Tag Archives: julmia kohtaloita

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa (Atena 2013

Sateinen marraskuu toimi täydellisenä lukuympäristönä Pasi Ilmari Jääskeläisen lovecraftiaaniselle uuskummajännärille* Sielut kulkevat sateessa. Voisiko ihmisjärjellä edes ymmärtää, mikäli tuonpuoleinen koskettaisi tämänpuoleista, vai olemmeko mielikuvituksemme rajojen vankeja?

Romaanin keskiössä pyörteilevät kysymykset uskosta ja tuonpuoleisesta, jotka heijastuvat paitsi henkilöhahmojen sielunelämissä, myös realisoituvat maan päälle tuonpuoleisen, mahdollisesti jumalallisen tai helvetillisen tihkuessa tälle puolelle, ihmisten keskelle. Jääskeläinen ottaa luojajumalakysymyksen esille post-modernia korkeakirjallisuutta kaiuttaen myös metatasolla. Vaikka uskontoon ja uskoon liittyvät kysymykset ovat tässä kirjassa erittäin framilla, luin tämän kirjan toisesta tyrkyllä olleesta, fiktion olemukseen liittyvästä näkökulmasta.**

Sairaus tuhosi aivojen hermojärjestelmää ja verenkiertoa sieltä täältä miltei huomaamattomasti, mutta niin laaja-alaisesti ja peruuttamattomasti, että lopulta – ei kovinkaan pitkän ajan kuluttua – aivot väistämättä menisivät oikosulkuun ja sammuttaisivat itsensä ja samalla kaikki elintoiminnot. Siihen saakka Maurin Chawaf-Daudet-Houellebecq oireilisi vain vähän. (s. 36)***

Mauri on Martan 8-vuotias, kuolemansairas poika. Martta on puolestaan F-Remidium -nimisen maailmanlaajuisen yksityisen hoivayrityksen johtoportaassa Helsingin toimipisteessä. Hoivayrityksen hoitofilosofiaan kuuluu niin ruumiin kuin sielun eheyttäminen, jota varten asiakkaita ja työntekijöitä käytetään Persinger-koneessa sieluaan kehittämässä. Martta palkkaa firmaan juuri eronneen ystävänsä ja Maurin kummitädin Juditin, joka muuttaa maalta Helsinkiin. Judit saakin lähes välittömästi luottotehtävän, toimia maailmanlaajuisen ateistien järjestön nokkamiehen Leon hoitajana – ja samalla tämän F-Remidiumin vastustajan vakoojana. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan sitä, miltä näyttää ja niinpä Judit tempautuu raamatullisen kaimansa tavoin mukaan salaliittojen ja uhkien pyörteisiin uskon ja epäuskon kaksoisagenttina.

Samalla kun ajan Juditia koettelemuksiin, huomaan iloitsevani hänen puolestaan. Koska kuitenkin olen se mikä olen ja teen mitä teen, etsin samalla parasta tapaa kääntää tämä onni onnettomuudeksi. Tragedian lait kun määräävät, että onnellisten käänteiden on osoittauduttava vain entistä suuremman onnettomuuden alkusoitoksi. (s. 218)

Sielut kulkevat sateessa tulvehtii viittauksia H. P. Lovecraftiin, jonka pojanpojaksi toinen päähenkilöistä mainitaan, mutta myös tunnettuihin teoksiin Raamatusta Sieppariin, Pamelasta varhaiseen kauhukirjallisuuteen ja antiikin myytteihin. Viittauksia tasapainottavat analyyttiset sivuhuomautukset, joiden kaikkitietävä kertoja kuvaa henkilöhahmojen sisäistä elämää ja tarinan etenemistä. Tämä viittaavan ja analysoivan yhdistelmä rikkoo tarinallista eheyttä herättämällä lukijan kerran toisensa jälkeen tarinamaailmasta – tositarkoituksella.

