Category Archives: Antikvariaattilöytö

Klassikkohaaste: Aamiainen Tiffanylla

Olen sillä tavalla audiovisuaalisesti haasteellinen ihminen, että koen kirjat mieluiten kirjoina, en elokuvina.

Kirjabloggaajien kesän klassikkohaasteekseni valitsin Truman Capoten Aamiainen Tiffanylla, koska tämä kesä innoitti lukemaan erityisesti chick littiä ja dekkareita. Suureksi yllätyksekseni havaitsin, että Aamiainen Tiffanylla on molempia, siitä huolimatta ettei ole kumpaakaan.

Truman Capote: Aamiainen TiffanyllaAamiainen Tiffanylla on monella tasolla kulkeva pienoisromaani, hieman yli sata sivua. Kirjan päähenkilö Holly Golightly on korkeintaan yhdeksäntoistavuotias elämäntapavalehtelija. Hänestä kertoo Fred, joka oli toisen maailmansodan paikkeilla Hollyyn rakastunut kirjailijanplanttu. Tarina kulkee Hollya seuraten, mutta se ei villeimpiä anekdoottejakaan laajalti kertoessa kerro oikeastaan yhtään mitään. Kuka Holly oikeastaan oli ja mitä hänelle tapahtui? Voiko Fredin muisteloihin luottaa?

Holly Golightly on nainen ilman menneisyyttä, jonka tulevaisuus on joka hetki vaakalaudalla. Kertoja muistelee Hollya sellaisena kuin hän oli aikanaan, koska hänen nykyisestä tilastaan ei tiedetä juuri mitään. Hollylla on omalakinen arvomaailma, joka käy niin kutsuttua maalaisjärkeä vastaan. Puolet Hollyn tarinasta on Pygmalionia, loput mielikuvituksen tuotetta. Tai niin kuin eräs hahmo Hollysta todistaa: “Voitte miettiä päänne puhki päästäksenne hänestä perille ja hän antaa teille hevonpaskaa lautasella.”

Koko teoksen läpi kulkee punaisena lankana kysymys kirjallisista illuusioista. Onko Hollyn tarina vain kirjailijan sepitelmää? Erittäin proosallinen vastaus on, että onhan se. Capote onnistuu kuitenkin Hollyllaan, Fredillään ja newyorkilaisella kerrostalollaan luomaan todellisuuden, johon haluaisimme uskoa, joka tuntuu uskottavalta, joka mieluummin voisi olla enemmän kuin tarinaa. Aamiainen Tiffanylla keikuttelee lukijaa inhorealismin ja romantiikan välimaastossa tiedostuttamalla luomansa kirjallisen illuusion ja toisaalta viekoittelemalla illuusion sisälle.

Aamiainen Tiffanylla laittaa aivot tanssimaan sekä monitulkintaisella kielellään että vielä vähän monitulkintaisemmalla tarinallaan. Se on traaginen tapainkomedia, joka laittaa lukijan nauramaan myös itselleen.

Kirjabloggaajien klassikkohaaste

Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla
suom. Inkeri Hämäläinen
Tammi 1967
112 s.

John Irving: A Prayer for Owen Meany

John Irving: A Prayer for Owen Meany, kansi: Christopher Brown

John Irvingin A Prayer for Owen Meany kertoo taviksen äänellä tarinan hänen erikoislaatuisesta parhaasta ystävästään, joka uskoo Jumalalla olevan hänelle erityinen tehtävä sen jälkeen kun hän on tullut vahingossa tappaneeksi parhaan ystävänsä rakastetun ja ihaillun äidin. Kuulostaa aika paksulta, eikö? Ja romaani onnistuu siitä huolimatta olemaan aivan mielettömän upea lukukokemus, joka syväluotaa inhimillisen haavoittuvaisuuden eri puolia.

Täytyy tunnustaa, etten tunne John Irvingin tuotantoa tätä kirjaa lukuunottamatta. Tämäkin on lojunut koskemattomana hyllyssäni vuodesta 2001, jolloin hankin sen jostain satunnaisesta antikvariaatista ystäväni innostamana. Nyt harmittaa.

A Prayer for Owen Meany (Bloomsbury, 1989; suom. Ystäväni Owen Meany) on ennen kaikkea kasvukertomus, jossa parhaat ystävykset kasvavat loppuun saakka yhdessä, yhteen ja erilleen, erilleen ja yhteen, elämiensä ilojen, draamojen, suvantojen ja tragedioiden mainingeilla. Romaanin keskeisenä jännitteenä toimii poikien erilaisuus. John on suhteellisen maanläheinen tavallinen poika, jonka elämänpolku lähtee kaartamaan hiukan vinoon (muttei liikaa) hänen äitinsä menehtyessä. Owen on puolestaan täysin erikoislaatuinen, lyhytkasvuinen ja kimeä-ääninen, ja alkaa elää subliimia sankaritarinaa Johnin äidin kuolemasta lähtien.

