Category Archives: Fakta

Kirjabloggaajien joulukalenteri, luukku 17

meme books meemi kirjat joululahja

Edward Burne-Jones: The Beguiling of Merlin (1872-1877)

Itsehän en tietysti ole koskaan antanut kirjaa toiselle ajatellen, että lainaan tämän heti kun silmä välttää. Enpä. Etenkään näin ei koskaan ole käynyt Tulen ja jään laulujen kanssa. Todellakaan ole. Mutta siltä varalta, että joku epäilee joulupukin mahdollisesti unohtaneen kelkasta jonkin hyvän teoksen vinkkaan, että juuri nyt on oikea aika kiinnittää toivomuslista joulupukille tyyliin puolison kotiavaimiin, äidin Facebook-seinälle tai jääkaapin oveen. Kyllä voi ihan hyvin, ne pari ensimmäistä listaa menevät harjoittelun piikkiin.

Iloisenkirjavaa joulua kaikille!

Eilisen luukun löydät täältä Saran P.S. Rakastan kirjoja -blogista ja huominen luukku aukeaa Ullan luetut kirjat -blogissa. Koko joulukalenteri löytyy Hyönteisdokumentista.

Kirjaläppää: Hesarin pääkirjoituksessa faktat pielessä

Kuvankaappaus 2015-12-10 kello 2.21.13 PMTänään ilmestyi Hesarin pääkirjoitus kolumni (muokattu 14:15*), jossa Saska Saarikoski ruotii suomalaisen kulttuurielämän syvää henkistä lamaa. Vasemmistolaisia ovat kirjailijat kaikki vähintään julkisuudessa, koska heistä vain 16% käy oikeissa töissä, päättelee kirjoittaja Kirjailijaliiton tutkimuksesta. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus.

Yli puolet kirjailijoista elättää itsensä muulla työllä

Kyseisen tutkimuksen mukaan 52% eli yli puolet kirjailijoista kirjailijoista tekee jotain muuta työtä kuin kirjailijan työtä voidakseen toimia kirjailijana (ks. s. 20). Toisin sanoen, suomalainen kirjailija ei revi elantoaan veronmaksajien selkänahasta, vaan omastaan. Kyseessä on samanlainen tilanne kuin jos paperityömies mahdollistaisi sellukoneen pyörittämisensä sillä, että tekee toista vuoroa siivoojana.

Tilanne on toki nuorilla kirjailijoilla vielä dramaattisempi. Apurahoja ei myönnetä, ellei ole näyttöjä. Nuorille ei ole kerääntynyt näyttöjä, eikä edes eläkettä muusta työstä. Niinpä alle 45-vuotiaista kirjailijoista yli 70 prosenttia teki muuta työtä rahoittaakseen kirjallisen toimintansa. Jos suomalainen kirjallisuus vaikuttaa ukkoutuvan ja akkautuvan, syy mahtanee olla tässä.

Noin joka kuudennella (tämä on se Saarikosken mainitsema 16%) kirjailijoista oli jatkuva työ- tai virkasuhde. Muut “oikeaa” työtä kirjallisen työn ohella tekevät sinnittelevät erilaisissa pätkätöissä, silppuduuneissa, määräaikaisuuksissa, osa-aikaisuuksissa, freelancerhommissa tai muuten epätyypillisissä työsuhteissa. Kirjailijat ovat muiden taiteilijoiden ohella nautiskelleet sellaista työelämää, johon hallitus yrittää muita suomalaisia tällä hetkellä tunkea. Tutkimus ei tätä kerro, mutta ehkä kirjailijoiden vasemmistolaisuus saattaa jostain tällaisesta kuviosta nousta?

Kirjailjat ovat myös tuottavuusloikan edelläkävijöitä. Lähes kymmenellä prosentilla yli 65-vuotiaista kirjailijoista on vakituinen työ- tai virkasuhde. Joko kahden työn tekeminen on heistä niin kivaa, ettei millään malta jättää edes toista työtä. Tai sitten siihen ei ole varaa.

MUOKKAUS 11.12.2015 klo 7:20: Saarikosken kolumniin on laitettu oikaisu koskien 16% kirjailijoista ilmoittamaa työnkuvaa.

Kuvankaappaus 2015-12-10 kello 11.39.50 PM*Olen informoitu, että paperilehdessä Saarikosken teksti on kolumni, vaikka netissä teksti on ilmestynyt pääkirjoituksena. Olen korjannut virheeni tekstiin 10.12.2015 kello 14.15, pahoittelut lukijoille virheestä, pyrin vastaisuudessa suurempaan tarkkuuteen käyttämässäni terminologiassa.