Jääskeläisen romaani rinnastaakin fiktion aiheuttaman epäuskon voittamisen ja uskonnon aiheuttaman epäuskon voittamisen toisiinsa: miksi fiktiota lukiessaan uskoo hetken sellaisten asioiden, ihmisten ja ympäristöjen olemassaoloon, joita ei oikeasti ole olemassa? Ja onko tämä usko sukua uskonnolliselle uskolle? Millaisia sieluja mikään fiktio meistä muovaa? Miten tulkitsemme maailmaa, kun maailmankuvaamme ovat muokanneet niin monet tarinat, joiden takuuvarmasti tiedämme olevan valhetta, keksittyä?

Monitasoinen Sielut kulkevat sateessa tutkiskelee ovelasti elämän ja kirjallisuuden isoja kysymyksiä viihdekirjallisuuden muodossa. Emmekö me vuoda sanoja ja painomustetta, tuntuu Jääskeläinen parafraseeraavan.

***

 * Uuskummajännäri on suomennokseni termistä noir spéculatif. Joka on mahdollisesti itsekeksimäni ehkäpä ulkomaankielinen termi.

** Siitä toisesta näkökulmasta voi lukea esim. Tuomaksen, Marikan, Leena Lumin, Kirsimarian ja Amman kirjablogeista, Jussi K. ja Minna puolestaan kuvaavat fiktiollisuuden tiedostamisen kokemusta.

*** Tälle intertekstuaaliselle pläjäytykselle Vuoden Parhaan Kirjallisen Vitsin palkinto. Erityismaininta sopimattomuuden tunteesta, joka nousee siitä, ettei kuolevan lapsen kuolinsyylle oikeastaan sovi huutonauraa.

 ***

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa
Kansi: Jussi Karjalainen
Atena 2013
550 s.

Yann Martel: Piin elämä

Yann Martelin Booker-palkittu romaani Piin elämä

© Taika. Yann Martel: Piin elämä. Kansi: Andy Bridge (Tammi 2003)

Kanadalaisen Yann Martelin kansainvälisen, Booker-palkitun läpimurtoromaanin Piin elämän kirjavaliomainen lyhennelmä voisi kuulua: intialainen teinipoika ja tiikeri matkustavat pelastusveneessä Tyynenmeren yli. Näistä lähtökohdista Martel on luonut lämminhenkisen tarinan uskomattomista ja raadollisistakin tapahtumista, joka pitää ällistyttävästi otteessaan alusta loppuun saakka. Piin elämä on puhutteleva ja koskettava lisä Homeroksen Odysseuksesta lähteneeseen haaksirikkokirjallisuuden traditioon, jossa fyysiset ja henkiset koettelemukset oudossa ympäristössä luonnon armoilla nivoutuvat saumattomasti toisiinsa filosofisiakin ulottuvuuksia tarjoten.

Piin elämän päähenkilö on intialainen Piscine Molitor Patel, jonka etunimi on peräisin pariisilaisesta uimalasta ja kutsumanimi Pii (3,14…) puolestaan omaa keksintöä, vastaliike kiusaajien keksimälle Pissille. Piin perhe omistaa eläintarhan Pondincherryssa, josta he joutuvat emigroitumaan Kanadaan vastalauseena Intian 1970-luvun sisäpolitiikalle. Uskonnoista ja eläimistä kiinnostunut Pii, perhe ja eläintarhan amerikkalaisiin eläintarhoihin myydyt eläimet lähtevät seilaamaan Tyynenmeren yli rahtilaiva Tsimtsumilla. Tsimtsumin haaksirikosta selviytyy yksi pelastusvene, jossa alkaa elämän ja kuoleman, uskon ja epätoivon, toivon ja luovuttamisen taistelu, jossa ihminen, eläimet ja ympäröivän luonnon voimat ovat yhtäaikaisesti toistensa vihollisia ja liittolaisia. Pii käy matkallaan läpi äärimmäisen kasvutarinan, jonka aikana myös lukijan epäuskon rajat haastetaan.

