Category Archives: Parodia

Kirjabloggaajien joulukalenterin 10. luukku: Kirjajoulupuu

Askarrellaan kirjajoulupuu.

Eli toisin sanoen tuhotaan kirja teurastetaan romaani kierrätetään pokkari, jota ei kuitenkaan enää koskaan luettaisi. Ensimmäinen kirjajoulupuu on aina henkisesti hankalin. Seuraava menee jo vähemmillä sydänsuruilla.

Let’s kill destroy repurpose a book in order to get a decorative Christmas tree decoration. It’s not like it’s a real book anyway, just a paperback. Honestly, it hurts much less the second time around.

Kirjajoulupuu 1prologi: hanki pokkari, veitsi, liimaa, glitteriä, askartelupallo, liima-astia, glitterastia, pumpulipuikkoja (kylmät hermot ja sydän jäätä)

prologue: go find a paperback, a knife, glue, glitter, styrofoam ball, something to pour some glue on, something to pour some glitter on, cotton swabs (nerves of steel and a heart as cold as wight)

Kirjajoulupuu 2Luku 1, jossa reväistään irti kirjan kannet. 

Chapter 1, where you tear the covers off the book.

Kirjajoulupuu 3Luku 2, jossa poistetaan teoksesta ensimmäiset 130-150 sivua. (Tarvitset sitä enemmän sivuja, mitä ohuempaa paperi on, ehkä jopa yli 150.)

Chapter 2, where you remove the first 130-150 pages from the book. (You’ll need more than 150, if the paper’s very thin.)

Kirjajoulupuu 4Luku 3, josta alkaa taitto. Kaikille sivuille samaan suuntaan. Ensimmäinen taitos on lyhyt sivu selkämystä kohti.

Chapter 3, whereupon you begin to fold. Fold all pages to the same direction. First fold: take a short side and fold it to the back.

Kirjajoulupuu 5Luku 4, toinen taitto. Taita edellisen taiton jämät sivun keskelle.

Chapter 4, middle fold. Fold the remains of the side to the center of the page.

Kirjajoulupuu 6Luku 5, kolmas taitto. Taita ensimmäisen taiton taitettu reuna selkämyksen viereen.

Chapter 5, last fold. Fold the folded edge of the first fold to the back.

Kirjajoulupuu 7Vielä kaikkitietävämmän äänen sivuhuomautus: Selkämys alkaa kääntyä luonnostaan luokille ja taittaminen vaikeutuu. Tämä kuuluu prosessiin.

A random sidenote from an omniscient narrator that has not yet piped up and will no more: The back begins to bend. It’s totally part of the process. Carry on.

Kirjajoulupuu 8Luku 6, taitekohta. LIIMAA ENSIMMÄINEN JA VIIMEINEN SIVU YHTEEN. JOSTAIN SIVUN KESKIKOHDAN TIENOILTA.

Chapter 6, the great turning point. GLUE THE FIRST AND LAST PAGE TOGETHER SOMEWHERE AROUND THE MIDDLE.

Kirjajoulupuu 9Luku 7, jossa alkaa näennäisesti turha sivujuoni teoksen tarpeettomaksi pidentämiseksi. Lykäjä liimaa taitteiden päälle.

Chapter 7, where something seeming pointless from afore may be picked up again. Slather glue daintily on the peaky folds.

Kirjajoulupuu 11Luku 8, jossa vatuloidaan sivujuonessa. Iske vanupuikko glitteriin ja sivele liimaan taiteellisesti.

Luku 8, where they just put glitter on it. Stab your glitter with your cotton swab and brush upon your peaky gluey folds.

Kirjajoulupuu 12Epilogi. Tirvaise pumpulipuikko liimaan ja levitä askartelupallon päälle.

Epilogue. Dab the swab in glue and swish on the styrofoam ball.

Kirjajoulupuu 13Toinen epilogi. Tiputa liimainen pallo glitterimaljaan ja pyörittele, kunnes pallon pinta on keijupölyn peitossa.

The Second Epilogue. Drop the ball in the goblet of glitter and swirl until nought of the fully round globe is to be witnessed from underneath all that fairy dust.

Kirjajoulupuu14Loppu, vihdoinkin, kyllä sitä rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa, ei tule ikävä. Iske reilu lammikko liimaa kartion kärkeen ja survaise glitteröity pallo siihen. Piste.

Fini. No seriously, this is it. Form a nice puddle of glue on top of the tree. Then gently position the most magnificent of Aristotelian forms on the puddle. Voilà. Kirjajoulupuu 16Katso eilinen luukku täältä Norkun blogista ja huominen luukku tuolta Emmin blogista.

