Eeva Joenpelto. Nimi tuo mieleen isoäidin kirjahyllyn, jossa Joenpellon ei tarvinnut etsiä kaimaansa kovinkaan kaukaa. Mahdollisesti samasta syystä en ole itse tullut koskaan tarttuneeksi yhteenkään. Viime viikolla Joenpelto-haasteen innoittamana tartuin kuitenkin Uskomattomia uhrauksia -teokseen. Koska se nyt sattui löytymään kirjahyllystä.
Teos ei vakuuttanut. Ensimmäiset 30 sivua olin, että en tajua, ja lisäksi tylsää. Sinnittelin sadannelle sivulle ja sitten tuli stoppi. Teos oli täynnä masentunutta pikkusievää. Ihailtavan pikkutarkkaa kuvailua, mutta en vain saanut kiinni, että mitä sillä haettiin.
Kirjahyllystä sattui kuitenkin löytymään myös Elämän rouva, rouva Glad, jolle päätin antaa mahdollisuuden siltä varalta, että pikkutarkkuus olisi jotenkin jalostuneemmin juonessa mukana.
Ja hyvä, että otin. Elämän rouvassa Joenpelto kuorii henkilöhahmoistaan kerroksen kerrokselta, kunnes jäljellä on raaka sisin. Joenpellon kuvauksen pikkutarkkuus on hämmästyttävää. Ihailen tapaa, jolla Joenpelto asettelee yksityiskohdat toistensa perään luonnollista tahtia, vatuloimatta tai kiirehtimättä.
Elämän rouva, rouva Glad on tarina siitä, miten keski-ikäisestä naishenkilöstä tuli keski-ikäinen ja mihin hän on seuraavaksi menossa. Rouva Gladin tarinan vastapainona toimii nimismies Järvisen tarina, tarina keski-ikäisen miehen edesottamuksista. Glad on tekijäihmisiä, Järvinen puhujaihmisiä. Kauhea kiire on kummallakin. Näyttämönä toimivat 1930-luvun nimetön pikkukaupunki ja Helsinki, joissa rouva Glad hoitaa bisneksiään ja elämäänsä.
Teoksen epäluotettava kertoja vaikuttaa sitä luotettavammalta, mitä syvemmälle psykologisiin kerroksiin ja rehellisiin muistoihin teoksen edetessä päästään. Epäilys kuitenkin jää: rehellisen itseymmärryksen saavuttaminen on rouva Gladille vaikeaa. Suhdetoiminnassa on toki pakkokin valehdella, liike-elämä vaatii veronsa tässäkin mielessä. Ikävien muistojen kohtaaminen ei myöskään edesauta elämää tässä ja nyt.
Kokonaisvaltaisesta inhimillisyydestä ammentava teos nousee pienistä ihmiskohtaloista itseään suuremmaksi allegoriaksi elämästä. Hiotut yksityiskohdat paljastavat lukijalle sen, mistä päähenkilöt valehtelevat. Kuvauksen runsaus tekee teoksesta miltei elokuvallisen.
Juonet tuntuvat tässäkin teoksessa olevan Joenpellon heikko kohta, ainakin nopeiden leikkausten ja vauhdikkaan kerronnan ystävän mielestä. Kun juonta on teoksessa ollut pakko elävöittää, Joenpelto tuntuu ymppäävän omituisia tapahtumisen hypähtelyjä soljuvan kuvauksensa sekaan.
Keskeisten henkilöhahmojen syvyys paljastaa myös sivuhahmojen ohuuden. Toisinaan ohuudella on merkitys, toisinaan ei. Toki me kaikki olemme omien elämiemme päätähtiä. Joenpelto oli oman näkemyksensä mukaan ennen kaikkea ihmiskuvaaja ja se näkyy tässä romaanissa.
Elämän rouva, rouva Glad on niitä kirjoja, joita sietää miettiä hieman pidempäänkin, jotta ne alkavat aukeamaan. Monikerrokselliseen tematiikkaan mahtuu monta näkökulmaa, jotka puhuttelevat myös nykylukijaa.
Eeva Joenpelto: Elämän rouva, rouva Glad WSOY 1982 (1984) 374 s.