Tag Archives: itseapukirjallisuus

Marie Kondo: KonMari: Siivouksen elämänmullistava taika

Marie Kondo: KonMariIhminen saattaisi joskus siivota. Jos olisi ihan pakko. Onneksi viime aikoina on ilmestynyt niin paljon kirjoja siivouksesta, että ihminen voi siivoilla kirjan siivin mielikuvissaan, eikä huomaa lainkaan sotkua ympärillään.

Marie Kondo on pahinta sorttia siivousvimmailijoita, sillä ainakin omien sanojensa mukaan hän on syntymäsiisti. Siis ihminen, joka kärsii sotkusta. (Minäkin kyllä lähestulkoon kehräsin ilosta, kun tulin koulusta kotiin, siivottuun kotiin.) Minä olen ihminen, joka ei juuri huomaa sotkua. Likaisuus on inhottavaa, mutta sotku ei.

Kondon KonMari: Siivouksen elämänmullistava taika pyrkii selittämään, miksi sotku on ikävää, ja miksi siivous ei ole vaikeaa, vaan pikemminkin valaisevaa. Omituisella tavalla teoksen viesti kiehtoo, vaikka omat arvoni eivät näytä lainkaan olevan sinne päin kallellaan.

Ehkä tulkitsen teosta väärin, mutta minä luen sieltä vahvasti kulutuksen vastaista sanomaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole ekokurjistelun viesti, itseriittoisen minimalismin ylenkatse tai bakteerikauhuissa vellaava marttyrointi. Kondon mukaan kauneudelle pitää raivata tilaa, tai sitä ei huomaa kaiken rojun joukosta.

Tälle viestille on elämässäni tilaa juuri nyt. Olisi kiva, kun kirjahyllyissä olisi tilaa ihan parhaille kirjoille. Ja ne löytyisivät sieltä. Ehkä sama vaatteiden kanssa. Ja mausteiden. Siivousvälineissä olen jo minimoinut valikoiman yhteen yleispuhdistus- ja yhteen vessanpesuaineeseen. Molemmat tuoksuvat ihanalta. Vessaa on kivempi pestä kuin astioita, koska astianpesuaine ei haise ihanalta.

Tavallaan parasta KonMari-metodissa eivät ole lukuisat raivausohjeet, vaan periaate, jonka mukaan ihminen saa heittää pois kaiken, joka ei tuota iloa ja kauneutta elämään.  Ei tarvitse säästää rikkinäisiä sukkahousuja siltä varalta, että lapsi haluaa askarrella ensi vuonna keppihevosen, eikä edes siltä varalta, että syttyy kolmas maailmansota ja sitten ei saa nailoneita mistään. Hetkessä eläminen nostetaan suurempaan arvoon kuin kaiken varalta varautuminen, mikä lama-ajan lapsesta ja talvisodan lapsenlapsesta kuulostaa  sekä vastuuttomalta että röyhkeältä. Ja kiehtovalta.

Teos onkin vähän kuin aikuisten satukirja: prinssistä viis, mutta näin saat oman, ihanan valtakunnan. Laitan kirjapodcastin soimaan ja menen kierrätyspussittamaan kirjoja kirjahyllystäni. Toivottavasti ne tuottavat iloa ja kauneutta muillekin.

Marie Kondo KonMari: Siivouksen elämänmullistava taika
Bazar 2015
e-kirja

Henrik Fexeus: Kiusaaminen on sairasta valtapeliä

Henrik FexeusRuotsalaisen mentalisti ja kirjailija Henrik Fexeuksen iloista tervehdystä saattelee miehekäs kädenpuristus. “Kirjabloggaaja, sanoit? Voi kuinka kivaa!” Sliipattu ja sulavakäytöksinen kirjailija istuutuu samettisohvalle, tarjoaa virvokkeita ja kysyy: “Mitä haluaisit tietää?”

Vastaan: “Kerro minulle, miten koulu- tai työpaikkakiusattu voi käyttää vinkkejäsi?”

