Category Archives: Kirjailijaesittely

En kestä @Finlandia ilman #love

Joskus elämässä tapahtuu uskomattomia asioita. Finlandia-ehdokkaille eräs tällainen hetki on, kun kustantamosta tulee puhelinsoitto, jossa onnitellaan Finlandia-ehdokkuudesta ja kysytään matkasuunnitelmista.

Satunnaiselle kirjabloggaajalle tällainen hetki on, kun sähköpostissa lekottelee ihan muina miehinä kutsu Finlandia-ehdokasasettelutilaisuuteen. Siihen ei millään malta olla vastaamatta Kyllä, kiitos!, hyvä kun ei printtaa kutsua ja kehystä seinälle. Siitä huolimatta, että tilaisuus näytetään nykyään suorana YLE Areenasta.

Klo 9.30

Konkarimmalta toimittajalta kuulin, että Finlandioissa on eroa. Jos haluaa istumapaikan, on syytä olla paikalla Finlandia Junioreissa varttia vaille kymmenen, Tieto-Finlandiassa 20 vaille ja Finlandiassa puolelta. Itse olin puolelta.

FinlandiaVarattuSe johtui lähinnä valtavasta innostuksesta ja jännityksestä, sekä Valtion rautateitä kohtaan tuntemastani epäluuloisuudesta. Ennakointi kannatti. Sain istumapaikan suoraan kirjailijoiden takaa. Minua ennen paikalle oli ehtinyt kohtuullinen joukko iloisia kustantamoihmisiä ja energisiä toimittajia. Kirjailijat piilottelivat takahuoneessa. Ilma rätisi kirjarakkautta.

Finlandia Bonnier

WSOYn ja Tammen joukkue.

FinlandiaGummerus

Gummeruksen tiimi.

Klo 10.00

Jännitys tiivistyy. Kirjasäätiön asiamies Sakari Laiho johdattelee Finlandia-palkintotilaisuuteen ja kehuu palkintolautakunnan työtä. Finlandia-palkintolautakunnan puheenjohtaja Sirkku Peltola astuu kameroiden eteen ja hehkuttaa suomalaisen kirjallisuuden korkeaa tasoa. Esimakua palkituista ja pyrkimystä innoittaa lukijat Finlandia-ehdokkaiden lisäksi myös muita kirjavuoden uutuusteoksia lukemaan.

“Yllätyimme esikoiskirjojen korkeasta tasosta, mikä on tietysti jonkinlainen lupaus hyvistä uutisista myös tulevina vuosina.”

Klo 10.10

Yksi toisensa jälkeen palkintoehdokkaat astuvat esiin ja asettuvat paikoilleen kameroiden eteen. Loisteessa paistattelu hönkii kiusallista kiusaantuneisuutta muuten niin säteilevään tunnelmaan.

Jokainen minuutti on tuntuu kymmeneltä. Perustelut ovat kuin kiirastuli, jonka ajan kirjailija sulautuu teokseensa, uudeksi ikoniksi kansalliseen kirjallisuuskaanoniin, uudeksi punnukseksi suomalaisen kulttuuriin vaakaan. On oltava tyyni ja vakaa, pidettävä ilmeensä kurissa, äänensä vaiti, vaikka juuri sanottavansa takia seisoo juuri tässä.

Klo 10.20

Anne Brunilan otettua harteilleen Finlandia-vaa’ankielen mielenkiintoisen taakan TV-kamerat sammuvat. Alkaa ällistyttävä härdelli.

FinlandiaHyokkaysKuvaajat paimentavat ehdokkaat palkintopöydän taakse. Otetaan yhteiskuva asennossa 1.

FinlandiaHyokkays1 Otetaan kuva asennossa 2.

FinlandiaHyokkays2

Salamat räiskyvät niin, että jollain on aina silmät kiinni. Onnittelijat päättävät yhteistuumin, että kirjailijoiden kärsimykset näyttelyesineinä loppuvat tähän. Kirjarakkaus alkaa voittaa juhlallisen pönötyksen.  FinlandiaHyokkays3Kukkasateen aikana toimittajat huomaavat tilaisuutensa tulleen. Kuvaajat käyvät pikaiseen vastaiskuun ennen kuin homma hajoaa täysin. “Vielä kerran kukkien kanssa!”

FinlandiaHyokkays4Kirjailijat juhlivat jo henkisesti. Tarjolla on kaffetta, englantilaisia kurkkuvoileipiä, tarteletteja ja macaroneja.

