Tag Archives: lukeminen

Kirjaläppää: Kirjahyllyn laajuudella vaikutusta lasten lukutaitoon

Jonas Merian: Biscuit Box Shelf No. 2

Jonas Merian: Biscuit Box Shelf No. 2

Lukijaihmiset ovat surreet viime vuosien kirjahyllyjä halveksivia sisustustrendejä. Suomessa kirjahylly on perinteisesti ollut sivistyskodin mitta. Viime vuonna ilmestynyt tutkimus kertoo, että kun kaikki muut lasten koulumenestykseen vaikuttavat tekijät* suljetaan pois, kodin kirjahyllyn laajuuden ja lasten koulumenestyksen välillä voidaan havaita korrelaatiota.

Tutkimuksessa verrattiin 15-vuotiaiden PISA-tuloksia siihen, kuinka monta kirjaa vanhemmat olivat kerryttäneet kotikirjastoon. PISA-tutkimus ei kysele kirjojen laatua, joten tutkimuksessa havainnoitiin määrää. Muutamakin kirja kotikirjahyllyssä paransi lasten akateemisia tuloksia huomattavasti.

Suomalaisaineistossa havaittu ero yhden ja 500 kotikirjastokirjan välillä vastasi kahden kouluvuoden eroa tuloksissa. Toisin sanoen, jos kotona on 500 kirjaa, lapsi saa kirjattomien kotien lapsiin verrattuna huomattavasti etua kouluhommissa ja lukutaidossa. Jokainen kirja kuitenkin auttaa: tilastollisesti katsottuna toisella ja kolmannella kotikirjaston teoksella on paljon enemmän vaikutusta lukutaidon kehitykseen kuin 102. ja 103. kirjalla.

Kansainvälinen vertailututkimus ei ota kantaa siihen, mikä vaikutus julkisilla kirjastoilla on lukutaitoon. Mikäli kirjojen välittömässä läheisyydessä oleskelulla on kuitenkin näin suora vaikutus paitsi kirjallisen sivistyksen arvostamiseen, myös sen käyttämiseen, julkinen kirjastolaitos on vähintään osittain vastuussa suomalaisten PISA-menestyksestä. Seuraavan kerran kun näet teinixit retkottamassa kirjaston nuorisonurkkauksessa pleikkaa pelaamassa, ajattele lämmöllä. Tiet lukemisen ja sivistyksen luo ovat moninaisia.

Yksi suora tie näyttää kulkevan suoraan kirjahyllyn kautta.

*Näihin kuuluvat muun muassa sosioekonomiset tekijät. Tutkimus ilmestyi Oxford Journalsien julkaisussa Social Forces (2014) 92 (4): 1573-1605. doi: 10.1093/sf/sou030.

Kirjaläppää: Lukeminen muodikkaaksi, terv. @huolinuorisosta

Meneillään on Kirjan teemavuosi. Koska lukemisen harjoittaminen on yleisesti ottaen vähentynyt ja hyvä lukutaito pudonnut yleisessä arvoasteikossa jonnekin napanöyhdän kaivamisen alapuolelle, olen antanut itseni rivien välistä ymmärtää.

Huolta pursuavat erityisesti keski-ikäiset, joiden huolen kohteena ovat lukemattomat nuoret. Nuoria epäilemättä raivostuttaa olla jälleen yhden huolen kohteena. Etenkin kun vuonna 2008 kävi kotimaisista tilastoista ilmi, että nuoret lukevat edelleen enemmän kuin keski-ikäiset. Silti keski-ikäisten aidosta huolesta kumpuava huoliuutisointi ja pakkokampanjat kohdistuvat useimmiten nimenomaan nuoriin, vaikka tuskin kukaan keski-ikäinenkään intoutuisi yhtäkkiä lukemaan huolellisesti valittuja kotimaisen kirjallisuuden klassikoita väkipakolla, yleisen sivistyksen kohentamisen nimeen.

Dirk van Hoogstraten (n. 1630) "Lezende man met baard en bril"

Lukeminen – pystyynkuollutta puuhaa ikäihmisille jo viime vuosituhannella. (Dirk van Hoogstraten (n. 1630) “Lezende man met baard en bril”)

Vahva epäilyni on, että teemavuosien ja lukutaitokampanjoiden pystyttäminen ei auta puliveivaamaan kirjallisuudesta paikallista Brandy Melvilleä. Tai edes Levi’stä, Jameksista nyt puhumattakaan.

Viimeksi lukeminen oli järisyttävä trendi 1600-luvun kahviloissa ja 1700-luvun salongeissa, joissa ne, lähinnä miehet, joiden etuoikeutena oli rahan ja vallan lisäksi lukutaito, kävivät briljeeraamassa toisilleen sivistyneisyyttään. Kun rahvaskin alkoi päästä sivistykseen ja lukutaitoon käsiksi 1800-luvulla, homma menetti nopeasti hohtonsa ja keski-ikäiset soosottelijat alkoivat hätääntyä romaanien turmelevasta vaikutuksesta nuoriin sieluihin. Joiden olisi tullut lähinnä lukea saarnoja, sanakirjoja ja muuta sivistävää kirjallisuutta.