Fexeus nielaisee. Ja nielaisee toistamiseen. “Tiedätkö, koulukiusaaminen oli syy sille, että ylipäänsä aloitin tutustumaan psykologiaan ja ihmisten käyttäytymiseen. Etsin vastausta kysymykseen, miksi minä? Mitä tälle voi tehdä?”

Koulukiusattuus on sosiaalinen funktio

Fexeus korostaa, että Valtapeli – vaikuttamisen jalo taito on opaskirja aikuisten käyttöön. Koulukiusaaminen on mitään opaskirjaa monimutkaisempi ilmiö, sillä vaikka se syntyy lasten keskuudessa, ainoastaan aikuiset voivat ratkaista kiusaamistilanteet.
“Koulukiusaaminen ei johdu kiusatusta, eikä oikeastaan kiusaajastakaan. Se on sosiaalinen funktio, jonka avulla lapset opettelevat ryhmänmuodostusta.”

Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden muodostaminen on vaikeaa. Helpoin tapa luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta on määritellä, mikä tai kuka ei kuulu ryhmään. Siksi koulussa tai työpaikoilla kiusataan. Ulkopuolisena ei kukaan halua olla, mutta joku sinne aina joutuu.

“Kiusaaja on useimmiten henkilö, joka kokee oman asemansa ryhmän sisäpuolella olevan jotenkin uhattuna. Ehkä hän on juuri se, joka uhkaa seuraavaksi tipahtaa ulkopuoliseksi. Kiusaajan peesaajat ja hiljaiset sivustakatsojat kärsivät samasta pelosta.”

Aikuisten väliintulo onkin olennaisin asia koulukiusaamisen lopettamisessa. Aikuisista täytyy löytyä jämäkkyyttä, jolla autetaan lapsia löytämään yhteenkuuluvuuden tunne ilman, että ketään kiusataan.
“Ikinä ei pidä sanoa lapselle, että älä välitä. Lapsi ei pysty omin avuin lopettamaan kiusaamista tai kiusattuna olemista. Olemme sosiaalisia eläimiä. Yhteisön ullkopuolelle jättäminen luo perusturvattomuuden tunteen, joka voi vaikuttaa koko loppuelämän.”

Työpaikkakiusaaminen on valtapeliä

Työpaikkakiusaamisen lopettaminen on mahdollista, väittää Fexeus. Hän myöntää, että se vaatii enemmän työtä kuin vain Valtapeli -teoksen lukemisen. Kaikki lähtee sisäisen varmuuden ja itsetunnon rakentamisesta.

“Kiusaaminen vie itsetunnon ja kokemuksen siitä, että pärjää, osaa ja jaksaa. Siksi se on niin tuhoisaa. Ja siksi sitä vastaan taistellessa on ennen kaikkea lähdettävä rakentamaan itsetuntoa.”

Fexeuksen mukaan ihan pienetkin asiat auttavat. Roskien vienti silloin, kun tuntuu ettei millään jaksaisi, osoittaa itselle, että voimia on. Omien voimien löytämisen jälkeen voi jo etsiä tukea.

“Koska kiusaaminen on pohjimmiltaan ulkopuoliseksi joutumista, on tärkeää löytää liittolaisia ja tukijoita. He voivat olla työpaikaltasi, mutta myös oma perhe, lapsuudenystävä tai Facebook-kaveri käy liittolaiseksi.”

Liittolaisessa olennaisinta on, että hän on sinun puolellasi, vaikka tuntee sinut, ehkä jopa paremmin kuin työpaikkakiusaaja. Yhdessä tukijan tai tukijoiden kanssa et ole enää yksin ja ulkopuolinen.

Valtapelaa paremmin kuin kiusaaja

Seuraavaksi on aika käydä selvittämään itse työpaikkakiusaamista. Fexeuksen mukaan itsen kannalta on tärkeintä ilmaista kiusaajalle, että tämän käytöstä ei enää tulla suvaitsemaan ja kiusaamisen loppumisen kannalta, että omalla käytöksellään näyttää, ettei tämän kiusaava käytös enää onnistu.

On tärkeää muistaa, että kiusaaminen on alkeellisimpia ryhmänmuodostustapoja. Niinpä on lukuisia strategioita, joilla sen vaikutusta voi lähteä kumoamaan.

