Category Archives: Kirjaläppää

Kirjaläppää: Keskitalven lukujumi

Keskitalvella on synkkää ja ikävää. Joululahjakirjat on luettu, paluu arkeen käy aamupimeässä pakkasessa värttinäluunmurtumaa ennakoiden. Oikein mikään kirja ei maistu. Dekkarit ovat liian ennalta-arvattavia, runokirjat liian taiteellisia, lukuromaanit liian pitkiä, eikä fantasiakaan napostele. Omaa hyllyä voi katsella sillä silmällä metri toisensa jälkeen, mutta ei vain lähde. Jos jokin teos valikoituu selailtavaksi asti, niin eipä sitä montaa sivua jaksa.

Kuulostaako tutulta? Ei hätää, apu on lähellä!

Tipattoman tammikuun oheen on lanseerattu kaikenlaisia haasteita. Uhatkaapa itseänne lukemattomalla tammikuulla. 30 päivää, ei mitään lukemisia. Ei edes maitopurkin kylkeä. Heti iskee innostus. Tai paniikki. Tai innostus, miten sen tuskaisan kiihkon nyt sitten kukin haluaa brändätä.

Henkilökohtaisesti kestin lukulakossa noin 30 sekuntia, jonka jälkeen löysin taianomaisesti kirjahyllystä Vita Sackville-Westin klassikon Ylhäisiä ihmisiä. Sepä onkin aika vinkeä teos, joka dekonstruoi yhdellä kertaa kaikki englantilaisen yläluokan elämää ihannoivat romanttiset kertomukset.

meme meemi kirja La Giogonda

Leonardo da Vinci: Mona Lisa (1516)

Kirjaläppää: Kauneimmat googlekäännökset

Googlen käännösalgoritmin haasteet minkä tahansa käännöksen suhteen tietävät ne, jotka ovat ikinä yrittäneet mitään googlella kääntää sellaisista kielistä, joita ymmärtävät edes alkeellisesti. (Kun sanon haasteet, tarkoitan heikkoutta.) Aika nopsaan algoritmi löytää kuitenkin oman sisäisen logiikkansa, eli ikäänkuin kielelliset rajansa.

Sallinette demonstraation. Aaro Hellaakosken unohtumaton aforismi, joka sopii sekä paikallissäähän että käsiteltyyn aiheeseen kuin nyrkki nenään.

Tietä käyden tien on vanki.
Vapaa on vain umpihanki.

Google kääntää:

The road pedestrian road is a prisoner.
Free is only unbeatable in deep snow.

Google kääntää jälleen:

Tie jalankulkija tie on vanki.
Vapaa on vain lyömätön syvässä lumessa.

Google ja käännöksen käännöksen käännös:

The road to the pedestrian road is a prisoner.
Free is the only unbeaten in deep snow.

Google ja neljännen asteen käännös:

Tie jalankulkija tie on vanki.
Vapaa on vain lyömätön syvässä lumessa.

Neljännellä asteella Google on löytänyt kielen, jota algoritmi ymmärtää niin täydellisesti, että teksti pysyy samana, junnattiinpa sitä edestakaisin kuinka monta kertaa tahansa.

Ihmiskääntäjän kääntäessä tällaista täydellisyyden tilaa ei saavuteta. Aina on mahdollista keksiä vielä tarkempi vastaavuus, hakea luovien prosessien ja kulttuurisen ymmärryksen kautta samaa merkitystä hyvinkin kaukaa. Kieli on umpihanki, google on tien vanki, voisi asian runollisesti ilmaista.

Googlen algoritmin kehittyessä merkitystenkin vastaavuus nousee ja konekäännöksiin turvaudutaan yhä useammin resurssi-, aika- tai välittämispulan takia. Johtaako tämä tulevaisuudessa sekä kielen sisältöjen, sanaston, rakenteiden että ylipäänsä luovuuden kaventumiseen?  Jääkö ihminen Googlen vangiksi?