Kuvankaappaus 2015-12-10 kello 2.18.02 PM

Kirjaläppää: Kirjahyllyn laajuudella vaikutusta lasten lukutaitoon

Jonas Merian: Biscuit Box Shelf No. 2

Jonas Merian: Biscuit Box Shelf No. 2

Lukijaihmiset ovat surreet viime vuosien kirjahyllyjä halveksivia sisustustrendejä. Suomessa kirjahylly on perinteisesti ollut sivistyskodin mitta. Viime vuonna ilmestynyt tutkimus kertoo, että kun kaikki muut lasten koulumenestykseen vaikuttavat tekijät* suljetaan pois, kodin kirjahyllyn laajuuden ja lasten koulumenestyksen välillä voidaan havaita korrelaatiota.

Tutkimuksessa verrattiin 15-vuotiaiden PISA-tuloksia siihen, kuinka monta kirjaa vanhemmat olivat kerryttäneet kotikirjastoon. PISA-tutkimus ei kysele kirjojen laatua, joten tutkimuksessa havainnoitiin määrää. Muutamakin kirja kotikirjahyllyssä paransi lasten akateemisia tuloksia huomattavasti.

Suomalaisaineistossa havaittu ero yhden ja 500 kotikirjastokirjan välillä vastasi kahden kouluvuoden eroa tuloksissa. Toisin sanoen, jos kotona on 500 kirjaa, lapsi saa kirjattomien kotien lapsiin verrattuna huomattavasti etua kouluhommissa ja lukutaidossa. Jokainen kirja kuitenkin auttaa: tilastollisesti katsottuna toisella ja kolmannella kotikirjaston teoksella on paljon enemmän vaikutusta lukutaidon kehitykseen kuin 102. ja 103. kirjalla.

Kansainvälinen vertailututkimus ei ota kantaa siihen, mikä vaikutus julkisilla kirjastoilla on lukutaitoon. Mikäli kirjojen välittömässä läheisyydessä oleskelulla on kuitenkin näin suora vaikutus paitsi kirjallisen sivistyksen arvostamiseen, myös sen käyttämiseen, julkinen kirjastolaitos on vähintään osittain vastuussa suomalaisten PISA-menestyksestä. Seuraavan kerran kun näet teinixit retkottamassa kirjaston nuorisonurkkauksessa pleikkaa pelaamassa, ajattele lämmöllä. Tiet lukemisen ja sivistyksen luo ovat moninaisia.

Yksi suora tie näyttää kulkevan suoraan kirjahyllyn kautta.

*Näihin kuuluvat muun muassa sosioekonomiset tekijät. Tutkimus ilmestyi Oxford Journalsien julkaisussa Social Forces (2014) 92 (4): 1573-1605. doi: 10.1093/sf/sou030.

Harri Nykänen: Likainen Harri: 20 vuotta Erkon renkinä

Harri Nykänen: Likainen HarriNykyisen dekkarikirjailijan, entisen Hesarin rikostoimittajan Harri Nykäsen toimittajaelämäkerta Likainen Harri: 20 vuotta Erkon renkinä vetää kuin Raid, vaikka Nykänen itse muistuttaa lukijaa koko ajan siitä, että kyseessä on vain hänen puolensa tarinasta. Lukija pääsee  katsomaan Suomen suurimman päivälehden kulissien taakse toimituksen kahinoita,  rikosjuttujen tekoa ja Suomen eliitin monimutkaisia verkostoja.

Sattumalta tunnen Nykäsen aikoihin Hesarin kotimaan toimituksen toimituspäällikkönä työskennelleen henkilön. Hän totesi, ettei Nykäsen kanssa paljon joutunut neuvottelemaan, sillä hän asioi aina ylempien kanssa. Tämä käy myös ilmi teoksesta, jossa päähenkilö sovittaa itsensä sujuvasti rakastettavan pahiksen rooliin. Duunariperheen ja alkoholisti-isän poikana Nykänen näki olevansa eri kastia kuin yliopistotaustaiset toimittajat monella tavalla.

“Jos tämä julkaistaan, me ollaan varmasti oikeudessa, pomminvarmasti.” [s. 69]

Rötöspuolella työskentely ei suinkaan hälventänyt eroa Nykäsen ja muun toimituksen välillä, pikemminkin päinvastoin. Skuuppien jahtaaminen vaati sitoutumista työhön työaikojen ulkopuolellakin, eikä valmiiden tulenarkojen juttujen saaminen julkaistuiksi asti ollut helppoa. Kun päätoimittaja Virkkunen kielsi jutun julkaisemisen, livautti Nykänen juttunsa Ilta-Sanomiin työsopimuksensa vastaisesti. Hän katsoi olevansa loppujen lopuksi vastuussa vain lukijoilleen.