1950-luvun amerikkalaisen pikkukaupunkielämän maailmankaikkeus on mitoitettu Johneille, ei Oweneille. Niinpä Owen on ympäristön takia satuttavan, ehdottoman ulkopuolinen jatkuvasti Johnin parhaista pyrkimyksistä huolimatta. Johnkin on satunnaisesti ulkopuolinen, mutta Johnin ulkopuolisuus johtuu enimmäkseen sisäisistä tunnoista ja prosesseista. Hänen uskonsa, amerikkalaisessa kontekstissa moraalinen selkärankansa ja inhimillisyytensä mittatikku, horjahtelee eri kirkkokuntien välillä. Owenin usko ei puolestaan horju ikinä: hän tietää tasan tarkkaan paikkansa maailmassa, ja se on osallistua Jumalan suunnitelmaan. Irvingin romaani voisikin latistua eri ulkopuolisuuden kokemuksien väliseksi tasohyppelyksi, mikäli Johnin ja Owenin tarinaa eivät ryydittäisi hyväksyvyys haavoittuvaisuuden vastapoolina, sekä alati pilkahteleva hyväntuulinen, väliin sarkastinenkin huumori, niin paikallinen yhteiskunta- ja sotakritiikki, kuin mehevän poikamaiset salapoliisitarinat ja ujosti röyhkeät romanssit.

A Prayer for Owen Meany on päässyt monille maailman parhaiden nykykirjojen listoille, eikä suotta. En ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, joka koskettaa, jopa satuttaa sieluun vähintään kerran kymmenessä (10) sivussa. Ja naurattaa ääneen, itkettää valtoimenaan ja suututtaa, innoittaa, ihmetyttää tai herättää nostalgiaa vähintään yhtä usein. Harvoin tulee ajatelleeksi, että kunpa voisin lukea tämän kirjan uudestaan ensi kertaa. 

Ilmiantakaa omat uusintaensikertakirjanne!

F. Scott Fitzgerald: The Diamond as Big as the Ritz and Other Stories

F. Scott Fitzgeraldin tarinoissa sipsutellaan epätoivon vimmalla unelmaelämän uloimmalla kielekkeellä. Ja tipahdetaan. Niin käy myös The Diamond as Big as the Ritz and Other Stories -novellikokoelman seitsemässä novellissa. Ällistyttävän yllättävästi joka kerralla.

F. Scott Fitzgerald tunnetaan jazz-ajan ja -elämäntyylin ikonina. Hänen romaaneissaan ja novelleissaan maistuukin yläluokkainen rappio, joka ylittää koko elämänpiirin moraalista sisutuselementteihin.

The Diamond as Big as the Ritz and Other Stories (Penguin Books, 1962) kokoelman kaikki novellit ovat Fitzgeraldin kulta-aikanaan 1920-luvulla kirjoittamia. Kokoelman niminovelli The Diamond as Big as the Ritz (alkup. 1926) on kokoelman fantastisin. Siinä päähenkilö päätyy lomailemaan mystisen ja salailevan maailman rikkaimman perheen luo jazz-ajan tuntemattomaan paikkaan, Keski-Lännen El Doradoon. On sanomattakin selvää, että mysteerin ja salaisuuden ylläpito on vaatia päähenkilön hengen. Muissa kokoelman novelleissa pysytellään jazzahtavimmilla kulmilla: Manhattanilla, Providencessa, pikkukaupungin keskustassa. Tragediatkin ovat niitä arkipäivässä koskettavia: pettämistä, tylsistymistä, ikävystymistä, pettymisiä, pelon takia elämättä jäänyttä elämää. Vaikka romaaneja pidetään yleensä kirjailijan pääteoksina, Fitzgeraldin novellit tuntuvat jazz-ajalle ominaisilta juuri niiden lyhytjänteisyyden ja nopeatempoisuuden takia.

Mielenkiintoista Fitzgeraldin tuotannossa ja näissä novelleissa onkin, että hän onnistuu luotaamaan inhimillisen elämän perusongelmia ja syviä tuntoja kuvatessaan erinomaisen pinnallista blingblingiä. Tämä ristiriita viehättää lukijoita toki muidenkin Fitzgeraldin aikalaiskirjailijoiden tuotannossa. Fitzgeraldin erityisansiona on kuitenkin välinpitämättömyyden ja välittömyyden ilmapiirin luominen. Tämä erityinen fitzgeraldilainen ilmapiiri toimii lukijalle kuin ukkosenjohdattimena, joka etäännyttää tarinoiden ahdistavuuden, ja antaa lukijalle sellaisen vesitetyn tunnekokemuksen, jota hän kuvaa jazz-ajalle tyypilliseksi samoissa tarinoissa. Tietystikään nerokas juonenjohdatus, tarkka psykologinen silmä ja kuiva huumori eivät suoranaisesti haittaa elämyksellistä lukukokemusta.

Tämän kokoelman novelleista on suomennettu ainakin Rich Boy (Rikas poika, novellikokoelmassa Etelän kaunein tyttö, Gummerus 2004), joka kertoo miehestä, joka ei pääse naimisiin. Suosittelen kuitenkin lukemaan Fitzgeraldinne englanniksi, mikäli mahdollista. Kuten Jane Austenin, myös F. Scott Fitzgeraldin teksti on niin täynnä sanaleikkejä ja monella tunnetasolla samanaikaisesti polveilevaa kuvausta, että alkuperäistä on erittäin vaikea tavoittaa käännöksessä. (Perustan mielipiteeni Kultahatun ja Yö on hellän suomennoksiin). Fitzgeraldin tapauksessa kuitenkin edes vesitetyn lukukokemuksen hankkiminen on tarpeen ihan oman kirjallisen sivistyksen kannalta: harvoin pääsee lukemaan länsimaisen kirjallisuuskaanonin klassikoita, jotka olisivat yhtä viiltävän viihdyttäviä tai viihdyttävän viiltäviä.

Novellikokoelma sisältää novellit:

The Cut-Glass Bowl

May Day

The Diamond as Big as the Ritz

The Rich Boy

Crazy Sunday

An Alcoholic Case

The Lees of Happiness