Adana city metro map Turkey statement google

Kirjabloggaajien joulukalenteri, luukku 17

meme books meemi kirjat joululahja

Edward Burne-Jones: The Beguiling of Merlin (1872-1877)

Itsehän en tietysti ole koskaan antanut kirjaa toiselle ajatellen, että lainaan tämän heti kun silmä välttää. Enpä. Etenkään näin ei koskaan ole käynyt Tulen ja jään laulujen kanssa. Todellakaan ole. Mutta siltä varalta, että joku epäilee joulupukin mahdollisesti unohtaneen kelkasta jonkin hyvän teoksen vinkkaan, että juuri nyt on oikea aika kiinnittää toivomuslista joulupukille tyyliin puolison kotiavaimiin, äidin Facebook-seinälle tai jääkaapin oveen. Kyllä voi ihan hyvin, ne pari ensimmäistä listaa menevät harjoittelun piikkiin.

Iloisenkirjavaa joulua kaikille!

Eilisen luukun löydät täältä Saran P.S. Rakastan kirjoja -blogista ja huominen luukku aukeaa Ullan luetut kirjat -blogissa. Koko joulukalenteri löytyy Hyönteisdokumentista.

Kirjaläppää: Hesarin pääkirjoituksessa faktat pielessä

Kuvankaappaus 2015-12-10 kello 2.21.13 PMTänään ilmestyi Hesarin pääkirjoitus kolumni (muokattu 14:15*), jossa Saska Saarikoski ruotii suomalaisen kulttuurielämän syvää henkistä lamaa. Vasemmistolaisia ovat kirjailijat kaikki vähintään julkisuudessa, koska heistä vain 16% käy oikeissa töissä, päättelee kirjoittaja Kirjailijaliiton tutkimuksesta. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus.

Yli puolet kirjailijoista elättää itsensä muulla työllä

Kyseisen tutkimuksen mukaan 52% eli yli puolet kirjailijoista kirjailijoista tekee jotain muuta työtä kuin kirjailijan työtä voidakseen toimia kirjailijana (ks. s. 20). Toisin sanoen, suomalainen kirjailija ei revi elantoaan veronmaksajien selkänahasta, vaan omastaan. Kyseessä on samanlainen tilanne kuin jos paperityömies mahdollistaisi sellukoneen pyörittämisensä sillä, että tekee toista vuoroa siivoojana.

Tilanne on toki nuorilla kirjailijoilla vielä dramaattisempi. Apurahoja ei myönnetä, ellei ole näyttöjä. Nuorille ei ole kerääntynyt näyttöjä, eikä edes eläkettä muusta työstä. Niinpä alle 45-vuotiaista kirjailijoista yli 70 prosenttia teki muuta työtä rahoittaakseen kirjallisen toimintansa. Jos suomalainen kirjallisuus vaikuttaa ukkoutuvan ja akkautuvan, syy mahtanee olla tässä.

Noin joka kuudennella (tämä on se Saarikosken mainitsema 16%) kirjailijoista oli jatkuva työ- tai virkasuhde. Muut “oikeaa” työtä kirjallisen työn ohella tekevät sinnittelevät erilaisissa pätkätöissä, silppuduuneissa, määräaikaisuuksissa, osa-aikaisuuksissa, freelancerhommissa tai muuten epätyypillisissä työsuhteissa. Kirjailijat ovat muiden taiteilijoiden ohella nautiskelleet sellaista työelämää, johon hallitus yrittää muita suomalaisia tällä hetkellä tunkea. Tutkimus ei tätä kerro, mutta ehkä kirjailijoiden vasemmistolaisuus saattaa jostain tällaisesta kuviosta nousta?

Kirjailjat ovat myös tuottavuusloikan edelläkävijöitä. Lähes kymmenellä prosentilla yli 65-vuotiaista kirjailijoista on vakituinen työ- tai virkasuhde. Joko kahden työn tekeminen on heistä niin kivaa, ettei millään malta jättää edes toista työtä. Tai sitten siihen ei ole varaa.

