Matti Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema

Näyttökuva 2017-04-23 kello 15.12.59Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema on yksi 101 kirjaa -projektiin valikoituneista teoksista. Ja hyvä valinta, sillä se tuntuu vievän suoraan aikamatkalle 1980-luvulla totuuksina pidettyyn.

Romaanihenkilön kuolema on yksi suomalaisista kerronnaltaan post-moderneista teoksista. Se muistuttaa esimerkiksi brittiläisen Julian Barnesin varhaisia teoksia (Flaubertin papukaija tulee ensinnä mieleen) siinä, että romaanin läpi kulkee kohtalaisen koherentti juoni – siitä huolimatta, että itse teos on kollaasi runoutta, aforismeja, ja romaanikerrontaa.

Voisi sanoa näin jälkijättöisesti, että Pulkkinen oli aikansa Liukkonen tai Ekholm  kerronnallisen käytöksensä suhteen, ellei hän kuitenkin olisi ollut lähinnä Johanna Sinisalon mestarillista kollaasitekniikkaa – ja yhteiskunnallista näkemystä.

Romaanihenkilön kuolema on, teos uskottelee prologissa lukijalle, kokoelma kuolleen kirjailijan jäämistöstä löytyneitä käsikirjoituspätkiä ja vihkomuistiinpanoja, jonka “Makkonen”, kirjailijan ystävä, on vain järjestellyt romaaniksi. Makkonen on luonnollisesti Pulkkinen, joka vierittää näin syyn ja vastuun korventavasta yhteiskunnallisesta kritiikistään, rasismistaan ja huolettomasta arkipäivän naisvihamielisyydestään fiktiiviselle taholle.

Toisin kuin ehkä teoksen ilmestymisaikaan, nykylukijan kannalta erityisen hienoa ei ole teoksen kirjallinen taiturointi, vaan sen luoma kuva suomettuneesta Suomesta, jossa toisen värisiä pidettiin väärän värisinä, naisia objekteina ja Neuvostoliittoon rähmällään olemista ihan tavanomaisena asiaintilana. Teoksessa silmiinpistävintä onkin, että Pulkkinen käy jälkimmäisimmän kimppuun ärhäkkäästi, muttei kahden ensimmäisen.

Tai no, kyllä rasismia pitää kuitenkin vähän perustella, ikään kuin siinä jotain minisesti pielessä olisi, että arvottaa ihmisiä ihonvärin perusteella.

Kaiken kaikkiaan teoksessa haisee setämies.

Kalapuikkoviiksimies. Se tyyppi, jonka mielestä miesten tulee olla miehiä, naisten tulee olla naisia, ja muutenkin kaikkien tulee tietää paikkansa. Lukiessa hämmentyy: miten noin – 1980-luvun suomalaiseen stereotypiaan verrattuna – anarkistinen yhteiskunnallinen ajattelija, radikaalisti suomettumisen romaanissaan silmille lyövä kirjoittaja, voi toisaalta olla niin yhteiskunnallisesti sokea. Että romaanissaan täysin tietoisesti yhteiskunnallisia rakenteita rikkomaan pyrkinyt toisaalta niin jämäkästi pönkittää toisia rakenteita huomaamattaan.  

Täysi tietoisuus kaikista epäkohdista yhtä aikaa ei liene kelleen helppoa, jos edes mahdollista. 

Romaanihenkilön kuolema vie, tai ainakin on helppo ajatella sen vievän, 1980-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan, 1980-lukulaiseen ajatusmaailmaan. Missä määrin olemme päässeet sieltä kolmessa kymmenessä vuodessa ulos, paljastuu siinä, miten väärältä ja oudolta romaanin esittämä totuus ilmenee.

***

Tämä on kirjabloggaus, jollaista Lukutoukan kulttuuriblogin Krista ei olisi ikinä tehnyt. Krista olisi tehnyt ihastuneen hehkutuksen siitä, millaista on sukeltaa kirjojen siivin ajatuksiin ja elämään, joka on itselle vieras, ja juuri siksi niin valloittava. Kristalta katkesi elämän kirja kesken kaiken – myös kesken 101 kirjaa projektin – mutta tarina ei lopu koskaan. <3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *