Tag Archives: kirjablogit

Oletko aina kirjablogannut väärin? Viisi vinkkiä

Raphaelle Peale: Appelsiini ja kirja. n. 1817.

Raphaelle Peale: Appelsiini ja kirja. n. 1817.

Tällä viikolla kirjailijablogeissa on puhuttu jälleen siitä, kenen vika on jos kirja ei myy. Tämä on varsin ymmärrettävää, sillä kirjailijan elanto on kiinni siitä, saako kirjalle ensin kustannussopimuksen, ja sitten vielä ostajia.

Kirjailija Taru Väyrynen nosti blogissaan esille kirjabloggaajat paljon vartijoina. Väyrysen mukaan erityisesti suosittujen kirjabloggaajien olisi syytä kirjoittaa kirjoista pitäen mielessä, että kriittinen arvio voi vaikeuttaa kirjan myyntiä ja siten kirjailijan seuraavan kustannussopimuksen saamista. Väyrysen mukaan negatiivisen arvostelun julkaisemista kirjablogeissa pitäisi välttää kokonaan, ellei kyseessä ole riittävän perusteellinen arvostelu. Väyrynen ei täsmennä, mikä on riittävän perusteellinen arvostelu, joten riittämättömyyden kirves voi heilahtaa minkä tahansa arvostelun kohdalla.

Väyrynen on väärässä, arvostelen tässä nyt näin ihan suoraan. Arvosteluni perustan Suomen lakiin, Journalistin ohjeisiin ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeisiin bloggaajille.

Meillä on täällä Suomessa olemassa sellainen ihana perustuslain pykälä kuin sananvapaus. Myös kirjabloggaaja saa käyttää sananvapauttaan valitsemallaan tavalla. Sananvapauteen on kuitenkin muilla laeilla asetettu rajoituksia, jotka kirjabloggaajan tulee huomioida.  Lisäksi rajoituksia asettavat hyvät lehtimiestavat sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeet.

Kirjabloggaajan sananvapautta rajoittavia lakeja ovat muun muassa rikoslain pykälä, joka kieltää kiihottamisen kansanryhmää vastaan, sekä kunnianloukkauksen kieltävä pykälä, mahdollisesti myös yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen.

Kirjailijat yleensä eivät ole tässä laissa tarkoitettu kansanryhmä. Kirjan kunniaa ei voi loukata, koska vain henkilön kunniaa voi loukata. Toisin sanoen, kirjan arvosteluun ei saa sisällyttää kirjailijaa solvaavaa sisältöä.

Myöskään kirjailijan yksityiselämää ei saa repostella kirja-arvostelussa, paitsi milloin tieto on jo ollut julkisuudessa kirjailijan antamana. Mikäli kirjailijan yksityiselämän käsittely kirjabloggauksessa liittyy hänen julkiseen uraansa kirjailijana tai käsiteltyyn teokseen, on yksityiselämää käsittelevien tietojen julkistaminen bloggauksessa sallittua.

Kirjabloggaajan on vältettävä piilomainontaa.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston blogimainontalinjauksessa todetaan, että “Bloggaaja, joka suosittelee yritykseltä saamiaan tuotteita, palveluita tai muita vastikkeettomia etuja blogissaan, markkinoi tosiasiassa yrityksen lukuun, vaikka bloggaajalla ei olisikaan velvollisuutta kertoa tuotteesta blogissaan. Siksi yrityksen, joka lähettää tuotteitaan bloggaajalle siinä tarkoituksessa, että niistä kirjoitetaan positiivisia arvioita, tulee neuvoa bloggaajaa toimimaan niin, että yhteistyöstä tai vastikkeettomien etujen vastaanottamisesta kerrotaan avoimesti postauksien yhteydessä.”

