Category Archives: Tietokirjallisuus

Harri Nykänen: Likainen Harri: 20 vuotta Erkon renkinä

Harri Nykänen: Likainen HarriNykyisen dekkarikirjailijan, entisen Hesarin rikostoimittajan Harri Nykäsen toimittajaelämäkerta Likainen Harri: 20 vuotta Erkon renkinä vetää kuin Raid, vaikka Nykänen itse muistuttaa lukijaa koko ajan siitä, että kyseessä on vain hänen puolensa tarinasta. Lukija pääsee  katsomaan Suomen suurimman päivälehden kulissien taakse toimituksen kahinoita,  rikosjuttujen tekoa ja Suomen eliitin monimutkaisia verkostoja.

Sattumalta tunnen Nykäsen aikoihin Hesarin kotimaan toimituksen toimituspäällikkönä työskennelleen henkilön. Hän totesi, ettei Nykäsen kanssa paljon joutunut neuvottelemaan, sillä hän asioi aina ylempien kanssa. Tämä käy myös ilmi teoksesta, jossa päähenkilö sovittaa itsensä sujuvasti rakastettavan pahiksen rooliin. Duunariperheen ja alkoholisti-isän poikana Nykänen näki olevansa eri kastia kuin yliopistotaustaiset toimittajat monella tavalla.

“Jos tämä julkaistaan, me ollaan varmasti oikeudessa, pomminvarmasti.” [s. 69]

Rötöspuolella työskentely ei suinkaan hälventänyt eroa Nykäsen ja muun toimituksen välillä, pikemminkin päinvastoin. Skuuppien jahtaaminen vaati sitoutumista työhön työaikojen ulkopuolellakin, eikä valmiiden tulenarkojen juttujen saaminen julkaistuiksi asti ollut helppoa. Kun päätoimittaja Virkkunen kielsi jutun julkaisemisen, livautti Nykänen juttunsa Ilta-Sanomiin työsopimuksensa vastaisesti. Hän katsoi olevansa loppujen lopuksi vastuussa vain lukijoilleen.

Kiusanteon mittasuhteet olivat niin suuret ja tavat niin kekseliäät ja moninaiset, että näin tapauksessa hyvän dekkaritarinan. […] En kuitenkaan ollut yksin apajilla. Myös Matti Yrjänä Joensuu tiesi tapauksesta ja kirjoitti sen innoittamana kirjan nimeltä Kiusantekijä. [s. 188]

Likainen Harri -teos on täynnä meheviä juttuja Nykäsen toimittaja-ajoilta, Urho Kekkosen viimeisten päivien stalkkaamisesta Matti Ahteen seksuaalihäirintäjuttuun saakka. Nykänen ei jaarittele, vaan on valinnut teokseensa parhaat palat.

Teokseen on jäänyt oikolukuvaiheessa jonkin verran kirjoitus- ja pilkkuvirheitä, joita ilman teos olisi pärjännyt varsin mainiosti. Teoksen alkupuolella kerronnan jouhevuutta häiritsee omaelämäkerroille tyypillinen nimien tulva, jonka onneksi laantuu tarinan kiihdytellessä läpi suomettuneen Suomen, poliisikorruption, talousrikosbuumin, kirjailijanuran alun ja lopulta moottoripyöräjengit, poliisisurmat ja 2000-luvun alun eliittirötökset.

Nykäsen toimittajaelämäkertaa voi lukea eräänä kulttuurihistoriana Suomen kansaa kuohuttaneista rikostapauksista ja julkisista skandaaleista. Juttujen taustoja penkoessaan kirjailija näyttää paitsi rikoksen anatomian, myös sen inhimillisen laskun, joka lankeaa maksettavaksi, mikäli onnistuu tilaamaan suuntaansa median huomion – eikä ole riittävästi verkostoitunut media-alan pomojen kanssa sitä ennen.

Tavallaan sitä toivoisi, että Likainen Harri on likainen lähinnä mielikuvituksensa osalta, ja suomalainen media toimisi vähemmän yhteiskunnan päättäjien ehdoilla. Litmus-testinä voi käyttää lähestulkoon minkä tahansa päivän päivän lehteä.

Harri Nykänen: Likainen Harri: 20 vuotta Erkon renkinä
Crimetime & Docendo 2015
318 s.

Antto Terras: Stockmann Yard

Antto Terras: Stockmann YardAntto Terraksen esikoisteos Stockmann Yard – Myymäläetsivän muistelmat on hauskasti järkyttävä järkyttävän hauska kirja. Kertojahenkilö on melko sietämätön, kirjalliset ansiot ovat vaatimattomat, jutut muistuttavat snadisti urbaanilegendoja ja liiketoiminnalliset pohdinnat muistuttavat epäilyttävästi tässä kirjablogissa julkaistavia*. Näin onnistunutta slapstick-huumoria on tuskin koskaan julkaistu kotimaisin voimin. Samalla teos on ikkuna Suomen tunnetuimman tavaratalon sielun- ja ruumiinelämään.

Runoteoksia ei varasta kuka tahansa, eikä niitä kyllä myydäkään. Niitä tilataankin valikoimiin pelkästään sen takia, että kauppa näyttäisi enemmän kirjakaupalta. Oikeasti kysyttyä kirjaa sekä myydään että varastetaan saman verran. Uusimmat Reijo Mäet menevät aina kuumille kiville.           (s. 103-104)

Stockmann Yardin alkusanoissa harmitellaan, etteivät kirjoittajan lukuisat käsikirjoitukset ole aiemmin päätyneet tuotantoon. Teoksen keskimääräistä kehnompi oikeakielisyys perustelee miksi, sillä jutut ovat ehdottomasti räävittömämpiä kuin keskimääräinen suomalainen tv-show. Toisaalta juuri heikko kirjallinen ulosanti luo teokselle katu-uskottavuutta, mikäli on taipuvainen ajattelemaan, ettei duunari osaa kirjoittaa. Itse olisin kaivannut standardimpaa lukukokemusta.

Teoksen toinenkin ongelma on rakenteellinen. Jutut hyppelevät usein holtittomasti aiheesta toiseen, ja yhden otsikon alta saattaa löytyä anekdootti yhdestä aiheesta, esittely toisesta ja vielä pohdintaa kolmannesta. Ehkä kyseessä on jälleen katu-uskottavuuden hakeminen, tai sitten kustannustoimittaja väsähti proggikseen kesken kaiken.

Stockmann Yardin stoorit ovat rosoisemmansorttisesta pakkauksesta huolimatta takuuhauskoja, liikkuivat ne hyvän maun tai uskottavuuden millä puolella tahansa. Sitä vain lakkaa välittämästä räkänauraessaan tempuille, jotka räjäyttävät kaikki keskiluokkaisen elämänmuodon mielikuvituksen rajat. Ja minä sentään luen ihan kohtuullisen paljon spekulatiivista fiktiota.

*Ihan ensiksi haluaisin pyytää anteeksi kirjakaupoilta, kustantamoilta ja Ayn Randilta.

Antto Terras: Stockmann Yard – myymäläetsivän muistelmat
Like 2015
285 s.

Jonas Sivelä: Kaiken takana on salaliitto

tietokirja salaliitto AtenaJonas Sivelän tietokirja Kaiken takana on salaliitto: Tutkimusmatkoja epäilysten maailmaan kertoo salaliitoista, salaliittoteorioista ja -teoreetikoista kiihkottomaan, kiinnostuneeseen sävyyn. Se ei ole aivan pieni saavutus, kun ottaa huomioon, miten salaliittoteoriat kuumentavat tunteita niin kannattajien kuin mitätöijien joukoissa.

Ei lopullista ratkaisua

Sivelä ei päädy teoksessaan kaikenkattavaan totuuteen yksittäisistä salaliitoista. Hän toteaa, ettei salaliittoteorioita – tai pikemminkin -tarinoita – voida todeta yleisesti ottaen epätosiksi, sillä jotkut salaliitot ovat todella olleet olemassa. Esimerkiksi hehkulamppujen käyttöikää on rajoitettu tarpeettomasti materiaalivalinnoilla ja tästä on sovittu alan yritysten kesken. Toisaalta jotkin erityisesti internetissä runsaasti kannattajia saavat salaliittotarinat vaatisivat niin aukotonta suunnitelmallisuutta ja salaisuuden ylläpitoa, että sellaista ei voida ihmisvoimin järjestää: joku aina puhuu.

Teoksen mielenkiintoisinta antia ovat tunnettujen suomalaisten salaliittoteoreetikkojen haastattelut. Niissä käy ilmi, miten kaksi aivan tavanomaista hyvettä, kritiikki ja epäileminen, voivat saada äärimmilleen vietynä aikaan niin salaliittoteorioita kuin vainoharhojakin. Sivelä ei kuitenkaan leimaa lähteitään.

Tämä teos ei ratkaise salaliittoteorioita ilmiönä, vaikka teoksen alussa muutamia esimerkkejä salaliittoteorioista annetaankin lukijan tutustuttamiseksi salaliittojen maailman moninaisuuteen. Se tarjoaa lukijalle eväitä kohdata salaliittoteorioita mielenkiinnon kautta, nostattamalla mielenkiintoa ja antamalla oman esimerkin kautta työkaluja vieraiden ajatusten kohtaamiseen.

Selkeä ja ajankohtainen teos salaliitoista

Teoksen tarkoituksena on valottaa salaliittoteoretisoinnin mekanismeja, kulttuurista asemaa ja inhimillisiä lähtökohtia. Kaiken takana on salaliitto onnistuukin loistavasti juuri tässä tarkoituksessa. Teoksen kerronta on selkeää ja erityisesti haastatteluille perustuva osio valottaa salaliittojen maailmaa uudella tavalla. Tavanomaisestihan salaliitoista kertovat teokset kertovat yksittäisistä salaliittoteorioista, mystisistä inhimillisistä arvoituksista, sen sijaan että ne kertoisivat laajemmin, millaisten ajatusketjujen tuloksena salaliittoteoriat syntyvät.

