Category Archives: Kirjamessut

Kirjaläppää: Kirjamessut tulossa, miten valmistautua?

Vuoden 2014 kirjamessuilla talitintti piti Kirjamessujen pressihuonetta panttivankinaan.

Vuoden 2014 kirjamessuilla talitintti piti Kirjamessujen pressihuonetta panttivankinaan.

Blogin arkisto paljastaa, että olen kirjoitellut Helsingin ja Turun kirjamessuista vuodesta 2011 lähtien, eli blogin alkuvuodesta lähtien. Joskus olen tunnelmoinut, joskus antanut hyviä neuvoja, kuten vuoden 2013 postauksessa, jossa pidin olennaisimpina neuvoina näitä:

1. Tutustu ohjelmaan etukäteen. Tee vaikka suunnitelmia, mutta valitse korkeintaan kolme (3) puheohjelmaa per päivä, jotka on pakko päästä katsomaan. Muuten tulee kiire, eikä riittävästi tilaa sivupolkuhairahduksille. (Ohjelmalehden e-versio täältä.)

2. Ota mukaan reppu tai muu kätevä ja kestävä kirjankantokassi. Muuten alkaa harmittaa viimeistään iltapäivästä.

3. Mukaan kannattaa varata vesipullo, ohjelmalehtinen ja/tai kartta, sekä käteistä, niin hyväntuulisena ja budjetissa pysyminen on helpompaa.

Yllättävän päteviä ovat ne neuvot edelleen. Hyvät kengät ovat jääneet listaamatta, ehkä siksi etten muutenkaan käytä huonoja kenkiä…

Mitä uutta?

Tänä vuonna olen karsinut kaikki pakolliset hommat minimiin – ja yrittänyt kertoa itselleni, että muukin messuosallistuminen on täysin vapaaehtoista, eikä lainkaan pakollista. Jotenkin sitä vain on silti sellainen tunne kuin menettäisi jotain, jos ei ole messuilla pitkiä päiviä poukkoilemassa messulavalta toiselle – ja antikvariaattiosaston kautta tietysti vähintään kolme kertaa päivässä.

(Miten tämä antikvariaattiosaston raivokas kyttääminen sopii yhteen kirjojen marittamisen kanssa – no comments.)

Uutta tällä kertaa on:

  1. Kirjakyttäyslista

Marituksen iloatuottavassa hengessä aion kytätä vain tiettyjä kirjoja, en kaikkia maailman kirjoja. Kyttäyslistalla on muun muassa taloustieteen perusteoksia (kyllä vaan onkin, tämä on minusta kiinnostavaa juuri nyt), kirjoittamisoppaita (ammatillisista syistä) ja Mika Waltarin Gabriel, tule takaisin.

2. Kaveriaika

Ihan tahallaan olen jättänyt ohjelmanseuraus- ja bloggaajanurkkapäivystysten välille runsaasti aikaa, jolloin hengata lukevien ja kirjoittavien kavereiden kanssa. Kun me nyt kerran kaikki ollaan siellä messuilla, eikä muuten juuri ehdi näkemään. Ympäristökin on inspiroiva.

3. Värityskirjabongaus

Olen löytänyt lapsen innoittamana tällaisen uuden äiti-lapsiharrastuksen, mutta olen myös erittäin kranttu värittäjä. Toistaiseksi paras (ja ainoa) värityskirjani on tämä Gummeruksen versio aiheesta. Kyllä, siinä lukee Mindfullness kannessa, mutta ihan oikeasti se on täysin värityskelpoinen. Yritän messuilta bongata toisen.

(Koska ensimmäisen värityskirjan hankintaa varten selasin kaikki paikallisen Suomalaisen kirjakaupan kolmisenkymmentä eri aikuisten värityskirjaa, oletan että tähän projektiin saa helposti uppoamaan tunnin tai pari.)

Helsingin Kirjamessut alkavat torstaina 27.10. 

Tämä postaus on tehty yhteistyössä Helsingin Kirjamessujen kanssa.

Kirjaläppää: Kirjamessuilta kirjahämmennykseen

Kirjamessut alkoivat kaksi viikkoa sitten ja olivat jälleen superlatiivisen mahtavat. Hyviä keskusteluja, kanssalukijoiden kohtaamisia, kirjailijakohtaamisia, kirjakohtaamisia. Messut toimivat kuin suviseurat: nostattivat uskoa sanan voimaan, lukijoihin ja kirjoittajiin.

Kuitenkin nyt pari viikkoa myöhemmin muistikuvat messuilta ovat epämääräisiä haituvia. Kiire osallistua kaikkeen koko ajan, ettei mikään vain mene ohi on vaihtunut reflektioksi omasta suhteestani kirjoihin ja lukemiseen.

Haastattelin Katja Kettua, joka ihmetteli messujen häkellyttävää markkinamaisuutta Frankfurtiin ja muihin ison maailman messuihin verrattuna. Kritiikki nostatti uudenlaisen kulman näkemykseen, jonka mukaan kirjallisuusalan kulttuuritehtävän ja bisnestehtävän yhdistäminen on ollut suomalaisille vaikeaa viime vuosina. Mutta sitten kuitenkin mietin pitkään (siis puolitoista minuuttia), voinko maksaa 15 euroa Graham Greenen Etusivun jutusta. Ostin sen sitten kuitenkin, koska se oli siinä käsillä. Lähes täydellinen vasta-argumentti edelliselle.

