Kirjaläppää: Diag. 47… Keskenjätiitti

Branwell Brontë: Brontën sisarukset (n. 1834)

Branwell Brontë: Brontën sisarukset (n. 1834)

Jouluna vaivasi lukujumi, nyt on kroonistumassa keskenjätiitti.

Ensin ajattelin, että ehkä se on kirjasta kiinni. Aloitin toisen. Sekin jäi kesken.

Sitten ajattelin, että ehkä se on kirjallisuuslajista kiinni. Aloitin yhden dekkarin. Se jäi kesken. Aloitin lukuromaanin. Joka jäi kesken.

Kesken ovat jääneet myös chick lit, YA, huumorpläjäys, klasari, tietokirja ja dekkari. Alan epäillä, että ongelma löytyy omasta päästä. Miten voi olla välittämättä siitä, kuka saa kenetkin? Kai kuka tahansa haluaa tietää, kuka oli syyllinen?

Mikä auttaisi?

Olisiko syytä harjoittaa tavoitteellisuutta? Kirja loppuun vaikka hampaat irvessä? Tai ehkä mindfullness keskittymiskyvyn parantamiseksi? Olisiko syytä leppoistaa elämää, jotta lukemiseen olisi aikaa syventyä?

Vai pitäisikö vaan kaivaa syvemmältä? Siis kirjahyllystä?

EU aikoo ehkä halpuuttaa e-kirjat

ALVE-kirjan hinnan järkyttävä kalleus Suomessa on osittain epäonnistuneen EU-direktiivin vika. Direktiivi määrää, että e-kirjojen arvonlisävero määräytyy palveluiden, ei kirjojen ja kirjojen kaltaisten tuotteiden huojennetun arvonlisäverokannan mukaan. Tähän on kuitenkin tulossa muutos.

Ehkä. Ennen pitkää. EU:ssa on meneillään digisisämarkkinoinen strateginen kehittämishanke, joka muistuttaa Suomen hallituksen kärkihankkeita, mutta on kuitenkin siinä mielessä erilainen, että siitä on oikeasti tulossa jotain mahdollisesti jo tänä keväänä.

Tämä on iloinen uutinen meille kaikille, jotka huomasimme viime keväänä, ettei arvonlisäverokikkailu eri maiden verkkokauppoja alvikilpailuttamalla enää toimi.

Jos haluat tietää aiheesta enemmän, lue artikkelini täältä. (Kävin oikein Brysselissä selvittämässä tämän asian.)

Klassikkohaaste: Vita Sackville-West, ilonpilaaja pahinta laatua

Vita Sackville-West (1910)Kaikkihan tietävät tämän Vita Sackville-Westin, kirjailija Virginia Woolfin rakastajattaren? Joka toimi Orlando-romaanin muusana ja päähenkilön esikuvana ja joka laitteli Sissinghurstissä yhden maailman näteimmistä puutarhoista aviomiehensä kanssa? Eivät puutarhahommat  ja lukuisat rakkaussuhteet riittäneet hänen aikansa kuluksi, vaan piti mennä myös kynäilemään romaaneja. Esimerkiksi Ylhäisiä ihmisiä (The Edwardians) hän kynäili iloisen -20-luvun lopuksi.

Ylhäisiä ihmisiä rikkoo kenen tahansa hyvän ei-tee-mieli-lukea-mitään -putken. (Sen eksoottisesta raskasmielisyyden varjosta kuka tahansa varmasti nautti suunnattomasti niin kauan kuin se kesti.) Kyseessä on romaani, joka tuhoaa kenen tahansa uskon nostalgiseen englantilaisen yläluokan romanttiseen elämään, josta on niin paljon mailmankirjallisuuden kaanonissa kohkattu, koska kaanon on kuitenkin isoksi osaksi englantilaisen yläluokan itse Oxfordin ja Cambridgen vanhimpien pubien takaseiniin naulaama.

Romaani kertoo kyseisen luokan romanttisesta ja vaikutusvaltaisesta elämästä useiden silminnäkijöiden näkökulmasta. Kirjailija itse osallistui aktiivisesti kyseiseen elämään ennen boheemia maalaisromanttista kauttaan. Maalaisromanttisella kaudellaankin kirjailija osallistui toki siihen monipuoliseen avioliittolaitoksen ulkopuoliseen suhdetoimintaan, jota hän romaanissaan kuvaa auliisti. Sackville-West tuhoaa yhdellä teoksella kaiken sen kuvitellun moraalisen ja henkisen nostalgian, jonka Jane Austen sata vuotta aiemmin ylemmän luokan ihmisiin liitti.

