Tag Archives: listoja

Hanna Matilainen: Mitä kummaa – Opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon

Hanna Matilainen: Mitä kummaaHanna “Morre” Matilaisen Mitä kummaa – Opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon on hyvä yleisopas kotimaiseen realistista kirjallisuutta enemmän tai vähemmän sivuavaan proosaan. Teos jakaantuu useaan osaan, joissa käydään läpi spekulatiivisen kirjallisuuden historiaa, kotimaisia julkaisijoita ja muita toimijoita sekä kotimaisten kirjailijoiden spefituotanto 1800-luvulta lähtien. Mitä kummaa sopiikin peruskartaksi niin aloittelevien kuin kokeneempienkin lukijoiden seikkailuille kotimaisen spefin maailmassa. Simppelin ilmaisutyylin ansiosta teos sopii myös nuorten lukijoiden tietokirjaksi.

Spekulatiivinen fiktio on 2000-luvun alussa yleistynyt kattotermi tieteis- ja fantasiakirjallisuuden eri lajeille maagisesta realismista paleofiktioon, hard scifiin ja wuxiaan. Mitä kummaa luotaa lyhyesti näiden kirjallisuuslajien kansainvälistä historiaa 1600-luvulta lähtien. Lyhyys on varmasti tarkoituksenmukaista tällaisessa yleisesittelyssä, mutta historiallisen utopia- ja seikkailukirjallisuuden ystävänä pidän historiallisen kirjallisuuskatsauksen osuutta riittämättömänä.

Keskiaikaisen kirjallisuuden esittelyssä olisi tullut ottaa esille fantastinen matkakirjallisuus. Renessanssikirjallisuutta ei teoksessa käsitellä lainkaan, mutta mielestäni aivan muutamakin lause runous- ja näytelmäkirjallisuuden suuntaan olisi auttanut lukijaa hahmottamaan tieteis- ja fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta tuona taiteiden kukoistusaikana. 1600-luvun esittelyssä olisi voinut nostaa esille esimerkiksi Tommaso Campanellan Aurinkokaupungin tai Lady Margaret Cavendishin Blazing Worldin. 1700-luvun tieteis- ja fantasiakirjallisuutta esitellessä olisi voinut pohtia pikaisesti seikkailu- ja matkakirjallisuuden räjähdyksen vaikutusta spefikirjallisuuden ja realismin rajoihin aikana, jolloin A:lla alkavat mantereet lakkasivat pikkuhiljaa olemasta täysin valkoisia läiskiä maailmankartalla, ja tieteelliset löydöt kiihottivat mielikuvitusta. Hieman pidempi historiakatsaus olisi auttanut ehkäpä myös selittämään tarkemmin fantasian ja scifi-kirjallisuuden eroa, joka jää nyt valitettavan pintapuoliseksi.

Matilaisen teoksen vahvuus nimenomaan kotimaisen spefikirjallisuuden kartoittajana tulee esille teoksen seuraavissa osioissa, joissa selvitetään kotimaisen (intohimo)lukijakunnan, fandomin, toimintaa ja listataan kotimaiset spefikirjailijat ja heidän teoksensa. Spefikirjallisuus on monia muita proosalajeja sosiaalisempaa, jopa performatiivisempaa, sillä lukijakunnalla on pitkät ja tiivit yhteydet toisiinsa. Niinpä suurimmista kaupungeista löytyy klubeja, joissa lukijat tapaavat toisiaan säännöllisesti ja epämuodollisesti ja Suomessa järjestetään vuosittain useita coneja, eräänlaisia erikoistuneita kirjamessuja, joissa kohtaavat niin kirjailijat, kustantajat kuin spefiharrastajatkin. Mitä kummaa kannustaa osallistumaan – ja auttaa julkaisu- ja kirjailijaesittelyiden avulla laajentamaan omaa spefituntemustaan.

Kirjailijaesittelyt ovat kompakteja. Kirjailijalistaan on kerätty niin leimallisia spefikirjailijoita kuin yleiskirjailijoitakin, joiden tuotannosta on mainittu vain spefikirjat. Kirjailijaesittelyjen bibliografioiden avulla voisi vaikka aloittaa suomalaisen spefin keräilyharrastuksen. Lähdeluettelo ja julkaisuesittely – suuri osa kotimaisesta spefistä ilmestyy alan aikakauslehdissä – auttaa lukijaa pidemmälle spefiharrastuneisuudessa. Mitä kummaa on kaikkiaan hieno avaus uudelta spefitietokirjailijalta ja kaivattu yleisnäkemys suomalaisen spefin tilaan näin 2000-luvun alussa.

Hanna Matilainen: 
Mitä kummaa – Opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon
Kansi: Jussi Jääskeläinen
Avain 2014
191 s.

