Category Archives: Kirjoitusopas

Kirjaläppää: Kirjailija, tappakaa kultasenne

Miksi, oi miksi, kirjailija hyvä, koristatte kirjojanne tarpeettomasti omatekoisilla, täysin järjettömillä kielikuvilla?

Myönnän olevani sekä kimpaantumisherkkä kuin raivotautinen vessapaperirulla että väsynyt kuin rosteroitu Ballograf, mutta heretkää, kirjailija, tuomasta maaseutua mun lukukokemuksiin, jos ette ole siellä päin käyneetkään. Selällään avutonta raivoaan purkavat koppakuoriaiset eivät surise. Ne heiluttelevat jalkojaan sanattomasti ja välillä kopsahtevat. Ne ovat kuolevat kärpäset, jotka pörisevät, pörisevät, viimeisillä voimillaan.

Myöskään älköön iskettäkö yhteen dynaamista verbiä ja herkästi särkyvää substantiivia ilman erityistä syytä. Edes minä kohtuuttoman epäsiisti lukija täällä arkikokemuksen puolella en suvaitse, että kenkiä viskellään kuin appelsiininkuoria appelsiinia kuoriessa. Mielikuvituksella on rajansa, joiden tuolla puolen ei säteile valaistuminen vaan huokaus.

Jotkin kielikuvat ovat fossiloituneet kieleen kuin...

© Taika

Kirjailija, halutessanne sortua älyttömiin kielikuviin, sortukaa tunnettuihin ja latteisiin. Ehkäpä jatkatte traditiota kuin pulppuava viemäriputki, mutta ette sentään luo uusia plakkeja kirjallisia valtimoitamme tukkimaan. Ehdottomasti välttäkää ulkomaankielisiä, siitä ei pitkässä juoksussa seuraa kuin vesikellojen kimoitusta.

Lopuksi, kirjailija, kavahtakaa adjektiivia “tietynlainen”. Jos teillä on luovaa kielikorvaa neljä sataa sivua, niin tiivistäkää 220:ee, se on paras mitta romaanille niin pitäkää linjanne ja kuorruttakaa kuppikakkunne omatekoisin strösselein vielä kerran. Minä, tuulimyllynsiipinen lukija, en katso hyvällä loppumetreillä luovuttajaa.

PS. Sanokaa rohkeasti ei kikkailevalle yltiörunollisuudelle ja tekotaiteellisille kuvituskuville.

Timo Vuorensola jne: Näin tehtiin Iron Sky…

Iron Sky-kirjan kansi

Vuorensola &al.: Näin tehtiin Iron Sky eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan internetiä. Kansi: Mainostoimisto Zeniitti Oy (Docendo 2012).

Näin tehtiin Iron Sky: eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan internetiä -teoksessaan Iron Sky -elokuvan tekijät kertovat, kuinka temppu tehdään, kukin omasta näkökulmastaan. Uskomatonta kyllä, tekijät toivottavat kaikki tervetulleeksi yhteiselle hiekkalaatikolle leikkimään heidän(kin) leluillaan. (Epätyypillistä suomalaisessa kulttuurielämässä, vrt. Suuri Mutuhuttukohu selittelevine jälkimaininkeineen.)

Niinpä tämä kirja valottaakin paitsi elokuvan syntyprosessia (Star Trek, sauna ja jengi), myös tuotanto- ja julkistusprosesseja, jotka tämän elokuvan kohdalla poikkeavat aika lailla totutusta. Avoimuus, havainnollisuus ja hyvä läppä ovat tämän teoksen vahvuuksia. Kirja solahtaa mukavasti elokuva-alan maallikonkin mukavuusalueelle, vaikka tekijät ovat rampanneet luennoimassa samaa asiasisältöä elokuva-alan ammattilaisille. Itse elokuva on vahvasti visuaalisesti läsnä läpi teoksen.

Näin tehtiin Iron Sky: eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan internetiä (Docendo 2012) päästää ääneen ohjaaja Timo Vuorensolan (3 krt), tuottaja Tero Kaukomaan (3 krt), CGI-tuottaja Samuli Torssosen (1 krt), yhteisöpäällikkö Jarmo Puskalan (1 krt), some-päällikkö Pekka Ollulan (1 krt) ja tiedottaja Janos Honkosen (1 krt). Kirjan artikkeleita yhdistää asiasisältöjen moninaisuudesta huolimatta tarinoiva ote ja naseva väliotsikointi jäsentää tarinoiden seuraamista. Tarinallisuus tukee tässä teoksessa informatiivisuutta parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka Puskala vihjaakin artikkelissaan, että hyvän tarinan ja totuuden välillä kannattaa valita hyvä tarina (s. 124), eikä kirjan artikkeleissa syväluodata kaikkia ammattisalaisuuksia, vaikuttaa useimmissa artikkeleissa pysytyn tarinoidessakin rehellisyyden puolella.