D. H. Friston: Carmilla (Sheridan le Fanun novellin kuvitus 1872)

Sheridan le Fanun lesbovampyyrinovellia vuodelta 1872 ei usein mainita maailmankirjallisuuden klassikkokaanonissa. (D.H. Fristonin kuvitus novelliin Carmilla.)

Näin saatiinkin kirjallisuuden harrastaminen taantumaan jälleen sivistyneen, vähintään keski-ikäisen eliitin yksinoikeudeksi. Tämä väki julistaa läpi opetussuunnitelmien ja joukkotiedotusvälineiden, mitä tulisi lukea, jotta se olisi oikeaa, todellista lukemista. Fanfic ei ole oikeaa lukemista, Tuntematon sotilas on oikeaa lukemista. Kännykällä lukeminen ei ole oikeaa lukemista, painettu kirja on oikeaa lukemista.

On ironista, että sama väki usein uskoo porttiteoriaan kaikkien muiden huumeiden kuin kirjallisuuden kohdalla.

Alan Bennett: Epätavallinen lukija

Alan Bennett: Epätavallinen lukija

Alan Bennett: Epätavallinen lukija (Basam Books, 2008)

Alan Bennett yhdistää Epätavallisessa lukijassa kaksi valloittavaa asiaa, Englannin kuningattaren ja lukemisen. Kun jälkimmäinen alkaa saada yliotteen ensiksi mainitusta, sekaisin menee ensin hovin normaali päiväjärjestys ja seuraavaksi uhka kohdistuu Englannin hallintoon. Epätavallinen lukija on söpö nopealukuinen satiiri kirjallisen sivistyksen vakiintunutta yhteiskuntajärjestystä keikuttavasta voimasta.

Kuningatar Elisabet I tunnetaan reippaana ja huoliteltuna, joskin pidättyväisenä ja velvollisuudentuntoisena corgi-ihmisenä. Kun koirat karkaavat kirjastoautoon, kuningatar tuntee velvollisuudekseen lainata jonkin kirjan. Tämä ilmainen eka kokeilu johtaa nopeasti ja vääjäämättömästi vahvempien kokemusten hakemiseen – kuningatar hankkii lähelleen virallisen amanuenssin, tilailee kirjoja sieltä sun täältä, vierailee kirjastoissa ja lukee kaikki vapaa-aikansa. Viihdekäyttö johtaa ennen pitkää myös salalukemiseen työtilanteissa, itsensä hoitamisen laiminlyöntiin, luonteenmuutoksiin, uusiin ajatuksiin… Epätavallinen lukija näyttää konkreettisesti yhden varoittavan esimerkin kautta, miten lukeminen voi vaikuttaa kehen tahansa.

“Voiko olla suurempaa iloa”, kuningatar uskoutui naapurilleen Kanadan ulkomaankauppaministerille, “kuin törmätä kirjailijaan, jonka teoksesta pitää, ja sitten huomata ettei hän ole kirjoittanut vain yhtä tai kahta kirjaa vaan yli kymmenen?” Ja kaikki pokkareita, eli käsilaukkukokoa, vaikka tätä hän ei sanonut ministerille. (s. 64)

Bennett on tarkka havainnoitsija, joka saa Epätavallisessa lukijassa aloittelevan tosilukijan innostuksesta irti lukemattomia hauskoja kohtauksia – kohtauksia, jotka kuulostavat tutuilta sellaisestakin lukijasta, joka on käynyt Buckinghamin palatsissa vain turistikokemusta varten. Absurdissa ympäristössä ne kiteytyvät pörröisiksi nostalgiahetkiksi, jotka auttavat näkemään, miksi ihmiset välillä ihmettelevät “yletöntä lukuintoa”.

Bennettin tekstissä ja tarinassa näkyvät rutinoituneen kirjoittajan tasalaatuinen laatutyö. Suomennoskin on samaa sorttia, vaikka käännöksessä eivät kaikki koomiset nyanssit näykään, suurelta osin aivan kielten erilaisuuden takia. Epätavallinen lukija sisältää suuren määrän kirjallisia ja kirjailijoihin liittyviä vitsejä, mutta toisaalta se kysyy vakavissaan, miten lukijuus ja lukukokemukset muuttavat lukijaa.

***

Alan Bennett: Epätavallinen lukija
Suom. Heikki Salojärvi
Kansi: Ina Kallis
Basam Books, 2008
115 s. 
Engl. alkup. The Uncommon reader (2007)