Katja Lahti & Satu Rämö: Vuoden mutsi

Vuoden mutsi, kansi: Satu Kontinen

Toimittajat Katja Lahti ja Satu Rämö polkaisivat äitiys-, blogaus- ja äitiysblogikokemuksistaan oppaan kaikille keskinkertaisuutta tavoitteleville äitihenkilöille. Vuoden mutsi on kirjallinen tilinpäätös ja testamentti rouvien Lahti & Rämö raskausajasta (= aika, jolloin ihmisiä kiinnostaa enemmän vatsasi sisältö kuin pääsi hyvinvointi) sekä vauvan ensimmäisestä vuodesta (=kahvia, pullaa ja perkeleitä). Kevyen humoristisesta otteestaan ja blogimaisen lyhyistä artikkeleistaan huolimatta Vuoden mutsi onnistuu vastaamaan yhteen aikamme suurista haasteista: se kehottaa kestosyyllistyneitä lastensa parhaaksi äitiyttä suorittavia naishenkilöitä relaamaan vähän. Ja sallikaa minun sanoa, että onpa vaan erinomaista, että joku kehtaa tällaista ehdotella.

Koska todetaanpa tässä nyt ääneen tämäkin itsestäänselvyys: neuvola, nettipalstat tai raskaus-, äitiys- tai kasvatuskirjallisuus eivät todellakaan helpota yhdenkään äidin kantamaa äitiyden taakkaa. Pikemminkin kulttuurimme kannustaa kilvoittelemaan itsemme kyyneliin saakka, luomusynnytyksestä täysimetyksen ja omatekoisen luomuruuan kautta kolmen vuoden kotihoitoon, parhaisiin harrastuksiin, kulttuurimatkailuun ja huippuyliopistoon sparraamiseen saakka. Vähempi yrittäminen olisi itsekästä ja tuhoisaa lapsen hyvinvoinnille. Vuoden mutsi (Avain 2012) näyttää paitsi sanoin, myös omakohtaisen elämän esimerkin voimin, miten painetaan jarrua täydellisen äitiyden suorittamiselle, otetaan ilo irti lapsiperhe-elämästä(kin) ja ennenkaikkea lakataan tuhlaamasta aikaa syyllisyydessä vellomiseen. Kyseessä ei silti ole mikään itseapukirja, vaan pikemminkin humoristinen kolumnikokoelma.

Vuoden mutsin blogiperäisyys näkyy sen kevyessä kirjallisessa muodossa. Luvut ovat blogikirjoituksen tai lyhkäisen naistenlehtiartikkelin pituisia (siis lukukelpoisia myös raskausajan pumpuliaivoilla) ja sisältävät paljon vinkkivinkkejä, listauksia ja jopa askartelukuvia. Käsiteltäviä aiheita ovat mm. synnytyssuunnitelma (tullaan kaikki hengissä kotiin), ekat kuukaudet (vauvani on vanginvartijani, mut se on vain vaihe, joka menee ohi), erilaiset vauvan kasvuvaiheet (kriisistä toiseen siirtyminen just kun oppi handlaamaan sen aikaisemman systeemin on tavallaan vaihtelua kuitenkin), parisuhteen hoitaminen (kaikki valehtelee seksikyselyissä), perspektiivi elämään (jos jengillä on aikaa vaahdota netissä jostain kantoreppujen ergonomiasta, niin todellisia ongelmia ei ole), sekä erilaiset selviytymiskeinot (irtsarit on mielialalääkkeitä halvempia ja niitä voi vetää imettäessä).

Kiireisimmille on tarjolla jopa lyhennelmä kirjan lopuksi. Ja siellä se tärkein väännetään oikein rautalangasta: tee äitiydestäsi omannäköisesi. Tällaiset vastuuttomat neuvot olisivat vaaraksi esimerkiksi neuvolan perusasiakkaille, eli oletetuille väkivaltaisille ja mielenterveyshäiriöisille alkoholisti-huumeidenkäyttäjä-ylensyöjille. Niinpä tätä kirjaa ei voi suositella kuin suht täyspäisille äitiytyville ja äiti-ihmisille, eli suurelle valtaosalle kaikista Suomen äideistä.

Ihan vakavasti ottaen. Jos nyt jonkin kirjan aiotte hankkia ystävänne vauvakutsulahjaksi, puolisonne ensimmäiseksi äitienpäivälahjaksi tai sukulaistyttönne häälahjaksi (reilu meininki sen olla pitää), niin valitkaa tämä. Koska lahjan antajalle se on ihan sama (paitsi tämä on helppo valkata sieltä pastellisävyisten raskauskirjojen hyllystä, tämä on se mustakantinen), mutta saattaa hyvinkin pelastaa äitiytyvän tai jo äitiyteen kasvaneen läheisesi mielenterveyden. Eikä suinkaan sovi väheksyä mahdollisen puolison ja jälkikasvun mielenterveyttä, jotka nekin epäilemättä voivat paremmin, jos äiti ei ihan niin kireällä pingota. Onko kukaan koskaan muka kuollut keskinkertaiseen äitiyteen, hä?