Tag Archives: eksotiikkaa

Agatha Christie: En flicka kom till Bagdad

Agatha Christien romanttinen trilleri

Agatha Christie: En flicka kom til Bagdad. Kansi: Monica Schultz. Albert Bonniers Förlag, 1976.

Dame Agatha Christien En flicka kom till Bagdad (suom. He tulivat Bagdadiin) yhdistää kaksi Christien tuotannossa suhteellisen harvinaista teemaa, nimittäin kansainvälisen salaliiton ja romanssin. Näistä ensimmäinen lähtee selviämään toisen avulla eksoottisen Arabian palmujen katveessa kylmän sodan alkuvaiheissa. Lopputuloksena on nykynäkökulmasta ehkäpä naiivinpuoleinen romanttinen trilleri, jossa (kevyt) uhkan tuntu, (pistävä) mustasukkaisuusdraama ja (ironisen) stereotyyppiset hahmot jaksavat alituiseen huvittaa lukijaa.

En flicka kom till Bagdad (Albert Bonniers Förlag 1976, ruots. engl. alkup. They came to Bagdad [1951] Birgitta Hammar) on selvästikin kirjoitettu aikana, jolloin kirjailijalla ei vielä ollut suuria antipatioita nykynuorisoa kohtaan, mutta huumorintaju tallella. Tai sitten ruotsintaja on päättänyt korostaa kirjan viihteellisiä arvoja poliittisten sijaan. (Poliittishistoriallisessa mielessä olisi mielenkiintoista verrata ruotsinnosta ja suomennosta…)

Päähenkilö Victoria Jones (hah, Jones!)* on heikko konekirjoittaja, mutta hyvä valehtelija ja junailija. Kun kirjoituskoneelta potkut saanut Jones törmää puistossa itseään säälitellessään Edwardiin (hah, Edward!)**, hän luonnollisesti salamarakastuu sekunnissa. Syvällisen ensikeskustelun aikana käy ilmi, että Edward on lähtemässä duuniin Bagdadiin. Oih! Vickan ei kuitenkaan ole sellainen avuton tai järkevä daami, joka kohauttaisi hartioitaan ja jäisi esim. kotiin hankkimaan menetetyn tilalle uutta työpaikkaa. Ei suinkaan. Vickan keksi keinot lähteä miehen perään eksoottisemmille metsästysmaille, joissa hän sitten tulee sotkeutuneeksi kansainvälisen rauhankonferenssin vähemmän rauhanomaisiin ennakkovalmisteluihin. Eli kv. vakoilu- ja vastavakoilutoimintaan, vaikka Vicky itse on pääasiassa rakkauden asialla ja enimmäksen ihan vain oman nahkansa pelastamisen puolella.

Ja jos tästä ei jo käynyt ilmi, En flicka kom till Bagdad on suunnattoman herkullinen viihdepläjäys. Vickyn seikkailuja tukevat kuuma Arabia dyyneineen ja palmuineen, Christien arkeologisten kaivuiden tuntemus (vain pari lukua) ja kliseitä vilisevä sivuhahmokaarti. Sivuhahmoina mm. intellektuelli vastavallankumouksellinen, joka on myös rakastunut Edwardiin, joka on puolestaan vähän hönö, mutta sairaan komea sotasankari, jonka pomo on puolestaan kv. kulttuuriorganisaation charmantti hopeahapsinen johtaja, joka on sotkeutunut… Toisaalta taas löytyy hajamielinen arkeologisetä, jonka turhantärkeä ja luiseva herrasmiesapulainen auttaa Victorian pulasta ja yhteyksiin hönöksi alkoholistiksi naamioituneen vakoilupomon kanssa, joka asuttaa tämän joviaalin ja vieraanvaraisen arabin hotelliin, jossa puolestaan tapahtuu mitäpä muuta kuin…***

Juonihan on aikamoista satuilua, mutta pysyy yllättävästi paremmin kasassa kuin useimmat Poirotit tai Marplet. Lisäksi lukijan oli täysin mahdollista arvailla juonen ratkaisuja etukäteen kirjailijan antamista vihjeistä, toisin kuin Christien dekkareissa yleensä. Kansainväliseen politiikkaan ja muihin raskaisiin aiheisiin ei sotkeennuta kuin pintapuolisesti, joten kylmästä sodasta ei tarvitse tietää kuin perusasetelma tietääkseen mistä taustatarinassa on kyse.

En flicka kom till Bagdad osoittautui vallan verrattomaksi viihdyttäjäksi.