Kiusanteon mittasuhteet olivat niin suuret ja tavat niin kekseliäät ja moninaiset, että näin tapauksessa hyvän dekkaritarinan. […] En kuitenkaan ollut yksin apajilla. Myös Matti Yrjänä Joensuu tiesi tapauksesta ja kirjoitti sen innoittamana kirjan nimeltä Kiusantekijä. [s. 188]

Likainen Harri -teos on täynnä meheviä juttuja Nykäsen toimittaja-ajoilta, Urho Kekkosen viimeisten päivien stalkkaamisesta Matti Ahteen seksuaalihäirintäjuttuun saakka. Nykänen ei jaarittele, vaan on valinnut teokseensa parhaat palat.

Teokseen on jäänyt oikolukuvaiheessa jonkin verran kirjoitus- ja pilkkuvirheitä, joita ilman teos olisi pärjännyt varsin mainiosti. Teoksen alkupuolella kerronnan jouhevuutta häiritsee omaelämäkerroille tyypillinen nimien tulva, jonka onneksi laantuu tarinan kiihdytellessä läpi suomettuneen Suomen, poliisikorruption, talousrikosbuumin, kirjailijanuran alun ja lopulta moottoripyöräjengit, poliisisurmat ja 2000-luvun alun eliittirötökset.

Nykäsen toimittajaelämäkertaa voi lukea eräänä kulttuurihistoriana Suomen kansaa kuohuttaneista rikostapauksista ja julkisista skandaaleista. Juttujen taustoja penkoessaan kirjailija näyttää paitsi rikoksen anatomian, myös sen inhimillisen laskun, joka lankeaa maksettavaksi, mikäli onnistuu tilaamaan suuntaansa median huomion – eikä ole riittävästi verkostoitunut media-alan pomojen kanssa sitä ennen.

Tavallaan sitä toivoisi, että Likainen Harri on likainen lähinnä mielikuvituksensa osalta, ja suomalainen media toimisi vähemmän yhteiskunnan päättäjien ehdoilla. Litmus-testinä voi käyttää lähestulkoon minkä tahansa päivän päivän lehteä.

Harri Nykänen: Likainen Harri: 20 vuotta Erkon renkinä
Crimetime & Docendo 2015
318 s.

Jonas Sivelä: Kaiken takana on salaliitto

tietokirja salaliitto AtenaJonas Sivelän tietokirja Kaiken takana on salaliitto: Tutkimusmatkoja epäilysten maailmaan kertoo salaliitoista, salaliittoteorioista ja -teoreetikoista kiihkottomaan, kiinnostuneeseen sävyyn. Se ei ole aivan pieni saavutus, kun ottaa huomioon, miten salaliittoteoriat kuumentavat tunteita niin kannattajien kuin mitätöijien joukoissa.

Ei lopullista ratkaisua

Sivelä ei päädy teoksessaan kaikenkattavaan totuuteen yksittäisistä salaliitoista. Hän toteaa, ettei salaliittoteorioita – tai pikemminkin -tarinoita – voida todeta yleisesti ottaen epätosiksi, sillä jotkut salaliitot ovat todella olleet olemassa. Esimerkiksi hehkulamppujen käyttöikää on rajoitettu tarpeettomasti materiaalivalinnoilla ja tästä on sovittu alan yritysten kesken. Toisaalta jotkin erityisesti internetissä runsaasti kannattajia saavat salaliittotarinat vaatisivat niin aukotonta suunnitelmallisuutta ja salaisuuden ylläpitoa, että sellaista ei voida ihmisvoimin järjestää: joku aina puhuu.

Teoksen mielenkiintoisinta antia ovat tunnettujen suomalaisten salaliittoteoreetikkojen haastattelut. Niissä käy ilmi, miten kaksi aivan tavanomaista hyvettä, kritiikki ja epäileminen, voivat saada äärimmilleen vietynä aikaan niin salaliittoteorioita kuin vainoharhojakin. Sivelä ei kuitenkaan leimaa lähteitään.

Tämä teos ei ratkaise salaliittoteorioita ilmiönä, vaikka teoksen alussa muutamia esimerkkejä salaliittoteorioista annetaankin lukijan tutustuttamiseksi salaliittojen maailman moninaisuuteen. Se tarjoaa lukijalle eväitä kohdata salaliittoteorioita mielenkiinnon kautta, nostattamalla mielenkiintoa ja antamalla oman esimerkin kautta työkaluja vieraiden ajatusten kohtaamiseen.

