Category Archives: Science Fiction

Sähkeuutiset suoraan Hugosta

SF-fandomissa kiehuu edelleen. Viime aikoina on tapahtunut mm. seuraavaa:

Lisäksi on havaittu hurjat määrät kaikenlaista spekulointia ja salaliittoteorioita palkintojen tiimoilta. File 770 yrittää pysytellä ajan tasalla Hugo-uutisoinnissa.

Kirjaläppää: Inhoa ja pelkoa Kouvolassa

Eilen juhlimme Emmi Itärannan Teemestarin kirjan nimitystä Arthur C. Clarke -palkintoehdokkaaksi. Nyt häpeämme, että Suomessa vähintään nimellisesti majaileva setämiesoikeistokonservatiivinen Castalia House -kustantamo on kaapannut Hugo-ehdokaslistan.

Kuvan nebula ei liity tapaukseen. NGC 2174 ©STScl

Miksi tämä on kamalaa?

No siksi, että Hugo-palkinto – jo Hugo-ehdokkuus – on perinteisesti ollut tae teoksen laadusta. Hugo-palkinnot ovat menneet aivan mielettömän päheille teoksille, joista on tullut sittemmin rakastettuja klassikkoja. Tämä johtuu siitä, että teoksia ovat ehdokkaiksi nimenneet ja palkinnoille äänestäneet todelliset sf-fanit, jotka tuntevat lajityypin teoksia laajasti.

Tällä kertaa ehdokkaita ovat nimenneet internetistä värvätyt tyypit, joille on uskoteltu, että on aika ottaa Hugo-palkinnot takaisin konservatiivien haltuun. Tyyppejä on värvätty muun muassa GamerGaten parista vetoamalla naisvihaan. Värvätyt ovat äänestäneet esitettyä listaa.

Niinpä vuoden 2015 Hugo-palkinnoille on ehdolla kymmenisen Castalia House-kustantamon julkaisemaa tai kustantamon listalla olevan kirjoittajan teosta.

Kyllä varmasti nostaa minkä tahansa kustantamon uskottavuutta laatukirjojen tuottajana se, että ainoa tapa, jolla kustantamon teokset nousevat millekään ehdokaslistalle on se, että kustantamo tekaisee oman listan ja värvää lauman satunnaisia internet-trolleja äänestämään sitä.

Mitä tämä tarkoittaa?

No se tarkoittaa sitä, että jollain taholla on rutkasti pyrkimystä viedä scifi takaisin menneisyyteen. Mikä on kyllä erittäin innovatiivinen ajatus, sillä scifihän on erityisesti se kirjallisuudenlaji, joka on tunnettu konservatiivisen pysähtyneisyyden ylimpänä linnakkeena.

Se tarkoittaa sitä, että useissa kategorioissa ei Hugo-palkintoa ehkä tänä vuonna jaeta lainkaan. Jotta voitaisiin suojella palkinnon uskottavuutta.

Se tarkoittaa myös sitä, että monet vuoden listalla olevat saattavat leimautua täysin väärin, esimerkiksi fanitaide-ehdokkaana oleva Ninni Aalto (jonka blogiin voi tutustua täällä).

Samalla se saattaa tarkoittaa sitä, että Helsingin vuoden 2017 WorldCon -ehdokkuus on vaarassa. Koska kyseisen ääliöinnin suorittanut kustantamo esiintyy suomalaisena, on mahdollista, että ihmiset maailmassa tulkitsevat sen edustavan jotenkin tyypillistä suomalaista asennetta, mielipidettä tai toimintaa.

Vaikka oikeasti ei edusta.

Lisää aiheesta:

http://www.slate.com/blogs/browbeat/2015/04/08/_2015_hugo_awards_how_the_sad_and_rabid_puppies_took_over_the_sci_fi_nominations.html

http://www.dailydot.com/geek/hugo-award-nominees-sad-puppies/

Lisätty 10.4.2015 23:27: http://gawker.com/how-gamergate-radicals-seized-sci-fis-most-prestigious-1696731611

Kirjaläppää: Spefiläppää!

Maanmainio kirjallisuusmakasiiniohjelma KultTV pyysi tekemään itsestään julkisesti pellen parodian merkeissä. Mitäpä tällaiseen ehdotukseen voi todeta? Spoof!

Oma välitön vastaukseni oli, että SpefiTV:tä onkin kaivattu jo pidemmän aikaa. Kun sain kaveriksi Kujerruksia-blogin Linnean noin 0,3 sek lähtisiksäämunkaa-pyynnön esitettyäni, loppu onkin vaihtoehtohistoriaa.

