Category Archives: Ammattikirjallisuus

Timo Vuorensola jne: Näin tehtiin Iron Sky…

Iron Sky-kirjan kansi

Vuorensola &al.: Näin tehtiin Iron Sky eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan internetiä. Kansi: Mainostoimisto Zeniitti Oy (Docendo 2012).

Näin tehtiin Iron Sky: eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan internetiä -teoksessaan Iron Sky -elokuvan tekijät kertovat, kuinka temppu tehdään, kukin omasta näkökulmastaan. Uskomatonta kyllä, tekijät toivottavat kaikki tervetulleeksi yhteiselle hiekkalaatikolle leikkimään heidän(kin) leluillaan. (Epätyypillistä suomalaisessa kulttuurielämässä, vrt. Suuri Mutuhuttukohu selittelevine jälkimaininkeineen.)

Niinpä tämä kirja valottaakin paitsi elokuvan syntyprosessia (Star Trek, sauna ja jengi), myös tuotanto- ja julkistusprosesseja, jotka tämän elokuvan kohdalla poikkeavat aika lailla totutusta. Avoimuus, havainnollisuus ja hyvä läppä ovat tämän teoksen vahvuuksia. Kirja solahtaa mukavasti elokuva-alan maallikonkin mukavuusalueelle, vaikka tekijät ovat rampanneet luennoimassa samaa asiasisältöä elokuva-alan ammattilaisille. Itse elokuva on vahvasti visuaalisesti läsnä läpi teoksen.

Näin tehtiin Iron Sky: eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan internetiä (Docendo 2012) päästää ääneen ohjaaja Timo Vuorensolan (3 krt), tuottaja Tero Kaukomaan (3 krt), CGI-tuottaja Samuli Torssosen (1 krt), yhteisöpäällikkö Jarmo Puskalan (1 krt), some-päällikkö Pekka Ollulan (1 krt) ja tiedottaja Janos Honkosen (1 krt). Kirjan artikkeleita yhdistää asiasisältöjen moninaisuudesta huolimatta tarinoiva ote ja naseva väliotsikointi jäsentää tarinoiden seuraamista. Tarinallisuus tukee tässä teoksessa informatiivisuutta parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka Puskala vihjaakin artikkelissaan, että hyvän tarinan ja totuuden välillä kannattaa valita hyvä tarina (s. 124), eikä kirjan artikkeleissa syväluodata kaikkia ammattisalaisuuksia, vaikuttaa useimmissa artikkeleissa pysytyn tarinoidessakin rehellisyyden puolella.

Kirjan artikkelit alkavat Torssosen lyhyellä yleishistoriikilla ja jakautuvat karkeasti ottaen elokuvan sisällön tekemiseen (Vuorensola, Puskala), rahoitukseen (Kaukomaa) ja yhteisöllisyyden luomiseen (Vuorensola, Honkonen, Puskala, Ollula, Kaukomaa) kaikin mahdollisin keinoin. Juuri yhteisön luominen jo elokuvan tekoprosessin aikana oli tässä elokuvassa paitsi sen valmistumisen elinehto, myös ennennäkemätöntä elokuvamaailmassa tässä mittakaavassa. Iron Skyn nettiyhteisöstä on pidetty (aiheestakin) suurta meteliä, mutta itseäni ällistytti tekijöiden kyky luovia virtuaalisten ja läsnäolevien ihmisten yhteisöjen välillä ja joukossa, sekä tarvittaessa muuntaa molempia toisikseen. Näkyvimmin tietysti muuntamalla elokuvan virtuaalinen nettiyhteisö käytännön katsojiksi ja rahoittajiksi, mutta toisaalta myös tuottaa oletusarvoisesti epäkiinnostuneista rahoitus- ja mediaresursseista osallistuviksi tekijöiksi.

Vaikka kirjan alkupuolen artikkelit olisivat hyötyneet vielä yhdestä oikolukukierroksesta, kirjan sisällön ja visuaalisuuden sinfonia kantaa kirjoitusvirheiden yli. Kuvallisuus ja osa kirjan sisällöstä toimivat paitsi kirjan sisällön havainnollistajana, myös elokuvan ja sen oheistuotteiden markkinointina. Markkinointi on kuitenkin luotu niin kevyellä kädellä ja toisaalta sisältöihin aiheellisesti sisältyvänä aspektina, ettei se häiritse.