Sivelän johtavana ajatuksena on, että salaliittoteoretisointi on erittäin inhimillinen tapa tarinallistaa yhteiskunnallista tilannetta koskevaa ahdistusta ja epävarmuutta. Selityksen löydyttyä salaliittoteoreetikko kokee hallitsevansa tilannetta. Salaliittoteoriat ovat levinneet aiemmin urbaanilegendoina ja huhupuheina, mutta nykyään internet tarjoaa maailmanlaajuisen viestimen salaliittoteoreetikoille.

Kaiken takana on salaliitto on erittäin ajankohtainen tietokirja ajassamme, jossa salaliittoja nähdään esimerkiksi kunnallisissa sosiaalitoimissa, valtamedioiden mielipidepalstojen julkaisupäätöksissä ja punavihreissä kuplissa. Sen ilmiötä tutkaileva näkökulma avaa ansiokkaasti monimutkaisia sosiaalisia ja kulttuurisia rakenteita salaliittoteoretisoinnin takana helposti lähestyttävän, ihastuttavan selkeän kerronnan avulla.

Jonas Sivelä: Kaiken takana on salaliitto: Tutkimusmatkoja epäilysten maailmaan
Atena 2015
250 s.

 

 

Vieraskynä: Maksetut maalit pilaavat pelin

Declan Hill – Maksetut maalitKanadalaisen Declan Hillin teos Maksetut maalit – Jalkapallo ja järjestäytynyt rikollisuus pureutuu koko urheilumaailman suurimpaan vitsaukseen – urheilukorruptioon. Teos keskittyy lähinnä jalkapallon ottelumanipulointiin, mutta se sivuaa ohuesti ilmiötä myös muiden lajien parissa.

Laiton pelaaminen suosittua

Laiton vedonlyönti on rahassa mitattuna yksi maailman suurimmista toimialoista. Pelkästään Aasian markkinoiden vuosittaisen pelivaihdon arvellaan olevan noin 450 miljardin luokkaa. Vaikka vedonlyönti on laillistettu likimain kaikkialla, usein juuri laiton pelaaminen houkuttaa.

Laittoman pelaamisen takana piilee usein myös urheilijoiden sekä urheiluvaikuttajien myötämielisyys. Tämä teos kertookin tarkasti esimerkkien kautta kuinka ammattilaispelaajatkin sortuvat ottelumanipulointiin helpon rahan toivossa.

Hill on taustatutkimusta tehdessään haastatellut niin pelaajia, ammattivedonlyöjiä, poliiseja kuin tuomareitakin. Hän on asettanut itsensä valtavan riskin alaiseksi. Kun kyseessä on miljardiluokan rikollinen bisnes, ei tietoa juurikaan haluta jakaa ulkopuolisille.

Ahneus, kiristys ja reilu peli

Maksetut maalit -teoksen kovaa aihetta ja talousnäkökulmaa inhimillistävät erityisesti pelaajien tarinat. Itse jalkapallofanina en edes halua kuvitella suosikkipelaajieni syyllistyvän moiseen vilunkipeliin. Ei kuitenkaan ole ihme, jos esimerkiksi vain pari tuhatta dollaria kuussa tienaava alasarjapalloilija joskus takaa joukkueensa häviön mieluummin kuin altistaa koko perheensä mafian uhkauksille.

Suurin osa kirjan tarinoista liittyvät alempiin sarjatasoihin ja vähemmän suosittujen maiden sarjoihin. Silti erityisesti esimerkki vuoden -94 jalkapallon mm-kisojen mahdollisista sopupeleistä pohdituttaa. Jos yksi maailman suurimmista urheilutapahtumista on osittain rikollisten hallinnassa, mihin katsojat voivat enää luottaa?

Sopupelitiiliskivi

Hill on kuitenkin ampunut hieman yli haastatteluidensa kanssa. Reilu 400-sivuinen teos olisi paljon parempi tiivistettynä noin puoleen alkuperäisestä sivumäärästä. Usein esimerkit toistavat itseään, eivätkä tarjoa lukijalle uutta perspektiiviä asiaan.

Maksetut maalit on tarttunut äärimmäisen mielenkiintoiseen aiheeseen, jota käsittelee laajasti ja asiantuntevasti. Suomalainen lukija saa kuitenkin olla todellinen jalkapallofanaatikko jaksaakseen kiinnostua esimerkiksi Malesian ja Singaporen liigojen tilasta. Olisi ollut tärkeää käsitellä laajemmin Euroopan liigojen korruptiotilannetta, jossa varmasti riittää pengottavaa.

Vieraskynä: Petteri Vennelä

***

Declan Hill: Maksetut maalit – Jalkapallo ja järjestäytynyt rikollisuus
suom. Arto Konttinen engl. alkup. The Fix
Into Kustannus 2014
400 s.

Tammen tuoreessa blogikirjassa virheellistä tietoa

Historioitsija Kaisa Kyläkosken havaitsemat virheet Miki Toikkasen ja Noora Kanasen Blog by the Book –teoksen (suom. esim. “Säännönmukaista bloggausta”) ovat johtaneet kustannusyhtiö Tammessa harvinaiseen oikaisumenettelyyn.