Haaksirikkoromaanina Piin elämä asettuu Robinson Crusoen ja Gulliverin retkien välimaastoon. Gulliverin retkien tavoin Piin elämä kommentoi nykyelämän ilmiöitä. Vahvimpana pohdinnan kohteena kirjan alussa on uskon ja tieteen, vaistomaisten tarpeiden ja kulttuurin pintasilauksen (näennäinen) ristiriita, jota Piin elämä Tsimtsumin haaksirikon jälkeen jäsentää monin tavoin tarinan kuluessa. Crusoesta poiketen Piillä vain ei ole saarta, pelkästään pelastusvene ja Perjantainakin häärii Richard Parker, 250-kiloinen bengalintiikeri.

Silminnäkijän ja omakohtaisen kokijan kertomuksesta on kuitenkin kyse: Martel rakentaa tarinaansa uskottavuutta niin reportterimaisen kirjailijakertojan kuin tarinaansa kertovan päähenkilön avulla. Piin elämässä yksinkertainen perusasetelma johtaa juonivetoisuuteen. Onneksi kirjailija luo taidokkaasti hetken ja pienten ihmeiden draamaa. Tarinan filosofiset ulottuvuudet voivat pohdituttaa pitkäänkin lukijaa, joka haluaa kirjailijan hienovaraisiin vihjeisiin tarttua, mutta juonivetoisuus antaa lukijalle vapauden valita seikkailua korostavan luennan. Valinnan vapaus ja lopun käänteet korostavat kirjan teemoja parhaalla mahdollisella tavalla.

Piin elämä on yksi uusintaensikertakirjoistani: siitä tuntuu löytyvän jotain uutta jokaisella lukukerralla. Siitä huolimatta, että poika ja tiikeri vain seilaavat meren yli. Vähintään keskikokoinen ihme on se.

***

Tällä kertaa tartuin kirjaan uudelleen Ang Leen joulun alla ensi-iltansa saavan 3D-elokuvan takia. Leffasta promotilaisuudessa näkemäni 12 minuuttia vahvistivat käsitystäni Järki ja tunteet (1995) -ohjaajan Ang Leen nerokkuudesta romaaniadaptaatioiden luojana, sillä kirjan läpitunkeva lämminhenkisyys oli tavoitettu erinomaisesti myös elokuvassa. Samalla ällistyin 3D:n käytöstä. Tekniikka on tässä elokuvassa todellakin valjastettu tarinan ja katsojan palvelukseen. Romaanin merellistä ulottuvuutta visualisoidessaan Ang Lee yhdistää parhaan avaraluontomaisen dokumentaarillisuuden ja Martelin uskomattoman kokemuksellisuuden leffakatsojan kokemuksen korottamiseksi ihailusta ihmeen puolelle.

Piin elämän ensi-ilta Suomessa on 21.12. Toivottavasti maailmanloppu tulee vasta kun olen tämän leffan katsonut. Elokuvan ansiosta Tammi on myös ottamassa lokakuussa pokkaripainoksen suomennoksesta, joten romaanin ehtii saada käsiinsä ja lukea ennen ensi-iltaa.

***

Yann Martel: Piin elämä

suom. Helene Bützow

kansi: Andy Bridge

Tammi, 2003

394 s.

***

Stilli Ang Leen elokuvasta Piin elämä

Visuaalista tunnelmointia Ang Leen elokuvasta Piin elämä. Ensi-ilta 21.12.2012. © Twentieth Century Fox.

François-René de Chateaubriand: Atala

de Chateaubriand: Atala, Faros kustannus

Varakreivi François-René de Chateaubriandin (1768-1848) vuonna 1801 ilmestyneessä lyhytromaanissa Atala hehkuu eksoottinen intiaaniromantiikka ja kristinuskonnollinen pelastus yksissä ja samoissa kansissa. Atalaa pidetään yhtenä ranskalaisen kaunokirjallisuuden suurimmista klassikoista, joka oli jo aikalaislukijoiden mielestä sensaatio alkuvoimaisessa tunteen palossaan.