Matti RönkäIstuin Matti Röngän Eino-teoksen lukupiirissä kirjabloggaajana. Se oli kolmas kerta minulle. Joka kerta on ollut yhtä kiusallista istua yleisössä, kun vaativat lukuharrastajat kritikoivat kirjailijan teosta hänen edessään. Koska kyseessä on auditoriossa tapahtuva performanssi, lukupiiriläiset eivät kehtaa kertoa todellisia näkemyksiään teoksesta ja kirjailijankin pitää pinnistellä asettaakseen tilanteen sen oikeaan arvoon. Silti jokin lukupiirin yhteisöllisyydessä kiehtoo, ajatuksessa että voimme jakaa tulkintoja ja jakaa niitä jopa röyhkeästi päin kirjailijan naamaa.

Messujen bloggaajapäivystyksessä pidin myös sylissäni pitkästä aikaa pientä vauvaa. Vauva nukkui. Vauva ei välittänyt kumisevasta hälinästä, karkkia kahmivista ohikulkijoista tai kirjakälätyksestä. Vauva keskittyi olennaiseen.

Kirjamessutkin olivat tavallaan olennaisen ytimessä, ainakin mitä kirjaan tulee. Kuitenkin ne samalla estivät pääsemästä siihen käsiksi. Samanaikaisesti liian paljon kaikkee ja liian vähän minua.

Nyt katson kirjahyllyäni samoin hämmentynein silmin. Käyköhän suviseuralaisillekin näin? Auttaisiko, jos lukisi kirjaa?

Kirjaläppää: Kansa on jakautunut

Sähkökirja-gifE-kirja vai ei e-kirja? Kas siinä pulma. Eikä siinä vielä kaikki!

Muutama viikko sitten e-kirjoja runsaasti lukeva tuttavani kertoi pöyristyneenä menneensä kirjatapahtumassa e-kirjoja hyvällä tarjouksella kauppaavalle ständille. Markkinointikundi oli siinä aloitellut spiikkiään: “Oletko kuullut e-kirjoista? E-kirjat ovat sellaisia ihan kuin kirjoja, mutta sähköisiä tiedostoja. Niitä voi lukea vaikka kännykällä, tabletilla tai tällaisella lukulaitteella…”

Tuttavani oli tyrmistynyt niin, että oli kääntynyt ja kävellyt toiseen suuntaan. Oliko kyseessä myyntihenkilön virhearvio asiakkaan tietotaidosta ja kulutustottumuksista, kun asiakas kuitenkin näytti keski-ikäiseltä naiselta, eikä keski-ikäisen naisen ilmeisesti oleteta osaavan teknisiä juttuja? Tarina ei kerro.

Tarina kuitenkin oirehtii e-kirjalukijoiden jakautumista. Vielä vuosi-pari sitten iso osa e-kirjalukijoista etenkin kaunopuolella olivat aloittelijoita tai kokeilijoita, joita uteloitti, sopiiko tämä tämmöinen omaan pirtaan. Että kun ei haise kirjalta, niin voiko sitä lukea ollenkaan? Ja onko kivempaa tabletilta vai lukulaitteelta? Nyt osa lukijoista lukee lähestulkoon kaikki kirjansa sähköisinä.

Alkuperäisen anekdootin myyntihenkilölle tiedoksi, että suurin osa e-kirjalukijoista on naisia. Kaikissa ikäluokissa. HelMet-kirjastojen lainaustilastojen mukaan noin 60% e-kirjojen lainaajista on naisia ja naiskirjalainaajien määrä ylittää mieskirjalainaajien määrän niin alle 15-vuotiaissa, yli 75-vuotiaissa kuin kaikissa ikäluokissa siinä välilläkin. Myös suurin osa Elisa Kirjan asiakkaista on naisia.

Tervetuloa Helsingin kirjamessujen e-kirjapaneeliin kello 16.00 kuulemaan lisää e-kirjoista.

 

 

Kirjaläppää: Kirjallisuus suomettumassa?

Helsingin kirjamessut julkisti eilen vuoden 2015 teemamaan. Se on Venäjä.

Mikään aiempi teemamaavalinta tuskin on aiheuttanut yhtä paljon ristiriitaisia tunteita. Jos teemamaan valinnan oli tarkoitus aiheuttaa pöhinää ja keskustelua sosiaalisessa mediassa, Helsingin kirjamessut onnistuivat loistavasti.

Kirjasfääri lähetti lausuntopyyntöjä usealle Venäjän (kirjallisuuden) asiantuntijalle. Ainoastaan Johan Bäckman (dosentti, Venäjän strategisten tutkimusten instituutin (RISI) Pohjois-Euroopan edustaja) vastasi. Bäckman kertoo, että hänelle on myönnetty Venäjän kirjailijaliiton Pohjantähti-kirjallisuuspalkinto ja Pietarin kaupungin Marsalkka Govorovin kirjallisuuspalkinto.