Kustantaja Tuija Nurmiranta kertoo, että kustantamossa käynnistyi eilen faktantarkistusprosessi, jonka seurauksena lakiasiantuntija kirjoitti tekijänoikeudellisia ja muita lakiasioita koskevat tekstit uudelleen. Tämä uusittu teksti painetaan korjausliuskoiksi (nk errata), joka laitetaan jokaisen varastokappaleen ja myymälöissä tällä hetkellä olevan teoksen väliin, lisätään sähkökirjoihin ja myös teoksen nettisivulle.

Koska teos on juuri julkaistu, erratan saavuttavuuden pitäisi olla hyvä. Missään nimessä ei tule noudattaa teoksen alkuperäisiä tekijänoikeus- ja muita lakiohjeita omassa verkkojulkaisussaan.

“On erittäin harvinaista, että teoksiin lisätään korjausliuskoja. Joskus näin on saattanut käydä esimerkiksi keittokirjoissa, jos ruokasienet ja myrkkysienet ovat sekoittuneet. Tällöin saatetaan myös koko teos vetää myynnistä.”

Tammi pahoittelee tapahtunutta ja kiittää tarkkasilmäisiä lukijoita ongelmien ripeästä esilletuonnista.

 

Hanna Matilainen: Mitä kummaa – Opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon

Hanna Matilainen: Mitä kummaaHanna “Morre” Matilaisen Mitä kummaa – Opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon on hyvä yleisopas kotimaiseen realistista kirjallisuutta enemmän tai vähemmän sivuavaan proosaan. Teos jakaantuu useaan osaan, joissa käydään läpi spekulatiivisen kirjallisuuden historiaa, kotimaisia julkaisijoita ja muita toimijoita sekä kotimaisten kirjailijoiden spefituotanto 1800-luvulta lähtien. Mitä kummaa sopiikin peruskartaksi niin aloittelevien kuin kokeneempienkin lukijoiden seikkailuille kotimaisen spefin maailmassa. Simppelin ilmaisutyylin ansiosta teos sopii myös nuorten lukijoiden tietokirjaksi.

Spekulatiivinen fiktio on 2000-luvun alussa yleistynyt kattotermi tieteis- ja fantasiakirjallisuuden eri lajeille maagisesta realismista paleofiktioon, hard scifiin ja wuxiaan. Mitä kummaa luotaa lyhyesti näiden kirjallisuuslajien kansainvälistä historiaa 1600-luvulta lähtien. Lyhyys on varmasti tarkoituksenmukaista tällaisessa yleisesittelyssä, mutta historiallisen utopia- ja seikkailukirjallisuuden ystävänä pidän historiallisen kirjallisuuskatsauksen osuutta riittämättömänä.

Keskiaikaisen kirjallisuuden esittelyssä olisi tullut ottaa esille fantastinen matkakirjallisuus. Renessanssikirjallisuutta ei teoksessa käsitellä lainkaan, mutta mielestäni aivan muutamakin lause runous- ja näytelmäkirjallisuuden suuntaan olisi auttanut lukijaa hahmottamaan tieteis- ja fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta tuona taiteiden kukoistusaikana. 1600-luvun esittelyssä olisi voinut nostaa esille esimerkiksi Tommaso Campanellan Aurinkokaupungin tai Lady Margaret Cavendishin Blazing Worldin. 1700-luvun tieteis- ja fantasiakirjallisuutta esitellessä olisi voinut pohtia pikaisesti seikkailu- ja matkakirjallisuuden räjähdyksen vaikutusta spefikirjallisuuden ja realismin rajoihin aikana, jolloin A:lla alkavat mantereet lakkasivat pikkuhiljaa olemasta täysin valkoisia läiskiä maailmankartalla, ja tieteelliset löydöt kiihottivat mielikuvitusta. Hieman pidempi historiakatsaus olisi auttanut ehkäpä myös selittämään tarkemmin fantasian ja scifi-kirjallisuuden eroa, joka jää nyt valitettavan pintapuoliseksi.

Matilaisen teoksen vahvuus nimenomaan kotimaisen spefikirjallisuuden kartoittajana tulee esille teoksen seuraavissa osioissa, joissa selvitetään kotimaisen (intohimo)lukijakunnan, fandomin, toimintaa ja listataan kotimaiset spefikirjailijat ja heidän teoksensa. Spefikirjallisuus on monia muita proosalajeja sosiaalisempaa, jopa performatiivisempaa, sillä lukijakunnalla on pitkät ja tiivit yhteydet toisiinsa. Niinpä suurimmista kaupungeista löytyy klubeja, joissa lukijat tapaavat toisiaan säännöllisesti ja epämuodollisesti ja Suomessa järjestetään vuosittain useita coneja, eräänlaisia erikoistuneita kirjamessuja, joissa kohtaavat niin kirjailijat, kustantajat kuin spefiharrastajatkin. Mitä kummaa kannustaa osallistumaan – ja auttaa julkaisu- ja kirjailijaesittelyiden avulla laajentamaan omaa spefituntemustaan.