Kirjan artikkelit alkavat Torssosen lyhyellä yleishistoriikilla ja jakautuvat karkeasti ottaen elokuvan sisällön tekemiseen (Vuorensola, Puskala), rahoitukseen (Kaukomaa) ja yhteisöllisyyden luomiseen (Vuorensola, Honkonen, Puskala, Ollula, Kaukomaa) kaikin mahdollisin keinoin. Juuri yhteisön luominen jo elokuvan tekoprosessin aikana oli tässä elokuvassa paitsi sen valmistumisen elinehto, myös ennennäkemätöntä elokuvamaailmassa tässä mittakaavassa. Iron Skyn nettiyhteisöstä on pidetty (aiheestakin) suurta meteliä, mutta itseäni ällistytti tekijöiden kyky luovia virtuaalisten ja läsnäolevien ihmisten yhteisöjen välillä ja joukossa, sekä tarvittaessa muuntaa molempia toisikseen. Näkyvimmin tietysti muuntamalla elokuvan virtuaalinen nettiyhteisö käytännön katsojiksi ja rahoittajiksi, mutta toisaalta myös tuottaa oletusarvoisesti epäkiinnostuneista rahoitus- ja mediaresursseista osallistuviksi tekijöiksi.

Vaikka kirjan alkupuolen artikkelit olisivat hyötyneet vielä yhdestä oikolukukierroksesta, kirjan sisällön ja visuaalisuuden sinfonia kantaa kirjoitusvirheiden yli. Kuvallisuus ja osa kirjan sisällöstä toimivat paitsi kirjan sisällön havainnollistajana, myös elokuvan ja sen oheistuotteiden markkinointina. Markkinointi on kuitenkin luotu niin kevyellä kädellä ja toisaalta sisältöihin aiheellisesti sisältyvänä aspektina, ettei se häiritse.

Internetin ja erityisesti sosiaalisen median toiminnasta kiinnostuneille lukijoille kirjan yhteisöllisyys-artikkelit ovat erityisen antoisia. Vaikkei oman projektin kohteena olisikaan taiteen tuotanto, erityisesti Honkosen artikkeli osoittautunee hyödylliseksi, sillä siinä käydään läpi webbitiedottamisen perusteet. Ja jos oma projekti hyötyisi yhteisöllisestä rahoittamisesta, tämän teoksen luvut 7, 9 ja 10 kuvaavat yhtä onnistunutta yhteisörahoitusprojektia ja sen erinäisiä osatekijöitä, jotka vaikuttavat erinomaisen sovelluskelpoisilta.

***

Timo Vuorensola, Tero Kaukomaa, Samuli Torssonen, Jarmo Puskala, Pekka Ollula, Janos Honkonen: Näin tehtiin Iron Sky: eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan internetiä

Kansi: Mainostoimisto Zeniitti Oy

Docendo 2012

176 s.

***

Taina Uimonen: Taitoa tekijälle, tehoa teksteihin: opas tiedottavaan kirjoittamiseen

Taina Uimosen Taitoa tekijälle, tehoa teksteihin: opas tiedottavaan kirjoittamiseen (Infor, 2003) on varsin kelpoisa kirjoitusopas. Uimonen ottaa esille tiedottavan kirjoittamisen yleisimmät sudenkuopat mukavan yleistajuisesti. Teksti on kepeää, nopealukuista, havainnollista ja satunnaisesti jopa hauskaa – välillä ilmeisesti tahattomastikin Uimosen sortuessa juuri niihin virheisiin, joista muutama sivu sitten varoitteli. Ehkäpä juuri tällainen inhimillisyys kuitenkin kertoo kirjoittamisesta enemmän kuin tiukat ohjeistukset.

Nappasin Taitoa tekijälle, tehoa teksteihin: opas tiedottavaan kirjoittamiseen -opuksen kirjastosta mukaani Uimosen uudemman kirjoitusoppaan luettuani. Nämä oppaat ovat ulkoasultaan hyvin samannäköisiä, ja niinpä kääntelin kirjasen (Uimosen sanoin kirjahkon) kantta esiin useampaan otteeseen ensimmäisten sivujen ajan. Olin nimittäin ihmeissäni siitä, että teksti tuntui niin tutulta ja ihmettelin, että oliko hyppysissäni sittenkin väärä kirja. Kävi kuitenkin ilmi, että Uimosen aiemman ja myöhemmän oppaan johdannot ovat lähes identtiset. Uimonen seurannee tässä omia ohjeitaan, joiden mukaan tiedottava kirjoittaja voi hyvin hyödyntää omia tekstejään (s.72), sillä tuttua materiaalia löytyi läpi kirjan. Näkökulma on tässä aiemmassa oppaassa valittu erilaisten perustiedotustekstien mukaiseksi, ja Uimonen käsittelee eri tekstilajien (tiedote, lehtijuttu, verkkokirjoitus, asiantuntijateksti) ominaispiirteitä selkeästi ja ja havainnollisesti.