Vita Sackville-West: Ylhäisiä ihmisiäKyseessä on ensimmäisen kolmasosan ajan herkullinen juorukirja, avainromaani, joka kuvaa ylhäisön elämää sisäpuolelta päin. Teoksen seuraavat kaksi osaa sortuvat kliseiseen kahden kerroksen väen ratkaisuun, jotka ovat nykylukijalle erityisen tuttuja audiovisuaalisesta viihteestä.

Sackville-West oli kuitenkin teoksen kirjoitusaikana varsin kapinallinen, sillä tapana oli niin sosieteetissa että kirjallisuudessa, että alemman luokan ihmiseen sortunut ylemmän luokan ihminen sai jonkin hirveän moraalisen tai vähintään hygieenisen rangaistuksen. Tuberkuloosi, kuppa, kuolema tai lasten antaminen sukulaisten kasvatettavaksi parempiin piireihin olivat erityisen suosittuja ratkaisuja. Toisaalta esimerkiksi P. G.  Wodehouse ratkaisi moraaliset ongelmat eristämällä omat romaaninsa yläluokan kuplaan.

Vita Sackville-West (1918)Ylhäisiä ihmisiä ilmestyi 1930, vain kaksi vuotta aiemmin kuin Stella Gibbonsin Cold Comfort Farm, mahdollisesti maailmankaikkeuden nerokkain parodia ylhäisöromaanista. Sackville-Westin teos on juonellisesti tavanomainen kasvukertomus, jossa henkilö löytää itsensä ennaltamäärätyn yhteiskunnallisen lokeronsa ulkopuolelta. Mikä tekee romaanista merkittävän, yhtä aikaa kylmäävän ja kuumottavan, on Sackville-Westin kahtiajakoinen suhtautuminen vallitsevaan asiaintilaan, toisaalta reaalitilanteeseen alistuminen ja toisaalta kapinahenki, joka löytää purkausreittinsä tarkoissa sosiaalisissa ja yhteiskunnallisissa havainnoissa.

Suomenkielinen käännös on laadukas ja säilynyt ilahduttavan hyvin.

Vita Sackville-West: Ylhäisiä ihmisiä
Suom. Aarre Nenonen engl. alkup. The Edwardians
Otava 1949
282 s.

Kirjaläppää: Keskitalven lukujumi

Keskitalvella on synkkää ja ikävää. Joululahjakirjat on luettu, paluu arkeen käy aamupimeässä pakkasessa värttinäluunmurtumaa ennakoiden. Oikein mikään kirja ei maistu. Dekkarit ovat liian ennalta-arvattavia, runokirjat liian taiteellisia, lukuromaanit liian pitkiä, eikä fantasiakaan napostele. Omaa hyllyä voi katsella sillä silmällä metri toisensa jälkeen, mutta ei vain lähde. Jos jokin teos valikoituu selailtavaksi asti, niin eipä sitä montaa sivua jaksa.

Kuulostaako tutulta? Ei hätää, apu on lähellä!

Tipattoman tammikuun oheen on lanseerattu kaikenlaisia haasteita. Uhatkaapa itseänne lukemattomalla tammikuulla. 30 päivää, ei mitään lukemisia. Ei edes maitopurkin kylkeä. Heti iskee innostus. Tai paniikki. Tai innostus, miten sen tuskaisan kiihkon nyt sitten kukin haluaa brändätä.

Henkilökohtaisesti kestin lukulakossa noin 30 sekuntia, jonka jälkeen löysin taianomaisesti kirjahyllystä Vita Sackville-Westin klassikon Ylhäisiä ihmisiä. Sepä onkin aika vinkeä teos, joka dekonstruoi yhdellä kertaa kaikki englantilaisen yläluokan elämää ihannoivat romanttiset kertomukset.

meme meemi kirja La Giogonda

Leonardo da Vinci: Mona Lisa (1516)

Huoran ja madonnan välissä tempoaa ihminen

Lena Dunham novel essays girlhood sexViime päivinä ja kuukausina kotimaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa naisista ja naisten seksuaalisesta on puhuttu paljon näennäisen turvallisuuskeskustelun alla. Lena Dunhamin esseeteos Not That Kind of Girl: A young woman tells you what she’s “learned” puhuu naisten seksuaalisuudesta suoraan, omien kokemusten kautta. Ja siinä sivussa muutakin.

