Tag Archives: addiktio

Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle

Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle

Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle (Minerva 2013)

Kun on pienenä opetettu, että vanhempia pitää kunnioittaa, sitä sietää hyvinkin erikoista käytöstä. Jos kuka tahansa ikäiseni kohtelisi minua samanlaisella penseydellä ja ylenkatseella kuin suurin osa vanhuksista, en todellakaan hymyilisi vastaan vaan kertoisin taatusti mitä mieltä olen. Onneksi ihmiset muuttuvat epäystävällisiksi vasta eläkkeellä. Ilmeisesti on vanhusten selviytymisen kannalta elintärkeää, että lapsiin iskostetaan kunnioitus vanhuutta kohtaan, sillä ilman sen ehdollistumista selkärankaan olisi hyvin epätodennäköistä, että kukaan viitsisi auttaa ainuttakaan vittuilevaa kääkkää. (s. 11)

Siina Tiuraniemen esikoisteos Kukkia Birgitalle hurmaa lämminhenkisen hävyttömällä vastakkainasettelullaan, jossa päämäärättömyydessään rypevä opiskelijapoika ja julma mummeli kohtaavat toisensa huumeiden merkeissä. Tiuraniemen riemastuttavat, lakoniset dialogit iskeytyvät rikasta minäkerrontaa ja hersyviä välianekdootteja vastaan tuottaen ensiluokkaista hupia, jota ehkäpä hiukan sarkastiseksikin sopii ajoittain epäillä.

Huumorin alla möyrivät kuitenkin yksinäisyys, vetäytyminen ja itsesuojelu. Miksi jotkut jäävät tai jättäytyvät elämän syrjään? Miten kohdata toinen ihminen? Etenkin silloin kun haluaisi?

Eniten Kolmårdenissa Miska piti tapiirista. Se oli aitauksessa ja seisoskeli siellä kiinnittämättä huomiota mihinkään. Muina miehinä vain seisoskeli eikä tehnyt itsestään numeroa, ei ollut verenhimoinen eikä ihmeellisen värikäs, ei komea eikä vaarallinen. Tapiiri oli mustanharmaa pötkylä, jolla oli vähän niin kuin kärsä. Miska nojasi aitaukseen ja katseli kiinnostuneena tapiiria. Kyllä. Tapiiri oli mainio. (s. 178)

Kaksnelonen Miska ajelehtii kaljanhuuruisessa opiskelijaelämänvaiheessa ainoana ankkurinaan kämppis Ville, paras kaveri jo tarhasta. Tapahtuu kuitenkin kaksi asiaa: 1) Ville löytää tyttöystävän, 2) äiti lahjoo Miskan viemään kukkia ja pahoittelut kuusikymppiselle Birgitalle, jonka jalat on juuri amputoitu. Birgitta paljastuu pahansisuiseksi, mutta rikkaaksi vanhaksi alkkikseksi, joka lahjoo ja syyllistää Miskan uudelle visiitille rampaa katsomaan. Kun Miska lähtee baariin lievittämään ahdistustaan ja saa ajattelemattomuuttaan käsiinsä jättipussin ensilaatuista kannabista, Miskan ja Birgitan suhde saa täysin uusia ulottuvuuksia. Seuraa kaksiviikkoinen, jonka aikana Miska höykyttyy elämän myrskyisessä vesilasissa lukuisin erittäin villein tavoin.

Tämän kirjan luettuani pääsi tapahtumaan niin ikävästi, että minulla ei ole kirjasta mitään pahaa sanottavaa. Tai no, yksi kirjoitusvirhe siellä oli. Nyt saa nauraa kirjabloggaajalle.

Odotettiin, että Miska vastaisi. Hän ei vastannut, koska oli päättänyt, ettei enää koskaan puhu kenellekään mitään tässä armottomassa maailmassa, jossa elämä on yhtä taistelua ja oma tahto murskataan jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Hän turvautui kehittämäänsä letkupuolustukseen ja valahti aivan veteläksi. Se yllätti äidin ja hän joutui laskemaan Miskan lattialle. (s. 68)

Kukkia Birgitalle -romaanin päähenkilöt ovat herkullisen inhimillisiä törkeine kauheuksineenkin. Introvertti Miska hehkuu juuri teini-iän ohittaneen nörtin sosiaalista avuttomuutta – mutta on kuitenkin hyväntahtoinen ja kokee maailmantuskaa niin aidosti kuin vain ihminen, jolla on aikaa muttei tekemistä voi kokea. Pahansisuisessa Birgitassa tulee lihaksi sellainen kovaksikeitetty katkeruus, jonka voivat saada aikaan vain lukuiset hylkäämisen kokemukset. Minä tiedän tällaisia ihmisiä. Olen saattanut olla sellainen itsekin…

Kukkia Birgitalle voisi luonnehtia urbaaniksi opiskelijapikareskiksi. Tiuraniemi on romaanissaan muodistanut kehyskertomuksellista novellianekdoottikerrontaa* tekemällä nykyaikaan sijoittuvasta kehyskertomuksesta menneisyyttä selittäviä tarinoita huomattavasti olennaisemman. Tämä suorasukainen tekniikka ei kuitenkaan haiskahtanut liikaa postmodernilta hapatukselta, vaan sopi kirjailijan muutenkin satunnaisesti lukijaa fiktion syleilystä tipauttelevaan kertojanääneen. Runsaalla kädellä viljellyt intertekstuaaliset heitot ja lukuvinkit olivat ihania.

* Esim. Canterburyn tarinoita

***

PS. Kirjailija on myös kirjabloggaaja. Kirjabloggaajakollegius ei ole kuitenkaan vaikuttanut tähän arvioon mitenkään. Bongasin kirjan Minervan katalogista, ja olin ihan että “Kirjalliset mummot! Ihan parhaita! Tilaan tämän!”. En ole myöskään käynyt kertaakaan Siinan blogissa ennen tämän arvion valmistumista. Mutta nytpä huomaan, että sekin on älyttömän hauska. Hah!

***

Osallistun tällä teoksella #lukutaitokampanjaan.

***

Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle 
Kansi: Taittopalvelu Yliveto
Minerva 2013
256 s.