Lermontov SanajevKlassikoista nykykirjallisuuteen

Kukaan tuskin kiistänee, että Venäjä on suuri kirjallisuusmaa. Venäläiset klassikot ovat Suomessa edelleen arvostettuja ja luettuja, esimerkiksi tänä vuonna ilmestyi Martti Anhavan suomentama Karamazovin veljekset.

Venäjän nykykirjallisuus on heikommin tunnettua. Itse olen tutustunut viimeisen vuoden aikana Sergei Lukjanenkon Yöpartio-vampyyrispefisarjaan ja Pavel Sanajevin ahdistavaan, mutta eläväiseen lähihistorialliseen kasvutarinaan Haudatkaa minut jalkalistan taakse. Molemmissa voisi tulkita niin poliittisia kannanottoja kuin yhteiskunnallista kritiikkiä.

Bäckman pitää kuitenkin suomalaista kirjallisuutta huomattavasti politisoituneempana kuin venäläistä.

“Suurin osa siitä, mikä meillä esitetään venäläisenä kirjallisuutena tai runoutena, on erityisten russofobisten asiamiesten väärentämää.[…] Monet venäläisen kirjallisuuden suomennokset ovat usein huonoja tai kummallisia, kömpelöitä tai epämiellyttäviä[…]”

Siksi hän ei mielellään suosittele venäläistä kirjallisuutta suomenkielisille lukijoille, vaan uskoo kirjallisuuden kyllä löytävän lukijansa.

“Kyllä ihmiset aina osaavat käyttää omia aivojaan ja etenkin nettiä. Mutta voisin mainita, että yksi omista lempikirjailijostani on neuvostolainen sotakirjailija Emanuel Kazakevich, jonka teoksia on suomennettukin paljon.”

Toiveissa onkin, että kirjamessuilla esiteltäisiin laaja kattaus nimenomaan nykykirjallisuutta ja ääneen pääsisivät itse kirjailijat. Vaikeus vain on arvioida, kuka on venäläinen.

Saammeko paikalle esimerkiksi moldovalaisen humoristin Vladimir Lortšenkovin, saksalaisen emigranttikirjailijan Wladimir Kamirerin tai venäläishallintoa kritisoivan Ljudmila Ulitskajan? Meneekö venäläisyyden raja maantieteessä, nykyisessä tai menneessä? Vai meneekö se myyttisessä henkisessä venäläisyydessä?

Teksti ei ole tulkinta

Suomessa on viime vuosina surtu julkisesti kotimaisen kirjallisuuden tilaa ja tasoa. Toisaalta Vanja-eno pyörii tällä hetkellä sekä Kansallis- että Helsingin kaupunginteatterissa. Kirjallisuus ei kuitenkaan ole pelkkää painettua tai esitettyä tekstiä, vaan siihen liittyy olennaisesti vastaanottajan tulkinta, joka kumpuaa arvoista ja kulttuurista.

Tässä suhteessa Venäjän valinta teemamaaksi puoltaa paikkansa erinomaisesti, kuten Bäckman esimerkeillään valottaa:

“Tänä vuonna Venäjällä on kovasti nostettu esiin Solzhenitsyniä, jota on esitelty paljon televisiossakin. Pietarin Dostojevski-museossa on meneillään näyttely Dostojevskin ja Solzhenitsynin tuotannon yhtäläisyyksistä.[…]

Solzhenitsyn on suosittu myös siksi, että hän katsoo ns. Ukrainan kuuluvan Venäjään.[…]

On hauskaa, että myös Suomessa on nyt korostettu Solzhenitsyniä, Sofi Oksanenhan kustansi “Vankileirien saariston” uudelleen[…]

Mutta samaan aikaan Venäjällä “Vankileirien saaristoa” siteerataan nyt todisteena siitä, että Ukraina on osa Venäjää. Venäjällä muuten Putinin aloitteesta julkaistiin hiljattain uusi oppikirjakäyttöön lyhennetty laitos “Vankileirien saaristosta”, Solzhenitsynin lesken hyväksymänä.[…]”

Näin erilaiset tulkinnat Vankileirien saaristosta yllättävät, sillä Oksanen ei ole tullut tunnetuksi nyky-Venäjän ystävänä. Epäilemättä uudistetun ja alkuperäisten teoksen vertailu veisi lähemmäksi paitsi venäläistä ajattelutapaa, myös kertoisi nykyvenäläisestä ajatuksenkulusta, näin Helsingin yliopiston Venäjän kielen ja kulttuurin professoria Tomi Huttusta parafraseeratakseni. (Ks. http://blogs.helsinki.fi/nykykielet/2014/12/01/venaja-kirjamessut-2015/)

Lermontov Sanajev 2Kohteena suomettuneisuus

Sosiaalisen median kirjallisuuskeskusteluissa on nähty suomettumisen uhkaavan, kun Venäjä on teemamaana. Toisaalta monet ovat muistuttaneet, että haluttaisiinko Venäjällä jo vaiennetut yhteiskuntakriittiset kirjailijat vaientaa myös Suomessa. Tätä perusristiriitaa on vaikea ratkaista mutuhutussa ansiotuneen kirjabloggaajankaan.

Bäckman pohtii tilannetta molemmista näkökulmista:

“[…] Venäjällä on valtava määrä erilaista kirjallisuutta, erilaisia lahjakkaita kirjailijoita, siellä julkaistaan paljon eri tyyppistä ja tyylistä laadukasta kirjallisuutta erilaisista näkökulmista. Tällainen moninaisuus ja sananvapaus on tietysti suomalaisille melko tuntematonta, mutta se on suuri rikkaus ja voisi rikastuttaa suomalaistakin kulttuuria.[…]

Venäjä kirjamessujen teemamaana kertoo varmasti Suomen ja Venäjän suhteiden lähentymisestä, onhan järjestelyissä mukana myös Venäjän suurlähetystö. Muutoinkin Ukrainan kriisi tuntuu lähentäneen Suomea Venäjään, koska meillä on aina ollut hyvät suhteet itänaapuriin sotien jälkeen. Olemme edelleen Paasikivi-Kekkosen hyväksi koetulla luottamuksen ja hyvän naapuruuden linjalla.

Tällainen Venäjän nostaminen Suomen suurimman kirjallisuustapahtuman teemamaaksi kertoo juuri tästä.[…]

Viimeksi eilen Niinistö radiossa piti hyviä suhteita Venäjään tärkeänä turvallisuutemme peruspilarina, ja heti sen jälkeen tuli tämä uutinen.”

Tuleekin olemaan huomattavasti tavanomaista mielenkiintoisempaa seurata, keitä kirjailijoita kirjamessujen lavalle asti pääsee. Onko havaittavissa hyvien suhteiden ylläpitoa enemmän kuin monipuolista, moniäänistä kauno- ja tietokirjallisuuden esiinmarssia?

Kirjallisuuden avulla voidaan tulkita maailmaa monin tavoin. Kirjamessujen tulkinta tulee näyttämään kävijöille erään tulkinnan venäläisestä kirjallisuudesta. Lisäksi sen avulla voidaan peilata, mitä ajattelemme oman kirjallisuutemme asemasta – omasta asemastamme – suhteessa venäläiseen kirjallisuuteen – ja Venäjään.

Kirjamessuilla kirjoja, kirjailijoita ja kirjapuhetta

Kirjamessujen jälkeisenä maanantaiaamuna tapahtuneesta on akuuteimmin käsillä messuflunssa – ja ihanat muistot. Aivan ensiksi haluaisin kiittää

Messukengätmessukenkiä. Kenkien valinta on onnistuneen messuilun tärkeimpiä avaintekijöitä ja nämä kengät tuntuivat mukavilta vielä neljäntenäkin päivänä. En ehkä uskalla käyttää niitä ennen seuraavia messuja. Kyllä lukijalla voi kaapissa aina yhdet viralliset messukengät olla. Eikö?

Seuraavaksi haluaisin kiittää

Kirjamessut1Kirjamessut2Kirjamessut3tapahtumanjärjestäjää ja kustantamoita sekä messuvieraita kerta kaikkiaan ihanista messuista. Tunnelma oli katossa torstaista sunnuntaihin, kirjapuheita piisasi ja löytöjä tehtiin tusinoittain.

Hieman ehkä yllättäen haluaisin myös kiittää kriitikoita. joita tosi harvoin kiitellään (paitsi Tuomas Vimma, joka kertoi ottaneensa kirjailijanurallaan onkeensa kaikesta perustellusta kritiikistä. Kyllä kuulkaa kritiikki oikeasti vaikuttaa kirjallisuuden laatuun). Yritimme oikein  asetella kirjabloggaajat ja kriitikot jyrkkään vastakkainasetteluun, mutta ei siitä sitten tämän kummoisempaa shokkikohua* aikaiseksi saatu,

Tai no saatiin tämä shokkikohu, jonka aloitti paneelin puheenjohtaja ja Parnasson vastaava tuottaja Karo Hämäläinen Suomen Kuvalehden blogissaan. Keskustelua jatkoivat Uuden Suomen päätoimittaja omassa bloggauksessaan ja Lukulampun puolelta Salla Brunou Lukulampun blogissa. Kyllä kuulkaa voi kirjallisuuskeskustelu nykypäivänä riekkua somen ja todellisen maailman välillä hyvinkin saumattomasti.

Seuraavaksi haluaisin kiittää kirjailijoita. Minä sain tänä vuonna ensimmäistä kertaa ikinä tehdä kirjailijahaastatteluja kirjamessujen lavoilla. Se oli ehkä parasta parhautta koko messuilla. Eikä pelkästään uutuudenviehätyksen takia, vaan siksi että sain haastateltavakseni käsittämättömän lahjakkaita kirjailijoita, jotka kirjoittavat hyviä kirjoja ja  paljastuivat vielä kerta kaikkiaan supermukaviksi ihmisiksikin. Jännitys on armollisesti vienyt muistini haastatteluiden sisältöjen suhteen, mutta tutut kiittelivät jälkeenpäin. Kiitos, Nina HurmaPaula Havaste ja Tuomas Vimma. (Kuvat jäivät ottamatta, kun en kehdannut.)

Messuhaastiskirjat Lisäksi sain hengailla oman kustantamon väen ja kirjailijoiden kanssa, joita erityisesti haluan kiittää hauskasta ja ihanasta meiningistä. Kiitos Porvoon Agatha Christielle Jaana Lehtiölle ja hämmästyttävä eläväiselle Marja Korhoselle.

MarjaLavallaLähestulkoon lopuksi haluan kiittää kirjoja, joita ilman en olisi sellainen ihminen kuin olen.

MessuhankinnatJa viimeisimmäksi – vaan ei vähäisimmäksi – haluan kiittää kirjabloggaajia, joita ilman en olisi sellainen kirjabloggaaja kuin olen, joita ilman kirjamessukokemus olisi huomattavasti laimeampi ja joita ilman kirjakeskusteluja ei olisi saatavilla runsain mitoin myös kirjamessujen ulkopuolella. Kiitos erityisesti hdcanikselle, jota ilman minulla ei nyt olisi hartaasti ja pitkään etsimääni Jorge Luis Borgesin Haarautuvien polkujen puutarhaa kovakantisena kohtuulliseen sopuhintaan.

Katso myös muut messuraportit, joita löytyy ainakin Leilan, Viivin, Arjan, Tiinan, Tuijan, Minnan, Mian, Emilien, Saran, Jaanan, Kirsin, Booksyn, Katjan, hdcaniksen, Leenan, Omun, Mintun, Liisan ja Linnean blogeista.

Ensi vuonna uudelleen!

* Sis. linkin http://areena.yle.fi/tv/2438854, jossa taltioinnissa allekirjoittanut ja Kiiltomato.netin päätoimittaja Aleksis Salusjärvi ovat jossain määrin eri mieltä. Mutuhuttu for teh win!

Kirjaläppää: Diag. F-42-22-451 Kirjava hypomania

Kirja14_232x200_bloggaajat_harmaaKirjavalla hypomanialla tarkoitetaan sosio-psykiatrista tilaa, joka esiintyy tiettynä ajallisesti rajattuna aikana. Kirjavalle hypomanialle on tyypillistä säännöllinen ilmentyvyys, sairausjaksojen välillä henkilö voi olla täysin terve tai kärsiä vain lievistä oireista.

Kirjavalle hypomanialle tyypillisiä oireita ovat: lukeminen, kirjojen hypistely, kirjojen ostaminen, kirjastossa notkuminen ja nk. “kirjapuhe”. Kirjapuhe on erityisen tunnusomaista vakavampien kirjamania-kohtausten aikana. Kirjavasta hypomaniasta kärsivien oireilun on havaittu traagillisesti pahenevan esimerkiksi Finnconin, Vanhan kirjan päivien tai kirjamessujen aikana.

Lievimmillään kirjava hypomania ei aiheuta haittaa kanssaihmisille ja oireenmukainen hoito riittää. Hypomaanikolle voidaan esimerkiksi nakata jotain luettavaa.

Kirjamania

Kirjamania on kirjavaa hypomaniaa vakavampi tila, jonka aikana kirjamaanikko kärsii harhaluuloista. Yleisiä ovat esim. että kaikki lukevat, että ketään kiinnostaa jutella juuri niistä kirjoista, joista hän on innostunut ja että hyllyt notkuvat tarjouskirjoja, jotka on pakko hankkia. Kirjamanian vallassa henkilön mielialat vaihtelevat ärsyttävän kärsimättömästä ylettömän onnelliseen, eikä henkilö tunnista fyysisiä perustarpeita (väsymys, nälkä).

Tehokkaaksi ensiavuksi kirjamaniaan on havaittu potilaan välitön siirtäminen con- tai messutiloihin. Kirjamaniajakson yllättäessä on syytä muistaa, että kohtaus kestää yleensä enintään neljä päivää ja laantuu itsestään. Tällöin normaalit fyysiset tarpeet palaavat ja henkilö kärsii muutamasta päivästä viikkoon nk. conikrapulasta. Sen oireet eivät eroa normaalista kirjavasta hypomaniasta, joskin suklaan ja kofeiinipitoisten juomien kulutus sekä somen käyttö kirjapuheen välittämiseen hetkellisesti lisääntyvät.

Taipumus kirjamaniaan tarttuu herkästi ihmisestä toiseen erityisesti sosiaalisen median kautta.

Hoito

Kirjavaan hypomaniaan ja kirjamaniaan ei ole parannuskeinoa. Oireenmukainen hoito. Läheisille jaxuhali.

Helsingin kirjamessut: Saalis

Helsingin kirjamessuilta kannoin kotiin kolmenlaista saalista. Korruptiokirjoja (WSOY, Tammi, Like, Into) ja antikvariaattiostoksia, sekä neljä messutarjoushintaista lahjakirjaa (joita en varmuuden välttämiseksi voi tässä paljastaa).

HUOM. Korruptiokirjakuvasta puuttuu Miina Supisen Säde, koska jaoin messukorruptiosupisen eteenpäin toiselle kirjabloggaajalle. Myös oma kirjajulkkarikorruptiokappaleeni on tällä hetkellä lainassa, mutta kantta ja sisältöä voi ihailla täällä.

Helsingin kirjamessut korruptiokirjat

Helsingin kirjamessut antikvariaattikirjat

Helsingin kirjamessut antikvariaattikirjat 2

Helsingin kirjamessut antikvariaattikirjat 3

Kaksi keskeistä juttua kuitenkin puuttuu juuri nyt: ensinnäkin kaikkien näiden lukemiseen tarvittava aika ja toisekseen kaikkien näiden säilyttämiseen tarvittava hyllytila. Ajattelinkin toivoa pyytää vaatia joulupukilta aikakoneen ja päättymättömän kirjahyllyn.

Helsingin kirjamessut: Taidekirjoja…

…Ja kirjataidetta. Kirjamessutungoksessa (jota riitti koko viikonlopulle lähes 80 000 kävijän voimin) löysin itsestäni hetkittäin tarpeen hiljentyä (niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin). Taideosaston puolelta löysin niin kirjataidetta kuin taidekirjoja, joissa jatkui kirjaisa teema.

Luovaa kirjatuhoa

Yksikään taideteos ei ole hetkeen aiheuttanut yhtä repivän ristiriitaisia tuntemuksia kuin Katri Oikarisen kirjataulut. Siis todella oivaltava tapa antaa hylätyille teoksille uusi elämä – mutta näiden teosten tuotannossa on vahingoitettu kirjoja!

Shokeeraavaa, mutta ihanaa, mutta kamalaa, mutta hauskaa! Katri kertoi hankkivansa käyttämänsä kirjat Kierrätyskeskuksen ilmaishyllyistä (toisin sanoen, kirjat todella ovat hylättyjä). Kehykset on puolestaan reväisty navetan seinästä.

Huumorintajuinen taiteilijatar kertoo kirjoittavansa parhaillaan kirja-askartelukirjaa, jossa hän neuvoo lukijoitaan parhaan mahdollisen kirjatuhon aikaansaamisessa. Oikein! Mutta Väärin. Mutta Oikein! Itsellänikin on yksi hyllymetri vanhoja tietosanakirjoja, joiden on ollut tarkoitus aloittaa uusi elämänsä vaikka ja minä, mutta jotenkin niissä omissa kirjoissani tuntuu olevan sellainen mattoveistä torjuva voimakenttä, joka on estänyt asian viemisen ajatusta pidemmälle…

MUOKKAUS 31.10.2013: Katriin saa yhteyden meilitse katrioikarinen@yahoo.com.

Taidekirjoja puolestaan löysin valokuvaaja Jussi Tiaisen luotsaaman Parus Publishingin osastolta.

Itseäni ihastuttivat erityisesti Kerttu Horilan teoksista kertova taidekirja. En osaa taidespiikkiä, mutta ne näyttivät inhimillisyyttä inhimillisesti luotaavilta. Toinen erityisen hupaisa tuttavuus oli veteraaninäyttelijä Markku Huhtamon humoristisen naivistisista puuveistoksista koottu postikorttisarja, jossa erityisesti viehättivät sanaleikilliset dioraamat.

Oikein tuli Kirjamessujen taidepuolella (tunnetaan myös Art Forumina) käyskennellessä sellainen olo, että pitäisi taasjälleen ehtiessään vähän hyppästellä proosan ulkopuolelle näissä taideasioissa liikuskellessaan.

Helsingin kirjamessut: Lukupiirissä “Lavatähti ja kirjamies”

Henkilökohtainen kirjamessusunnuntaielämykseni kohokohta oli Helsingin kirjamessujen kutsusta* Panu Rajalan Lavatähti ja kirjamies -teosta ruotiva lukupiiri. Lukupiiriä edelsi Bloggers’ Lounge, jonne houkuttelin useita kirjabloggaajia (Minna, Hemuli, Minna ja hdcanis) ja pari kaveria nostattamaan tunnelmaa. Niinpä astelin varsinaiseen lukupiiriin muutamaa astetta säyseämpänä ja huomattavasti pirteämpänä kuin kirjamessusunnuntain loppumetreillä olisin ilman tätä kollektiivista kirjahupirakkauskeskustelua ollut.**

Lukupiirissä lukijoita edustivat Tapanilan lukupiirin sanavalmiit ja charmantit edustajat vetäjänsä, kriitikko Suvi Aholan johdolla. Taoanilan lukupiiri on ihan aito, Tapanilan kirjastossa lukuharrastuspohjalta kokoontuva lukupiiri. Lukupiiriläisten aito innostus lukemiseen ja luetusta keskustelemiseen aiheutti välitöntä lukupiirikateutta. Lukupiirin rokatessa lukupiirishowta kirjailija Panu Rajala tyytyi myhäilemään taustalla ja vastaamaan kysymyksiin tarvittaessa (= saadessaan suunvuoron).Helsingin kirjamessut 2013

“81% kirjasta on totta”

Alkukommenteissa kävi ilmi, että lukupiiriläisten ensisijainen jälkimaku Rajalan teoksesta oli hämmentynyt ja kirjaan oli useimmiten tartuttu vastentahtoisesti tai oudoksuen. Oma ennakkoasenteeni tai lukukokemukseni ei siis ollutkaan nolo yksittäistapaus! Kirjailijan sanaton viestintä ilmaisi lievää hermostuneisuutta tässä vaiheessa. Aholan johdolla hämmennystä alettiin kuitenkin purkamaan analyyttisesti Lavatähden ja kirjamiehen universaalien teemojen (tunnustuksellisuus, rakkaus, keski-ikäisyys, pettymys) kautta.