Sami Liuhto: Viromaani (Tusinaromaanit III)

Sami Liuhto: ViromaaniMinä ja Nietzche olemme sitä mieltä, että joka on akateeminen ei vain sielultaan, vaan myös koulutustaustaltaan, eikä ole lukenut Sami Liuhdon Viromaania, on tietämättään menettänyt paljon hauskaa. Sellainen hauskan menetys ei ole kustannustehokasta, etenkään näin marraskuussa. Kehitysnäkymistänne voitte ottaa kopin tekemällä yksinkertaisen resurssinhankintatoimenpiteen.

Viromaani Neromaanin ja Puuromaanin perillisenä

Omassa lukukokemuskentässäni Viromaania ei ole ollut nähtävä Neromaanin ja Puuromaanin välittömänä jatkumona, vaan itsenäisenä, omalakisena kokonaisuutena vailla subjektiivisperusteista odotushorisonttia. Sen runsaat mutta avoimet intertekstuaaliset viittaukset, ludus verbalis, imaginääriset ja ei, sekä räävittömän alatyylinen kuittailu akateemiselle nykyelämälle muodostavat yhdessä plastisten henkilöhahmojen kanssa nerokkaan huumoripläjäyksen, jossa saattaa metatason aspiraatioitakin piillä. Kirjailijankin ääni onnistuu teokseen itsensä muutaman kerran pilkahtamaan.

Tietäisivätpä nämä epelit, miten samalla tavalla käyttäytyivät halveksimiensa ihmisten kanssa ja ehkä heillä, epeleillä, aavistus asiasta olikin, ja siksi olivat tarkkana etteivät huomaisi milloinkaan missään yhtään mitään. (s. 18)

Elikkäs tosissaan kuitenkin

Liuhto heilimöi teoksessaan äärettömän miellyttävästi humorismin, kielellisen leikittelyn, modernista tutun kokeellisen rakenteen ja kaikenkarvaisen epämääräisyyden välillä sortumatta lainkaan tylsään tai tekotaiteelliseen. Tai jos sortuu, se on joko ironiaa tai sarkasmia, pastissi, kommentaari tai muuta mukavaa, tositarkoituksella. FL Oksa-Reikäsen seikkailut apurahakauden loppupuoleisen Kallion ja Tallinnan välimaastossa kuvaavat paitsi synkkää akateemista todellisuutta että proosallista nykytilannetta.

Teoksen loppumisen aiheuttamaan tuskaan suo helpotusta tieto, että vielä kymmenisen romaania on Tusinaromaanit-sarjaan tulossa. Toivotan Neromaani-teokselle mitä parhainta onnea Mahdollisen kirjallisuuden seuran palkintomittelöön, sillä Viromaani-teoksesta päätellen sekin on palkinnon ansainnut.

Lisäksi haluan kiittää painotyöskentelyä. Viromaanin lukeminen on erityisen aistirikas kokemus, sillä painojälki tuntuu sormenpäissä ihan niin kuin ennen vanhaan. <3 Jos teos ei ole vielä ehtinyt kivijalka- tai nettikirjakaupassa lähelle sinua, kustantamon nettikaupasta löytyy. (Ei maksettu mainos, vain kylmää realismia.)

***

Sami Liuhto: Viromaani (Tusinaromaanit III)
turbator 2014
137 s.

 

Kirjaläppää: Spefiläppää!

Maanmainio kirjallisuusmakasiiniohjelma KultTV pyysi tekemään itsestään julkisesti pellen parodian merkeissä. Mitäpä tällaiseen ehdotukseen voi todeta? Spoof!

Oma välitön vastaukseni oli, että SpefiTV:tä onkin kaivattu jo pidemmän aikaa. Kun sain kaveriksi Kujerruksia-blogin Linnean noin 0,3 sek lähtisiksäämunkaa-pyynnön esitettyäni, loppu onkin vaihtoehtohistoriaa.

Historiallinen ensimmäinen SpefiTV, olkaa hyvä. Ajankohtaista spefiläppää tragikoomisella ihmiskokeella ryyditettynä.