Historiallinen ensimmäinen SpefiTV, olkaa hyvä. Ajankohtaista spefiläppää tragikoomisella ihmiskokeella ryyditettynä.

SpefiTV #1

Vähintään 120 000 SHU:n lämpöinen kiitos Linnealle ansiokkaasta täysivaltaisesta heittäytymisestä tähän(kin) älyvapaaseen nerokkaaseen kirjaproggisideaani. Yhtä lämmin kiitos Tuomakselle erittäin pätevästä teknisestä tuesta! Tämä on ensimmäinen ällistyttävistä kirjallisuusproggiksistani, joka näki päivänvalon. Huraa! Linnean bloggaus löytyy täältähttp://pigeonnaire.blogspot.com/2014/07/spefitv-on-taalla.html.

p.s. Hävettää myöntää, että Suomen Eusistokraattisessa Tasavallassa on edes yksi todella, todella fiksu laki.  (spoiler alert!) Agent K, ei koskaan enää.

Kirjahaastattelu: Ihmisläheisen scifin puolesta

J. Pekka Mäkelä

J. Pekka Mäkelä: Alas (Like 2013)

J. Pekka Mäkelän katastrofiromaani Alas kertoo yhden avaruushissin romahtamisesta viiden paikallisen silmin. Alas on toinen Mäkelän Alshain-maailmaan sijoittuva romaani, joka jatkaa siitä, mihin edellinen jäi. En ole edellistä lukenut, eikä tämä pieni puute haitannut lainkaan Alas-teoksen lukukokemusta. Joka vain petrasi loppua kohden.

Mäkelä aloittaa romaaninsa science fiction -kirjallisuudessa (tai ylipäätään kirjallisuudessa) suhteellisen harvinaisen otuksen, nimittäin yksinäisen keski-ikäisen eronneen naisen näkökulmalla. Kirjailija kertoi haastattelussa, että häntä “ylipäänsä kiehtovat kirjallisuuden hylkiöt tai sivustakatsojat, sekä yksittäisen ihmisen kokemus”. Mafalda on avaruushissituristien opas, joka kuljettaa ryhmäänsä kahdenkymmenen kilometrin korkeudessa, kun hissi alkaa huojua ja kaatua. Mafaldasta tulee sankaritar, joka yllätyksekseen pelastuu itsekin.

Kaikki hississä olleet tai kaatuvan hissin alle jääneet eivät pelastuneet. Mitä tapahtui? Sekä lukija että kirjan hahmot pyrkivät käsittämään, ymmärtämään tai kulkemaan läpi tapahtunutta katastrofia omien kokemustensa perusteella tilanteen juuri selvittyä. Romaania voisikin luonnehtia mysteeriksi tai dekkariksi.

Viisi näkökulmaa katastrofiin

Mäkelän tapa rakentaa katastrofiromaaninsa näkökulmatekniikan avulla on mielenkiintoinen ja melko lailla poikkeuksellinen SF-kirjallisuudessa. Sankarittaren lisäksi näemme tapahtumat ja niiden seuraukset, jopa mahdolliset syyt, hissillä pelastautuneen Aamin, hissin omistajan ja diktaattorin Ursana Néngin, painottomuushotelliin jumiin jääneen luennoitsija Osiemin ja 15-vuotiaan planeetan syrjäytetyn johtajasuvun jälkeläisen Wolfamin silmin.

Näkökulmat Mäkelä myöntää valinneensa fiiliksen mukaan. Oma lempparini Osiem löytyi ensimmäisenä, vaikka kirjan hahmot onkin kirjoitettu siinä järjestyksessä, kun ne kirjassa esiintyvät. Ursana aloitti “parikymppisenä friiduna”, mutta muokkautui sittemmin diktaattorimaiseksi toimitusjohtajaksi. Pakko myöntää, että enpä olisi ikinä arvannut.