Keskustelun aikana kävi ilmi, että eri ikäiset lukijat pitivät kirjassa epäuskottavina täysin eri asioita. Keski-ikän ylittäneille salamaromanssi näyttäytyi hyvinkin realistisena elämänvaiheen pakottamana Carpe diem -ratkaisuna. Toisille kirja ei missään vaiheessa auennut rakkauskertomukseksi rakkauden pysytellessä näkymättömissä viimeiseen tanssiin saakka, toisille puolestaan oli koko ajan kysymys miehen, naisen ja julkisuuden välisestä kolmiodraamasta.

Kerrontateknisistä ratkaisuista keskustellessa Rajala puolusteli kolmannen persoonan käyttämistä lähinnä etäännytyskeinona:

– Että tulisi sellainen tuntu, että lähimenneisyyden tapahtumia käsitellään [henkisesti] vähän kauempaa. Kirja on tietoisesti osittain rakennettu puolustuspuheeksi, sillä päämotiivina kirjan kirjoittamiseen oli avata, paitsi lukijoille, myös itselleni, että mitä oikein tapahtui itselleni tärkeässä elämänvaiheessa.

Rajalan todetessa, että 81% kirjasta on totta saatiin kimmoke mielenkiintoiselle keskustelulle siitä, kuinka lähelle totuutta voidaan päästä yhdessäkään teoksessa. Totuudellisuuteen pyrkimisen problematiikka näkyi toisaalta myös lukupiirissä ikäänkuin lukijatulkinnan etiikkana, kun lukupiiriläiset pohtivat kirjaa analysoidessaan, että mikä vaikuttaa heidän tulkintaansa kirjasta. Tässäkin oli selkeästi näkyvissä sukupolvien ero: vanhempien vuosimallien edustajat oudoksuivat yksityisasioiden tuomista julkisuuteen paljon voimakkaammin kuin aktiivisesti facebookkaavat keski-ikäiset.

Kaikki lukijat tuntuivat olevan yhtä mieltä siitä, että kirjassa oli jätetty paljon sanomatta. Tämä näkymättömiin jäävän tiedostaminen vaikutti lukukokemuksiin myös hyvin erilaisin tavoin. Satunnaisesti intouduttiin jopa päähenkilöiden kyökkipsykologisointiin – vaikka yksi päähenkilöistä istui samassa huoneessa!

Kirjailija reflektoi jälkiviisaana

Panu Rajala 2013 Helsingin kirjamessutLavatähti ja kirjamies -teoksen ansioiksi luettiin erityisesti julkisuuden kohtaamisen avaaminen sekä pettymykseen päättyneen ihmissuhteen ja avioeron pohdinta miehen näkökulmasta. Tarinassa ei myöskään ole sankarihahmoja, vaan pysytään inhimillisessä kokemuksessa: useampaan kertaan mainittiinkin, että ilman julkisuuden sädekehän mukanaan tuomia lieveilmiöitä tämä tarina olisikin varsin arkipäiväinen ihmissuhdekertomus. Kirjailija kertoikin saaneensa kiittävää palautetta keski-ikäisiltä mieslukijoilta, jotka ovat kokeneet omia ihmissuhdepettymyksiään.

– Näin jälkiviisaana ajattelen, että jos kirjoittaisin kirjan uudelleen, kirjoittaisin siitä fiktiivisemmän.

Vaikka loppukeskustelussa sorruttiin hiukan hymistelyyn kustantajan edustajan pyrkiessä laimentamaan kriittisimpiä puheenvuoroja, Rajala ei kuitenkaan tuntunut erityisesti pahastuvan tiukemmistakaan kommenteista. Jälkeenpäin hän kertoikin, että tämän lukupiirin jälkeen hän jättää Lavatähden ja kirjamiehen taakseen lopullisesti, Kirjailijan lukupiiritunnelmista voi lukea hänen nettipäiväkirjastaan (27.10.2013).

Lukupiiri mulle heti nyt!

Lavatähti ja kirjamies oli loppupeleistä erinomainen valinta lukupiirikirjaksi, sillä se kirvoitti monenlaisia tuntoja, ja monitasoista tulkintaa ja analyysiä. Oma kokemukseni kirjasta pysyi perusvireeltään aika lailla samana – mutta syventyi muiden kirjan lukeneiden huomioiden ja tulkintojen avulla.

