Tag Archives: laadukas

Björs jne: Juuri nyt

Suomalaisen keittiön uudet klassikot

Minä, ruokapöydän ääressä, edessäni annos maksalaatikkoa. Kolmeen vuosikymmeneen en ollut kyseistä ruokalajia tarjoillut kuin koirilleni. Kämmenet hikoillen ja sydän tykyttäen tartuin haarukkaan ja tökkäsin puuron ja jauhetun sisäelimen rakkauslasta innottomasti ja vähäsen peloissanikin. Mieleen nousivat lapsuuden katkerat muistot harmaasta, haisevasta eineksestä, jota kaviaarin ja hanhenmaksan puutteessa aika ajoin kotona tarjoiltiin ja joka oli lautaselta suuhunsa lapioitava vaikka miten etoi ja itketti.

Miten olin tähän tilanteeseen itseni saattanut? Minähän olen aikuinen! Jääkaappini on väärällään herkkuja ja minulla on vuosikymmenen kokemus ravintolakeittiöstä!

Tarjoiluehdotus: maksista

Björs jne: Juuri nytSyyllinen on Juuren reseptiikkaa ja ruokafilosofiaa esittelevän opuksen ”Juuri nyt”. Juuressa on kymmenen vuoden ajan paneuduttu suomalaiseen ruokakulttuuriin ja nyt herrat Björs, Ahokas, Nykänen, Koskelo ja Wist ovat pusertaneet ulos mahdollisesti tämän vuosikymmenen tyylikkäimmän keittokirjan.

Tyylikkäimmän jo ihan siksikin, että kannet ovat kangaspintaiset ja kovat; sivut paksua, tiivistä paperia, kuten kunnon kirjoissa kuuluukin olla. Kuvat ovat suuria ja kauniita ja eikä niiden lukumäärässä ole säästelty. Pitäähän nykypäivänä tarjoiluehdotus olla, että eineksiä arkena pupeltava amatöörikin osaa asetella aterian komponentit lautaselle niin, että lopputulos on pikaisen puhelinsnapshotin ja parin hashtagin väärti.

Kirjan parasta antia on kuitenkin reseptiikka, kuten keittokirjoissa kuuluukin. Resepteistä huokuu suomalaisuus ja suomalaiset raaka-aineet. Perinteet lymyävät pinnan alla; äkkisiltään katsottuna kaikki näyttää melkeinpä pelottavan fiiniltä, mutta lähempi tarkastelu paljastaa vain nokkelaa oivallusta siitä, miten vanhat, loppuunkalutut ruokalajit saadaan herätettyä uudelleen eloon ja tuotua menneiltä vuosisadoilta tähän päivään. Savolainen muikkukukkokin on salonkikelpoinen eväs, kun sen purkaa ja kasaa uudelleen uuteen muotoon.

Ilahduttavaa on myös se, että mukaan on mahdutettu myös perusohjeet liemille, kastikkeille ja koko joukolle muita jokapäiväisiä ateriakomponentteja. Myös Juuren ruokalistan tapaksista, eli sapaksista löytyy kirjasta oma osionsa. Ilmakuivattu kinkku ja oliivit olivat menneen talven lumia pikkupurtavina jo aika päiviä sitten. Kun kerran puolijäisellä havupuuvyöhykkeellä asutaan, niin miksipä ei sitten tarjoiltaisi jotain paikallista?

Intohimoisena maksalaatikon vihaajana minut pysäytti kirjan sivu 105. ”Maksalaatikkoa ja rusinapyreetä!” julisti otsikko. Silmäilin reseptin läpi ja päätin kokeilla onneani, sillä mitäpä hävittävää minulla olisi? Jos ruoka ei maistuisi minulle, niin terrierini juhlisi riemukkaasi. 

Ja ihan luvan kanssa voin paljastaa teillekin, millä metodilla inhokkieineksestä saa aidosti hyvää ja arvokasta särvintä!

Maksalaatikko

500 g jauhettua naudanmaksaa
500 g rikottuja ohrasuurimoita
1,5 l luomumaitoa (rasvaista, ei mitään kurria!)
6 kananmunaa
1 keltasipuli
1 ruukku meiramia
3 dl siirappia
ripaus kuivattua inkivääriä
1 rkl suolaa
rypsiöljyä kuullottamiseen



Rusinapyre

250g rusinoita
0,5 l omenamehua


1. Tee maksalaatikko

Kuumenna maito kattilassa ja lisää joukkoon ohrasuurimot. Hauduta noin puoli tuntia, eli kunnes puuro on valmista. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi kulhossa. Kuori ja hienonna sipuli ja kuullota se kevyesti öljytyllä pannulla. Silppua meirami. Sekoita kulhossa kaikki laatikon ainekset keskenään. Kaada seos leivinpaperin päälle vuokaan. Kypsennä 180 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, eli kunnes maksalaatikko on kypsä ja kauniin värinen.

2. Tee 

Rusinapyree.

Laita rusinat ja omenamehu kattilaan. Kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä kunnes lähes kaikki neste on haihtunut. Sekoita sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa tasaiseksi. Anna hieman jäähtyä.

3. Asettele.

Lautaselle pala maksalaatikkoa ja annostele viereen rusinapyreetä. Koristele halutessasi sokeroiduilla puolukoilla.

