Tag Archives: Afrikka

Nura Farah: Aavikon tyttäret

Nura Farah: AavikonTyttäret

Nura Farah: Aavikon Tyttäret (Otava 2014)

Somalialaissyntyisen suomalaisen Nura Farahin esikoisteos Aavikon tyttäret on Somalian itsenäistymisen aikaan sijoittuva sukupolviromaani. Se kertoo yhden paimentolaisperheen kolmen sukupolven naisista ja heidän kauttaan somalikulttuurista kunniakäsityksineen, klaanien välisistä suhteista ristiriitoineen sekä aavikkoelämästä iloineen ja suruineen. Taidokas tarinointi ja koskettavat henkilökuvaukset luovat lukijan silmien eteen elävän kuvan paimentolaiselämästä ja ihmisistä, jotka ovat tuttuja ja vieraita yhtä aikaa.

Hooyo Fatima painoi oikean käden sydämelleen vasemman leikkiessä pojan kiharoilla. “Olet minun sydämeni.” Hooyon katse siirtyi Khadijaan, joka istui vasemmalla puolella ja odotti kehuja. Lempeällä äänellä, kapeasti hymyillen Fatima sanoi: “Sinä olet minun käteni.” (s. 8)

Aavikon tyttäret seuraa Khadijan elämäntarinaa lapsuudesta keski-ikään. Kovan kohtalon kovettama Fatima kasvattaa lapsiaan Abdia ja Khadijaa kovalla, mutta rakastavalla kädellä: Abdia kohdellaan jo lapsena perheen miehenä, perheen päänä. Khadija on vain tyttö. Kun Abdi menehtyy, Khadija pyrkii kasvamaan niin äitinsä tyttäreksi kuin perheen mieheksikin. Kova aavikkoelämä ei kuitenkaan salli irtiottoja – miesten työt ovat miesten töitä vaarallisuutensa takia. Khadija joutuu kasvamaan naiseksi nopeasti, suuren onnettomuuden kautta. Sopeutuuko Khadija sääntöihin ja hänelle osoitettuun paikkaan maailmassa?

Niinä harvoina kertoina kun Fatima hymyili, hän laittoi huivin suunsa eteen. Turha nauraminen ja itsensä hemmottelu olivat naisen vihollisia. Laiskuus ja yltäkylläinen syöminen saivat Fatiman vihaiseksi. Fatiman ylpeytenä oli ahkeruus. Hän kylvi Khadijaan ahkeruutta ja ennen kaikkea kuria. “Itsehillintä on se, mikä erottaa meidät eläimistä. Jos teet aina mitä heikko mieli haluaa, kadotat elämän tarkoituksen”, Fatima läksytti Khadijaa. (s. 55)

Paimentolaiselämä näyttäytyy Farahin romaanissa pääosin arkipäivän toimien kautta – paimentolaiselämä on kulttuuristen ja uskonnollisten sääntöjen täyttämää, kovan työn täyttämää, onnekkailla ihmisillä myös lapsi- ja eläinlaumojen täyttämää. Naisen elämää säätelee kunniallisuuteen pyrkiminen: on elettävä oikein ja puhtaana, huolehdittava perheen hyvinvoinnista. Miehen elämää säätelee kunniallisuuteen pyrkiminen: on elettävä oikein ja hankittava perheelle elanto. Usko ohjaa ja antaa voimaa arkipäivän elämiseen. Yhteisön, leirin, ulkopuolelle joutuminen ei ole vain syrjäytymistä, vaan heikentää mahdollisuuksia selviytyä seuraavaan päivään.

“Olemme joutuneet raakalaisten hyökkäyksen kohteeksi”, punapartainen suldaan aloitti tyynesti. “Olemme joutuneet julmien epäislamilaisten uhriksi.”
    Taistelussa loukkaantunut nuori mies astui suldaanin eteen. “Vaadin kostoa”, mies karjui ja nosti vihreällä kankaalla sidotun nyrkkinsä ilmaan. “Vaadimme kostoa”, leirin miehet yhtyivät nuoren miehen huutoon. (s. 69)

Nura Farah kirjailijaFarah pyrkii romaanissaan ymmärtämään myös syitä, jotka johtivat Somalian sisällissotaan 1990-luvulla, jolloin hän itsekin joutui lähtemään pakolaiseksi perheensä kanssa. Ymmärtäminen ei kuitenkaan tarkoita selittämistä, vaan romaanissa tarjotaan lukijalle johtolankoja niin poliittisen historian kuin kulttuurisen kuvan kokoamiseen. Aavikon tyttärissä pyritään myös välttämään selkeäsanaisia moraalisia kannanottoja tai tuomioita. Kirjailija antaa jokaisen päähenkilönsä kertoa oman tarinansa omista lähtökohdistaan, vaikka käyttää kolmannen persoonan kertojaa.

Somalialaisen suullisen tarinankerronta- ja runonlauluperinteen hyvä tuntemus näkyy voimakkaasti teoksen kerrontatyylissä. Aavikon tyttäret on koottu tarinoista ja anekdooteista juonten ollessa väliin hieman toissijaisessa asemassa. Farahin romaani ei silti ole hitaasti etenevä tai vatuloiva, vaan pitää otteessaan tuttuuden ja vierauden jännitteen avulla. Itse luin sen yhdeltä istumalta, koska joka sivun kääntämällä löytyi jotain erityisen mielenkiintoista. Farah uskaltaa käsitellä naisen elämään liittyviä arkojakin aiheita kuten ympärileikkausta tai synnytystä, sekä inhimilliseen elämään liittyviä erilaisuuden ja syrjäytymisen kokemuksia ja näiden kokemusten vaikutuksia.

Aavikon tyttäret liittyy saumattomasti nykyhetkisen diaspora-afrikkalaisen naiskirjallisuuden seuraan mm. Taiye Selasin, Chimamanda Ngozi Adichien ja NoViolet Bulawayon teosten kanssa. Yhteistä näille on afrikkalaisperäisen kulttuurin tarkkailu jossain määrin ulkopuolisen ja jossain määrin sisäpiiriläisen silmin. Tämä jännitteinen näkökulma asettaa monitasoisesti kyseenalaiseksi kaikkien lukijoidensa asenteita ja käsityksiä.

***

Nura Farah: Aavikon tyttäret
Kansi: Timo Numminen
Otava 2014
s. 236