Selkeä ja ajankohtainen teos salaliitoista

Teoksen tarkoituksena on valottaa salaliittoteoretisoinnin mekanismeja, kulttuurista asemaa ja inhimillisiä lähtökohtia. Kaiken takana on salaliitto onnistuukin loistavasti juuri tässä tarkoituksessa. Teoksen kerronta on selkeää ja erityisesti haastatteluille perustuva osio valottaa salaliittojen maailmaa uudella tavalla. Tavanomaisestihan salaliitoista kertovat teokset kertovat yksittäisistä salaliittoteorioista, mystisistä inhimillisistä arvoituksista, sen sijaan että ne kertoisivat laajemmin, millaisten ajatusketjujen tuloksena salaliittoteoriat syntyvät.

Sivelän johtavana ajatuksena on, että salaliittoteoretisointi on erittäin inhimillinen tapa tarinallistaa yhteiskunnallista tilannetta koskevaa ahdistusta ja epävarmuutta. Selityksen löydyttyä salaliittoteoreetikko kokee hallitsevansa tilannetta. Salaliittoteoriat ovat levinneet aiemmin urbaanilegendoina ja huhupuheina, mutta nykyään internet tarjoaa maailmanlaajuisen viestimen salaliittoteoreetikoille.

Kaiken takana on salaliitto on erittäin ajankohtainen tietokirja ajassamme, jossa salaliittoja nähdään esimerkiksi kunnallisissa sosiaalitoimissa, valtamedioiden mielipidepalstojen julkaisupäätöksissä ja punavihreissä kuplissa. Sen ilmiötä tutkaileva näkökulma avaa ansiokkaasti monimutkaisia sosiaalisia ja kulttuurisia rakenteita salaliittoteoretisoinnin takana helposti lähestyttävän, ihastuttavan selkeän kerronnan avulla.

Jonas Sivelä: Kaiken takana on salaliitto: Tutkimusmatkoja epäilysten maailmaan
Atena 2015
250 s.

 

 

Puutarhahulluus vol. 1-2

Muutimme talvella uuteen kotiin, jossa on puutarha. Ihan pieni rivaripiha, mutta kuitenkin. Niinpä puutarhakirjojen kulutukseni on kasvanut nollasta lähemmäs sataa viime kuukausien aikana. Eilen kirjastossa näytti tältä, eli joku muukin taitaa juuri nyt olla puutarhakirjoista kiinnostunut.

Kuvankaappaus 2015-4-15 kello 10.47.19 AM

Kaksi ehdottomasti hedelmällisintä puutarhakirjaa itselleni ovat olleet Kirsi Tammisen Syötävän kaunis piha ja Christel Kvantin Ihana pieni puutarha. Ensimmäinen siksi, että siinä käydään erittäin selkokielisesti läpi syötävien kasvien maisemointi osaksi koko puutarhaa, mikä on erittäin miellyttävä tapa ajatella asiaa, sen sijaan että “uhrattaisiin” osa puutarhasta kasvimaaksi. Toinen siksi, että puutarhakirjat tuppaavat sisustuskirjojen tapaan esittelemään valtavia unelmapuutarhoja, joiden hyvienkään ideoiden muuntaminen 7×9 metrin rivitalonelikulmioon ei vaikuta erityisen järkevältä.

Christel Kvant: Ihana pieni puutarha Kvant kiinnittää huomionsa pääasiassa puutarhan suunnitteluun. Hän aloittaa monien puutarhakirjojen tapaan kehottamalla puutarhuria itsetutkiskeluun. On selvitettävä ensin, mitä puutarhalta halutaan ja kuinka paljon resursseja löytyy, ennen kuin ruvetaan pohtimaan, mitkä kaikki toiveet tontti ja maapohja mahdollistavat.

Suunnitteluvaiheessa Kvant korostaa tilan luomista: leveän ja lyhyenkin puutarhan voi jakaa isompaan ja pienempään osaan englantilaisen huoneajattelun mukaisesti. Kvant suosii myös geometrista, kolmiulotteista ajattelua. Teoksessa onkin runsaasti vinkkejä ja mallikuvia perspektiivin käytöstä sekä korkeden kasvien ja rakenteiden käyttämisestä pienessä puutarhassa.

Kvantin ja Tammisen puutarha-ajattelu yhdistyy hyötykasvien kasvattamisessa esteettisesti miellyttävästi. Syötävän kaunis puutarha jakaantuu kahteen osaan: kirjan alkupuoli kertoo hyötypuutarhan suunnittelusta ja toinen puolikas keskittyy erilaisten hyötykasvien esittelyyn.