– Neiti Néng, suonette minun kertoa lyhyesti, mistä tässä niin sanotussa “yhteisössä” on oikein kyse.                                                                                                                         Sanoessaan “yhteisö” hän nostaa molempia käsiään ja tekee etu- ja keskisormillaan kummallisen heiluttelueleen, kuin missäkin halvassa historiallisessa pukudraamassa.           -Olkaa hyvä vain. Minä kuuntelen. (s. 211)

Humanistista scifiä ja älykkäitä merimatoja

Kirjailijan mukaan näkökulmatekniikka on hyvin harkittua, hän nimenomaan haluaa selittää maailmaa päähenkilön luontevan maailmantuntemuksen kautta. Tällöin teokset eivät muodostu lukijalta erityistä teknistä tai tieteellistä tietämystä vaativaksi tai knoppailulla ympätyksi scifisalaatiksi. Mäkelän tasapainottelu psykologisesti uskottavan ihmiskuvauksen ja tarvittavan maailmanselityksen välillä onkin onnistunutta, vaikka maailmankuvaus painottuu ajoittain inhimillisen kustannuksella. Tämän antaa lukiessaan helposti anteeksi, sillä maailmakuvaus on erittäin mielenkiintoista ja tarkoituksenmukaista.

Sali ei ole suurensuuri, mutta painottomuudessa liikkumiseen tarvittavat tukitangot ja istuinviritykset tekevät välillä hankalaksi hahmottaa kuulijoiden reaktioita, siitäkin huolimatta että heidät on voitu sijoittaa saliin päällekäin eikä peräkkäin. Puhuja on puolipallon keskipisteessä, kuulijat ovat puolipallo hänen yllään.                                                              Tai allaan. (s. 143)

Mäkelä itse kertoo lukevansa jonkin verran yleistajuista tietokirjallisuutta kirjojensa pohjaksi.  – Jos käsittelee avaruusalusta, on hyvä olla joku haju siitä, miten avaruusalus voisi toimia. Esimerkiksi avaruushissin toiminnasta olen kuitenkin osittain valistuneen arvauksen varassa. Vastapainon tarpeellisuus tuli itselleni yllätyksenä asiaa avaruushissin rakennetta selvitellessäni, mutta toisaalta vaijerikimpun onttous on omaa keksintöäni.

Eräs mielikuvitusta hivelevä osa Alshainin maailmaa on parviälyä ilmentävä merimatolaji, joka eleli enimmäkseen veden alla olevalla planeetalla jo ennen ihmisten saapumista.  Mäkelä toteaa parviälyn olevan oma idée fixénsä, josta kerrotaan enemmän ensimmäisessä Alshain-romaanissa. Parviälystä Alas-teoksessa kertoo Osiem, joka ei ole mitenkään tämän alan asiantuntija. Tällaiset inhimillisyyttä ja inhimillisyyden rajoja, puutteita ja yksilöllisyyden vahvuuksiakin kuvaavat keikaukset ovat tälle romaanille ominaisia – ja jännitteessä nimenomaan parviälykkyyden sekä kirjailijan voimakkaasti peräänkuuluttaman solidaarisuuden kanssa.

Kirjailija myöntää erityisen suureksi vaikuttimekseen Ursula K. Le Guinin tuotannon. Matka ja matkan teko ovat tärkeitä elementtejä ja tuntemattoman paikan potentiaali kiehtoo.         – Fantasiassakin usein tehdään matka. On osa ihmistä mennä toisaalle.

J. Pekka Mäkelä: Alas
Kansi: J. Pekka Mäkelä / Tommi Tukiainen
Like 2013
314 s.

Peter Watts: Sokeanäkö

Peter Watts: Sokeanäkö

Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus 2013)

Finnconissa kunniavieraillut Peter Watts osoittautui hurjan sympaattiseksi kirjailijaksi, jolla oli runsaasti charmia ja älyttömän hauskat jutut. Niinpä olin jokseenkin hämmentynyt, kun en oikein tajunnut hänen teostaan Sokeanäkö ensimmäisellä lukemalla. Enkä toisellakaan.

En myöskään oikein saa kiinni siitä, miten tässä nyt näin pääsi käymään. Suomennosta ei kuitenkaan voi missään muotoa syyttää, sen ansiota varmasti on, että kirjasta jäi näinkin paljon käteen. Suomentaja on kyennyt kääntämään pätevästi niin Wattsin käyttämän (mahdollisesti jopa keksimän?) raskaan tieteellisen terminologian kuin keventävät välivitsitkin. Lue lisää käännöskokemuksesta täältä. Romaani löytyy kokonaisuudessaan ilmaisena englanninkielisenä e-kirjana kirjailijan kotisivulla täällä.

Sokeanäkö on visio ihmiskunnan kohtaamisesta toisen elämänmuodon kanssa. Tuntematon taho ilmestyi maapallon lähelle monikymmentuhantisen satelliitin voimin – ja otti potretin. Tämä luonnollisesti sai paikalliset reagoimaan. Maapallolta lähetettiin pieni, monen alan erityisasiantuntijoista koostuva tutkimusretkikunta ottamaan selvää muukalaisista. Mukana on mm. biologian, lingvistiikan ja semiotiikan asiantuntijoita, sekä vampyyri nimeltä Jukka Sarasti.