“Kiusattu voi vaikka olla ystävällinen muille ja tutustua työpaikalla tai sen ulkopuolella muihin työtovereihin. Jos uskaltaa olla ystävällinen, tulla ulos kuorestaan tai olla haavoittuvainen, saa usein muiden sympatiat puolelleen.”

Lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota omaan käytökseensä.

“Esimerkiksi kahvipöydästä poistuminen silloin kun kiusaaja tulee paikalle antaa muille vahvan signaalin siitä, että et aio enää ottaa kiusaamista nöyrästi vastaan. Tehokkainta on, jos saat muita lähtemään mukaasi. Silloin olet onnistunut kääntämään tilanteen päälaelleen ja kiusaaminen todennäköisesti lopahtaa omaan mahdottomuuteensa.”

Valtapeli – vaikuttamisen jalo taito (Atena 2014) antaa vinkkejä valtapelien käymiseen. Fexeuksen viesti on, että tuleen ei kannata jäädä makaamaan.

“Valtapelejä käydään jatkuvasti, ja ne tuntuvat usein epäreiluilta. Sosiaalisia taitoja voi kuitenkin oppia harjoittelemalla. Se vaatii rohkeutta, mutta palkitsee. Valtapelata voi myös hyvän puolesta.”

Henrik Fexeus: Viettelyn jalo taito

Henrik Fexeus: Viettelyn jalo taito

Henrik Fexeus: Viettelyn jalo taito (Atena 2013)

Henrik Fexeuksen ihmissuhdetaito-opas Viettelyn jalo taito: 168 vinkkiä miten saat hänet jakaa maalaisjärkisiä ja edistyneempiä vinkkejä ihmissuhteeseen pyrkiville. Kirjoittaja pyrkii raivokkaasti tasa-arvoiseen sukupuolinäkemykseen, muttei ihan onnistu. Siitä huolimatta opas on käyttökelpoinen peruskuvaus ihmisten välistä kanssakäymistä helpottavista pikku keinoista, joiden muisteleminen ei koskaan ole kenellekään pahaksi. Nuorille aikuisille Fexeuksen vinkeistä on taatusti enemmän hyötyä kuin PUA-blogeista* tai Cosmosta – ja ne kuulostavat uskottavammilta tullessaan kirjasta kuin äidiltä tai isältä.

062: Jokainen määrittelee itse oman arvonsa. …Kun muut luovat kuvaa sinusta, he eivät voi rakentaa sitä minkään muun kuin itse kertomiesi asioiden varaan… Osoita siis olevasi ylellinen design-tuote, et halpa thaimaalaiskopio. Vaikka syvällä sisimmässäsi tuntisit, että asia on ihan toisinpäin, kenenkään ei tarvitse tietää sitä. (kirjassa ei ole sivunumeroita)

Viettelyn jalo taito aloittaa yleisesti hyödyllisistä ihmissuhdetaidoista (älä ota pakkeja henkilökohtaisesti, näytä aina niin hyvältä kuin mahdollista) ja jatkaa yksityiskohtaisempiin, tilannesidonnaisiin vinkkeihin, esimerkiksi erilaisiin eleisiin, joita on sopiva käyttää tietynlaisissa tilanteissa. Fexeuksen viehelaatikosta löytyy esimerkiksi useammanlaisia osoitteluita tai kosketteluita, joilla voi pyrkiä viemään tilannetta itselleen edulliseen suuntaan, kunhan vain muistaa käyttää oikeanlaista elettä oikeanlaisessa tilanteessa.

105: Miten toinen kohtelee muita. Jos olet kiinnostunut jostakusta, haluat epäilemättä pian tietää, millainen hän on tosielämässä… Hyvä temppu, jonka avulla toisia voi opetella tuntemaan salaa, on katsoa miten he käyttäytyvät muita kuin sinua kohtaan. (kirjassa ei ole sivunumeroita)

Lopulta kirjoittaja siirtyy antamaan yksityiskohtaisia vinkkejä esimerkiksi katsekontaktin pitämisestä, äänen käytöstä tai ihmissuhteen luomiseen liittyvistä tilanteista, kuten treffeille pyytämisestä. Fexeus ei kuitenkaan lopeta onnittelemalla lukijaa huippuluokan viettelijäksi valmistumisesta, vaan toteaa, että käytännön harjoittelu muutama vinkki kerrallaan on ainoa tapa parantaa seuraelämäänsä.