Kirjailijaesittelyt ovat kompakteja. Kirjailijalistaan on kerätty niin leimallisia spefikirjailijoita kuin yleiskirjailijoitakin, joiden tuotannosta on mainittu vain spefikirjat. Kirjailijaesittelyjen bibliografioiden avulla voisi vaikka aloittaa suomalaisen spefin keräilyharrastuksen. Lähdeluettelo ja julkaisuesittely – suuri osa kotimaisesta spefistä ilmestyy alan aikakauslehdissä – auttaa lukijaa pidemmälle spefiharrastuneisuudessa. Mitä kummaa on kaikkiaan hieno avaus uudelta spefitietokirjailijalta ja kaivattu yleisnäkemys suomalaisen spefin tilaan näin 2000-luvun alussa.

Hanna Matilainen: 
Mitä kummaa – Opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon
Kansi: Jussi Jääskeläinen
Avain 2014
191 s.

Neill Strauss: The Game: Penetrating the Secret Society of Pickup Artists

Neill Strauss: The Game

Neill Strauss: The Game (Regan Books 2005)

Kun Rolling Stone -lehden keski-ikäistyvä, kaljuuntuva toimittaja Neill Strauss sai toimeksiannon kirjoittaa kirjan maailman tykimmeistä pelimiehistä ja heidän iskutekniikoistaan, Strauss sinkosi itsensä PUA-kulttuuriin* ja -yhteisöön kahdeksi vuodeksi ja kirjoitti kokemuksistaan The Game -kirjan. Kun minä luin erään suht maalaisjärkisiä deittailuvinkkejä antavan opuksen, Linnea yllytti lukemaan em. Straussin kirjan. Jonka sain kahden minuutin vonkumisella Facebook -kaverilta, koska HelMet ei antanut.

Neill Straussin The Game -opuksen mukaan PUA-yhteisö on sosiaalisesti heikkolahjaisten miesten maanis-depressiivinen yhteisö, jossa eri tavoin rikkinäiset ihmiset taputtavat toisiaan selkään, kunnes ovat imeneet lajitovereiltaan kaiken tiedon tai rahat (riippuen siitä, kumpaa taputettavalla on) ja voivat aloittaa armottoman selkäänpuukotushipat. The Game -kirja puolestaan on – ja moraaliseen selkärankaani sattuu tämän myöntäminen – oikein hauskasti kirjoitettu autofiktiivinen romaani miesten ja naisten (mutta enimmäksen miesten) keskinäisten suhteiden vaikeudesta etenkin silloin, kun em. miehillä ja/tai naisilla on vaikeuksia tulla toimeen itsensäkin kanssa. The Game voi näyttäytyä niin ultimaalisena pokausoppaana kuin moraalisena opetuskertomuksena siitä, miksi pokauksen sijaan kannattaisi keskittyä tulemaan toimeen itsensä kanssa  ja sellaisten ihmisten kanssa, joista pitää.

There is nothing more bonding than succesfully picking up girls together. It is the basis for a great friendship. Because afterward, when the girls are gone, you can finally give each other the high-five that you’ve been holding back since you met them. It is the sweetest high-five in the world. It’s not just the sound of skin hitting skin; it’s the sound of brotherhood. (s.180)

Straussin päiväkirjamainen romaani seuraa hänen itsensä – pseudonyymi Stylen – kehitystä pelimiehenä oppi-isänsä Mysteryn** johdolla. Samalla se seuraa koko maailmanlaajuisen PUA-yhteisön kehitystä hetkellä, jolloin yksittäiset pelimies-gurut alkoivat pitämään erittäin kalliita workshoppeja ja myymään kirjoja pokauksesta, ja PUA-kulttuuri muuttui salaisesta alakulttuurista avoimeksi kaupalliseksi palveluksi.

[T]wo things dawned on the rest of the community. The first was that anybody could run a workshop. It didn’t take any special talent to point two girls out to a guy and say, “Go approach them.” The second was that the demand for seduction schooling was elastic. Guys would throw any amount of money at the problem to solve it. (s. 239)

The Game -teos on nerokas yhdistelmä antisankarin sankariksikasvukertomusta, (sosiaalisten) hylkiöiden bromancea ja eroottista novellikokoelmaa. Jos kirjan alussa keskeinen kysymys on, että johtuuko joidenkin miesten flaksi siitä, että he pyrkivät pokaamaan tilanteessa kuin tilanteessa, vai heidän aidoista iskutaidoistaan, kirjan lopussa päästään jo pohtimaan sitä, kenet kannattaa pokata ja jopa sitä, että miten saa pokattua juuri sen elämänsä naisen, jonka haluaa pokata. Pelimieselämänvaiheensa aikana Style havaitsee mm. että iskemisessä olennaista on:

  1. Itsevarmuus. Hän, joka näyttää viihtyvänsä itsensä seurassa saa muut viihtymään seurassaan.
  2. Antaminen. Hän, jolla on jotain annettavaa toiselle, saa toisen viihtymään seurassaan.
  3. Kuunteleminen. Kaikki viihtyvät hyvän kuuntelijan seurassa.
  4. Epätavoitteellisuus. Naiset viihtyvät sellaisen miehen seurassa, jonka elämäntarkoitus ei vaikuta olevan pokaaminen ja jota ei vaikuta hetkauttavan suuntaan tai toiseen, että saako hän tänä iltana vai ei.