Atala (Faros-kustannus, 2003) onkin ollut järkevän ja kuivakkaan valistuskirjallisuuden lukijalle epäilemättä järkyttävä tapaus. Se on maantieteellisesti kaukaisen Amerikan henkisesti kaukaisille takamaille Louisianaan kulttuurisesti kaukaiseen intiaaniyhteisöön sijoittuva sosiaalisesti täysin käsittämätön, mutta aiemmasta ranskalaisesta kirjallisuudesta tuttujen inhimillisten tunteiden näyttämölle rakennettu pastoraalimainen seikkailutarina. De Chateaubriandin esille ottamia teemoja käyttivät hyväkseen myöhemmin niin romantiikan ajan kirjailijat kuin ranskalaiset naturalistitkin.

Atala on eräänlainen toisinto Cléves’in prinsessan juonikuviosta yhdistettynä Romeoon ja Juliaan. Tällä kertaa tosin poika, Chactas, tapaa tytön. Tai tarkemmin ottaen vihollisintiaaniheimon vankina olevaa poikaa tulee tapaamaan vihollisten sotasankarin adoptoitu kristitty tytär, Atala. Rakastumista ei voi estää. Niinpä nuoret lähtevät yhteiselle pakomatkalle rakkauden siivin. Tyttö kantaa kauheaa salaisuutta ja estelee kaikin voimin romanssin täyttymistä. Pakolaiset harhailevat ypöyksin villin luonnon armoilla ja joutuvat myrskyyn, josta heidät pelastaa vanha munkki. Hän käännyttää Chactasin, mutta kääntyykö Chactas ajoissa Atalan pelastamiseksi…

Jopa minulle näin nykylukijana de Chateaubriandin esittämä tunteiden hyöky oli hetkittäin erittäin outoa ylitsepursuilevuudessaan ja sentimentaalisuudessaan. Atalassa esitetään jopa jonkinasteinen lesbokohtaus. Toki osana muutenkin outoja intiaanitapoja, joita De Chateaubriand on ilmeisesti saattanut olla jopa itse tarkkailemassa Amerikassa käydessään, vaikka todennäköisemmin hän on käyttänyt lähteenä ajan matkakirjallisuutta mielikuvituksensa lisäksi.

Uskonto on keskeinen teema Atalassa ja nimenomaan kristinuskon siunaus niin alkeellisille pakanoille kuin koko ihmiskunnallekin. Onneton rakkaustarina, jonka vanhentunut Chactas kertoo, vahvistaa pelastuksellisuuden ja armon sanomaa. Intiaanikulttuuri näyttäytyy verisenä, raakana ja luonnon sattumanvaraisuuteen uhriutumisena, siinä missä kristillinen kulttuuri pyrkii luonnon hallintaan ja yleiseen laupeuteen. Tämä jyrkkä kahtiajako yhdistettynä siihen inhimillisten tunteiden yleismaailmallisuuteen, jota tarinassa jatkuvasti korostetaan, toi ainakin minulle lukijana uudenlaisen näkökulman 1800-luvun eurooppalaisten mentaliteettiin. Toki samalla kävi jälleen kerran ilmi, ettei yleisinhimillisiä tunteita taida olla olemassakaan, niin eri tavalla tunteet tunnuttiin käsittävän Atalassa.

Jos joku haluaa tutustua nopeasti  1800-luvun romantiikan kirjallisuuteen, Atala on nappivalinta. Se esittelee tärkeimmät teemat ja antaa hyvän esimerkin romantiikan luontosuhteesta. Olennaisimpana on uudenlainen tunteilu sekä eksotiikka, joka samalla huumaa ja pelottaa. Lisäksi Hannu Salmen suomennos on erittäin tyylikäs ja julkaisuaikaan sopiva.