Taina Uimosen Taitoa tekijälle, tehoa teksteihin: opas tiedottavaan kirjoittamiseen latelee tottuneesti yleisohjeita kirjoittajalle: tietty määrä toistoa selkeyttää viestiä lukijalle, mieluummin lyhyt kuin pitkä teksti, älä ihastu kielellisiin keksintöihisi liikaa, selkeässä otsikossa on aina verbi… Uimosen kevyttä tyyliä sekä syvempää sanomaa siitä, että kirjoittamisen tulisi olla kivaa, alleviivaavat välivitsit. Se, miten tämä sopii yhteen Uimosen toisen perussanoman kanssa, jonka mukaan kirjoittaminen tulee aina harjoittaa lukija mielessä, riippuu siitä jakaako Uimosen kanssa saman huumorintajun vai ei.

Itselleni Uimosen satasivuiset kirjoitusoppaat ovat olleet kivoja välipaloja siitä huolimatta, että ne ovat ammattikirjallisuutta, jota yleensä lähestyn varovaisesti ja erittäin syvän huokauksen jälkeen. Taitoa tekijälle, tehoa teksteihin: opas tiedottavaan kirjoittamiseen ansaitsee erityiskiitoksen siitä, että se ottaa esille verkkokirjoittamisen sekä tekniseltä että lukijareseptionkin kannalta pitäytyen käytännön vinkeissä. Uimonen kehottaa pysymään konkretiassa. Ja näyttää tässä suhteessa itse erinomaista esimerkkiä.

Taina Uimonen: Kirjoita kiinnostavasti

Taina Uimosen Kirjoita kiinnostavasti (Infor 2010) osui hyppysiini kuukkeloidessani jotain verkkotekstejäkin käsittelevää kirjoitusopasta. Ette uskoisi, miten paljon maailmassa on kirjoitusoppaita, ja miten pieni osa niistä käsittelee sähköisiä medioita! Edes sitä neljää (4!) sivua (s), jonka Uimosen kepeän kompakti yleiskirjoitusopas verkkokirjoittamiselle suo.

Uimonen on kirjan perusteella arvioiden tekstuaalisen sisällöntuotantoalan ammattilaiskouluttaja, joka lienee koonnut tämän kirjan luentokäsikirjoitustensa perusteella. Tyyli on puhekielimäisen yksinkertaista, neuvoja ja ohjeita satelee tiuhaan, vatulointi on pannassa, pääsisältöä ryydittävät henkilökohtaiset kertomukset elävästä elämästä.

Uimonen kehuu kirjoittaneensa kirjan 33 päivässä, mikä tietysti sapettaa tällaista lukijaa, jonka ensimmäisen romaanin kirjoittaminen jäi kesken viitisentoista (15) vuotta sitten noin kolmannenkymmenennen (30. ?) sivun kohdalle. Nopsa tuotantotahti näkyy (onneksi) Uimosen kirjassa: lainaukset ovat valtaosin viitteettömiä, kirjoitusvirheitä löytyy. Pyrkimys näyttää, miten tiettyä neuvoa sovelletaan juuri sen antamisen jälkeen tuo tietysti konkretiaa tekstiin, mutta tuntui ainakin tästä lukijasta usein kiusallisesti pakonomaisen alleviivaavalta. Uimonen esimerkiksi mainitsee sananlaskujen käytön rikastavan tekstiä mielenkiintoisella tavalla, mutta unohtaa noudattaa omaa ohjettaan: “[V]aroituksen sana: Älä (sic) ihastu liikaa kielellisiin keksintöihisi. Ota silmä käteen ja katso, jaksaako teksti kantaa kieli-iloitteluasi.”

Kokonaisuudessaan Kirjoita kiinnostavasti on kuitenkin lajityypissään varsin onnistunut pikku opus. Se on nopea luettava, niin että kirjoitusohjeita pääsee pian testailemaan käytännössä. Se ei myöskään kärsi tämän lajityypin edustajien tyypillisistä rotuvioista, eli raskassoutuisuudesta, tekotaiteellisuudesta tai -tieteellisyydestä. Siksi se sopii niin aloittavan kirjoittajan perusoppaaksi kuin muistuttamaan perusasioista pätevöityneemmällekin ammattilaiselle. Erinomainen myös lukiolaiselle.

Ajattelin itse painaa sydämeeni Uimosen oppaasta kolme (3) ohjetta oman kirjoittamiseni kehittämiseksi:

1) Vältä lauseenvastikkeita,

2) Kirjoita ensimmäinen tekstiversiosi rennosti,

3) Kirjoita paljon.

Mitkä ovat teidän mielestänne parhaita kirjoitusneuvoja?