Tag Archives: matkustelua

Helen Fielding: Olivia Joules and the Overactive Imagination

Helen Fielding: Olivia Joules and the Overactive Imagination

Helen Fielding: Olivia Joules and the Overactive Imagination (Picador 2003)

Chick litin äiti Helen Fielding on kirjaillut muutakin kuin Bridget Jonesin, tuon Jane Austenin romaaneita väljästi pastissoivan, mutta feminiinisillä heikkouksilla ilakoivan citysinkun.     Sanomalehtikolumneista koottu alkuperäinen Bridget Jones: elämäni sinkkuna ja tämän uskomattoman menestyneen kirjan jatkopala Bridget Jones: elämä jatkuu innostivat Fieldingin jatkamaan kirjallista uraansa, tällä kertaa feminiinisen James Bond –pastissin avulla teoksessaan Olivia Joules and the Overactive Imagination (suom. Olivia Joules ja ylivilkas mielikuvitus).

Olivia Joules on kaikkea sitä, mitä Bridget Jones ei ole. Kyvykäs, nokkela, teräväpäinen, kylmähermoinen, seikkailuhenkinen, komeita miehiä viehättävä, terveellisesti syövä, miehiinmenemätön, yhdestä matkalaukusta elävä. Maapallon ympäri eksoottisissa lomakohteissa tutkivaa journalismia harjoittaen päätyy hän todellakin MI6:n agentiksi ja pelastamaan maailman pahalta, mutta villin ihanalta terroristilta. Olivia on siis aika lailla täydellinen supersankaritar, joka selviytyy pelkällä tahdonvoimalla todella vaikeiden henkilökohtaisten ristiriitojen ristivedossa. Onko tässä syy Olivia Joulesin verrattaiseen floppaamiseen?

Joudun vastaamaan vahvalla ehkällä. Onhan se ärsyttävää, jos inhimilliset heikkoudet ovat unohtuneet chick lit -kirjan päähenkilöstä, tai vähintään sellaiseen hahmoon on inhimillisempää hahmoa vaikeampi eläytyä.

Suurempana syynä kirjan Bridgettejä heikompaan menestykseen vähintään omalla lukijarintamallani oli kuitenkin täydessä James Bond -tällingissä paistettu uskomattoman epäuskottava juoni. Oikein monelta eri kantilta epäuskottava on se: Olivia Joulesin juoni hyökkää aina singolla silloin kun tarvitsisi ripotella hyppysellinen. Tämä koskee niin romansseja (2 kpl, kuten Bridgetilläkin), työelämäkuvausta (2 kpl, kuten Bridgetilläkin) kuin jännitysjuontakin (1 kpl, kuten Bridgetilläkin). Määrä ei todellakaan korvaa laatua, ja kerrankin olen taipuvainen uskomaan, ettei nupit kaakkoon  ole aina se oikea ratkaisu.

Ei sillä, ettenkö olisi sitten kuitenkin lukenut kirjan putkeen… Olihan se kuitenkin hupaisa, vaikka hupaisuus ei välttämättä noussut juuri niistä elementeistä, joilla kirjailija oli suunnitellut lukijaa viihdyttävänsä.

Olivia Joules antaa aihetta epäillä, että Fieldingiä vaivasi Bridget Jonesien jälkeen liika yrittäminen. Toivottavasti pitkä tauko on tehnyt tehtävänsä ja ensi syksynä ilmestyvä seuraava Bridget Jones tarjoaa hieman kesympiä kuvioita.

Helen Fielding: Olivia Joules and the Overactive Imagination
Kansi: ?
Picador 2003
350 s.