Kirsi Tuominen: Syötävän kaunis pihaTammisen teoksen ehdoton ansio on kotimaisuus: kaikki kirjan kasvivalinnat ja kasvatusohjeet lähtevät siitä, mikä on meillä mahdollista. Teos onkin suunnattu selkeästi aloittelevalle puutarhurille. Hyötykasvit on ryhmitelty hyötytarhan suunnittelun näkökulmasta, mikä auttaa hahmottamaan, millaisia koristekäyttömahdollisuuksia juuri niillä ruokakasveilla on, joita lukija haluaa puutarhassaan kasvattaa. Teoksen lopussa on myös osio syötäville koristekasveille, joista saa mukavasti runsautta ja puutarhamaisuutta hyötypuutarhaideologialla rakennettuun pihaan.

Aloitteleva rivarihyötypuutarhuri pärjäilisi jo näillä kahdella teoksella ihan mukavasti ensimmäisen kesän, jos maan muokkauksesta ja muusta teknisestä puutarhapuuhailusta on jo käsitystä. Ruukkupuutarhaa ei kummassakaan käsitellä mielestäni riittävästi, mutta onneksi ruukkuilua käsitellään useissa muissa teoksissa.

Christel Kvant: Ihana pieni puutarha
ruots. alkup. Den lilla trädgården
Karisto 2004
188 s.

Kirsi Tuominen: Syötävän kaunis piha
Minerva 2014
199 s.

Spefi-tv esittää: Vaalistudio

Kirjabloggaajat ovat lukeneet suurimpien puolueiden vaaliohjelmat. Kyllä luimme ne Kujerruksia-blogin Linnean kanssa ihan oikeasti. Henkilökohtaisesti luin Keskustan, Kristillisdemokraattien, Perussuomalaisten ja Vihreiden vaaliohjelmat. Opin samalla erittäin paljon politiikasta ja vaalipuheista. Katsokaa, ihmetelkää ja äänestäkää!

https://youtu.be/L3lKgGk9Y0A?t=1s

Ennakkoäänestys Suomessa 8.-14.4.2015 ja varsinainen vaalipäivä 19.4.2015. Suomi voittoon! Video myös täällä: http://pigeonnaire.blogspot.fi/2015/04/spefitv-esittaa-vaalistudio.html.

Vieraskynä: Maksetut maalit pilaavat pelin

Declan Hill – Maksetut maalitKanadalaisen Declan Hillin teos Maksetut maalit – Jalkapallo ja järjestäytynyt rikollisuus pureutuu koko urheilumaailman suurimpaan vitsaukseen – urheilukorruptioon. Teos keskittyy lähinnä jalkapallon ottelumanipulointiin, mutta se sivuaa ohuesti ilmiötä myös muiden lajien parissa.

Laiton pelaaminen suosittua

Laiton vedonlyönti on rahassa mitattuna yksi maailman suurimmista toimialoista. Pelkästään Aasian markkinoiden vuosittaisen pelivaihdon arvellaan olevan noin 450 miljardin luokkaa. Vaikka vedonlyönti on laillistettu likimain kaikkialla, usein juuri laiton pelaaminen houkuttaa.

Laittoman pelaamisen takana piilee usein myös urheilijoiden sekä urheiluvaikuttajien myötämielisyys. Tämä teos kertookin tarkasti esimerkkien kautta kuinka ammattilaispelaajatkin sortuvat ottelumanipulointiin helpon rahan toivossa.

Hill on taustatutkimusta tehdessään haastatellut niin pelaajia, ammattivedonlyöjiä, poliiseja kuin tuomareitakin. Hän on asettanut itsensä valtavan riskin alaiseksi. Kun kyseessä on miljardiluokan rikollinen bisnes, ei tietoa juurikaan haluta jakaa ulkopuolisille.

Ahneus, kiristys ja reilu peli

Maksetut maalit -teoksen kovaa aihetta ja talousnäkökulmaa inhimillistävät erityisesti pelaajien tarinat. Itse jalkapallofanina en edes halua kuvitella suosikkipelaajieni syyllistyvän moiseen vilunkipeliin. Ei kuitenkaan ole ihme, jos esimerkiksi vain pari tuhatta dollaria kuussa tienaava alasarjapalloilija joskus takaa joukkueensa häviön mieluummin kuin altistaa koko perheensä mafian uhkauksille.

Suurin osa kirjan tarinoista liittyvät alempiin sarjatasoihin ja vähemmän suosittujen maiden sarjoihin. Silti erityisesti esimerkki vuoden -94 jalkapallon mm-kisojen mahdollisista sopupeleistä pohdituttaa. Jos yksi maailman suurimmista urheilutapahtumista on osittain rikollisten hallinnassa, mihin katsojat voivat enää luottaa?