Mikäli kustantamo, kirjailija, kirjakauppa tai muu toimija lähettää harrastuspohjalta toimivalle kirjabloggaajalle kirjan siinä tarkoituksessa, että siitä kirjoitetaan  positiivinen arvostelu, on kirjan lähettävän tahon vastuulla varmistaa, että bloggaaja ei piilomainosta teosta. Teoksen piilomainostus vältetään kertomalla blogissa avoimesti, että teosarvio on tehty yhteistyössä kustantamon kanssa.

Sen sijaan, jos kustantamo, kirjailija, kirjakauppa tai muu toimija lähettää kirjabloggaajalle kirjan sillä oletuksella, että bloggaaja kirjoittaa kirjasta mitä kirjoittaa, positiivista tai negatiivista tai jättää vaikka kirjoittamatta, kyseessä ei ole piilomainonta, kirjoittipa bloggaaja teoksesta mitä tahansa.

Kirjabloggaaja on vastuussa omasta kirjablogistaan.

Kirjabloggaajan tehtävä ei oletusarvoisesti ole kirjailijan uran edistäminen, kustantamon tyytyväisenä pitäminen, kirjamyynnin edistäminen tai hyvien fiilisten nostattaminen mitään kohtaan. Kirjabloggaaja on vastuussa vain omasta kirjablogistaan, ja tämä on hyvä pitää mielessä erityisesti silloin, jos kirjailija tai muu taho pyrkii näitä muita vastuita hänen niskaansa vyöryttämään.

Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeet antavat eettisiä ohjeita journaisteille, ja nämä ohjeet sopivat varsin hyvin myös kirjabloggaajien toimintaan. Journalistin ohjeissa 2. ja 3. todetaan, että journalisti on vastuussa ennen kaikkea omille lukijoilleen ja että tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut tulee tehdä journalistisin perustein.

Toisin sanoen, päätöstä koko blogin ja yksittäisen bloggauksen sisällöstä ei tule luovuttaa kirjailijalle, kustantamolle tai muulle taholle. Kirjailija on vastuussa kustannussopimustensa hankkimisesta ja kustantamo on vastuussa kirjan laadusta ja myynninedistämisestä, kirjakauppa puolestaan kirjan myynnistä.

Kirjabloggaajan on pyrittävä totuudenmukaisuuteen. 

Journalistin ohje numero kahdeksan toteaa, että journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen, numero 11 puolestaan, että “Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteestä tai sepitteellisestä aineistosta”.

Arvostelu on mielipide, arvostelussa esiintyvät tiedot kirjailijasta ja kirjasta puolestaan faktaa.

Erikoistilanne oli, kun kirjabloggaajat järjestivät joukolla tempauksen, jossa julkaistiin valekirja-arvioita kiinnittääkseen huomiota siihen, että kirjabloggauksia plagioidaan koulun äidinkielentuntien kirja-arvioita varten. Valistustempaus toimi riittävänä eettisenä perusteena sille, että tempauksen osallistujat julkaisivat jokainen blogissaan yhden valearvion.

Arvostelu tulee perustella.

Tämä on ihan henkilökohtaisesti asettamani rajoite omaan sananvapauteeni kirjabloggaajana, mikään virallinen toimija ei vaadi negatiivisen tai positiivisen arvostelun perustelua.

Tässä  asiassa olen Väyrysen kanssa samaa mieltä, ja suhtaudun jopa Väyrystä tiukemmin perusteluiden tarpeellisuuteen.

Mielestäni sekä negatiivinen että positiivinen arvio täytyy perustella. Arvio ilman perustelua on näkemykseni mukaan tyhjää sanahelinää, jolla ei ole viihdearvoa kummempaa arvoa lukijalle. Tämä on henkilökohtainen kokemukseni lukijana ja kirjabloggaajana.

Kirjailija Saara Henriksson parafraseeraa kirjailja Juha-Pekka Koskista bloggauksessaan näin: “kirjailijan etuoikeus on syyttää kirjan huonosta menekistä kaikkia muita tekijöitä paitsi kirjoittajaa itseään”. Kirjabloggaajat näyttävät löytyvän tältä listalta aika ajoin.