Klo 10.40

Suvi Ahola (HS) paljastaa, että Hesarin esikoiskirjapaneeli keskustelee ehdokaskirjoista niin hartaasti, että joku lopulta onnistuu perustelemaan oman valintansa niin hyvin, että muut taipuvat. Tänä vuonna Finlandia-raati onnistui perustelemaan valintansa niin hyvin, että  Hesarikin oli innoittunut tekemään arvion Heidi Jaatisen teoksesta.

Klo 10.45

Kinuan arvostelukappaleita kustantamojen edustajilta. Gummerus on jättänyt arvostelukappaleet toimitukseen, mutta lupaan käydä sieltä hakemassa välittömästi tilaisuuden loputtua.

Tommi Kinnunen kertoo, viime viikon palkintoehdokkuusuutiset olivat ensimmäiset Neljäntienristeystä koskevat, joista äiti ei ehtinyt tiedottamaan hänelle ensimmäisenä. Neljäntienristeykseen sain omistuskirjoituksenkin. Niin sai Anne Brunilakin, joka oli silmiinpistävän iloinen ja innostunut tehtävästään Finlandia-palkinnon valitsijana.

FinlandiaAnneBrunilaSirpa Kähkönen on ollut Finlandia-ehdokkaana aiemminkin, vuonna 2007 Lakanasiivet-teoksellaan. Hänellä oli jo etukäteen pientä jännitystä ja aavistusta, että myös Graniittimiehestä olisi Finlandiaa tavoittelemaan.

FinlandiaKahkonenAnni Kytömäki oli tämänvuotisen Finlandia-ehdokaslistan toinen esikoiskirjailija. Kultarinta hehkuu rakkautta suomalaiseen luontoon ja perheeseen, jotka kannattelevat yksilöt läpi kaoottisten aikojen.

FinlandiaKytomakiHeidi Jaatinen oli ehkäpä Finlandia-ehdokkaista yllättynein. Heidi tunnusti ajatelleensa, että joku kaveri pilailee, kun soitto kustantamosta tuli. “Asun niin pellon laidalla että olen ollut koko kirjailijaurani myös ihan pellon laidalla. Nimenomaan tästä teoksesta on tullut erityisen vähän julkisuutta.”

Tilanne korjaantunee, mikäli raadin jäsenen Kari Kosken ihastelu romaania kohtaan pitää paikkansa: “En ole ikinä lukenut romaania, jossa asetutaan niin uskottavasti lapsen asemaan ja näkökulmaan.”

FinlandiaHeidiJaatinenKlo 11.00

Herään pehmeästä ja pöllämystyttävästä kirjarakkauspilvestä. Tajuan mokanneeni raskaasti, monta kertaa.

Minulla ei ole lausuntoa tai kuvia läheskään kaikista ehdokkaista. Kuvat on ylipäänsä otettu kännykällä. Uskalsin moikata vain muutamia kustantamoiden edustajia. En uskaltanut moikata edes Sakari Laihoa. Nimmarin kehtasin pyytää vain Kinnuselta. En ole käynyt onnittelemassa kaikkia ehdokkaita. En edes tajunnut onnitella kaikkia niitä kirjailijoita, joita kuulustelin, ja raatia tai lopullista tuomaria en tajunnut kuulustella lainkaan.

Klo 13.00-

Kirjarakkaus kantaa edelleen.

Luen limittäin Jaatisen Kaksi viatonta päivää ja Valtosen He eivät tiedä mitä he tekevät. Neljäntienristeys valvotti minua kaksi yötä – ja toivon, että niin tekee tuleva jatko-osakin. Graniittimies oli seuranani aamupalalla, enkä ole täysin varma muistinko syödä. Kultarinnan luin jo kesälomalla, mutta bloggaus on jäänyt, koska parhaista lukukokemuksista on niin vaikea kirjoittaa. Miehiä ja ihmisiä sujautin käsilaukkuun työmatkoja varten.

Kyllä on ollut Finlandia-raadilla tänä vuonna aivan erityisen hyvä maku.

FinlandiaKirjat

 

 

 

 

Edith Wharton 150 vuotta

Edith Wharton, © Beinecke Rare Book & Manuscript Library, Yale University

Tänään on Edith Whartonin (1862-1937), surkuteltavien säätyläissankaritarten kohtalottaren 150-vuotispäivä. Yleisesti ottaen Whartonia tunnutaan pitävän humoristisena vuosisadan vaihteen amerikkalaisen yläluokan kuvaaja.