Internetin ja erityisesti sosiaalisen median toiminnasta kiinnostuneille lukijoille kirjan yhteisöllisyys-artikkelit ovat erityisen antoisia. Vaikkei oman projektin kohteena olisikaan taiteen tuotanto, erityisesti Honkosen artikkeli osoittautunee hyödylliseksi, sillä siinä käydään läpi webbitiedottamisen perusteet. Ja jos oma projekti hyötyisi yhteisöllisestä rahoittamisesta, tämän teoksen luvut 7, 9 ja 10 kuvaavat yhtä onnistunutta yhteisörahoitusprojektia ja sen erinäisiä osatekijöitä, jotka vaikuttavat erinomaisen sovelluskelpoisilta.

***

Timo Vuorensola, Tero Kaukomaa, Samuli Torssonen, Jarmo Puskala, Pekka Ollula, Janos Honkonen: Näin tehtiin Iron Sky: eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan internetiä

Kansi: Mainostoimisto Zeniitti Oy

Docendo 2012

176 s.

***

Taina Uimonen: Taitoa tekijälle, tehoa teksteihin: opas tiedottavaan kirjoittamiseen

Taina Uimosen Taitoa tekijälle, tehoa teksteihin: opas tiedottavaan kirjoittamiseen (Infor, 2003) on varsin kelpoisa kirjoitusopas. Uimonen ottaa esille tiedottavan kirjoittamisen yleisimmät sudenkuopat mukavan yleistajuisesti. Teksti on kepeää, nopealukuista, havainnollista ja satunnaisesti jopa hauskaa – välillä ilmeisesti tahattomastikin Uimosen sortuessa juuri niihin virheisiin, joista muutama sivu sitten varoitteli. Ehkäpä juuri tällainen inhimillisyys kuitenkin kertoo kirjoittamisesta enemmän kuin tiukat ohjeistukset.

Nappasin Taitoa tekijälle, tehoa teksteihin: opas tiedottavaan kirjoittamiseen -opuksen kirjastosta mukaani Uimosen uudemman kirjoitusoppaan luettuani. Nämä oppaat ovat ulkoasultaan hyvin samannäköisiä, ja niinpä kääntelin kirjasen (Uimosen sanoin kirjahkon) kantta esiin useampaan otteeseen ensimmäisten sivujen ajan. Olin nimittäin ihmeissäni siitä, että teksti tuntui niin tutulta ja ihmettelin, että oliko hyppysissäni sittenkin väärä kirja. Kävi kuitenkin ilmi, että Uimosen aiemman ja myöhemmän oppaan johdannot ovat lähes identtiset. Uimonen seurannee tässä omia ohjeitaan, joiden mukaan tiedottava kirjoittaja voi hyvin hyödyntää omia tekstejään (s.72), sillä tuttua materiaalia löytyi läpi kirjan. Näkökulma on tässä aiemmassa oppaassa valittu erilaisten perustiedotustekstien mukaiseksi, ja Uimonen käsittelee eri tekstilajien (tiedote, lehtijuttu, verkkokirjoitus, asiantuntijateksti) ominaispiirteitä selkeästi ja ja havainnollisesti.

Taina Uimosen Taitoa tekijälle, tehoa teksteihin: opas tiedottavaan kirjoittamiseen latelee tottuneesti yleisohjeita kirjoittajalle: tietty määrä toistoa selkeyttää viestiä lukijalle, mieluummin lyhyt kuin pitkä teksti, älä ihastu kielellisiin keksintöihisi liikaa, selkeässä otsikossa on aina verbi… Uimosen kevyttä tyyliä sekä syvempää sanomaa siitä, että kirjoittamisen tulisi olla kivaa, alleviivaavat välivitsit. Se, miten tämä sopii yhteen Uimosen toisen perussanoman kanssa, jonka mukaan kirjoittaminen tulee aina harjoittaa lukija mielessä, riippuu siitä jakaako Uimosen kanssa saman huumorintajun vai ei.

Itselleni Uimosen satasivuiset kirjoitusoppaat ovat olleet kivoja välipaloja siitä huolimatta, että ne ovat ammattikirjallisuutta, jota yleensä lähestyn varovaisesti ja erittäin syvän huokauksen jälkeen. Taitoa tekijälle, tehoa teksteihin: opas tiedottavaan kirjoittamiseen ansaitsee erityiskiitoksen siitä, että se ottaa esille verkkokirjoittamisen sekä tekniseltä että lukijareseptionkin kannalta pitäytyen käytännön vinkeissä. Uimonen kehottaa pysymään konkretiassa. Ja näyttää tässä suhteessa itse erinomaista esimerkkiä.