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta

Uskon puhuvani kaikkien kirjabloggaajien puolesta, kun väitän, että kirjabloggaajat rakastavat kirjastoja. Siksi hallituksemme tötöilyt kirjastoasioissa ahdistavat ja pelottavat myös kirjabloggaajia. Kirjastojen puolesta!

Vietto sujuu modernisti kirjastoselfieiden merkeissä. Henkilökohtainen kirjastoselfiereittini kävi läpi parhaimmat paikalliset*, saaliiksi tuli kaksi sinistä ja kaksi punaista kirjastoa. Säästäkää kirjastot, ei kirjastoista!**

pasilan kirjastoPasilan betoniviidakkoon on nerokkaasti piilotettu ihan uimahallin näköinen rakennus. Se piilottelee sisällään avaraa ja kaunista kirjastoa, jossa katto on korkealla ja kirjahyllyt notkuvat teoksia. Ihana suihkulähde solisee keskellä kirjapaljoutta.

Kirjasto 10Kirjasto 10 sijaitsee Postitalossa Helsingin päärautatieaseman kupeessa. Se on auki joka päivä muutamia juhlapyhiä lukuunottamatta. Kirjastossa on muutamia pokkareita ja tuhansittain äänitteitä. Sekä pari studiota, jos haluaa itse tehdä parempaa musiikkia.

Kallion kirjastoKallion kirjasto on kirjan temppeli ja lukijan taivas. Se on sijoitettu kätevästi muutama kortteli ylämäkeen Hakaniemen torilta. Niinpä kirjastosta poistuessa voi roudata hyvinkin täysinäisen kirjakassin kätevästi alamäkeen. Kirjastossa sijaitsee Suomen ensimmäinen #Sateenkaarihylly ja puolisalainen Dekkarikirjasto, joka on sisustettu kansallislegenda Paavo Nurmen -20-luvun residenssiin kirjaston kellariin.

Itäkeskuksen kirjastoItäkeskuksen kirjasto sijaitsee keskellä kulttuuria Stoassa. 1980-lukulainen kirjastoarkkitehtuuri rokkaa täällä edelleen, kirjahyllyt ovat korkeita ja niitä on paljon niin lapsille, nuorille, faktalle kuin fiktiollekin.

Ehkä parasta näissä kirjastoissa on kuitenkin henkilökunta. Siis kirjastovirkailijat eli kirjatädit ja –sedät, jotka ovat luotettavia rikoskumppaneita ja salaliittolaisia lukemisessa. Skidinä piti uskaltaa tarkkislaisten ohi päästäkseen kirjastoon, mutta Eijan leimauslaitteen kaiut – tsäk-klonk, tsäk-klonk – joko antoivat minulle riittävästi rohkeutta tai pelottelivat ne tieltäni. Jokaisella lapsella pitäisi olla oma Eija, joka vihjaa kaikki Nancy Drewt lukeneelle kolmasluokkalaiselle Agatha Christiestä ja antaa lainata yli seitsemän kirjaa kerralla.

***

15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice –blogista.

***

*Makuasia, kiistellään vaan.

**Ei makuasia. Jos olet eri mieltä, olet väärässä.

Blogistanian Finlandia 2014 ehdokkaani ovat…

… kaksi Samia. Kyllä. Sameilla meni kirjallisesti erityisen lujaa viime vuonna. Lukekaa Sameja!

(Luin kyllä viime vuonna runsaasti kirjoja, mutta en ehtinyt julkistaa havaintojani, koska opiskelen journalismia eli joukkoviestintää. Jos tässä on nyt joku ironia piilossa, se hänelle sallittakoon.)

Trois poäng goes to

Sami Liuhto: Viromaani

Sami Liuhto: Viromaani (Turbator 2014)

Sami Liuhto: Viromaani

Viromaani on kolmas osa runoilijanakin tunnetun Samin Tusinaromaanit -teossarjaa.