Taustoittaakseni lukukokemustani palaan viime aikojen suomalaiseen “turvallisuus”keskusteluun, jossa naiset on nähty suojelun, erityisesti sukupuolisen suojelun tarpeessa olevina madonnina. Heidän kunniaansa ja toisaalta moraalista ja fyysistä tahrattomuuttaan  tulee suojella aktiivisesti vaikka katupartioinnin avulla. Erityisen suojelun tarve nousee siitä, ettei naisten ei katsota olevan kykeneviä suojelemaan itse itseään, eikä uhkaajien katsota olevan kykeneviä kontrolloimaan omaa käytöstään.

Toisaalta naiset on nähty huorina, jotka antautuvat kenelle ja missä tahansa, ehkä jopa hakeutuvat sukupuolisuhteisiin itse valitsemiensa kumppanien kanssa. Sellaisille naisille on toivotettu kokemuksia, joissa he eivät voi itse valita, mitä, missä, milloin ja kenen kanssa he sukupuolista kanssakäymistä kokevat. Toivotuksia ovat saaneet erityisesti naiset, jotka osallistuvat julkiseen keskusteluun, enimmäkseen miehiltä, mutta myös naisilta, jotka katsovat, että heillä ei pitäisi olla ääntä julkisessa keskustelussa. Miehet puolestaan saavat toivotuksia, että heidän naissukulaisensa ja -tuttavansa joutuvat epätoivotun seksuaalisen kanssakäymisen uhriksi.

(On epäselvää, miksi miehille ei voi toivottaa raiskausta yhtä rennon uskottavasti kuin naiselle. Toisaalta ei ole lainkaan epäilystä siitä, etteikö tämä johtuisi epätasa-arvosta ja stereotypioista, jotka vahingoittavat ja vaikeuttavat myös miesten elämää.)

Ks kirja-arvio alla

Tämä somessa ja mediassa vellovan keskustelu varjosti ja valotti lukukokemustani Lena Dunhamin elämäkerrallisesta Not That Kind of Girl -esseekokoelmasta.

Asuin USA:ssa kymmenisen vuotta sitten. Enimmäkseen oli kivaa, mutta ihan arjessa tapahtui paljon outouksia. Yksi outouksista oli, että bileissä naiset kokoontuivat juttelemaan keskenään ja miehet keskenään. Ihan kuin suomalaisissa varttuneemman väen sukujuhlissa. Tai nykysomessa pahimmillaan.

Dunhamin teoksessa tällaista naisten ja miesten piirien eriytymistä ei edes pohdiskella. Sen sijaan miesten ja naisten elinpiirien, viiteryhmien ja asenteiden erot esseissä näyttäytyvät voimakkaasti parikymppisen amerikkalaisnaisen elämänkokemusten kerronnan kautta. Teini- ja opiskelijaelämää viettävä Dunham joutuu jatkuvasti tasapainottelemaan huora- ja madonna-stereotypian varjossa, vaikka on oikeastaan ihminen.

Tästä kertoo jo teoksen otsikko. Huora- ja madonna-stereotypia ei liity ainoastaan sukupuoliseen toimintaan, vaan myös koulussa menestymiseen, ruokailuun ja yleiseen elämässä suoriutumiseen. Jos ei halua huoran leimaa (ja kukapa haluaisi), pitää olla madonna. Katsojan ja tuomitsijan silmissä ääripäiden välissä ei ole kuin tyhjää tilaa. Surullista on, että lapsi tapaa sisäistää tuomitsevan katseen, ennen kuin ymmärtää, mikä sen todellinen arvo on.