MUOKKAUS 11.12.2015 klo 7:20: Saarikosken kolumniin on laitettu oikaisu koskien 16% kirjailijoista ilmoittamaa työnkuvaa.

Kuvankaappaus 2015-12-10 kello 11.39.50 PM*Olen informoitu, että paperilehdessä Saarikosken teksti on kolumni, vaikka netissä teksti on ilmestynyt pääkirjoituksena. Olen korjannut virheeni tekstiin 10.12.2015 kello 14.15, pahoittelut lukijoille virheestä, pyrin vastaisuudessa suurempaan tarkkuuteen käyttämässäni terminologiassa.

Kuvankaappaus 2015-12-10 kello 2.18.02 PM

Kirjaläppää: Kirjahyllyn laajuudella vaikutusta lasten lukutaitoon

Jonas Merian: Biscuit Box Shelf No. 2

Jonas Merian: Biscuit Box Shelf No. 2

Lukijaihmiset ovat surreet viime vuosien kirjahyllyjä halveksivia sisustustrendejä. Suomessa kirjahylly on perinteisesti ollut sivistyskodin mitta. Viime vuonna ilmestynyt tutkimus kertoo, että kun kaikki muut lasten koulumenestykseen vaikuttavat tekijät* suljetaan pois, kodin kirjahyllyn laajuuden ja lasten koulumenestyksen välillä voidaan havaita korrelaatiota.

Tutkimuksessa verrattiin 15-vuotiaiden PISA-tuloksia siihen, kuinka monta kirjaa vanhemmat olivat kerryttäneet kotikirjastoon. PISA-tutkimus ei kysele kirjojen laatua, joten tutkimuksessa havainnoitiin määrää. Muutamakin kirja kotikirjahyllyssä paransi lasten akateemisia tuloksia huomattavasti.

Suomalaisaineistossa havaittu ero yhden ja 500 kotikirjastokirjan välillä vastasi kahden kouluvuoden eroa tuloksissa. Toisin sanoen, jos kotona on 500 kirjaa, lapsi saa kirjattomien kotien lapsiin verrattuna huomattavasti etua kouluhommissa ja lukutaidossa. Jokainen kirja kuitenkin auttaa: tilastollisesti katsottuna toisella ja kolmannella kotikirjaston teoksella on paljon enemmän vaikutusta lukutaidon kehitykseen kuin 102. ja 103. kirjalla.

Kansainvälinen vertailututkimus ei ota kantaa siihen, mikä vaikutus julkisilla kirjastoilla on lukutaitoon. Mikäli kirjojen välittömässä läheisyydessä oleskelulla on kuitenkin näin suora vaikutus paitsi kirjallisen sivistyksen arvostamiseen, myös sen käyttämiseen, julkinen kirjastolaitos on vähintään osittain vastuussa suomalaisten PISA-menestyksestä. Seuraavan kerran kun näet teinixit retkottamassa kirjaston nuorisonurkkauksessa pleikkaa pelaamassa, ajattele lämmöllä. Tiet lukemisen ja sivistyksen luo ovat moninaisia.

Yksi suora tie näyttää kulkevan suoraan kirjahyllyn kautta.

*Näihin kuuluvat muun muassa sosioekonomiset tekijät. Tutkimus ilmestyi Oxford Journalsien julkaisussa Social Forces (2014) 92 (4): 1573-1605. doi: 10.1093/sf/sou030.

Kirjaläppää: FinlandiaGate

Frans van Mieris (I), Kirjettä kirjoittava nainen (1680)
Finlandia-voittaja Laura Lindstedt käytti voittopuheensa voittopuolisesti puhuakseen yhteiskunnallisista asioista taiteellisten sijaan. Tämä ennenkuulumaton teko on aiheuttanut internetissä runsaasti moraalista paheksuntaa.

Että kehtasi joku kirjailija ottaa kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ei mitään asiaa ole kirjailijalla ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, paitsi Jari Tervolla, joka kirjoittaa kivoja kolumneja. Ja Kari Hotakaisella, joka kirjoittaa niin hauskasti. Ja Miika Nousiaisella ja Juha Itkosella ja onhan noita muitakin, joilla on jotain oikeaa asiaa. Mikko Rimmisellä, esimerkiksi. Antti Holmankin yhteiskunnalliset huomiot kelpaavat, mutta kuka on edes ikinä kuullut tästä Lindstedtin blondiinista?

