Tag Archives: ajankohtaista

Kirjaläppää: FinlandiaGate

Frans van Mieris (I), Kirjettä kirjoittava nainen (1680)
Finlandia-voittaja Laura Lindstedt käytti voittopuheensa voittopuolisesti puhuakseen yhteiskunnallisista asioista taiteellisten sijaan. Tämä ennenkuulumaton teko on aiheuttanut internetissä runsaasti moraalista paheksuntaa.

Että kehtasi joku kirjailija ottaa kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ei mitään asiaa ole kirjailijalla ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, paitsi Jari Tervolla, joka kirjoittaa kivoja kolumneja. Ja Kari Hotakaisella, joka kirjoittaa niin hauskasti. Ja Miika Nousiaisella ja Juha Itkosella ja onhan noita muitakin, joilla on jotain oikeaa asiaa. Mikko Rimmisellä, esimerkiksi. Antti Holmankin yhteiskunnalliset huomiot kelpaavat, mutta kuka on edes ikinä kuullut tästä Lindstedtin blondiinista?

Jos nyt sallitaan jollekin kirjailijanaiselle ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, niin ainakin täytyy laittaa sille jotkut rajat. Ajankohtaisia aiheita ei pidä käsitellä, eikä poliittisia tai taloudellisia. Kulttuurisia aiheita voi halutessaan sivuta. Ei näitä asioita voi käsitellä, jos ei ole kompetenssia. Eikä ainakaan julkisuudessa.

Ja täysin mahdotonta on kirjailijailijan käsitellä yhteiskunnallisia aiheita, jos saa apurahaa. Ei suinkaan ole verovapaata säätiöjärjestelmää kehitetty siksi, että joku kiittämätön menee ja julkisesti kritisoi valtiovallan toimia. Ei voi nauttia systeemistä ja kritisoida sitä yhtä aikaa. Vähän niinkuin ei voi kritisoida kouluruokaa, vaikka se olisi kuinka pohjaanpalanutta.

Keskustelun pohjat vetää Tere Sammallahti Uuden Suomen kolumnissaan vaatiessaan kirjailijalta kiitollisuutta työskentelyapurahansa maksaneita veronmaksajia kohtaan, sen sijaan että suomii hallituksen veronkierto- ja tulonpimittämislakeja. Kolumnistin närkästys on vahvaa, mutta olkiukko hatara, sillä kirjailija juuri oli huolissaan siitä, että verotuloja kertyy vähemmän, mikäli hallituksen kaavailut menevät läpi. Onhan se sairaan itsekästä olla huolissaan verokertymistä ja kestävyysvajeesta, jos ei ole Juha Sipilä.

Kolumnisti ei myöskään tunnu tietävän, etteivät säätiöt odota kuuliaisuutta tai vastiketta tuilleen, vaan itse asiassa tällaiset vaatimukset aiheuttavat verovapauden menetyksen. Lisäksi apurahansaaja maksaa veroja, mikäli nauttii apurahoja valtion taiteilija-apurahan ylittävän määrän vuodessa. Apurahansaajan täytyy myös olla nauttimatta muuta tuloa apuraha-aikana, eli keskittyä siihen tekemiseen, jota on luvannut tehdä apurahahakemuksessaan. Se on harvemmin soffalla makoilua tai muuta laiskottelua, koska tuskin koskaan mikään säätiö myöntää tällaiseen toimintaan rahaa.

Mutta palatakseni asiasisällöstä moraaliseen skandaaliin.

Kuvankaappaus 2015-11-27 kello 6.53.58 PM

Lopetetaan kuulkaa koko roska tuottamattomana.

Marie Kondo: KonMari: Siivouksen elämänmullistava taika

Marie Kondo: KonMariIhminen saattaisi joskus siivota. Jos olisi ihan pakko. Onneksi viime aikoina on ilmestynyt niin paljon kirjoja siivouksesta, että ihminen voi siivoilla kirjan siivin mielikuvissaan, eikä huomaa lainkaan sotkua ympärillään.