Näillä ohjeilla sain aikaiseksi seuraavaa:

© Kati G: Juuren maksalaatikko

Huijasin. Pakastimessani ei ollutkaan puolukoita, joten lisukkeena kapriksia ja maustekurkkuja. © Kati G.

Maksalaatikkoa maistettuani joudun syömään sanani inhokkieineksestä. Omin pikkukätösin laadittu sisäelin- ja puurofärssi on nimittäin aidosti hyvää. Kiitos siitä kuuluu Juuren viisaille miehille, jotka tietävät mistä puhuvat.

Jos kyökistäsi vielä puuttuu suomalaisen ruokakulttuurin perusteos, niin tässä se on. Tästä kehtaa laittaa itselle. Ja vieraillekin.

Vieraskynä: Kati G.

***

Ilja Björs, Antti Ahokas, Jukka Nykänen: Juuri nyt
WSOY 2014
239 s.

 

Kaari Utrio: Oppinut neiti

Kaari Utrio: Oppinut Neiti

Kaari Utrio: Oppinut Neiti (Amanita 2011)

Historiallisen romantiikan kuningatar Kaari Utrio kaiuttaa tyylipuhtaassa epookkiromaanissaan Oppinut neiti rakastettuja englantilaisia 1800-luvun kartanoromaaneja pohjoisessa ympäristössä. Pietari tarjoaa loistoa ja yläluokan arkea, mutta romaani puhkeaa kukkaan romantisoidussa Lapissa, jossa luonto myötäilee ja vastustaa päähenkilöiden kohtaloita. Utrion kaava, jossa itsenäinen, omapäinenkin sankaritar antautuu näennäisen toivottomalle ja ehdottoman sopimattomalle rakkaudelle on perinteisyydessään lohdullinen. Siihen voi kääriytyä kuin lämpimään peittoon, varmana siitä, että yllätyksiä ei tule, jännityksen värinöitä kuitenkin.

– Jos haluat elämältä muutakin kuin viimeisen sijan, sinun kannattaa suhtautua vakavasti rajatarkastajaan, ja oikeastaan jokaiseen naimattomaan mieheen, vaikka kävisi yhdeksääkymmentä, Gustava Sjögren neuvoi.
– En ole tavannut ainuttakaan viisasta ja rakastettavaa vapaata miestä sen jälkeen, kun sinä veit vihille setä Sjögrenin, Sofia hymyili.
– Kysymys ei ole rakkaudesta, vaan asemasta ja elatuksesta. (s. 22)

Smolnan koulun kasvatti Sofia Malm on harvinaisen itsenäinen suomalaisneiti Pietarissa. Sotasankarin tytär Sofia ansaitsee oman elatuksensa kunniallisin keinoin, mutta hän on aatelispiireissä liikkuessaan kuitenkin toisen luokan kansalainen. Kun kohtalo heittää hänet huolehtimaan perheestään talviseen Lappiin, Sofian reipas ja peräänantamaton, itsenäinen ote elämään alkaa näyttää entistä tärkeämmältä – ja tuo hänelle ansaittua huomiota komeilta aatelismiehiltä. Mutta kuinka käy, kun Sofia joutuu palaamaan etelään, palkattomaksi kotiopettajatar-kodinhoitajaksi köyhtyneeseen aatelissukulaisperheeseen ja Lapista etelään seurannut skandaali uhkaa Sofian mainetta?

Utrio miksaa päähenkilössään Jane Eyren Elizabeth Bennettiin. Toimii.

Romanttinen tarinakin kaiuttaa tuttuja polkuja, mutta polut kulkevat tuoreilla turuilla. Oppinut neiti asettaa jännitteeseen sofistikoituneen, loisteliaan Pietarin, jossa taistellaan asemasta ja tulevaisuudesta pinnallisilla avuilla, ja lappalaisen pappilan ja erämaan, jossa taistellaan elämästä kynsin hampain. Luonnonhistoria ja kansatutkimus, joita runsaasti 1800-luvulla harrastettiin paremmissa piireissä, jämäköittävät ajankuvaa ja runsauttavat yläluokkaista ilmapiiriä tavanomaista epookkiromaania monimuotoisemmaksi. Sekä Pietarin loisto että Lapin lumo asettuvat lopullisesti skaalaan porvarillisen suomalaisen elämänmenon kanssa romaanin viimeisessä osassa, kun Sofia kohtaa kohtalonsa talvisessa Helsingissä.

Oppineessa neidissä käsitellään ikiaikaista teemaa, jota kiertävät niin naisten viihdekirjallisuus, chick lit kuin nuorten aikuisten ja tyttökirjatkin. Kuinka olla nainen, oikein? Epookkiromaanissa tämä kysymys siirretään ajan sovinnaisuussääntöjen ja romantiikkakäsitysten alaiseksi – mutta päähenkilön sisäinen maailma näyttäytyy edelleen ikiaikaisten ihmiskäsitysten* läpi. Toiveet ja tunteet koskettavat, mutta viihderomaanin konvehdinkevyellä hipaisulla.

***

* Ja ikiaikaisella tarkoitan tietenkin nykyaikaista, koska nykyihminen ei voi todellisuudessa asettua täysin historiallisen katseen ja tunne-elämän sisään. Kultt. hist. huom.

***

Kaari Utrio: Oppinut neiti
Kansi: ?
Amanita 2011
431 s.