Jos nyt sallitaan jollekin kirjailijanaiselle ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, niin ainakin täytyy laittaa sille jotkut rajat. Ajankohtaisia aiheita ei pidä käsitellä, eikä poliittisia tai taloudellisia. Kulttuurisia aiheita voi halutessaan sivuta. Ei näitä asioita voi käsitellä, jos ei ole kompetenssia. Eikä ainakaan julkisuudessa.

Ja täysin mahdotonta on kirjailijailijan käsitellä yhteiskunnallisia aiheita, jos saa apurahaa. Ei suinkaan ole verovapaata säätiöjärjestelmää kehitetty siksi, että joku kiittämätön menee ja julkisesti kritisoi valtiovallan toimia. Ei voi nauttia systeemistä ja kritisoida sitä yhtä aikaa. Vähän niinkuin ei voi kritisoida kouluruokaa, vaikka se olisi kuinka pohjaanpalanutta.

Keskustelun pohjat vetää Tere Sammallahti Uuden Suomen kolumnissaan vaatiessaan kirjailijalta kiitollisuutta työskentelyapurahansa maksaneita veronmaksajia kohtaan, sen sijaan että suomii hallituksen veronkierto- ja tulonpimittämislakeja. Kolumnistin närkästys on vahvaa, mutta olkiukko hatara, sillä kirjailija juuri oli huolissaan siitä, että verotuloja kertyy vähemmän, mikäli hallituksen kaavailut menevät läpi. Onhan se sairaan itsekästä olla huolissaan verokertymistä ja kestävyysvajeesta, jos ei ole Juha Sipilä.

Kolumnisti ei myöskään tunnu tietävän, etteivät säätiöt odota kuuliaisuutta tai vastiketta tuilleen, vaan itse asiassa tällaiset vaatimukset aiheuttavat verovapauden menetyksen. Lisäksi apurahansaaja maksaa veroja, mikäli nauttii apurahoja valtion taiteilija-apurahan ylittävän määrän vuodessa. Apurahansaajan täytyy myös olla nauttimatta muuta tuloa apuraha-aikana, eli keskittyä siihen tekemiseen, jota on luvannut tehdä apurahahakemuksessaan. Se on harvemmin soffalla makoilua tai muuta laiskottelua, koska tuskin koskaan mikään säätiö myöntää tällaiseen toimintaan rahaa.

Mutta palatakseni asiasisällöstä moraaliseen skandaaliin.

Kuvankaappaus 2015-11-27 kello 6.53.58 PM

Lopetetaan kuulkaa koko roska tuottamattomana.

Kirjaläppää: WSOY: Rajala ei plagioi

WSOY:n Stt:n kautta julkaiseman tiedotteen mukaan Rajala ei plagioi Inhaa, koska Inhan tekijänoikeudet ovat rauenneet ja lähteet on merkitty teoksen loppuun.

Sallinette runomuotoisen kommentin esittämisen asian kommentoimiseksi.

Lammas ja vuohipukki

Sinä olet lammas
ja vuohipukki minä,
ja ikuisella tuomiolla
onnellinen sinä.

Sinulla on sympatiat,
puolueet ja perheet,
minulla vain tuntoni
tuskat ja erheet.

Sinulla on selkänoja
lukijain ja lehden,
minä pusken tietäni
puhdasta tehden.

Sun on suuri enemmistö,
sun on valta, voitto!
Mun jo mennyt mailleen
on ajan aamunkoitto.

Sinä olet lammas
ja vuohipukki minä,
ja sentään ma häpeäisin
olla – kuin sinä!