Natalie Zemon Davis: Martin Guerren paluu

Natalie Zemon Davisin teosta Martin Guerren paluu ei suotta pidetä yhtenä kulttuurihistorian klassikoista. Davis tekee tutkimuksensa pieteetillä ja onnistuu siitä huolimatta tarjoamaan helppolukuisen, antoisan ja ajatuksia herättävän lukukokemuksen.  Toki asiassa auttaa Martin Guerrejen uskomaton tarina suoraan 1500-luvulta, tässä tapauksessa  historiantutkijan tulkitsemana.

Zemon Davisin Martin Guerren paluu (Gaudeamus, 2001) kertoo Martin Guerren ja toisen Martin Guerren tarinan 1500-luvulta. Martin Guerre lähtee eräänä päivänä vaimonsa ja poikansa luota maatilaltaan. Hän palaa vuosien jälkeen takaisin ja elelee kasvavan perheensä luona hoitaen tiluksiaan menestyksekkäästi. Kunnes hänen setänsä vetää hänet oikeuteen hänen vaimonsa valtuutuksella: Martin Guerreä epäillään huijariksi. Ottaen huomioon, että hänet on hyväksytty niin kylään kuin aviovuoteeseenkin Martin Guerrenä  jo vuosia aiemmin, jopa tuomareilla on vaikeuksia ottaa selvää tapauksesta. Onko kyse vain sedän kostotoimenpiteestä? Onko vaimo todella nostanut syytteen omasta tahdostaan? Miten suhtautua kyläläisiin, joista suurin osa pitää epäilyksenalaista Martin Guerreä todellisena Martin Guerrenä? Entäpä, kun oikeudenkäynnin viime hetkillä paikalle ilmaantuu Martin Guerre?

Martin Guerren tapaus herätti huomiota Uuden ajan alun Euroopassa. Kun henkilöllisyyttä ei todistettu paperein, vaan pikemminkin omalla tai perheenjäsenten kunniasanan painolla, mahdollinen pitkäaikainen huijaus horjutti huijatun itsetunnon lisäksi myös perhe- ja liikekumppanuussuhteita ja asetti monet yhteiskunnalliseen elämään liittyvät oletukset kyseenalaisiksi. Martin Guerren tapaus oli niin omituinen jopa jutun tuomarin mielestä, että hän julkaisi teoksen tästä oikeusjutusta vain muutama kuukausi sen ratkettua. Tuomari ei ollut ainoa: juttu askarrutti myöhemmin esimerkiksi filosofi Michel de Montaignea.

Zemon  Davis, jonka työ on varmaankin lähtenyt etenemään näistä historiallisista painetuista lähteistä, on tutkinut myös niiden taustat ranskalaisissa paikallisarkistoissa ja käyttänyt hyväkseen runsaasti muuta kulttuurihistoriallista tutkimusta. Niinpä tässä mikrohistoriallisessa tutkimuksessa Martin Guerrejen elämäkerrat eivät näyttäydy ainoastaan oikeudenkäyntimateriaalin valossa:  Zemon Davis maalaa kuvan molempien miesten elämäkerroista ennen ja jälkeen oikeudenkäynnin. Hän pyrkii selvittämään myös muita juttuun liittyviä ja sen esille tuomia teemoja naisen ja lasten asemasta, avioliitosta, paikallistavoista ja aikalaisperhepiiristä.

Niinpä Martin Guerren paluu onkin esimerkillinen mikrohistoria, jossa yhden historiallisen tapauksen perusteella pystytään tuomaan esille meille vierasta historiallista elämäntapaa laajemminkin. Samalla näiden muutamien henkilöiden elämäkerrat rajaavat tutkimusaiheen ja muodostavat sen ajalliset raamit luonnollisen oloisesti. Zemon Davis korostaa tutkijanääntänsä minä-muotoisella kerronnalla ottaessaan esiin tutkimuskysymyksiin liittyvää pohdintaa: historialliset faktat toki puhuvat puolestaan, mutta Zemon Davis ottaa niiden tulkinnasta ilahduttavan avoimesti vastuun omille harteilleen.

Tämä valinta on ehkä myös osin pakon sanelema, sillä teoksessa on paljon spekulointia. Koska Zemon Davisin historiallisessa aineistossa on ollut paljon aukkoja, hän joutuu heittämään ilmaan lähes yhtä paljon avoimia kysymyksiä kuin tarjoaa vastauksia. Monet aukot Zemon Davis on kyennyt paikkaamaan tutkimalla arkistoissa vastaavantyyppistä materiaalia, jonka avulla hän on pystynyt tekemään yleistyksiä, joiden voidaan olettaa pitävänsä paikkansa myös Guerrejen suhteen.  Spekuloinnista vastaaminen omalla tutkijanäänellä tuokin Martin Guerren paluuseen kotoisan rehellisyyden tunnun: tutkijan korostaessa ainutkertaista tulkintaa hakematta absoluuttisen tietäjän roolia lukijalle vapautuu tilaa pohtia myös teoksen sisällön keskeisiä kysymyksiä identiteetin ja erilaisten roolien muodostumisesta ja rakentamisesta.