Lukupiiritapahtuma vaikutti näin jälkeenpäin ajateltuna yhteisölliseltä, moniääniseltä live-taidearvostelmatilaisuudelta, jossa muodostui omien lukuvaikutelmien pinnalle ja lomaan uusi kaleidoskooppimainen kuva siitä, miten monella tapaa erilaiset lukijat voivat kirjan vastaanottaa ja tulkita. Vaikka olen edelleen sitä mieltä, että oma tulkintani on vähintään yhtä oikeassa kuin muidenkin lukijoiden, kykenen entistä paremmin näkemään, miten noita muita tulkintoja voidaan muodostaa ja perustella. Ennen kaikkea ihastelen lukijoiden yhteisöllistä innostusta ja valtavaa lukuiloa. Jos tämä on myös todellisten lukupiirien anti osallistujalle, kehotan vaadin itseäni osallistumaan lukupiiritoimintaan ensi tilassa.

***

* Bloggaus yhteistyössä Helsingin kirjamessujen kanssa.
** Ihan voi kuulkaa jopa parkkiintunut kirjamessuveteraani väsyä neljän kirjamessupäivän lopuksi. PS. En missään vaiheessa mitenkään ehtinyt Ruokamessuille.

Kirjamessutorstai on täytetty…

Kirjoilla! Ja ihmisillä. Yritin messuille palttiarallaa avaamisaikaan päästäkseni kuvaamaan tyhjyyttään kumisevia (=graafisesti nättejä) kirjamessukubiikkeleita (osastoja? pänistereitä? tiloja?). Vähänpä tiesin. Helsingin kirjamessut 10.30

Haluaisin nöyrimmin tiedustella, että mistä ne tiesivät täällä olevan kaupungin hoteimmat meiningit jo ennen lounasta? Ihmisten seassa oli kirjoja. Tosin minulle kerrottiin erään kustantamon edustajan taholta naistenvessassa, että toimitusjohtaja on lähtenyt pakettiautolla toimistolle hakemaan lisää kirjoja, kun laarit alkavat paistatella tyhjää. Kello kahdelta ensimmäisenä kirjamessupäivänä. Epäilin kyseisen kustantamon myyvän laatukirjallisuutta liian edullisesti. Palatakseni kuitenkin aamupäivään…

Kirjamessut avasi virallisesti Jörn Donner. Myöhästyin avajaispuheesta. Ehdin kuitenkin kuuntelemaan messujen teemamaan Saksan suurlähettilään hyvän puheen. Kirjallisuus on kuulemma nousussa Saksassakin ja tervetuloa Frankfurtin kirjamessuille, jos tällainen supertiivistys sallitaan. Avajaisista juoksin tsekkailemaan tämän vuoden kubiikkelimuotia.

Värikästä

Löytyi värikästä…

Taiteellista

Taiteellista..

Paras kirjatorni

Ja päivän värikkäin ja taiteellisin kirjatorni. Ihan parhainta päivässä oli kuitenkin kirjapuhe, eli puhe kirjoista. Tätä sai harjoittaa…

Morren maailma

Kanssabloggaajan kanssa. Juorusimme yllättäen kirjahyllyistä, tai pikemminkin kirjakaruselleista. Nim. näistä Boknäsin uusista mustista, joissa on pinksut lyötteet.

Ja sit ne sisustuslehdissä väittävät, että kirjat pitää siivota pois sisustusta rumentamasta… En ymmärrä. Kustantajankin kanssa lörpöttelin.

Juuri Siina Tiuraniemen erittäin, erittäin nerokkaan Kukkia Birgitalle julkaisseen Minervan Merja Varon kertoi, että joistain käsikirjoituksista sitä vain tietää välittömästi, että tämä on saatava julkaistuksi. Useimmissa välittömän kylläkylläkyllä-reaktion aiheuttavissa teoksissa on jotain uutta ja ennen näkemätöntä. Tosin pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen: ihan tavanomaiseen aiheeseenkin voi löytää uuden, mielenkiintoisen näkökulman, joka hurmaa lukijan. (PS. Hesarin arvostelu Tiuraniemen kirjasta on ihan väärässä.)

Viimeisenä kävin jumittumassa kääntäjien paneeliin, jossa keskusteltiin klassikoiden ja bestsellereiden kääntämisen eroista.

– Joita ei niin kovasti ole, sillä kääntäminen on puoliksi lukemista ja puoliksi kirjoittamista ja molemmissa tärkeintä on ajatella, totesi Jaana Kapari-Jatta. Paitsi sen verran on, että klassikoiden kirjailija on luotettava siinä mielessä, että ajatus on mahdollista löytää sieltä tekstistä. Bestseller-kirjailijoilla ei välttämättä ole sitä ajatusta.

Yksityiskohtaisen raportin kääntäjien paneelista on luvannut julkaista Tarukirjan Margit ehtiessään <ediit> kirjamessupostauksessaan.

Ja siinäpä se kirjamessutorstai sitten omalta osaltani vierähtikin. No jos ihan rehellinen olen, niin hups ehdin jossain välissä hankkimaan yhden joululahjakirjan (9. viimeinen kappale erästä sotahistoriaa ja siihen sattui juuri sillä hetkellä saamaan omistuskirjoituksen), Kaj Korkea-ahon ensimmäisen, Henrik Tikkasen viimeisen ja kaikki löytämäni E.L. Doctorowit, Mutta ne on messuilla laittaneet noita kirjahoukutuksia joka paikkaan! Salaliitto!