Ja siltä varalta, että on epäselvää, plagiointi ei ole laillinen termi. Se tarkoittaa toisen tekstin esittämistä omanaan. Toisen teksti on esitetty omana, mikäli lukijalle ei ole selvää, lukeeko kirjailijan omaa, vai jonkun toisen tekstiä. Kaunokirjallisuudessa on mahdollista ilmaista lainaukset esimerkiksi typografisin keinoin. Kuten usein tehdään.

 

 

 

 

Lähteet:

WSOY.

Eino Leino.

 

Kirjaläppää: Romaanin raukoilla rajoilla

Panu Rajalan Finlandia-ehdokasromaanissa on suoraa lainausta romaanin päähenkilön julkaisemista kirjoista, YLE kertoo. Onko tämä ongelma?

Kyllä se on. Listaan tähän miksi, jos se on jollekin epäselvää.

Koska on moraalisesti väärin esittää toisen ihmisen tekstiä omissa nimissään. Tämä on lukijan erehdyttämistä, vieläpä tietoista erehdyttämistä. Jokainen, joka on ikinä kirjoittanut mitään tietää kyllä, milloin julkaistavaksi aiottu teksti on lähtöihin omasta kynästä,  milloin copy-paste -toiminnosta.

Tekijänoikeudellisesti tapaus on selkeä. Inhan tekijänoikeudet ovat rauenneet, koska hänen kuolemastaan on yli 70 vuotta. Taloudellisten tekijänoikeuksien raukeneminenkaan ei anna silti kirjailijalle oikeutta kopioida kenenkään tekstiä omissa nimissään, sillä teoksen alkuperäisten tekijänoikeuksien omistaja on aina mainittava moraalisten oikeuksiensa eli isyysoikeuden perusteella. Isyysoikeus ei raukea, sitä ei voi myydä tai ostaa tai vuokrata. Muutenhan markkinoilla olisi Don Quijote sadan tuhannen eri kirjailijan nimellä julkaistuna.

Mitään moraalista tai laillista ongelmaa ei olisi, mikäli lainaukset olisi merkitty asianmukaisesti teokseen. Ottaen huomioon, että suurin osa laadukkaasta dokufiktiosta on kirjoitettu täysin onnistuneesti ilman mitään tekijänoikeudellisia tai moraalisia ongelmia, on hämmentävää, että kirjallisuushistorioitsija sortuu näin alkeellisiin virheisiin. Esimerkiksi saman kirjasyksyn dokumenttiromaani, Karo Hämäläisen Yksin, vie lukijan juoksijalegenda Nurmen pään sisälle ilman, että romaanissa on yhtään suoraan Nurmen suusta tullutta lausetta.

Finlandia-lautakunnan perusteluista käy mielestäni hyvin esille, miten alkuperäistä kirjoittajaa on peitelty teoksessa. Inhan ystävien ja sukulaisten kirjoittamat osiot on merkitty jonkun muun  kuin Rajalan nimiin, mutta Inhan itsensä tekstin annetaan ymmärtää kumpuavan eläytyväisen romaanikirjailijan mielikuvituksesta.

Panu Rajala: Intoilija (WSOY)

I.K.Inha – valokuvaaja, tutkimusmatkailija, tietokirjailija, kääntäjä ja keksijä – jäi aikakauden muiden taiteilijoiden varjoon. Nyt Panu Rajala nostaa hänet hienolla romaanillaan ansaitusti ystäviensä Janne Sibeliuksen ja Eero Järnefeltin rinnalle. Minämuotoon kirjoitetun taiteilijatarinan kieli on rikasta ja kaunista, se johdattelee lukijan uskottavasti menneeseen maailmaan. Autenttiset kirjeet ystäviltä ja sukulaisilta täydentävät tarinaa ja mukaan otetut Inhan maisemakuvat sopivat kirjaan täydellisesti. Herkän taiteilijanelämän vaativuus sekä rakkaus suomen kieleen ja suomalaiseen mielenmaisemaan nousevat keskeisiksi ilmiöiksi tässä vahvassa ja kiehtovassa romaanissa.
(Kansan Uutiset 6.11.2015, Tässä ovat Finlandia-ehdokkaat ja perustelut)