Martin Guerren paluu ei lunastakaan tyypillisen historiallisen tutkimuksen lupauksia raskaasta lukukokemuksesta: se on keveä ja nopea lukea. Sitä ei myöskään ole tyypillisen tutkimuksen täyteen ladattu täpötäyteen faktaa ja tutkimusteemoja, vaan Zemon Davis antaa tarinalle tilaa kulkea. Voisikin jopa väittää, että tarinalla on teoksessa niin paljon tilaa, että avoin tutkimuksellinen pohdinta jää ajoittain hiukan ohueksi. Tarina onkin tässä teoksessa se elementti, jossa tutkija ottaa kaikkitietävän kertojan roolin.

Martin Guerren paluu on nautinnollinen lukukokemus historiasta, etenkin kulttuurihistoriasta kiinnostuneille, mutta tarjoaa oman testiryhmäni mukaan mukavia lukuhetkiä myös historiaa tylsänä tai tarpeettomana pitäville  lukijoille. Kirjoittajille se tarjoaa useita ahaaelämyksiä siitä, miten faktaa upotetaan tarinaan ilman että tarina, fakta tai lukija joutuvat tarpeettomasti kärsimään.

Taina Uimonen: Kirjoita kiinnostavasti

Taina Uimosen Kirjoita kiinnostavasti (Infor 2010) osui hyppysiini kuukkeloidessani jotain verkkotekstejäkin käsittelevää kirjoitusopasta. Ette uskoisi, miten paljon maailmassa on kirjoitusoppaita, ja miten pieni osa niistä käsittelee sähköisiä medioita! Edes sitä neljää (4!) sivua (s), jonka Uimosen kepeän kompakti yleiskirjoitusopas verkkokirjoittamiselle suo.

Uimonen on kirjan perusteella arvioiden tekstuaalisen sisällöntuotantoalan ammattilaiskouluttaja, joka lienee koonnut tämän kirjan luentokäsikirjoitustensa perusteella. Tyyli on puhekielimäisen yksinkertaista, neuvoja ja ohjeita satelee tiuhaan, vatulointi on pannassa, pääsisältöä ryydittävät henkilökohtaiset kertomukset elävästä elämästä.

Uimonen kehuu kirjoittaneensa kirjan 33 päivässä, mikä tietysti sapettaa tällaista lukijaa, jonka ensimmäisen romaanin kirjoittaminen jäi kesken viitisentoista (15) vuotta sitten noin kolmannenkymmenennen (30. ?) sivun kohdalle. Nopsa tuotantotahti näkyy (onneksi) Uimosen kirjassa: lainaukset ovat valtaosin viitteettömiä, kirjoitusvirheitä löytyy. Pyrkimys näyttää, miten tiettyä neuvoa sovelletaan juuri sen antamisen jälkeen tuo tietysti konkretiaa tekstiin, mutta tuntui ainakin tästä lukijasta usein kiusallisesti pakonomaisen alleviivaavalta. Uimonen esimerkiksi mainitsee sananlaskujen käytön rikastavan tekstiä mielenkiintoisella tavalla, mutta unohtaa noudattaa omaa ohjettaan: “[V]aroituksen sana: Älä (sic) ihastu liikaa kielellisiin keksintöihisi. Ota silmä käteen ja katso, jaksaako teksti kantaa kieli-iloitteluasi.”

Kokonaisuudessaan Kirjoita kiinnostavasti on kuitenkin lajityypissään varsin onnistunut pikku opus. Se on nopea luettava, niin että kirjoitusohjeita pääsee pian testailemaan käytännössä. Se ei myöskään kärsi tämän lajityypin edustajien tyypillisistä rotuvioista, eli raskassoutuisuudesta, tekotaiteellisuudesta tai -tieteellisyydestä. Siksi se sopii niin aloittavan kirjoittajan perusoppaaksi kuin muistuttamaan perusasioista pätevöityneemmällekin ammattilaiselle. Erinomainen myös lukiolaiselle.

Ajattelin itse painaa sydämeeni Uimosen oppaasta kolme (3) ohjetta oman kirjoittamiseni kehittämiseksi:

1) Vältä lauseenvastikkeita,

2) Kirjoita ensimmäinen tekstiversiosi rennosti,

3) Kirjoita paljon.

Mitkä ovat teidän mielestänne parhaita kirjoitusneuvoja?