Epäilen Tusinaromaanit-nimekkeen olevan jonkin sortin vitsi, ehkä jopa piikki suoraan viihdekirjallisuutemme tanakoituneeseen lihaan. En ole tästä täysin varma, sillä olen jättänyt autuaasti huomiotta sarjan kaksi ensimmäistä teosta. Siitä huolimatta olen täysin vakuuttunut siitä, että tämä kolmas on nerokas, nerokas isku suoraan akateemisen kansanosan itsesarkastiseen värttinäluuhun. Haluaisinkin tähän lopuksi siteerata itseäni, kuten tapana näissä piireissä on:

Liuhto heilimöi teoksessaan äärettömän miellyttävästi humorismin, kielellisen leikittelyn, modernista tutun kokeellisen rakenteen ja kaikenkarvaisen epämääräisyyden välillä sortumatta lainkaan tylsään tai tekotaiteelliseen.

Kiitos, Sami. Seuraavaa odotellessa voi lukea Samin blogia, joka sekin aiheuttaa tarpeetonta kiirettä mahdollisen huumorin päivystyksessä.

Deux poäng goes to

Sami Lopakka: Marras

Sami Lopakka: Marras (Like 2014)

Sami Lopakka: Marras

Marras on kitaristinakin tunnetun Samin esikoisromaani. Se käsittelee muusikon elämää ja on huwixi ja hyödyxi kaikille musiikkiin päin kallellaan oleville. Lisäksi se on erittäin, erittäin hauska romaani meille muille, jotka nautimme kanssaihmisten kärsimyksistä mieluiten mukavasti fiktiiviseen muotoon etäännytettyinä.

Marras on tuhottoman eläväinen veijariromaani, nykyaikaisella roadmoviella ja Fight Clubilla taitettuna. Teoksessa maistuu svart, mörkt, iivil ja bleaaaaarrrrrggghhhh, eikä pelkästään musiikinlajin ansiosta.

Kiitos, Sami!

Jos jakaisin tässä kisassa vielä yhden pisteen, mitä en siis nyt jaa, joutuisin pähkäilemään kohtuuttomasti useampien Mahdollisen kirjallisuuden seuran kirjallisuuspalkintoehdokkaiden kanssa. Joista en ole ehtinyt kirjoittamaan. Mutta kuvaavaa on, että olen lukenut nautiskellen loppuun viime vuonna noin kolme kertaa enemmän nimenomaan Mahdollisen kirjallisuuden seuran palkintoehdokkaita kuin Finlandia-ehdokkaita.

Eikä se johtunut ainoastaan teosten tyypillisesti lyhyemmästä sivumäärästä, vaan siitä, että nämä valtamedioissa useimmiten täysin huomiotta jääneet teokset olivat lähestulkoon kaikki jollain tavoin tajunnan räjäyttäviä. Lukekaa ja ihmetelkää, aivojen kuuluukin tanssia!

Kirjaläppää: Suomen ensimmäinen kirjablogiplagiaatti

Suomen ensimmäisen kirjablogiplagiaatin kyseenalainen kunnia menee kirjavinkit.fi:n nyttemmin entiselle avustajalle. Kirjablogeista on aiemmin plagioitu tekstiä ja kuvia mm. kustantamon, lehden ja opiskelijan toimesta, mutta kirjabloggaajat ovat aiemmin toistensa tekstejä kunnioittaneet.

Jos nyt jotain hyvää voi tästä tapauksesta nostaa esiin, on se Kirjavinkit.fi-sivuston päätoimittajan Mikko Saaren suoraselkäinen ja korrekti toiminta plagiaatin paljastuttua.

http://kirjavinkit.fiMikä saa ihmisen plagioimaan?

Työssäni yliopistossa jouduin selvittelemään jonkin plagiointitapauksen, ja sittemmin näitä vilppikohuja on noussut vähän siellä sun täällä, Hesarista jenkkiläisiin kirjablogeihin. Oman kokemukseni mukaan syynä plagiointiin mainitaan usein kiire. Kun on kiire saada teksti julkaisuun, unohtuu hyvän tavan mukainen viittaaminen, lähteitä ei ole selvitetty tai lähteitä ei ole merkitty edes itselle. Sitten lakataankin jo välittämästä siitä, ettei lähteitä ole merkitty lainkaan. Koska kiire.