Viettelyn jalossa taidossa opastaminen tuo tietysti mukanaan mielenkiintoisia moraalisia kysymyksiä. Käytännössähän “viettely” on kanssaihmisten manipuloimista, jos ei nyt tekemään jotain, mitä he eivät missään nimessä halua tehdä, kuitenkin jotain, josta he eivät olisi kenties kiinnostuneet ilman ulkopuolista painostusta. Toisaalta jotkut ihmiset ovat tällaisessa manipulaatiossa luonnostaan lahjakkaampia ja ehkäpä kokemustensa takia tietoisempia, mikäli sellaista käytetään heihin. Onko reilua vai epäreilua muuttaa sosiaalista leikkikenttää paljastamalla salaisuudet, luomalla yleistä tietoisuutta erilaisista manipulaatiokeinoista tai tasaamalla ihmisten mahdollisuuksia elää sosiaalisissa ympäristöissä? Muuttaako viettelyn sääntöjen opiskelu sosiaalisen elämän sosiaaliseksi peliksi?

Oli miten oli, mutta olisipa minulla ollut tällainen kirja käsillä nuorena aikuisena ihmisten kanssa elämistä opetellessani. Viettelyn jalo taito keskittyy suurelta sosiaalisen elämän perustaitoihin. Se perinteinen suomalainen vinkki – olet vain oma itsesi – ei nimittäin ihan aina riitä, eikä siitä ole juuri apua ainakaan silloin, kun joutuu kohtaamaan täysin uudenlaisia haasteita. Upeasti kuvitettu ja hengeltään hyvin myönteinen ja humoristinen teos auttaa ajattelemaan sosiaalista elämää ja ennen kaikkea siihen osallistumista miellyttävänä ja hauskana elämänalueena, jolla toimiessaan ei kannata ottaa itseään liian vakavasti.

* PUA tulee sanoista Pick Up Artist, ja se tarkoittaa, että jotkut keski-ikäiset miehet ovat keksineet tehdä rahaa myymällä naisten iskuvinkkejä kokemattomille, mahdollisesti heikon flaksin takia katkeroituneille kanssaihmisilleen. Kehotan tutustumaan tähän alakulttuuri-ilmiöön ainoastaan En kehota tutustumaan tähän alakulttuuri-ilmiöön.

***

Henrik Fexeus: Viettelyn jalo taito: 168 vinkkiä, miten saat hänet
Suom. Riie Heikkilä ruots. alkup. Alla får ligga – Strategier i 
förförelsekonst för den moderna gentlemannen och kvinnan
Kuvitus: Ralf Söderlind
Atena Kustannus 2013
350 s.

Paulo Coelho: Alkemisti

Paulo Coelhon romaanimuotoinen itseapuopas "Alkemisti"

© Kirjakko. Paulo Coelho: Alkemisti; kansi: Lene Stangebye Geving/Marius Renberg. Bazar Kustannus Oy, 2005)

Paulo Coelhon Alkemisti on sadunomainen itseapuopas tai itseapuopasmainen satu aikuisille. Sen kirjavaliomainen tiivistelmä voisi kuulua: “tyyppi kulkee Saharan autiomaassa”, sillä Alkemistin päähenkilö Santiago on andalusialainen lammaspaimen, joka lähtiessään seuraamaan elämänpolkuaan päätyy elämänsä seikkailuun.

Alkemistia (Bazar Forlag, 2005, suomennos Sanna Pernu, portugalinkielinen alkup. O Alquimista) on myyty maailmanlaajuisesti kymmeniä miljoonia kappaleita, mistä voidaan arvioida, että Coelhon romaanimuodossa esitetty elämänfilosofinen, jopa snadisti uskonnollinen sanoma on laajan lukijakunnan mieleen. Itse en lämmennyt sanomalle, vaikka tarina sinänsä oli ihan mukiinmenevä.