Marie Kondo on pahinta sorttia siivousvimmailijoita, sillä ainakin omien sanojensa mukaan hän on syntymäsiisti. Siis ihminen, joka kärsii sotkusta. (Minäkin kyllä lähestulkoon kehräsin ilosta, kun tulin koulusta kotiin, siivottuun kotiin.) Minä olen ihminen, joka ei juuri huomaa sotkua. Likaisuus on inhottavaa, mutta sotku ei.

Kondon KonMari: Siivouksen elämänmullistava taika pyrkii selittämään, miksi sotku on ikävää, ja miksi siivous ei ole vaikeaa, vaan pikemminkin valaisevaa. Omituisella tavalla teoksen viesti kiehtoo, vaikka omat arvoni eivät näytä lainkaan olevan sinne päin kallellaan.

Ehkä tulkitsen teosta väärin, mutta minä luen sieltä vahvasti kulutuksen vastaista sanomaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole ekokurjistelun viesti, itseriittoisen minimalismin ylenkatse tai bakteerikauhuissa vellaava marttyrointi. Kondon mukaan kauneudelle pitää raivata tilaa, tai sitä ei huomaa kaiken rojun joukosta.

Tälle viestille on elämässäni tilaa juuri nyt. Olisi kiva, kun kirjahyllyissä olisi tilaa ihan parhaille kirjoille. Ja ne löytyisivät sieltä. Ehkä sama vaatteiden kanssa. Ja mausteiden. Siivousvälineissä olen jo minimoinut valikoiman yhteen yleispuhdistus- ja yhteen vessanpesuaineeseen. Molemmat tuoksuvat ihanalta. Vessaa on kivempi pestä kuin astioita, koska astianpesuaine ei haise ihanalta.

Tavallaan parasta KonMari-metodissa eivät ole lukuisat raivausohjeet, vaan periaate, jonka mukaan ihminen saa heittää pois kaiken, joka ei tuota iloa ja kauneutta elämään.  Ei tarvitse säästää rikkinäisiä sukkahousuja siltä varalta, että lapsi haluaa askarrella ensi vuonna keppihevosen, eikä edes siltä varalta, että syttyy kolmas maailmansota ja sitten ei saa nailoneita mistään. Hetkessä eläminen nostetaan suurempaan arvoon kuin kaiken varalta varautuminen, mikä lama-ajan lapsesta ja talvisodan lapsenlapsesta kuulostaa  sekä vastuuttomalta että röyhkeältä. Ja kiehtovalta.

Teos onkin vähän kuin aikuisten satukirja: prinssistä viis, mutta näin saat oman, ihanan valtakunnan. Laitan kirjapodcastin soimaan ja menen kierrätyspussittamaan kirjoja kirjahyllystäni. Toivottavasti ne tuottavat iloa ja kauneutta muillekin.

Marie Kondo KonMari: Siivouksen elämänmullistava taika
Bazar 2015
e-kirja

Kirjaläppää: Romaanin raukoilla rajoilla

Panu Rajalan Finlandia-ehdokasromaanissa on suoraa lainausta romaanin päähenkilön julkaisemista kirjoista, YLE kertoo. Onko tämä ongelma?

Kyllä se on. Listaan tähän miksi, jos se on jollekin epäselvää.

Koska on moraalisesti väärin esittää toisen ihmisen tekstiä omissa nimissään. Tämä on lukijan erehdyttämistä, vieläpä tietoista erehdyttämistä. Jokainen, joka on ikinä kirjoittanut mitään tietää kyllä, milloin julkaistavaksi aiottu teksti on lähtöihin omasta kynästä,  milloin copy-paste -toiminnosta.

Tekijänoikeudellisesti tapaus on selkeä. Inhan tekijänoikeudet ovat rauenneet, koska hänen kuolemastaan on yli 70 vuotta. Taloudellisten tekijänoikeuksien raukeneminenkaan ei anna silti kirjailijalle oikeutta kopioida kenenkään tekstiä omissa nimissään, sillä teoksen alkuperäisten tekijänoikeuksien omistaja on aina mainittava moraalisten oikeuksiensa eli isyysoikeuden perusteella. Isyysoikeus ei raukea, sitä ei voi myydä tai ostaa tai vuokrata. Muutenhan markkinoilla olisi Don Quijote sadan tuhannen eri kirjailijan nimellä julkaistuna.