Sopupelitiiliskivi

Hill on kuitenkin ampunut hieman yli haastatteluidensa kanssa. Reilu 400-sivuinen teos olisi paljon parempi tiivistettynä noin puoleen alkuperäisestä sivumäärästä. Usein esimerkit toistavat itseään, eivätkä tarjoa lukijalle uutta perspektiiviä asiaan.

Maksetut maalit on tarttunut äärimmäisen mielenkiintoiseen aiheeseen, jota käsittelee laajasti ja asiantuntevasti. Suomalainen lukija saa kuitenkin olla todellinen jalkapallofanaatikko jaksaakseen kiinnostua esimerkiksi Malesian ja Singaporen liigojen tilasta. Olisi ollut tärkeää käsitellä laajemmin Euroopan liigojen korruptiotilannetta, jossa varmasti riittää pengottavaa.

Vieraskynä: Petteri Vennelä

***

Declan Hill: Maksetut maalit – Jalkapallo ja järjestäytynyt rikollisuus
suom. Arto Konttinen engl. alkup. The Fix
Into Kustannus 2014
400 s.

Kirjaläppää: Nyt rommaa sähkökirjat!

Paperikirjan hintainen sähkökirja ei myy. Suomessa. Vielä. Minkä hintainen sähkökirja myisi?

Ajankohtaista hintavertailua

Suomessa on kuitenkin sähkökirjamarkkinoilla potkittu jo useamman vuoden ajan tutkainta vastaan. Helsingin Sanomat uutisoi vuonna 2010 Akateemisen kirjakaupan nettikaupan suomalaisten sähkökirjojen olevan jopa kalliimpia kuin paperipainosten. Osatekijänä asiassa on arvonlisävero, joka on sähkökirjoissa 24% ja paperikirjoissa 9%. Silti hintaepäsuhta esimerkiksi maailman suurimpaan sähkökirjakauppiaaseen Amazoniin on ällistyttävä: viihdekirjallisuudessa lähinnä vain suurimpien nimien teokset maksavat yli 10 euroa per kirja, keskihinnan jäädessä reippaasti alle vitoseen.*

Suoraa hintavertailua on tietysti vaikea tehdä, mutta otetaan esimerkeiksi kirjoja, joita on saatavilla sekä suomeksi että englanniksi e-kirjoina.

Englanninkielinen alkuperäisversio vastaleivotun nobelistin Alice Munron uusimmasta teoksesta on yksi kalleimpia löytämiäni Kindle-kirjoja ja siitä harvinainen, että paperikirjan saa halvemmalla kuin sähköisen.

Kristina Rikmanin taidokas käännös Kallis elämä (Tammi 2013) irtoaa e-kirjana n. 20-23 € hintaan.**

Uutuuskäännös Pasi Ilmari Jääskeläisen teoksesta Lumikko ja yhdeksän muuta (Atena 2006) kustantaa Kindlessä n. 6 €, ja suomenkielinen sähköversio  10,40-12,00 €.*** Suomenkielisen version pahin kilpailija ei kotimarkkinoilla ole tietenkään englanninkielinen versio, vaan paperikirja, jota saa molempia laatuja myyvästä nettikaupasta huomattavasti sähköistä huokeammalla.

Paperi/sähkö-kilpailu harhaa?

Kotimarkkinoilla näyttää siltä, että sähkökirjan pahin kilpailija on paperikirja. Olen antanut itseni kuulopuheiden perusteella ymmärtää, että tätä kilpailuasetelmaa – ja sähkökirjan kuluttajalle kovalta tuntuvaa hintaa – voi perustella seuraavasti. Jos ajatellaan, että aiemmin myytiin 100 paperikirjaa 100 paperikirjan tuotantokuluilla, nyt myydään 80 paperikirjaa ja 20 sähkökirjaa 80 paperikirjan ja 20 sähkökirjan tuotantokuluilla. Kulut eivät pienene, sillä sähkökirjamyynti ei kata sähkökirjakuluja, eikä niitä voi vähentyneellä paperikirjamyynnilläkään kattaa.

Ruotsalaisen Bonnierin omistuksessa olevien WSOY:n ja Tammen toimitusjohtaja Timo Julkunen näkee kuitenkin toisin. “Tosiasiassa suomenkielisen e-kirjan suurin haastaja on vieraskielinen e-kirja.”****

Niin kuin onkin, näin ulkomaankielitaitoisen kirjanostajan silmin arvioituna. Väittäisin jopa niinkin, että ulkomaankielinen sähkökirja on kotimaisen paperikirjankin haastaja: miksi ostaa suomenkielistä käännöstä edes paperikirjana, jos aidon ja alkuperäisen saa lukulaitteeseensa huomattavasti halvemmalla, nopeammin ja vaivattomammin?