Miten nämä varsin erilaiset henkilöt ymmärtävät toisiaan, saati sitten täysin vierasta, mahdollisesti tietoista olemassaolon muotoa? Mitä ylipäänsä on “olla tietoinen” tai “olla olemassa”? Ja mistä sen tietäisi? Sokeanäössä aloitetaan helpoista, ihmisten välisistä ymmärryksen ja kommunikaation kysymyksistä ja jatketaan vaikeampiin: ihmisen ja toisen humanoidin, ihmisen ja koneen, ihmisen ja ei-missään-tapauksessa-humanoidin välisiin.

Tästä romaanista tulee väistämättä mieleen Stanislav Lemin Solaris ja Strugatskin veljesten Stalker, sillä perustavanlaatuinen vieraus on Sokeanäössä kuvailtu yhtä onnistuneesti. Ehkäpä yksi hämmentävä tekijä on se, että tässä romaanissa ei ole niinkään kyse tuntemattoman vieraudesta, vaan kaikkien omintakeisista vierauksista. Vaatii enemmän ponnistelua lukijalta, kun kaikki ovat monilla tavoin vieraita.

Edes romaanin päähenkilöt eivät ole samastuttavia: yhdellä on useammaksi kokonaiseksi persoonallisuudeksi jakautunut mieli, toinen on jonkin sortin autisti, kolmas on käytännössä ihmiskunnan vihollinen, geenitekniikalla toteutettu mutaatio menneisyydestä, neljäs on mahdollisesti enemmän kone kuin ihminen, viides on marginaalisesti muuta kuin kone… Mielenkiintoinen ja tarkoituksellisesti vaikeaselkoinen hahmogalleria täydentyy muukalaisilla ja avaruusaluksilla, joiden arkkitehtuurista en pystynyt muodostamaan mitään koherenttia mielikuvaa.

Sokeanäkö on kovaa scifiä, mutta ei mitenkään piinkovaa – erittäin kauan sitten hankitut lukion lyhyen fysiikan ja matematiikan taidot riittävät niissä harvoissa kohdissa, joissa viitataan avaruusaluksen kulkuun tai kappaleiden vetovoimiin. Nämä kohdat voi jopa skipata menettämättä mitään romaanista, jolloin herää kysymys, että olisiko niitä tarvittu lainkaan? Romaanin keskeinen tieteellinen (tai pseudotieteellinen) sisältö koostuu neurologiasta, kognitiotieteestä, psykologiasta ja sosiologiasta, joilla on keskeinen osa niin teemojen kuin tarinankin kannalta. Monet kirjassa esitellyt teoriat vaikuttavat siltä, että ne voisivat olla totta tai toimia käytännössäkin. Toisaalta teoriarunsaus ja suoranainen infodumppaus veti huomiota puoleensa peruskysymysten pohdinnalta tarjotessaan ylenmäärin vaihtoehtoja ja näkökulmia,

Sokeanäkö on hämmentävyydestään huolimatta hyvä kirja, jolla on paljon perinteisestä poikkeavaa sanottavaa toiseuden kohtaamisesta. Nimittäin se, missä Watts eroaa Lemistä tai Strugatskeista, hänen pessimisminsä (ehkäpä jopa realisminsa) sen suhteen, missä määrin ihmiset todella ymmärtävät toisiaan. Täyden erilaisuuden kohtaaminen ei johda minun ja kavereideni yhtäkkiseen harmoniaan ja keskinäisen kommunikaation laadun suunnattomaan yhtenäistymiseen. Niinpä epäilen, että perustavanlaatuisen hämmennyksen aikaansaaminen on saattanut olla Wattsin tarkoituskin. “Wovon mann nicht sprechen kann, darum muss man schweigen” on jalo, mutta erittäin vähälle käytölle jäänyt periaate ihmiskunnan historiassa, jonka täydellisen huomiottajättämiseen saatoin  juuri itsekin jälleen kerran syyllistyä.

Lisää arvosteluja: Raija, Risto, ja Liina.

***

Peter Watts: Sokeanäkö 
Suom. J. Pekka Mäkelä engl. alkup. Blindsight (2006)
Kansi: Jussi Kaakinen
Gummerus 2013
420 s.