Loput Mysteryn ja muiden PUA-gurujen takuuvarmoista pokaustempuista löytyvät The Gamesta. Kirjan punaisena lankana kulkee kaikesta huolimatta jokseenkin moralistinen punainen lanka. Onko oikein esineellistää muita ihmisiä omien tarpeidensa täyttämisen välineiksi? Miltä maailma, ihmiset ja ihmissuhteet alkavat näyttää, kun erilaiset sosiaaliset tekniikat täyttävät elämän? Millainen ihminen kokee hyväksi ideaksi täyttää elämänsä iskemisellä? Jos elämän täyttää pelimieselämäntapa, millaista elämää se on?

There are men in this world who hate women, who do not respect them, who call them bitches and cunts. They are not PUAs. PUAs do not hate women; they fear them. Simply defining oneself as a PUA – a title earned solely by the responses of women – one becomes doomed to derive his entire self-esteem and identity from the attention of the opposite sex. (s. 350)

The Game on niin sisällä PUA-kulttuurissa ja ylipäänsä kulttuurissa, jossa miehet pokaavat naisia, että yllättävän vähän sieltä löytyi mitään yleistä kulttuurikritiikkiä. Itse kuitenkin pohtimaan, kuinka outo on kulttuuri, jossa ainoastaan miehet voivat iskeä naisia. Toisaalta jäin pohtimaan, että jos sosiaalinen elämä on tekniikkalaji, niin naiset voivat varmaankin käyttää hyväkseen samankaltaisia temppuja kuin miehet – mahdollisesti käyttävätkin. Onko sosiaalinen elämä tekniikkalaji? Onko moraali keksitty taitamattomien huiputtamiseksi?

Project Hollywood was supposed to be a way to surround ourselves with healthy, helpful influences to better ourselves, our career, and our sex lives. Instead, the house had turned into a vacuum for needy males and neurotic females. It sucked in anyone with mental problems and scared away anyone of quality. (s. 356)

***

* PUA tulee sanoista Pick-up Artist ja tarkoittaa miespuolista henkilöä, joka tekee kaikkensa käyttääkseen naisten iskemisessä hyväkseen sosiaalisen kanssakäymisen tekniikoita, joista on toisten PUA-miesten mukaan apua naisten iskemisessä.

** Kyseessä on oikea ihminen. http://www.venusianarts.com/

***

Osallistun tällä kirjalla #lukutaitokampanjaan.

Neill Strauss: The Game: Penetrating the Secret Society of Pickup Artists
Kansi: Richard Ljoenes
Regan Books, 2005
452 s.

Ostin normaalihintaisen kirjan!

Kirjahamsteri minussa rakastaa kirjoja, intoilee hyvistä kirjoista – ja rakastaa intoilla etenkin halvoista hyvistä kirjoista. Tämä johtuu humanistillekin ymmärrettävästä matematiikasta: huokeita kirjoja voi hamstrata enemmän.

Tulee silti normaalihintaisiakin kirjoja hankittua aikamoisia määriä, etenkin työhön liittyviä. Jotenkin se tavanomainen tavishintaisen kirjan hankinta ei vain tunnu hehkutuksen arvoiselta uutisaiheelta. Kirjabloggaajien kesken olemme kuitenkin pohtineet, että pitäisikö? Niinpä päätimme tempaista Osta kirja -päivän, jolla pyrimme kiinnittämään huomiota tällaiseen arkiseen kirjan kuluttamiseen, jolla tuetaan niin kustantamoiden, kirjailijoiden kuin kirjakauppojenkin toimintaa – ja varmistetaan suomalaisen sivistyksen viljely tulevaisuudessakin.

No mitä tuli ostettua?

Virve Mertanen: Tietokirjoittajan käsikirja

Virve Mertanen: Tietokirjoittajan käsikirja (Vastapaino 2007)

Minut kirjakaupoille vietteli kirjasto. Kestolainassa ollutta Virve Mertasen Tietokirjoittajan käsikirjaa (Vastapaino 2007) on tullut viime viikkoina luettua niin pieteetillä ja nautinnolla, että ajattelin vapauttaa rassukan takaisin lainakiertoon ja hankkia oman kappaleen. Johon voi sitten iskeä ja ennen kaikkea jättää olemaan roppakaupalla muistilappuja, huomiotarroja ja muita olennaisia koristuksia. Kirja on niin vanha, että hankin sen suoraan lähteestä, kustantamon verkkokaupasta.

Nykyistä en kyllä palauta ennen kuin postiluukku ensi viikolla kolahtaa. Post-itit pitää siirtää kirjasta toiseen lennossa. Olen joskus joutunut palauttamaan kirjan ennen kuin oma kappale on löytänyt tiensä kotiin. Hirvittävä kaaos seuraa siitä. Kaaosta välttäisi toki hankkimalla kirjat itselle jo alunperin, hoksaa hän. (Mutta avio-onnen jatkuvuuden ja lapsiturvallisen kotiympäristön varmistamiseksi pyrkii kuitenkin rajoittamaan kirjatulvaa kaikin mahdollisin keinoin.)