Hinnat alas, myynti nousuun?

Kirjankustannusalalla toimii jonkinlainen hintasääntelyjärjestelmä niin koti- kuin ulkomaillakin: kustantaja asettaa suositushinnan, jota kirjakauppias voi halutessaan noudattaa.***** WSOY ja Tammi ovat 1.12. alentaneet e-kirjojensa (myös äänikirjojen) suositushintoja niin, että uusienkin kirjojen suositushinnat alkavat ykkösellä.

Pienet genrekustantajat puolestaan lähestyvät sähkökirjoja vielä reippaammin. Osuuskummalta saa joulun alla e-kirjaversion kaupan päälle paperikirjan hankkiessaan, Kuoriaiskirjat jakaa puolestaan Shimo Suntilan Sata kummaa kertomusta ilmaiseksi Aavetaajuus-kaupassa 15.12. saakka. Sähkökirjat nähdään hyvänä mainoksena niin kustantajalle kuin kirjailijallekin – ja mitä ilmeisimmin paperikirjamyyntiä tukevana toimintana.

Hugh Howey @ Helsingin kirjamessutJostain tästä paperikirjahintaisuuden ja ilmaisjakelun välistä lienee mahdollista löytää kannattava liiketoimintamalli.

Omakustannekirjailijoille sähkökirja näyttäytyy mahdollisuutena saada oma teos helposti yleisön saataville. Amazonissa itsensä Wool-teoksella (Siilo, Like 2013) miljonääriksi julkaissut Hugh Howey kertoi bloggaajatilaisuudessa, ettei ole suostunut perinteisten kustantamojen kosiskeluihin, koska kirjojen hinta nousisi huomattavasti yli viiden dollarin, jota hän itse pitää sopivana hintana kirjalle. Toisaalta Kobon käyttäjätutkimuksessa (2013) kävi ilmi, että omakustannekirjat myyvät parhaiten 2.99-5.99 dollarin hintaan. Hetkellinen ilmaisjako kirjan mainostamiseksi toimii myös – mikäli kirja on laadukas.

Kun suomalaisilla sähkökirjamarkkinoilla on nyt tuhottu sähkökirjamyynnin suurin ja iljettävin este ainakin suurimmalta osin, on aika lähteä ottamaan seuraavaa askelta. Millä hinnalla sähkökirjoista tehdään kannattavaa liiketoimintaa? Työntääkö valtio pepusta ratkaisevalla hetkellä yhtenäistämällä kirjojen arvonlisäverotuksen? Ehtiikö ekana joku kotimainen kustantaja tai kirjakauppa? Vai hyökkääkö Amazon takavasemmalta? Kirjasfääri seuraa tilannetta kuin hai laivaa.

***

* Amazonin kirjoissa toki maksetaan lisensoinnista, ei itse kirjasta, eli lukija ei omista kirjaa, vaan lukuoikeuden, jonka Amazon voi perua koska tahansa.
** Vertailussa Elisa Kirja ja Suomalainen kirjakauppa, muualta en löytänyt.
*** Mukana vertailussa Elisa Kirja, Suomalainen kirjakauppa ja Ellibs e-kirjakauppa, joissa sähköistä versiota on myynnissä.
**** STT:n lähettämästä tiedotteesta.
***** Kartellejakin on jo nähty e-kirjapuolellakin.

Tomi Takamaa: 875 grammaa: Pirpanan tarina

Tomi Takamaa: 875 grammaa: Pirpanan tarina

Tomi Takamaa: 875 grammaa: Pirpanan tarina (Gummerus 2013)

Tomi Takamaan 875 grammaa: Pirpanan tarina kertoo viime vuonna Vuoden some-teko -palkinnon saaneen 875 grammaa -nimisen Facebook-sivun tarinan. Siinä sivussa se paljastaa sivun ylläpitäjän Tomi Takamaan ajatuksia keskosen isyydestä ja niistä hyvistä teoista, joihin tämä keskosvauvan tarina on ihmisiä innoittanut, sekä antaa vinkkejä keskosten vanhemmille. Kirja on hyvällä asialla: jokaisesta ostetusta kirjasta lahjoitetaan 2 euroa Lastenklinikan kummeille. On myös tärkeää, että keskosille saadaan mediahuomiota ja sitä kautta resursseja. Lukukokemuksena kirja on tähän someilmiöön osallistumattomalle kuitenkin jokseenkin poukkoileva ja itseään toistava.*