SpefiTV #1

Vähintään 120 000 SHU:n lämpöinen kiitos Linnealle ansiokkaasta täysivaltaisesta heittäytymisestä tähän(kin) älyvapaaseen nerokkaaseen kirjaproggisideaani. Yhtä lämmin kiitos Tuomakselle erittäin pätevästä teknisestä tuesta! Tämä on ensimmäinen ällistyttävistä kirjallisuusproggiksistani, joka näki päivänvalon. Huraa! Linnean bloggaus löytyy täältähttp://pigeonnaire.blogspot.com/2014/07/spefitv-on-taalla.html.

p.s. Hävettää myöntää, että Suomen Eusistokraattisessa Tasavallassa on edes yksi todella, todella fiksu laki.  (spoiler alert!) Agent K, ei koskaan enää.

Kirjaläppää: Salakari

Onko ihanampaa näkyä kuin keväinen auringonpaiste leikittelemässä loputtomien mahdollisuuksien, tuntemattomien maailmojen ja toteutumattomien kohtaloiden selkämyksillä? Kyllä ei ole.

Book* ©Taika DahlbomMutta liian tarkkaan ei pidä katsoa.

Jos nyt ei kuitenkaan malta olla katsomatta, voi distraktoida itsensä esimerkiksi kääntämällä selkänsä auringolle ja lehteilemällä nautinnollisesti jotain kirjaa. Vain erittäin epätodennäköisessä tilanteessa paluu alkuperäiseen ajatukseen onnistuu.

Henkilökohtaisesti tällainen harvinainen epäonnistuminen pääsi käymään viikonloppuna. Olen edelleen järkyttynyt, shokissa ja epäuskoinen tapahtuneen suhteen.

The End ©Taika DahlbomAnalysoin tapahtuneen syyksi lähenevän muuton, joka painaa alitajuntaa. Tyhjät lundiat painavat huomattavasti vähemmän kuin täydet. Fysiikan lakeja ei voi kiertää kirjaesineitä kantaessa, vaikka lukiessa voikin. Fakta.

Kevätsiivoukseen sisältyy tänä vuonna – tänä harvinaisena vuonna, jolloin kevätsiivous ylipäänsä tuntuu tapahtuvan – kirjojen poistamista kirjahyllyistäni, elämästäni, jopa eksistenssistä. Kolmisen hyllymetriä on toimitettu tovereille, kirjaston kierrätyskärryyn tai paperin- ja pahvinkeräykseen.

Naistenlehtien ja elämäntaidonlifehackerien lupaukset osoittautuivat tyhjiksi. Olo ei tunnu niinkään puhtaalta, pikemminkin vajaalta.

Lähettäkää suklaata. HeartBooks ©Taika Dahlbom

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (Otava 2014)

Riikka Pulkkisen  Iiris Lempivaaran* levoton ja painava sydän on parodinen chick-lit pastissi. Sympaattinen Iiris on Bridgetin tapaan oman elämänsä sivupolkujen seikkailijatar, joka on jäänyt täydellisemmin elämää suorittavan sisarensa ja omien elämänodotuksiensa varjoon. Hän kuitenkin antaa parhaansa mukaan neuvoja elämästä selviytymisessä niin ystävilleen kuin ammatikseen, vieläpä teini-ikäisille. Ironisesti naistenlehden jatkokertomuksesta kasvanut romaani on ihqua, kevyttä, erittäin hyvin kirjoitettua viihdekirjallisuutta, joka terapoi lukijansa hyvälle tuulelle.

– Mitä olisit ajatellut, jos olisit tiennyt silloin päiväkodin kuraeteisessä, kun me tutustuimme, että tähän me päädymme, vakoilemaan mun entistä poikaystävää? minä kysyin.
– Olisin sanonut, että Neiti Etsivä on paras leikki, Elina sanoi kursailematta. 
(s. 27)

Iiris Lempivaaran elämä heittää uudelle vaihteelle (näinhän tämä kuuluu ilmaista?), kun avomies kosinnan sijasta lähtee lätkimään/päästää Iiriksen uusien haasteiden pariin. Iiris ei kuitenkaan jää vatuloimaan murtunutta sydäntään (kuin satunnaisesti), vaan lähtee päättäväisesti ongelman ratkaisua kohti. Katso, mikä terapia toimii!

Olen etsinyt miestä, rauhaa, onnea, paratiisisaarta, sukkiani, avaimiani, puhelintani ja maailman ydinolemusta kaksikymmentäkahdeksan vuotta. (s. 81)

Pulkkisella on hento mutta vahva ote parodiaan. Se perustuu todellisen elämän tarkkailuun ja chick-lit -kliseiden lämminhenkiseen uudelleenlämmittelyyn. Uudelleenlämmittely ja intertekstuaaliset viittaukset vaikuttavat vaivaannuttavilta vain juonta koskiessaan. Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän käy läpi päähenkilön lisäksi myös useiden muiden, vauva-, teini- tai mummoikäisten naisten sydämiä, josta kaikista löytyy niin painavia kuin levottomia kulmia. Jokainen on oman elämänsä itseapukirjailja, tv-evankelista tai keittiöpsykologi.