Senja Larsen & Nadja Andersson: Senja opettaa sinulle ruotsia

Senja Larsen & Nadja Andersson: Senja opettaa sinulle ruotsia

Senja Larsen & Nadja Andersson: Senja opettaa sinulle ruotsia. Kansi: Jukka Turunen (Senja Larsen, 2012).

Senja Larsenin ja työryhmän Facebookissa toimittama ruotsin kielen kielikoulu Senja opettaa sinulle ruotsia on nyt saatavilla poliisihallituksen POLISSTYRELSEN parhaista pyrkimyksistä huolimatta myös perinteisessä (oppi)kirjamuodossa. Tämä ei ole merkityksellistä siksi, että nyt tiedämme, mitä Nokian hallituksen jäsen Mårten Mickos tekee vapaa-ajallaan*. Vaan siksi, että Senja opettaa sinulle ruotsia on innostanut laumoittain ihmisiä hyppäämään mukaan ruotsin opiskeluun rennolla otteellaan, joka hyväksyy virheet, vitsit ja voimasanat osana kielen opiskelua ja normaalia käyttöä. Kääntyykö parviälyn someillessaan kahdella kielellä kokoon kommentoima sanailu kirjamuotoon?

Kyllä kääntyy ja hyvin kääntyykin. Senja Larsen on toimittanut tekstin fiksusti copypastaamalla: FB:n päivän opetustekstejä tukemaan on valittu sen innoittamien kommenttien kerma ja sattumat. Kommenteissa käy ilmi alkuperäistä tekstiä tukevien sanojen ja sanontojen lisäksi hauskoja sanaleikkejä sekä kieli- ja kulttuuritietoutta, jota perinteisessä koulukirjaruotsissa ei ehditä tai voida tarjoilla.

Julkaisutilaisuudessa Tampereen yliopiston pohjoismaisten kielten professori Mona Forsskåhl näki tämän uuden kielenoppimismallin sopivan erinomaisesti perinteisen rinnalle: “Kieltä ei voi kukaan opettaa, vaan kielen oppimisen mahdollistaa ainoastaan opiskelija itse.” Kaikki keinot ovat sallittuja.  Vaikka koulumaista kielenopetusta tarvitaan edelleen antamaan pohja kielen kokonaisvaltaiselle hallinnalle, Forsskål katsookin sosiaalisen median sopivan erinomaisesti erityisesti niin kielen opettelun motivoimiseen kuin kielitaidon ylläpitoon. Lukijakommentit tuovat päivittäiseen somekielikouluun yllätyksellisyyttä ja oivalluksia, ja nämä piirteet on onnistuttu teosta toimittaessa säilyttämään erinomaisesti.  

Nadja Andersson: Kielikukkasia

Nadja Andersson: Kielikukkasia

Nadja Anderssonin kuvitus tukee lukijaa samassa hengessä: kuvat keventävät tunnelmaa, ovat värikkäitä ja iloisia, sekä vuoropuhelevat tekstin kanssa sujuvasti, usein jopa koskettavasti. Yksi Senja opettaa sinulle ruotsia  -teoksen parhaista, perinteisistä kielten oppikirjoista poikkeavista puolista onkin sen tunteisiinvetoavuus. Sanojen sisältämät kulttuuriset tai tunnearvot kun jäävät perinteisissä kielen rakenteisiin keskittyvissä oppikirjoissa ja sanakirjoissa enimmäkseen huomiotta.

Senja opettaa sinulle ruotsia on laadukas teos ruotsin kanssa painiville ja edistyneille. Sopii esim. sen perinteisen Hublarin puolivuosikerran sijaan abien joululahjaksi. Senjan kielikoulu ei myöskään lopeta kirjan julkaisuun, vaan jatkaa facebookissa: https://www.facebook.com/Senjaopettaa.**

***

* oikea vastaus RÄTTA ANSVARET: 420 merkkiä pitkiä suomea ja ruotsia sisältäviä opetustekstejä nettiin jengissä parinkymmenen muun tyypin TYP kanssa. Huvikseen, kuulemma, LUSTIGT.

** En malta olla lisäämättä autenttista ja omaa kouluruotsinopiskeluani leimannutta kokemusta oman ruotsinopiskelu-urani alusta: olkaa hyvä, VAR SÅ GOD, det här är Het Potatis -visan “Sommaren är här”.

***

Senja Larsen & Nadja Andersson: Senja opettaa sinulle ruotsia 

Omakustanne/Senja Larsen

Kansi: Jukka Turunen

2012

236 s.

***

Timo Vuorensola jne: Näin tehtiin Iron Sky…

Iron Sky-kirjan kansi

Vuorensola &al.: Näin tehtiin Iron Sky eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan internetiä. Kansi: Mainostoimisto Zeniitti Oy (Docendo 2012).