Tiesin teoriassa paljon (mieheksi) tulevasta syntymästä, jonka piti tapahtua toukokuun lopulla. Keskosuudesta tiesin tasan sen verran, että keskoset joutuvat keskoskaappeihin, ja ne näyttävät pieniltä sammakoilta, vaikkakaan eivät niin kauhean lystikkäiltä. Kerrassaan lupaavat asetelmat! (s. 39)

Takamaa kirjoittaa raportoivasti ja päiväkirjanomaisesti kokemuksistaan synnytyssalissa, äitiä ja vauvaa erottavalla huoltokäytävällä, osastoilla – ja somessa ja sähköpostissa 875 grammaa -sivustolle Pirpana-vauvan kuulumisten ja kuvien ympärille luomansa  edesottamusten ja ilonpilkahdusten parissa. Omaelämäkerrallisen aineiston järjestely ei ole etenkään pikaisella aikataululla kovinkaan helppoa. Niinpä teoksessa seilataan erilaisten temaattisten ja kronologisten järjestysten välillä, mikä hankaloittaa lukemista.

Tunnetasolla välittyy kuitenkin jatkuvasti intensiivinen isänrakkaus ja yhä laajemmalle leviävä välittäminen. On vaikea lukea tätä kirjaa kyynisestä näkökulmasta, pohtien, että miten tytär mahtaa myöhemmin suhtautua kuviensa ja tietojensa leviämiseen läpi internetin tai miten innokkaasti isä on tuonut itseään ja keräyskampanjoitaan näkyville eri medioissa. On kuitenkin hankala lukea kirjasta mitään yhtä, selkeää tarinaa, jonka avulla voisi selkiyttää omat ajatuksensa tämän ilmiön ja sen henkilöitymien suhteen, sillä välillä käy ilmi, että FB-sivun piti olla ainoastaan tuttaville, välillä puolestaan omaa lasta suuremmalla asialla ollaan oltu alusta lähtien.

Someilmiöitymisen yllättävyys ja nopean reagoinnin tarpeellisuus tulee ainakin hyvin esille – ja someilmiöön pakeneminen toimii kirjoittajalle hyvänä takaovena silloin, kun itse tarina on käymässä liian henkilökohtaiseksi. 875 grammaa on nimellisesti tarina keskosvauvasta, mutta todellisuudessa pääosassa on isä, joka on saanut sivuston avulla ennenkokematonta tukea kipeässä tilanteessa ja haluaa sivustonsa avulla tukea muita samassa tilanteessa taistelevia ja taiteilevia vanhempia.

Kaikki on kiinni todella pienestä pienten keskosten kanssa. Muuttujia on paljon, ja pientä elimistöä uhkaavat monet eri sairaudet ja tulehdukset, joita ei tule edes ajateltua. Eikä pidäkään ajatella. Sairaala-ajasta ja -arjesta ei tulisi mitään, jos vanhemmat keskittyisivät ainoastaan pelkäämään pahinta ja odottamaan uusia ikäviä diagnooseja. (s. 120)

Gummeruksen kirjoittamalta tilaamassa kirjassa on Takamaan keskos- ja someilmiöraportin lisäksi myös vinkkejä keskosvauvojen vanhemmille, sekä keskoslasten, -vanhempien ja hoitohenkilökunnan haastatteluja. Osan 2 vinkit ovat todennäköisesti kullanarvoisia toisille samasta tilanteesta itsensä yhtäkkiä löytäville vanhemmille, etenkin siksi, että ne ovat erittäin täyspäisiä. Osassa 3 kerrottavat haastatteluihin perustuvat keskostarinat luovat toivoa tulevaisuuteen ja henkilökuntatarinat puolestaan luovat uskoa keskoshoivan tasoon, mikä epäilemättä on tarpeen silloin, kun joutuu jättämään lapsensa joka ilta. Näitä olisin mielelläni lukenut enemmänkin.

Olen taipuvainen asettumaan ylilääkäri Sture Anderssonin kannalle, joka haastattelussaan toteaa selviytymistarinoita tarvittavan aina, etenkin kun on kyse nyrkinkokoisten ihmistaimien elämästä. Olen myös taipuvainen puoltamaan kirjailijaa, kun hän visioi teini-ikäisen tyttärensä kanssa käymäänsä “keskustelua” osallisuudestaan tähän someilmiöön. Ennen kaikkea toivon Pirpanan tarina luo toivoa keskoslasten vanhemmille – ja tuovan Lastenklinikan kummien kautta paljon apua lastenklinikoille ympäri Suomen.

***

* Tiedostan että olen ehkä ainoa suomalainen, joka ei ole osallistunut ja siinä mielessä tämä huomio on ehkä turha.

***

Tomi Takamaa: 875 grammaa: Pirpanan tarina
Ulkoasu: Eevaliina Rusanen
Gummerus 2013
232 s.