Huora- ja madonnastereotypiassa ihminen kohtaa sekä itsensä esineellistämisen, myös oman itsensä sivuuttamisen. Ihmisarvo ja sen myötä toisten ihmisten käsitys sinusta ihmisenä on kiinni siitä, mitä jalkovälissä on tapahtunut tai tapahtuu. Koska oma käsitys itsestä muokkautuu toisten katseen avulla, huoramadonnan ymmärrys omasta itsestään roikkuu muiden ihmisten arvioiden varassa.

Dunham repii tätä varsin julmaa kulttuurista rakennelmaa auki kertomalla omasta elämästään. Miten pelkää nukkumista, ja nukkuu mieluummin yhdessä lähestulkoon kenen kanssa tahansa kuin yksin. (Jenkeissä mies- ja naiskaverin yhdessä nukkuminen on huomattavan shokeeraavaa ja uskomatonta, koska monet ovat sitä mieltä, että miehet ja naiset eivät voi olla “vain kavereita”). Miten eräiden bileiden jälkeen heräsi kanssaopiskelijan alta, ja yritti uskotella itselleen, että kyseessä oli molempien haluama seksi, eikä raiskaus, koska ei halunnut käsitellä koko asiaa. Miten koko seksi tuntuu jotenkin asialta, jonka ei tarvitsisi kuulua elämään, vaikka on parikymppinen, eli oletusarvoisesti himokas koko ajan ja mahdollisesti jotenkin viallinen, jos ei ole himokas koko ajan.

Vaikka ainakin minä elän kuplassani huomattavasti tasa-arvoisempaa elämää kuin Dunham omassaan, tunnistan samoja pelkoja, stereotypian painolastia ja julkisen katseen ja puheen epäoikeudenmukaisuutta. Suomalainen kulttuuri ei ole juhlapuheista huolimatta päässyt kovin pitkälle 1900-lukulaisesta epätasa-arvosta. Tämä epätasa-arvo asuu myös minun päässäni, toimissani, moraalissani ja itsekuvassani.

Dunhamin teos on teemoistaan huolimatta hauska, mielenkiintoinen ja helposti luettava. Se on leppoisasti kuvitettu ja sisältää nopeasti luettavia lyhyitä kertomuksia omasta elämästä. Teos sopii luettavaksi myös teini-ikäisille, sillä se sisältää runsaasti vertaistukea. Teos on julkaistu suomeksi nimellä Sellainen tyttö: Nuoren naisen opetuksia (Otava 2014, suom. Lotta Sonninen).

Lena Dunham: Not That Kind of Girl: A Young Woman Tells You What She's Learned
Random House, 2014
265 s.

Kirjaläppää: Kauneimmat googlekäännökset

Googlen käännösalgoritmin haasteet minkä tahansa käännöksen suhteen tietävät ne, jotka ovat ikinä yrittäneet mitään googlella kääntää sellaisista kielistä, joita ymmärtävät edes alkeellisesti. (Kun sanon haasteet, tarkoitan heikkoutta.) Aika nopsaan algoritmi löytää kuitenkin oman sisäisen logiikkansa, eli ikäänkuin kielelliset rajansa.

Sallinette demonstraation. Aaro Hellaakosken unohtumaton aforismi, joka sopii sekä paikallissäähän että käsiteltyyn aiheeseen kuin nyrkki nenään.

Tietä käyden tien on vanki.
Vapaa on vain umpihanki.

Google kääntää:

The road pedestrian road is a prisoner.
Free is only unbeatable in deep snow.

Google kääntää jälleen:

Tie jalankulkija tie on vanki.
Vapaa on vain lyömätön syvässä lumessa.

Google ja käännöksen käännöksen käännös:

The road to the pedestrian road is a prisoner.
Free is the only unbeaten in deep snow.

Google ja neljännen asteen käännös:

Tie jalankulkija tie on vanki.
Vapaa on vain lyömätön syvässä lumessa.

Neljännellä asteella Google on löytänyt kielen, jota algoritmi ymmärtää niin täydellisesti, että teksti pysyy samana, junnattiinpa sitä edestakaisin kuinka monta kertaa tahansa.

Ihmiskääntäjän kääntäessä tällaista täydellisyyden tilaa ei saavuteta. Aina on mahdollista keksiä vielä tarkempi vastaavuus, hakea luovien prosessien ja kulttuurisen ymmärryksen kautta samaa merkitystä hyvinkin kaukaa. Kieli on umpihanki, google on tien vanki, voisi asian runollisesti ilmaista.