Näin tehtiin Iron Sky: eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan internetiä -teoksessaan Iron Sky -elokuvan tekijät kertovat, kuinka temppu tehdään, kukin omasta näkökulmastaan. Uskomatonta kyllä, tekijät toivottavat kaikki tervetulleeksi yhteiselle hiekkalaatikolle leikkimään heidän(kin) leluillaan. (Epätyypillistä suomalaisessa kulttuurielämässä, vrt. Suuri Mutuhuttukohu selittelevine jälkimaininkeineen.)

Niinpä tämä kirja valottaakin paitsi elokuvan syntyprosessia (Star Trek, sauna ja jengi), myös tuotanto- ja julkistusprosesseja, jotka tämän elokuvan kohdalla poikkeavat aika lailla totutusta. Avoimuus, havainnollisuus ja hyvä läppä ovat tämän teoksen vahvuuksia. Kirja solahtaa mukavasti elokuva-alan maallikonkin mukavuusalueelle, vaikka tekijät ovat rampanneet luennoimassa samaa asiasisältöä elokuva-alan ammattilaisille. Itse elokuva on vahvasti visuaalisesti läsnä läpi teoksen.

Näin tehtiin Iron Sky: eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan internetiä (Docendo 2012) päästää ääneen ohjaaja Timo Vuorensolan (3 krt), tuottaja Tero Kaukomaan (3 krt), CGI-tuottaja Samuli Torssosen (1 krt), yhteisöpäällikkö Jarmo Puskalan (1 krt), some-päällikkö Pekka Ollulan (1 krt) ja tiedottaja Janos Honkosen (1 krt). Kirjan artikkeleita yhdistää asiasisältöjen moninaisuudesta huolimatta tarinoiva ote ja naseva väliotsikointi jäsentää tarinoiden seuraamista. Tarinallisuus tukee tässä teoksessa informatiivisuutta parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka Puskala vihjaakin artikkelissaan, että hyvän tarinan ja totuuden välillä kannattaa valita hyvä tarina (s. 124), eikä kirjan artikkeleissa syväluodata kaikkia ammattisalaisuuksia, vaikuttaa useimmissa artikkeleissa pysytyn tarinoidessakin rehellisyyden puolella.

Kirjan artikkelit alkavat Torssosen lyhyellä yleishistoriikilla ja jakautuvat karkeasti ottaen elokuvan sisällön tekemiseen (Vuorensola, Puskala), rahoitukseen (Kaukomaa) ja yhteisöllisyyden luomiseen (Vuorensola, Honkonen, Puskala, Ollula, Kaukomaa) kaikin mahdollisin keinoin. Juuri yhteisön luominen jo elokuvan tekoprosessin aikana oli tässä elokuvassa paitsi sen valmistumisen elinehto, myös ennennäkemätöntä elokuvamaailmassa tässä mittakaavassa. Iron Skyn nettiyhteisöstä on pidetty (aiheestakin) suurta meteliä, mutta itseäni ällistytti tekijöiden kyky luovia virtuaalisten ja läsnäolevien ihmisten yhteisöjen välillä ja joukossa, sekä tarvittaessa muuntaa molempia toisikseen. Näkyvimmin tietysti muuntamalla elokuvan virtuaalinen nettiyhteisö käytännön katsojiksi ja rahoittajiksi, mutta toisaalta myös tuottaa oletusarvoisesti epäkiinnostuneista rahoitus- ja mediaresursseista osallistuviksi tekijöiksi.

Vaikka kirjan alkupuolen artikkelit olisivat hyötyneet vielä yhdestä oikolukukierroksesta, kirjan sisällön ja visuaalisuuden sinfonia kantaa kirjoitusvirheiden yli. Kuvallisuus ja osa kirjan sisällöstä toimivat paitsi kirjan sisällön havainnollistajana, myös elokuvan ja sen oheistuotteiden markkinointina. Markkinointi on kuitenkin luotu niin kevyellä kädellä ja toisaalta sisältöihin aiheellisesti sisältyvänä aspektina, ettei se häiritse.

Internetin ja erityisesti sosiaalisen median toiminnasta kiinnostuneille lukijoille kirjan yhteisöllisyys-artikkelit ovat erityisen antoisia. Vaikkei oman projektin kohteena olisikaan taiteen tuotanto, erityisesti Honkosen artikkeli osoittautunee hyödylliseksi, sillä siinä käydään läpi webbitiedottamisen perusteet. Ja jos oma projekti hyötyisi yhteisöllisestä rahoittamisesta, tämän teoksen luvut 7, 9 ja 10 kuvaavat yhtä onnistunutta yhteisörahoitusprojektia ja sen erinäisiä osatekijöitä, jotka vaikuttavat erinomaisen sovelluskelpoisilta.

***

Timo Vuorensola, Tero Kaukomaa, Samuli Torssonen, Jarmo Puskala, Pekka Ollula, Janos Honkonen: Näin tehtiin Iron Sky: eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan internetiä

Kansi: Mainostoimisto Zeniitti Oy

Docendo 2012

176 s.

***