Tag Archives: herkullinen

Marc Aulén: Sopat!

*Sponsoroitu bloggaus* Kirjabloggaajan korruptoi tällä kertaa Blogatin välittämä Gummeruksen arvostelukappale.

Marc Aulén: Sopat!

Marc Aulén: Sopat! (Gummerus 2014)

Kirjabloggaaja vetää muutakin kuin hengenravintoa. On sellainen luontainen pakko. Välillä alkaa kyllästyttää se kymmenen normitavissapuskavaihtoehdon kierrätys ja tällöin saattaa hyvänä päivänä tarttua uuteen reseptiin.

Nyt sellainen löytyi keittiömestari (?*), soppachef Marc Aulénin tänä keväänä ilmestyneestä Sopat! -keittokirjasta. Joka on siitä mielenkiintoinen näin mutuhuttuilijanäkökulmasta, ettei Soppien! kanssa operointi lakkaa henkilökohtaisesti haudutetun lihaliemen soppaluiden hankintayrityksiin, vaan liemivalmisteiden käyttö on kirjailijan mielestä ihan okei. Myöskään monimutkaisia keittiövehkeitä ei tarvita, ihan sitä kuulemma taviskattilalla, -veitsellä, -purkinavaajalla ja -sauvasekoittimella selviytyy. #voikoolla #enusko #mitäkurmeetasetällainenon

Testasin

Reseptiksi valikoitui Tomaatti-bataattisoppa (s.57), joka vaikutti paitsi helpolta ja nopealta, myös hyvältä. Testi eteni näin:

Tomaatti-bataattisoppa aineet1. Hanki aineet. (Eikö muuten tullut aika hyvä smetanapääkallo?) Reseptissä mainitaan erityisesti:

  • 1.5 litraa kasvis- tai kanalientä
  • 1,1 kg kuorittua bataattia, reiluina paloina
  • 1 reilu rkl raastettua inkivääriä
  • 150 g sipulisuikaleita
  • 1 reilu rkl basilikaa, kuivaa
  • 0,7 dl sitruunamehua
  • 1 reilu tl Sambal oelek -tahnaa
  • 10 g basilikaa
  • 1 dl smetanaa
  • 3 dl tomaattimurskaa

Omat mittani olivat ehkäpä pikemminkin noin- ja sinnepäinmittoja, mutta se ei haitannut lopputuloksessa.

Tomaatti-bataattisoppa 22. Toimi toimintaohjeen mukaan, jossa olennaista on keittää ensin pehmeiksi kaikki paitsi tuore basilika, smetana ja tomaattimurska. Sitten lisätään kaikki paitsi tomaattimurska ja soseutetaan. Tämän jälkeen lisätään tom. murska ja sekoitetaan. Voilà.

Tomaatti-bataattisoppa 33. Nauti. Jonkin verran lopputulos erosi erittäin kauniista reseptikuvasta, mutta maku vakuutti neljä neljästä koekaniinista. Lisäksi reseptin oppi ulkoa kerrasta, joten teen tätä  toistekin.

Maun lisäksi asenne kunnossa

Keittokirjana Sopat! putoaa miellyttävään välitilaan, jossa ulkoasu on visuaalisesti erittäin harkittu ja kaunis taitoltaan, mutta sekä ruokafilosofia että teksti ovat mukavan rentoja otteeltaan. Reseptiikka (?) on selkeää ja täsmällistä, mutta ainakaan koereseptin toteutus ei kärsinyt rennon hällävälistisestä mittailusta. Resepteissä on mainittu myös lisukevaihtoehtoja, annettu käytännön vinkkejä ja heitetty keittiöläppää, joten turhanaikaista pönötystä ja ravinnon ylevöittämistä ei tästä teoksesta löydy. Lisukereseptit sen sijaan löytyvät. Tämä on ehdottomasti plussaa plussan päälle.

Sopat! –teoksen reseptit jakaantuvat Aulénin ja hänen kollegoidensa kehittämiin, sekä Aulénin ravintola Qulman julkkisasiakkaiden suosimiin. Vähän päälle 40 soppareseptin ja 7 lisukkeen reservi vaihtelee yltiöeksoottisesta (Kurkku-tilli-limettisoppa s. 47) retrolemppareihin (Parsakaali-aurajuustokeitto s.69) ja tavissopista (Lasse Lehtisen Zuppa di soppa s. 111**) juhlaklasareihin (Petri Sarvamaan Kanttarellikeittoa ja rapeaa parmankinkkua s. 117). Joukossa on myös monimutkaisempia reseptejä edistyneille, mutta vain harvat vaikuttivat täysin mahdottomilta aloittelijoille.

Sopat! rokkaa. Jos joku pitää tätä pötypuheena, on hyvä ja testaa itse.

***

* Onko tämä oikea termi? Tästä sen just näkee, ei pitäisi antaa kirjabloggaajan käsiin muita kuin peruskaunokirjoja. Ei ole asiantuntevaa tämä tämmöinen hapuilu.

** Tätä on meillä syöty, koska bongasin reseptin joskus viime vuosituhannen kasvissyöntikaudellani jostain naistenlehdestä. Se oli aikaa, jolloin koulujen kasviruokapäivistä ei edes unelmoitu, vaan koulussa syötiin joka toinen päivä kesäkeittoa ja joka toinen päivä kasvislaatikkoa, eli perunamuussissa lilluvaa herne-maissi-paprikaa. Juhlapäivinä sitten pinaattilettuja. #nostalgiapläjäys #eikoskaanenää #makumuistot

Marc Aulén: Sopat!
Kansi: Jaesong park
Gummerus 2014
127 s.