Googlen algoritmin kehittyessä merkitystenkin vastaavuus nousee ja konekäännöksiin turvaudutaan yhä useammin resurssi-, aika- tai välittämispulan takia. Johtaako tämä tulevaisuudessa sekä kielen sisältöjen, sanaston, rakenteiden että ylipäänsä luovuuden kaventumiseen?  Jääkö ihminen Googlen vangiksi?

Adana city metro map Turkey statement google

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioniKaroliina Timosen toinen teos Kesäinen illuusioni sekoittaa perinteisen  kesäromanssin suomalaisen kirjallisuuskaanonin perinteisen misogynian kanssa alitajuntaan jumiutuvaksi pienoisromaaniksi. Siinä keski-ikäinen nainen etsii itseään, mutta löytääkin vain miehiä.

Klarissa Laine on paennut hajoavaa avioliittoaan Saimaan rannalle. Suomifilmimäisen saari-idyllin kesäkuumasta haetaan ratkaisuja ja itsetuntemusta perinteisen suomalaisen mökkiretriitin kautta. Eheytymisprosessi katkeaa kuitenkin vastarannan naapuriin: salskea herrasmies tarjoaa kulturellia seuraa ja eroottisia värinöitä. Ilmanpaine nousee kuitenkin muiden näyttelijöiden ilmaantuessa lavalle. Miten käy avioliiton?

Kesäinen illuusioni on rakenteellisesti eheä ja napakka teos, vaikka sitä vaivaavat erityisesti alkupuolella hieman hapuileva lause ja väärien asioiden selittämiset adverbien avulla.  Minäkertoja vie tarinaa, mutta lukijalle raotetaan ajoittain todellisuuden verhoa. Harhakuvan näkyväksi tekeminen kyseenalaistaa kesäromanssin lajia samalla kuin toisintaa sitä. Timosen pastissimainen käsittely tuoreuttaa kulunutta genreä.

Toisaalta teos ei läpäisisi Bechdelin testiä. Teoksen minäkertoja on olemassa lähinnä miesten kautta ja miehiä varten, pohtiakseen miehiä ja miesten toimia.

Kesäinen illuusioni kertoo suomalaisen kirjallisuuden perinteisestä naisongelmasta, etenkin mitä seksuaalisuuteen ja moraaliin tulee. Naisen kuuluu saada tuomio. Näin etenkin, mikäli nainen pyristelee irti perinteisestä naisen asemasta. Tuomio lätkäistään yliluonnollisin keinoin, mikäli ei ole mitään maallista kättäpidempää käsillä.

Vaikka kirjailija nostaa ongelman esille, moraalisia arvioita tai ratkaisuja suuntaan tai toiseen hän ei tarjoa. Kesäisen illuusionin voikin tulkita monella tavalla ja siksi teos jää lillimään lukijan mieleen. Tässä suhteessa se eroaa edukseen esikuvistaan ja tavanomaisista kesäromanssiromaaneista.

*Huom. Kirjoittaja tuntee kirjailijan kirja- ja bloggaajapiireistä.

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni
WSOY 2015
165 s.

Kirjabloggaajien joulukalenteri, luukku 17

meme books meemi kirjat joululahja

Edward Burne-Jones: The Beguiling of Merlin (1872-1877)

Itsehän en tietysti ole koskaan antanut kirjaa toiselle ajatellen, että lainaan tämän heti kun silmä välttää. Enpä. Etenkään näin ei koskaan ole käynyt Tulen ja jään laulujen kanssa. Todellakaan ole. Mutta siltä varalta, että joku epäilee joulupukin mahdollisesti unohtaneen kelkasta jonkin hyvän teoksen vinkkaan, että juuri nyt on oikea aika kiinnittää toivomuslista joulupukille tyyliin puolison kotiavaimiin, äidin Facebook-seinälle tai jääkaapin oveen. Kyllä voi ihan hyvin, ne pari ensimmäistä listaa menevät harjoittelun piikkiin.

Iloisenkirjavaa joulua kaikille!

Eilisen luukun löydät täältä Saran P.S. Rakastan kirjoja -blogista ja huominen luukku aukeaa Ullan luetut kirjat -blogissa. Koko joulukalenteri löytyy Hyönteisdokumentista.