Kiireselitys on kuitenkin pintaraapaisu. Jotta pystyy ylipäänsä kopioimaan toisen tekstiä tai kuvaa, täytyy olla joku käsitys siitä, että näin voi tehdä. Joskus on kyseessä aito tietämättömyys. Esimerkiksi YLE:n artikkelissa heitetään toivottavasti läpällä, että “Hätätilanteessa plagiointi on sallittua, ainakin koulumaailmassa.” Toivottavasti esimerkiksi lapsensa koulutoimia selvittelemään joutuvat vanhemmat ymmärtävät vitsin googlaillessaan, että saako vai eikö saa.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/09/kuinka-puhua-kirjasta-jota-et-ole-lukenut

Kirjoittaja: Helmi Turunen, toimitussihteeri Mari Keinänen (YLE Summeri 9.10.2014) http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/09/kuinka-puhua-kirjasta-jota-et-ole-lukenut

Joskus puolestaan kaksinaismoralismi: pidetään hyvin pienenä rikkeenä, että vähän lainailee toisen tekstiä ja esittää sen omanaan. Itse asiassa, kopiointihan on kehu, koska se tarkoittaa, että teksti tai kuva on laadukas, riittävän hyvää jopa kopioitavaksi. Tosin, jos joku kopioi lainailijan oman teoksen, suhtautuminen onkin yhtäkkiä hyvin erilaista.

Joka copy-pasteen tarttuu, se copy-pasteen hukkuu
Netissä julkaistessa on plagiaatin taustalla aina myös ajatus nettiin hukkumisesta. Oletetaan, että alkuperäistä ei kukaan tunne, koska netti on niin täynnä tekstejä. Niinpä kiinnijäämisriskiä pidetään pienenä.

Jokaiselle plagioijalle tuntuu tulevan yllätyksenä, että joku toinenkin tunnistaa tekstin tai kuvan, jonka hän on yksilöllisin keinoin googlannut avoimesta internetistä. Yllätyksenä tuntuu tulevan, että edes englanninkielisen tekstin kääntäminen suomeksi ei tee plagiaatista omaa tekstiä, johon lähdettä ei tarvitsisi merkitä. Erityisenä yllätyksenä tulee, että googlesta kopioitua kuvaa ei saa julkaista ilman tekijän lupaa, vaikka linkkaisi alkuperäiseen kuvaan.

Mutta hei, onko se ihmekään, kun tuoreessa bloggauskirjassakin kerrotaan, että “Voit siis käyttää googlettamalla käyttämiäsi kuvia, mutta muista yrittää löytää kuvan alkuperäinen tekijä tai ottaja. Jos alkulähdettä ei löydy, käytä kuvassasi edes linkkiä sivustolle, jolta olet kuvan kopioinut.”* Huomaa maaginen omistusliite, joka kuvaan ilmestyy kopioidessa. Ehkäpä loppu teos ei kehota tekijänoikeusrikkomuksiin.

***

Edit 10.24: Tammelta on pyydetty kommenttia asiaan.

Edit 16.02: Tammelta ei ole saatu kommenttia, ja toimitussihteeri Mari Keinänen on poistanut nimensä YLE:n jutun alta. Mari Keinänen lupasi palailla toimenpiteiden tienoilta myöhemmin.

EDIT 16.10.2014: Katso Tammen reaktiot täältä:  http://kirjasfaari.fi/2014/10/tammen-tuoreessa-blogikirjassa-virheellista-tietoa/

***

* Miki Toikkanen & Noora Kananen: Blog by the Book (Tammi, 2014) Kiitos vinkistä Kaisa Kyläkoskelle, https://twitter.com/K_KM_K/status/522027475132755968.