Adam Mansbach: Nyt vittu nukkumaan

Adam Mansbachin runoilema Nyt vittu nukkumaan on sketsikäs aikuisten satukirja, joka pureutuu lapsen ja Nukkumatin iltaiseen kohtaanto-ongelmaan runollisen huumorin ja havainnollistavien kuvien keinoin. Superhauskaa jokaiselle kyseisen ongelman kanssa painineelle. Erityisen hauskaa on: alatyylin viljely satukirjamuotoisessa teoksessa, sekä selvästi omakohtainen kokemus.

Teos antaa lukijalle oivalluksen, että joku muukin on joskus ajatellut vähän pahasti omasta lapsestaan kultapupustaan nukuttaessaan. Oletettu lukijakunta on myös otettu hienosti huomioon, sillä kirja on ohut, teksti suurta, kuvat selkeitä ja värikkäitä ja taitto ilmavaa. Tämä silmät sikkuralla ja kyrpä otsassa hiihtävien vähän väsyneiden vanhempien huomioiminen takaa myös sen, ettei vitsiä ole venytetty liikaa.

Adam Mansbach: Nyt vittu nukkumaan

Adam Mansbach: Nyt vittu nukkumaan. Kuvitus: Ricardo Cortés (Into 2012)

Leijonat, pennut, viihtyy, kuorsaa.

Petokasassa on suloista nuilia.

Miten osaatkaan vaikka mitä hienoja maagisia juttuja

mut vittu osaa aloillasi huilia?

(n.13-14)

Erittäin antoisa lukutapa on tietysti katsella kirjan kuvia yhdessä lukutaidottoman lapsen kanssa. Vitsi vitsinä, hehe. Mutta oikeesti, kustantajan facebookista löytyy kisa, jonne voi lähettää videon omasta lukutapahtumastaan. Tai kuunnella Samuel L. Jacksonin viisuversion.

* Huom. Onko kansikuvan ja arvosteluun valitun tekstinäytteen eläintieteellinen inkongruenssi vitsi vai vahinko? Jatkuuko tällainen järkyttävä meininki myös sisäsivuilla?

***

Adam Mansbach: Nyt vittu nukkumaan

Kuvitus: Ricardo Cortés

Into, 2012

n s.

Engl. alkup. Go the Fuck to Sleep

Akashic Books, 2011 

Jens Linder & Pelle Holmberg: Sienionni

© Kirjakko, Linder&Holmberg: Sienionni, kannen kuvat: Stefan Wettainen

Ruotsalaisten sienimiesten Jens Linderin ja Pelle Holmbergin sienikirja Sienionni: Voitateista rouskuihin – 60 reseptiä parhaista ruokasienistämme on kaunis ja värikäs sienestysoppaan ja keittokirjan risteytys. Sienionni sopii sienimetsäviekkareiden lievitykseen näin keskitalvella, kun sinnikkäimmätkin suppilovahverot ovat luovuttaneet itiöemien puskemisen, kumisaappaat polkevat vain vetistä asfalttia ja pakastimen kätköistä löytyy kymmenittäin epämääräisiä huurtuneita pussukoita jotain, jotka voisivat olla kehnäsieniä tai herkkutatteja tai ehkäpä sekasieniä.

Linder ja Holmberg ovat jaotelleet Sienionnen (Tammi 2010, suom. Elina Uotila) vuodenaikojen mukaan, ja jokaisesta sienestä laajahko kuvaus ennen sieneen liittyvää reseptiä. Sienionni onkin perinteisiin sienikirjoihin verrattuna huomattavasti enemmän resepteihin päin kallellaan. Kirjailijat suosittavatkin sitä lähinnä keittiössä käytettäväksi. Enimmäkseen mukavan yksinkertaisilta kuulostavat reseptit innoittavat bongailemaan itselle metsästä vähän tuntemattomampiakin sieniä, sekä noukkimaan niitä tuttuja, jotka ovat aiemmin jääneet metsään “kun ei keksi mitä niistä sitten laittaisi”. Reseptien lisäksi myös sienten kuvauksissa kerrotaan vinkkejä niiden laittamiseen ja säilömiseen, joten kirja on varsin monikäyttöinen.

Resepteistä ja sienistä on myös upeat valokuvat. Sienikuvitus on tyyliltään jokseenkin epätasaista: jotkut muistuttavat ilahduttavasti opetuskuvia, toiset ovat puolestaan metsäotoksia. Lisäksi kirjassa on esitelty vain hyvänmakuisia syötäviä sieniä.

Niinpä varsinaiseen sienimetsään kannattaa ottaa kaveriksi joku uudehko taskukokoinen sieniopas, jossa on esitelty myös myrkylliset ja pahanmakuiset sienet, etenkin jos on Sienionnen perusteella innostunut jostain uudesta sienilajista. Uudehko opas on yleensä vanhaa parempi, sillä sienien myrkyllisyyksistä opitaan koko ajan uutta ja esimerkiksi korvasientä Sienionnesta ei enää löydy sen karsinogeenisyyden takia. Kirjan lopussa on myös kuvaton osio, josta löytyvät  reseptit klassisia sienikastikkeita ja muita perussieniruokia varten.

Lopuksi haluaisin tällaisena puolivillaisena kotikokkina todeta, että “Sinihomejuusto-sienitäytteiset krepit” (s. 140), “Tillinen kanttarellikeitto” (s. 76), “Mushroom n’ Chips” [sic] (s. 112), ja “Syyssienet à la Grecque” (s. 120). Namnamnam.