Mitään moraalista tai laillista ongelmaa ei olisi, mikäli lainaukset olisi merkitty asianmukaisesti teokseen. Ottaen huomioon, että suurin osa laadukkaasta dokufiktiosta on kirjoitettu täysin onnistuneesti ilman mitään tekijänoikeudellisia tai moraalisia ongelmia, on hämmentävää, että kirjallisuushistorioitsija sortuu näin alkeellisiin virheisiin. Esimerkiksi saman kirjasyksyn dokumenttiromaani, Karo Hämäläisen Yksin, vie lukijan juoksijalegenda Nurmen pään sisälle ilman, että romaanissa on yhtään suoraan Nurmen suusta tullutta lausetta.

Finlandia-lautakunnan perusteluista käy mielestäni hyvin esille, miten alkuperäistä kirjoittajaa on peitelty teoksessa. Inhan ystävien ja sukulaisten kirjoittamat osiot on merkitty jonkun muun  kuin Rajalan nimiin, mutta Inhan itsensä tekstin annetaan ymmärtää kumpuavan eläytyväisen romaanikirjailijan mielikuvituksesta.

Panu Rajala: Intoilija (WSOY)

I.K.Inha – valokuvaaja, tutkimusmatkailija, tietokirjailija, kääntäjä ja keksijä – jäi aikakauden muiden taiteilijoiden varjoon. Nyt Panu Rajala nostaa hänet hienolla romaanillaan ansaitusti ystäviensä Janne Sibeliuksen ja Eero Järnefeltin rinnalle. Minämuotoon kirjoitetun taiteilijatarinan kieli on rikasta ja kaunista, se johdattelee lukijan uskottavasti menneeseen maailmaan. Autenttiset kirjeet ystäviltä ja sukulaisilta täydentävät tarinaa ja mukaan otetut Inhan maisemakuvat sopivat kirjaan täydellisesti. Herkän taiteilijanelämän vaativuus sekä rakkaus suomen kieleen ja suomalaiseen mielenmaisemaan nousevat keskeisiksi ilmiöiksi tässä vahvassa ja kiehtovassa romaanissa.
(Kansan Uutiset 6.11.2015, Tässä ovat Finlandia-ehdokkaat ja perustelut)

Kirjaläppää: Kirjallisuuskritiikin sukupuoli

Joku voisi sanoa, että eihän sillä ole mitään väliä, kirjoittiko kritiikin mies vai nainen. Kun eihän sillä ole väliä lukijalle, että kirjoittiko kirjan mies vai nainen. Eikä silläkään ole väliä, ostiko sen mies vai nainen.

Kun joku laskee numeroita, välittämisen taso nousee. Etenkin, jos se laskija on naisjournalisti, joka näkee, että numerojen valossa omaa työtä on vaikeampi saada julkisuuteen eli elannon hankinta on vaikeampaa.

Sama naiskirjailijalla. Vuonna 2014 Mitä Suomi lukee -listan ykkösenä ei ollut kertaakaan naiskirjailijan teosta. Lieventävänä asianhaarana pidettäköön, että kyseessä oli poikkeuksellinen vuosi, sillä viimeisen neljän (4) vuoden aikana naiskirjailijan teos on ollut listaykkösenä keskimäärin kolmisen (3) kertaa vuodessa.

Toki nimenomaan vuonna 2014 Antti Majanderin Helsingin Sanomien kritiikki nosti lentoon esikoiskirjailija Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen, joka komeili listakärjessä kolme kuukautta ja aiheutti omalta osaltaan vuoden tilastoerikoisuuden. Teos on erinomainen, kirjallisuusjournalisti on erinomainen, mutta tilastojen valossa näyttää olevan väliä sillä, onko journalisti mies vai nainen.

Kiitos Maaria Ylikankaalle Kirjamessujen Sukupuolittunut kirjallisuusjournalismi-paneelissa esitellyistä luvuista. Numerot eivät valehtele, mutta tulkinta on omalla vastuullani.