* Anakronisesti hauska sattuma, vertasipa sitten B. Jonesiin tai I. Jonesiin

** Kyl te tiedätte

*** Ei välttämättä tässä järjestyksessä

***

Agatha Christie: En flicka kom till Bagdad

ruots. Birgitta Hammar

Kansi: Monica Schultz

Albert Bonniers Förlag, 1976

226 s.

Sujata Massey: Rei Shimura Yakuzan jäljillä

Sujata Masseyn dekkari Rei Shimura Yakuzan jäljillä

© Kirjakko. Sujata Massey: Rei Shimura Yakuzan jäljillä. Kansi: Sami Saramäki. Gummerus, 2006.

Sujata Masseyn Rei Shimura Yakuzan jäljillä on yhdeksäs osa sarjassa  japanilais-amerikkalaisen amatöörietsivän seikkailuista japanilaisessa kulttuurissa ja murhasotkuissa, kuinkas muuten. Masseyn tarina etenee sujuvasti, ja erityisen viihdyttävää on seurata chick-lit tyyppisen, joskin huomattavasti ponnekkaamman päähenkilön selviytymistä japanilaisessa työ- ja seuraelämässä. Henkilökohtaisesti olisin selvinnyt ilman pakkopullaromanssiakin, mutta kirjan teemoista päätellen päähenkilön romantillinen elämä on isossa osasssa kaikissa sarjan osissa.

Tässä kohtaa täytyy varmaan tunnustaa, että olen ollut tietoinen sarjan olemassaolosta lähes kymmenen vuotta, mutta jättänyt aina hyllyyn. Ihan pelkästään manganomaisten kansien takia. Koska en lue mangaa, ja kansien tulisi parhaimmillan kuvata kirjan sisältöä, olen kuvitellut olevani Rei Shimura -yleisön ulkopuolella. Käytännössä kuitenkin (olettaen, että tämä sarjan n:s osa on samantyyppinen kuin aikaisemmat) Rei Shimurat ovat agathacristiemäisellä tavalla juonikuvioituja, verettömiä ja lähes väkivallattomia viihdedekkareita, joissa sympaattisen päähenkilön henkilökohtainen elämä ja dekkarielämä linkittyvät kevyeksi viihdepläjäykseksi.

Rei Shimura Yakuzan jäljillä on saanut päänäyttämökseen japanilaisen tavaratalon – kuvitteellinen Mitsutan on yksi monista Ginzan paremmista ostostaivaista, jossa työskenteleminen vaikuttaa aika lailla samalta kuin kotoisalla Stockalla. Paitsi, että suositut brändit ja rahasummat ovat tietysti eri sfääreissä, ja aspahommat japanilaiseen tapakulttuuriin sovitettuja. Rei joutuu lirkuttelemaan tiensä töihin Mitsutaniin ihan vaan vakoillakseen vähän tietoja USA:n valtion leivissä – toimeksiannon hän on ottanut krooonisen rahapulansa takia. Vakoiluhommat johtavat niin kylpylään tavaratalon johtoryhmän kanssa kuin murhaankin.Välissä Rei shoppailee, deittailee myyjätoverinsa deittikaasona ja selvittelee sydänsurujaan (menneitä ja nykyisiä), sekä osallistuu japanilaisiin perinteisiin juhlamenoihin.

Jos näitä eksoottisempia japanilaiseen elämänmenoon liittyviä ei tässä teoksessa olisi, en vaivautuisi edes ajattelemaan sarjan muiden osien lukemista. Eksoottiset kulttuuriset yksityiskohdat tuovat Rei Shimuralle särmää sekä tarinaan että henkilöhahmoihin, ja nostavat sen tusinadekkareita tai -chikkereitä mielenkiintoisemmaksi. Masseyn ansiona on, että eksotismeilla ei kuitenkaan mässäillä tai niitä nosteta esiin turhan takia – ne solahtavat tarinaan sen olennaisena osana ihan muutamaa sivurimpsua lukuunottamatta.

Vaikka itse olen ollut nihkeä shimurojen suhteen vuosikausia, saatanpa tämän ensimmäisen kokemuksen jälkeen hyvinkin lainailla sarjan muut osat oikeasssa järjestyksessä yhdeltä fanityttökaveriltani (porttiteoria toiminnassa). Luotettava, suht tasalaatuinen sarja, kuulemma. Johon on tulossa pitkän tauon jälkeen uusi osa, tiedottaa kirjailija kotisivuillaan.

***

Sujata Massey: Rei Shimura Yakuzan jäljillä

Suom. Titta Leppämäki

Kansi: Sami Saramäki

Gummerus 2006

447 s.