Harvoinpa kuitenkin Whartonin kirjoissa käy keskeisille naishahmoille hyvin, edes hetkellisesti saati sitten lopullisesti. Kyynisempi tarkkailija voisi olla vakuuttunut, että juuri Whartonin näennäisen misogynian takia hänelle myönnettiin Pulitzer-palkinto ensimmäisenä naiskirjailijana ikinä vuonna 1921. Whartonin kirjoihin tutustunut voisi todeta, että Wharton on ollut aikamoinen naisasianainen, sillä hänen romaaneissaan naishahmoille käy huonosti, koska yhteiskunta tai ainakin ylempien luokkien sosiaaliset kuviot on järjestetty niin, ettei niissä voi naisihminen voittaa oikein millään. Mahdollisesti Pulitzer-palkintoon vaikutti myös se, että The Age of Innocence (Viattomuuden aika, Otava 1955, suom. Sirkka-Liisa Norko-Turja) on kesympi kuin Whartonin aiempi tuotanto.

Erityisesti The House of Mirth (1905, Säätynsä uhri 1922, suom. Armas Hämäläinen), Viattomuuden ajan lisäksi ainoa suomennettu Edith Whartonin romaani, on brutaalin kiehtova kuvaus 1800-luvun lopun newyorkilaisesta seuraelämästä. Kuten tyypillistä Whartonille, tämäkin romaani keskittyy aikalaissäätyläisnaisten elämän keskeisiin asioihin: rahaan ja rakkauteen. Ilman rahaa ei ole elämää, joten on tarpeellista avioitua riittävän hyvin. Kuitenkin sitä kaipaisi avioitua jonkun sellaisen ihmisen kanssa, jota voisi arvostaa tai jopa rakastaa. Ja päästäkseen avioon, pitää tytöllä olla puhtoinen maine, sillä maine on tärkein tae rahan jatkuvasta virtauksesta oikeaan suuntaan. The House of Mirthin sankaritar mokaa vahingossaan maineensa nuorena, ja siitäpä se reipas alamäki sitten alkaakin.

Rahan ja rakkauden väliset ristiriidat olivat Whartonille henkilökohtaisesti tuttuja. Hän ei onnekseen mokannut missään vaiheessa. Hän avioitui varakkaasti ja soveliaasti, kiersi Eurooppaa aviomiehensä ja kiinnostavien intellektuellien kanssa, ja sai vuonna 1908 avioeron aviomiehensä mielenvikaisuuden perusteella. Avioero on ollut aiheena myös Whartonin fiktiossa. Esimerkiksi vuonna 1907 ilmestyneessä lyhytromaanissa Madame de Treymes juoni huipentuu avieroon liittyviin lakeihin – kirjan nimellinen ranskalainen sankaritar madame de Treymes tuntee paikalliset lait ja pyrkii junailemaan amerikkalaisen kälynsä avioeron hänen miehensä parhaaksi.

Wharton pyrkii kerta toisensa jälkeen näyttämään, miten käy naisille, jotka eivät pelaa sääntöjen mukaan, ja sääntöjen mukaan pelaaminen tarkoittaa Whartonille lähes äärimmäistä laskelmointia. Hän tähdentää kerta kerran jälkeen, että nainenkin on naiselle susi, lukuunottamatta niitä harvoja naisia, jotka ovat itsekin joskus mokanneet. Nykyään puhutaan lasikatoista ja -lattioista, mutta 1900-luvun vaihteen säätyläisnaiset tuntuvat Whartonin romaanien perusteella sipsutelleen särkyneillä pulloilla ja sydämillään koko elämänsä.

Edith Wharton – antinostalgista epähömppää romanttiseksi hömpäksi naamioituneena koko rahan edestä. Ja mikäli kirjoille ei ole aikaa, kannattaa silmäillä Wharton-filmatisoinnit. Jostain syystä Whartonia on vaikea mokata. Martin Scorsesen mestarillinen Viattomuuden aika (1993), nokkelan kuvauksellinen The House of Mirth (2000) ja BBC:n höpsäkän viiltävä minisarja The Buccaneers (1995), jonka käsikirjoittaja on dramatisoinut kirjailijan viimeisen, kesken jääneen romaanin sentimentaaliseksi psykodraamaksi.

Lopuksi aikalaista romattista (ja täysin Whartonin naturalismin vastaista) populaarimoraliteettimusiikkia suoraan savikiekolta.

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=22UP9xLL-jM&feature=related]