Pääasiallinen kivi kengässäni tällä kertaa on, että luen mieluiten historiallisen fantasiakirjallisuuteni (tai edes historiallisen fiktioni, jos Alkemisti sellaiseksi voidaan laskea, vaikka se ei määrity selvästi mihinkään aikakauteen*) ihan omintakeisena itsenään ja itseapukirjallisuuteni rehellisenä itseapukirjallisuutena. Coelhon tapa lyödä lukijaa jatkuvasti halolla päähän sanomansa läpimenon varmistaakseen oli vaivaannuttavaa – unelmiensa seuraaminen, sydämensä kuunteleminen, elämäntiensä valitseminen ja sen määrätietoinen seuraaminen, jatkuva oppiminen ja elämän eläminen ovat tietysti tärkeitä vinkkejä kelle tahansa.

Alkemisti kärsii kuitenkin itseapukirjallisuuden tyypillisistä kliseistä, joiden mukaan mm. maailmankaikkeus avustaa yksittäistä ihmistä pyrkimyksissään ikäänkuin jonkin teknisen tai fysikaalisen luonnonlain takia ja siksi on tärkeää ymmärtää, miten maailmankaikkeus tai Maailmansielu toimivat. Kirjan merkittävimmissä kohtauksissa kuvataan, miten yksittäinen ihminen voi Maailmansielua riittävästi sisäistettyään näitä luonnonlakeja halutessaan kiertää tai käyttää hyväkseen. Romaanikerronnalle tyypillisiä vetoamisen keinoja ei käytetä riittävästi kliseiden peittämiseksi, eikä kirjailija myöskään tunnu luottavan lainkaan lukijan omaan oivaltamisen kykyyn. Tai sitten en vain tajunnut…

Coelhon Alkemistissa esittämä menestyksen resepti on kaksiosainen. 1) Elämäntien oikeanlaisen kulkemisen alkukohtana on päämäärän keksiminen. Koko Alkemisti on matkaromaani, jonka aikana korostuu, kuinka 2)  tärkeää Maailmansieluun tutustumiseksi päähenkilön matkanteko ja sen aikana tapahtuva ympäristöön ja ihmisiin tutustuminen on. Tätä päämäärää väärin lähestyvä lammaspaimenen englantilainen matkakumppani toisintaa hyvinkin hauskasti  Phileas Foggin tapaa kulkea maailmalla nenä kirjassa päämääräänsä keskittyäkseen.  Matkaaminen on tärkeää, matkan päämäärä on tärkeä, mutta kotiinpaluumatka matkan aikana paljastuneeseen uuteen, lopulliseen päämäärään puolestaan ei ilmeisesti ole tärkeää tai opettavaista, koska sen voi kokonaan ohittaa paljastaakseen loppuratkaisun epilogissa…

Siinä, missä Coelho painottaa itse oman onnensa löytämiseksi tehtäviä ponnisteluja keinona saada maailmankaikkeus puolelleen, on  2000-luvulla on itseapukirjallisuudessa nähty runsain mitoin erilaisia salaisuuksien paljastajia (esim. Rhonda Byrne), jotka selittävät, että kvanttifysiikka hoitaa hommat puolestasi. Myöhempään maailmansieluiseen itseapukirjallisuuteen verrattuna Alkemisti ei ole ollenkaan huonoimmasta päästä. Se ei myöskään ole tarinana huono, vaan uskoakseni miellyttävää, kevyttä luettavaa viipyilevästä kerronnasta pitäville ja eksoottisten maisemien ystäville.

***

Paulo Coelho: Alkemisti (O Alquimista)

suom. Sanna Pernu

kansi: Lene Stangebye Geving/Marius Renberg

Bazar Kustannus Oy, 2005 (alkup. 1988)

181 s.

***

* Teoksessa mainitaan esperanton kieli, eli sen perusteella kirjan aikakausi määrittyy vuoden 1887 jälkeen.