Kirjaläppää: Kansa on jakautunut

Sähkökirja-gifE-kirja vai ei e-kirja? Kas siinä pulma. Eikä siinä vielä kaikki!

Muutama viikko sitten e-kirjoja runsaasti lukeva tuttavani kertoi pöyristyneenä menneensä kirjatapahtumassa e-kirjoja hyvällä tarjouksella kauppaavalle ständille. Markkinointikundi oli siinä aloitellut spiikkiään: “Oletko kuullut e-kirjoista? E-kirjat ovat sellaisia ihan kuin kirjoja, mutta sähköisiä tiedostoja. Niitä voi lukea vaikka kännykällä, tabletilla tai tällaisella lukulaitteella…”

Tuttavani oli tyrmistynyt niin, että oli kääntynyt ja kävellyt toiseen suuntaan. Oliko kyseessä myyntihenkilön virhearvio asiakkaan tietotaidosta ja kulutustottumuksista, kun asiakas kuitenkin näytti keski-ikäiseltä naiselta, eikä keski-ikäisen naisen ilmeisesti oleteta osaavan teknisiä juttuja? Tarina ei kerro.

Tarina kuitenkin oirehtii e-kirjalukijoiden jakautumista. Vielä vuosi-pari sitten iso osa e-kirjalukijoista etenkin kaunopuolella olivat aloittelijoita tai kokeilijoita, joita uteloitti, sopiiko tämä tämmöinen omaan pirtaan. Että kun ei haise kirjalta, niin voiko sitä lukea ollenkaan? Ja onko kivempaa tabletilta vai lukulaitteelta? Nyt osa lukijoista lukee lähestulkoon kaikki kirjansa sähköisinä.

Alkuperäisen anekdootin myyntihenkilölle tiedoksi, että suurin osa e-kirjalukijoista on naisia. Kaikissa ikäluokissa. HelMet-kirjastojen lainaustilastojen mukaan noin 60% e-kirjojen lainaajista on naisia ja naiskirjalainaajien määrä ylittää mieskirjalainaajien määrän niin alle 15-vuotiaissa, yli 75-vuotiaissa kuin kaikissa ikäluokissa siinä välilläkin. Myös suurin osa Elisa Kirjan asiakkaista on naisia.

Tervetuloa Helsingin kirjamessujen e-kirjapaneeliin kello 16.00 kuulemaan lisää e-kirjoista.

 

 

Kirjaläppää: Kirjamarkkinoinnin taso tänään

Aina valitetaan, että Suomessa ei kirja myy, koska markkinointi ei osaa. Otan tässä esiin tuoreen tapauksen tältä aamulta.

Eräs nettikirjakauppa ei osaa

Aamulla meni poikkeuksellisesti kuppi nurin jonkin kuin muun somesta havaittujen hallituksen toimien takia. Sain nimittäin markkinointisähköpostia eräältä nettikirjakaupalta. Sisältö menee kutakuinkin näin. “Hei, tuore nobelisti. Kivaa! Meillä ei näitä kirjoja nyt ole suomeksi, mutta linkistä pääset muilla kielillä lukemaan. Linkki.”

Kuvankaappaus 2015-10-9 kello 6.11.26 AMMitä sieltä linkistä paljastuu?

No todellakin ei lainkaan minkään nobelistin kirjoja, vaan suomalaisia uutuuksia, joista osa on nostettu mainosvirtaan evästevakoilun avulla.

Kuvankaappaus 2015-10-9 kello 6.20.39 AMNobelisti kiinnostaa aina

Ymmärrän, että on todellinen ongelma kirjakaupalle myydä ei-oota. Kun maailman suurin ja arvostetuin kirjallisuuspalkinto menee toisena vuonna peräkkäin nevöhöördille, jonka suomennosten painokset ovat loppuneet jo kymmenen vuotta sitten, niin ainoastaan antikvariaateissa juhlitaan, jos sielläkään.

Mutta miten vaikeaa on koota vaikka kaikki menneiden vuosien nobelistien kirjat yhdelle verkkokaupan alasivulle, ja osata laittaa sinne toimiva linkki mainospostissa silloin kerran vuodessa, kun jengi kiinnostuu nobeleista jälleen? Ei ihan älyttömän vaikeaa, ei myöskään älyttömän kallista. Että jos nyt ei olekaan tarjolla juuri uusimman nobelistin teoksia, niin viime vuotinen tai edellisvuotinenkin on vielä aika tuore. Laatukirjat eivät vanhene.

Mutta ei vain onnistu. Mainoslinkin kirjat ovat sinällään kiinnostavia, koska olen niitä googlaillut. Mutta hei mikä on todennäköisyys, että olen jo lukenut tai vähintään ostanut pari viikkoa sitten googlailemani kirjat? Eikö olisi fiksumpaa tarjota siihen vääräänkin mainoslinkkiin jotain, mistä en ole vielä kuullut, mutta joka muistuttaa edes etäisesti nobelistin teoksia?

Ai ei vai? Minä menen jonon jatkoksi kirjastoon. Kirjastossa ne osaavat.

Lukemisen lahja

Mitä, jos en osaisi lukea? En joutuisi someraivon uhriksi; en tietäisi, millä ripsivärillä tänään saa 57% tuuheammat ripset; en kippaisi kuppia aamulla, kun YLE:n korkeakoulu-uutisessa kritiikittömästi siterataan opetusministerin kusetusjargonia.

En tietäisi, mitä Downton Abbeyssä tapahtuu. En valvoisi kirjan kanssa vahingossa aamuyöhön. Enkä lukisi lapsille iltasatua.

LukutaitoLähes viidesosa maailman naisista ei voi lukea iltasatua, koska he eivät osaa lukea. Se on aika monta lasta, joilta jää iltasatu kuulematta. Se on aika monta lasta, jotka eivät opi lukemaan, koska kouluun ei ole varaa, eikä kotonakaan kukaan osaa opettaa lukemaan. Se on aika monta ihmistä, jotka kulkevat läpi elämänsä huhupuheiden, uskonnollisten johtajien ja korruptoituneiden viranomaisten mielivaltaverkostoissa.

Suomen Pakolaisavun lukutaitokampanjassa kerätään varoja lukutaidon levittämiseksi maailmassa. Auta muuttamaan maailmaa paremmaksi paikaksi meille kaikille. #lahjoitalukutaito

http://mesenaatti.me/lahjoitalukutaito/

lahjoitalukutaito

 

Kirjasähkeet: En kestä tätä #book

Lukeva ihminen lukee vaikka maitotölkin kylkeä, sanotaan, ja se on todella totta. The Tonight Shown istuva koomikko Jimmy Fallon on kuitenkin löytänyt kirjoja, joita ei tule ihmisen lukea. Eivätkä kaikki edes ole omakustanteita. Fallonin hävytöntä kirjaläppää voi katsoa YouTubessa.

Omakustanteista puheen ollen. Helsingin Sanomat on jälleen päästänyt Suvi Aholan valloilleen, tällä kertaa valottamaan omakustanneilmiötä. Jenkeissä on omakustannekirjailijamiljonäärejä, Suomessa ei ole (ellei Sofi Oksasta ja Juha Vuorista lasketa). Yhä useampi kirjailija kustantaa kuitenkin teoksensa itse, yleensä siksi, että teosta ei huolita perinteisen kustantamon listoille. Omakustanneala pyristelee nyt irti tästä lievästä häviäjäleimasta brändäämällä omakustannekirjan trendikkäästi indie bookiksi. Lue koko stoori @Helsingin Sanomat.

Intelligentsian rakastama ranskalainen ihmisvihaajakirjailija myöntää Guardianin haastattelussa olevansa islamofobi. Johtaako tämä yllättävä tunnustus Michel Houellebecqin myyntikäyrän nousuun myös Suomessa uusnatsien rasistien maahanmuuttokriitikoiden tuella? Kyllä olisi somaa nähdä Houellebecqin teosten kuluvan baareissa ja busseissa. Erityisen mielenkiintoista olisi tietysti, mikäli lukeminen johtaisi uusien sävyjen ja ilmaisujen luikerteluun tunkkaiseen suomenkieliseen internetkeskusteluun, mutta tämä taitaa olla yltiöoptimismia.