Vaan sitäpä ei tässä teoksessa murehdita. Ilon** kautta kohdataan niin murheen alhot, nöyryyden laaksot kuin ihanat linnatkin. Jos pidät Bridget Jonesista (alkup.), pidät Iiris Lempivaarasta.

***

* Jostain syystä alitajuntani ei millään usko Iiriksen olevan mitään muuta kuin Vaattovaara. Jos tekstissä esiintyy lapsuksia, syytämme freudilaista syöksykierrettä.

** Myös suklaan, shampanjan, viskin, korkokenkien, hiihtomonojen ja voimalaulujen kautta. Ei oo niin justiinsa.

***

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Kansi: Sanna Mander
Otava 2014
174 s.

Helen Fielding: Olivia Joules and the Overactive Imagination

Helen Fielding: Olivia Joules and the Overactive Imagination

Helen Fielding: Olivia Joules and the Overactive Imagination (Picador 2003)

Chick litin äiti Helen Fielding on kirjaillut muutakin kuin Bridget Jonesin, tuon Jane Austenin romaaneita väljästi pastissoivan, mutta feminiinisillä heikkouksilla ilakoivan citysinkun.     Sanomalehtikolumneista koottu alkuperäinen Bridget Jones: elämäni sinkkuna ja tämän uskomattoman menestyneen kirjan jatkopala Bridget Jones: elämä jatkuu innostivat Fieldingin jatkamaan kirjallista uraansa, tällä kertaa feminiinisen James Bond –pastissin avulla teoksessaan Olivia Joules and the Overactive Imagination (suom. Olivia Joules ja ylivilkas mielikuvitus).

Olivia Joules on kaikkea sitä, mitä Bridget Jones ei ole. Kyvykäs, nokkela, teräväpäinen, kylmähermoinen, seikkailuhenkinen, komeita miehiä viehättävä, terveellisesti syövä, miehiinmenemätön, yhdestä matkalaukusta elävä. Maapallon ympäri eksoottisissa lomakohteissa tutkivaa journalismia harjoittaen päätyy hän todellakin MI6:n agentiksi ja pelastamaan maailman pahalta, mutta villin ihanalta terroristilta. Olivia on siis aika lailla täydellinen supersankaritar, joka selviytyy pelkällä tahdonvoimalla todella vaikeiden henkilökohtaisten ristiriitojen ristivedossa. Onko tässä syy Olivia Joulesin verrattaiseen floppaamiseen?

Joudun vastaamaan vahvalla ehkällä. Onhan se ärsyttävää, jos inhimilliset heikkoudet ovat unohtuneet chick lit -kirjan päähenkilöstä, tai vähintään sellaiseen hahmoon on inhimillisempää hahmoa vaikeampi eläytyä.

Suurempana syynä kirjan Bridgettejä heikompaan menestykseen vähintään omalla lukijarintamallani oli kuitenkin täydessä James Bond -tällingissä paistettu uskomattoman epäuskottava juoni. Oikein monelta eri kantilta epäuskottava on se: Olivia Joulesin juoni hyökkää aina singolla silloin kun tarvitsisi ripotella hyppysellinen. Tämä koskee niin romansseja (2 kpl, kuten Bridgetilläkin), työelämäkuvausta (2 kpl, kuten Bridgetilläkin) kuin jännitysjuontakin (1 kpl, kuten Bridgetilläkin). Määrä ei todellakaan korvaa laatua, ja kerrankin olen taipuvainen uskomaan, ettei nupit kaakkoon  ole aina se oikea ratkaisu.

Ei sillä, ettenkö olisi sitten kuitenkin lukenut kirjan putkeen… Olihan se kuitenkin hupaisa, vaikka hupaisuus ei välttämättä noussut juuri niistä elementeistä, joilla kirjailija oli suunnitellut lukijaa viihdyttävänsä.

Olivia Joules antaa aihetta epäillä, että Fieldingiä vaivasi Bridget Jonesien jälkeen liika yrittäminen. Toivottavasti pitkä tauko on tehnyt tehtävänsä ja ensi syksynä ilmestyvä seuraava Bridget Jones tarjoaa hieman kesympiä kuvioita.

Helen Fielding: Olivia Joules and the Overactive Imagination
Kansi: ?
Picador 2003
350 s.