittavat hanttiin, eivät ole lukijalle lainkaan merkityksellisiä. Ja silloinhan lukija saattaa, niin kuin sanoit, nimenomaan kiinnostua teoksesta, vaikka arvostelu olisi teosta vähemmän arvostava.

      Munkaan mielestä ei pitäisi aliarvioida kirjablogien lukijoita ajattelemalla, että negatiivinen arvostelu muuttuu suoraan kirjan hylkäykseksi lukijan mielessä. Kyllä siellä pyörivät ihan yhtä monimutkaiset kelat kuin kirjabloggaajien tai kirjailijoiden päissä.

      Reply
      1. Minna Vuo-Cho

        Juuri näin! Minä ainakin kiinnostun enemmän ristiriitaisia kommentteja saaneesta kirjasta kuin yksimielisesti ylistetystä!

  10. lukija

    Minusta tuntuu, että keskustelu lähtee vähän hakoteille ja mutkia vedetään turhan suoriksi. Ei Väyrynen mielestäni negatiivista kritiikkiä ollut kieltämässä vaan peräänkuuluttamassa perustelevaa kritiikkiä. Siis muutakin kuin mutukritiikkiä. Toisaalta suuri osa blogikirjoituksista on nimenomaan mutujuttua lukijan näkökulmasta ja se pitäisi ottaa vastaan sellaisena.

    Ah, ehkä sitä yksi jos toinenkin kaipaa aikaa, jolloin lehdissä oli asiantuntevia kriitikkoja… Ja toistaalta: jos lehdissä tulee murskakritiikki, se on kirjailijalle ja kustantajalle todellinen katastrofi. Mutta hymistelläkään ei pidä, jos kirja ei sitä ansaitse. Kas siinä mietittävää itse kullekin!

    Reply
    1. Taika Post author

      Jos kirjoittaa, että bloggaajaan tulee ottaa vastuuta kirjan myynnistä ja kirjailijan seuraavasta kustannussopimuksesta, kuten Väyrynen bloggauksessaan teki, niin siinä vaaditaan kyllä jo montaa muutakin asiaa, kuin vain arvion perustelemista.

      Toisekseen, kaikki taidearvostelmat ovat subjektiivisia. Niinpä ne voi kaikki lytätä mutuna.

      Kolmanneksi, miksi oletetaan, että lukijat eivät ymmärrä lukemaansa, ja osaa erottaa mutua faktatekstistä ja osaa ottaa sitä vastaan sellaisena? Ilmeisesti sinä ainakin osaat, koska olet mutukirjoitteluun törmännyt. Miksi emme siis olettaisi, että muillakin lukijoilla tämä kyky on?

      Minustakin olisi hienoa, että lehdissä olisi vielä enemmän asiantuntevia kriitikkoja. En näe, miten tämä lehtikritiikin nykyinen tila liittyy kirjabloggaamisesta juuri nyt käymäämme keskusteluun.

      Reply
  11. Marko Rossi

    Kiitos Taika tästä kirjoituksesta :)

    Itse olen mieltänyt oman kirjoista bloggaamisen melko pinnalliseksi touhuksi.

    Mulle blogi toimii fiiliksiä jäsentelevänä työkaluna, eli pysähdyn lukemisen jälkeen hetkeksi ja mietin miksi tunteet luetusta kirjasta pompahtelivat pintaan. Joskus fiilikset jäsentyvät helposti, vaivatta ja selkeästi. Toisinaan käy taas niin, etten osaa erotella niitä tekijöitä, jotka kirjassa nyppivät tai ihastuttivat. Enkä harrastelevana bloggaajana haluakaan joka kerta puhkua analyyttisesti teosta läpi. Välillä kirja on paska ja välillä superhyvä, ilman sen syvempiä perusteluja.

    Mua vaivasi teininä ongelma opeteltuani soittamaan kitaraa. Aikani rämpyteltyä ja opiskeltuani musiikin teoriaa, alkoi muiden biisien kuuntelusta tulla työlästä. Piti kelata c-kasetti takas siihen sooloon, palotella se nuoteiksi/tabulatuureiksi ja vääntää sitä samaa kohtaa puhki asti. En osannut laittaa aivojani nautiskelumoodiin, aina kääntyi analysointi päälle. Vieläkin, vaikka aktiivinen soitanta on ollut taka-alalla kymmenisen vuotta, tulee jumittua joihinkin yksityiskohtiin biiseissä ja hukuttaa se nautiskelu analysoinnin alle.

    Nautin kyllä syventää tietämystäni harrastamani asian piiristä. Niinhän ne sanoo, että jos joku asia ei kiinnosta, niin tutki ja pengo, niin kiinnostus herää.

    Mutta mä tykkään myös leijailla niillä kevyillä pinnallisuuden aalloilla ja siemailla rommikolaa kun alapuolen syvyyksissä kuohuu.

    Kiitos vielä kerran, sä laitoit mut funtsimaan :)

    Reply
    1. Taika Post author

      Kiitos itsellesi! Näinhän se on, välillä kehittyy analyyttinen arvio kuin itsestään, välillä ei millään mitään. Onneksi tämä ei ole palkkatyö, niin voi kirjoitella fiiliksien mukaan, eikä mikään pakota taistelemaan fiiliksiään vastaan.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *