Tag Archives: mielenkiintoista

Kirjaläppää: Oodi tuntemattomalle nobelistille

Modiano Varaustilanne 08102014Todella aikainen kirjabloggaaja nobelistin teoksen nappaa. Kiitos, @HelMet-kirjasto klo 14.02-14.04.

Tosin yritin ensin ostaa teoksia Antikka.netistä ja Antikvaari.fi:stä, joissa Modianon teoksia oli useampia kappaleita, kansipapereilla ja ilman, 5-8 euron kohtuulliseen hintaan klo 14.01. Koriin asti ehdin saada Kadonneen korttelin, mutta ilmeisesti joku ehti liipaista tilaamisnappia yhtä aikaa, ja teos jäi nyt siis saamatta.

Toisaalta, valopilkkuna voidaan todeta, että koska kyseessä on tunnetun suomalaisen vatuloitsijan Joel Haahtelan lempparikirjailija (toisen käden tietoon perustuva urbaanilegenda suoraan Facebookista), ei ihastuminen ole suinkaan taattu.

Jos nyt ihastuminen kuitenkin tapahtuu teoksia lukiessa, niin melko varmaa on, että kohtapa niitä on saatavilla läjätolkulla. WSOY otattanee uusintapainoksia joulumarkkinoille ja jopa käännättää yhden tai useamman uuden teoksen. Kätevää tämä, että Nobel julkistetaan Frankfurtin kirjamessujen aikaan ja kustantajat pääsevät taistelemaan käännösoikeuksista.

Maailmalla Nobel-uutisissa onnitellaan tuntematonta voittajaa. Tosin useissa englanninkielisissä medioissa kerrotaan tänä vuonna ihan faktana, että voi käännöskirjallisuuskin olla ihan hyvää, monissa tapauksissa.

USA:ssa surkutellaan, että Philip Roth ja Thomas Pynchon* jäivät taas kerran nakottamaan rannalle. Ranskassa arvioidaan palkinnon menneen oikeaan osoitteeseen. Saksassa ollaan yllättyneitä, mutta tyytyväisiä ettei palkintoa jaettu tällä kertaa pelkästään poliittisin perustein. Ruotsissa uutisoidaan, että palkinto meni miespuoliselle Alice Munrolle. Suomessa ollaan ensiarvioiden mukaan Saksan linjalla, mutta korostetaan tyytyväisyyttä siitä, että palkinto meni kirjailijalle elämäntyöstä.

Epätietoisuudessa on kamala elää. Eikö HelMet voisi perustaa jotain Nobel-ensiapua, jossa voisi vähän lehteillä voittajan teoksia? Tai joku sähkökirjakauppa diilata nopean pikapainoksen kustantamon kanssa? Ajatelkaa meitä sivistymättömiä, jotka räydymme vähintään ensi yön toisten mielipiteiden varassa. Mitä jos nobelistin nimi vaikka unohtuu odotellessa?

* Pynchon olisi selkeästi ollut vuorossa, koska uusi suomennos ehti juuri ulos painosta.

Kustantaja haastoi kirjabloggaajan oikeuteen

Jenkeissä ovat kirjabloggaajat kohdanneet kustantamon kärsimyskyvyn rajat. Kustantamo on haastanut kirjabloggaajan oikeuteen. Haastetun mukaan haaste koskee tässä postauksessa julkaistuja tietoja yrityksestä ja sen omistajasta. Sen perusteena on kunnianloukkaus ja siinä vaaditaan korvauksia, bloggaajan sananvapauden rajoittamista koskien tätä tiettyä yritystä/tapausta sekä lähdesuojan rikkomista, kertoo bloggaajan tiedote.

Voisiko näin käydä Suomessa?

Ei, ei, ei, ja ei. (1)

CC Gerd Altmann

CC Gerd Altmann

Yrityksen kunnianloukkaus

Suomen laissa ainoastaan yksityishenkilön kunniaa voi loukata. Yrityksen kunniaa ei voi loukata, joten siitä ei voi niin kutsutusti viedä rosikseen, eikä maksattaa korvauksia. (ks. RikosL 24 § 9)

Sananvapauden rajoittaminen

Suomessa ei ole käytössä ennakkosensuuria, eli kenenkään sananvapautta ei voi rajoittaa. Ennakolta. Mikäli jo julkaistu viesti rikkoo lakia, se voidaan määrätä poistettavaksi julkisuudesta viranomaisten toimesta. (ks. PerustusL 2 § 12)

Lähdesuojan rikkominen

Lähdesuoja on Suomessa vahva. Sen voi kuitenkin rikkoa eräissä tapauksissa, eikä tällainen yrityksen toimintaan kohdistuva kritiikki tai yrityksen sisäisten viestien vuotaminen tiedotusvälineelle erittäin todennäköisesti ole sellainen, koska lähdesuojaa ei ole paljon vakavammissakaan tapauksissa saatu rikottua. (ks. Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 2 § 12)

Yksityisyydensuojan rikkominen ja yksityishenkilön kunnianloukkaus

Jokainen yleisön luettavissa oleva blogi on joukkotiedotusväline, jota koskevat lain määrittelemät joukkotiedotusvälineiden oikeudet ja velvollisuudet. Rikoslaissa on määritelty rangaistukseksi sakko.

Tässä tapauksessa on tuotu esiin sekä tietoja yrityksen toimitusjohtajan liiiketoimista, että hänen käyttäytymisestään yksityiselämässä. Kunnianloukkauksena ei lain mukaan “pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen… elinkeinoelämässä… ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.” Mitä luultavimmin toimitusjohtajan käytös työtehtävissä on vähintään jossain määrin julkista toimintaa. (ks. RikosL 24 § 9)

Toimitusjohtajan shoppailun ja Facebook-uhkailun paljastaminen blogikirjoituksessa puolestaan tuskin ylittää sitä mitä voidaan pitää hyväksyttävänä, koska kyseinen henkilö on itse aiemmin julkaissut nämä tiedot Facebookissa eli joukkotiedotusvälineessä.

Jos hän olisi jättänyt julkistamatta nämä tiedot itse, bloggaaja olisi tiedot julkistamalla rikkonut hänen yksityisyydensuojaansa. (ks.PerustusL 2 § 10, RikosL 24 § 9)

***

(1) Tämä on bloggaajan omaan henkilökohtaiseen suomalaisen lain tuntemukseensa perustama käsitys, eikä siihen kannata nojautua tositilanteessa. Internettrollien kanssa voi.

Ensimmäinen artikkelini Nörttityttöjen blogissa

Jihuu ja jänisräikkä, olen nyt julkaissut ensimmäisen artikkelini Nörttityttöjen blogissa. Artikkeliin on haastateltu naNörttityttöjen blogi 2014-9-29 kello 11.56.53 AMiskirjailijoita, jotka harrastavat rooli- tai konsolipelaamista*. Artikkeli löytyy täältä Nörttityttöjen blogista.

Noin ylipäänsä haluaisin sanoa kaikille kirjoittamista harjoittaville, että älkää tunteko syyllisyyttä siitä, että osa elämästä menee muualla kuin näppiksen ja selkänojan välissä. Kirjallisuus ei kumpua yksistään mielikuvituksesta ja yksittäisen ihmisen lahjakkuudesta. Elämänkokemusta tarvitaan.

*Huom. äärimmäinen tiivistys yleensä tarkoittaa asian hukkumista.

Kirjaläppää: Tämä on e-kirja (2012)

Nordenstreng & Wiio: Suomen mediamaisemaJätän tämän vaan tähän. Huomatkaa painovuosi.

“Elektronisia kirjoja (e-kirja) ennustettiin jo vuosikymmeniä sitten, mutta vasta 2010-luvula ne ovat yleistymässä. Teksti muutetaan luettavaksi erityisellä lukulaitteella, taulutietokoneella eli “tabletilla”. E-kirjan käyttö eroaa paperikirjan käytöstä siten, että samaan lukulaitteeseen vaihdetaan uusia, erikseen saatavissa olevia elektronisia tekstejä.”

Kaarle Nordenstreng & Osmo A. Wiio (toim.), Suomen mediamaisema, Vastapaino 2012, s. 24.

Blogistanian Globalia – Äänestä täällä

Mitkä olivatkaan vuoden 2013 parhaat kirjat? Kirjabloggaajien vuoden  2013 kirjapalkinnoista äänestetään kirjablogeissa 27.1.2014 klo 10.

Globalia-palkinto myönnetään vuoden parhaalle käännöskirjalle. Jos haluat äänesi kuuluville tässä kilpailussa, ilmoita blogisi osoite tämän ääntenkeräyspostauksen kommenttiketjuun. Globalia-kilpailun tarkat säännöt ja linkit muihin kirjabloggaajien äänestyksiin löydät alta.

virallinen logoBlogistanian Globalia 2013

Blogistanian Globalia 2013 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita käännöskirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2013 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alunperin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Osallistumisohjeet

Ehdolle asettamisen edellytys on, että bloggaaja on lukenut nimeämänsä kirjat ja kirjoittanut niistä omaan blogiinsa. Ehdokaslistan kirjat on linkitettävä niiden blogiarvioihin.

Kukin äänestäjä julkaisee oman ehdokasasettelunsa blogissaan maanantaina 27.1.2014 klo 10 ja käy linkittämässä listansa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikenttään. Ääntenkeräyspostaukset julkaistaan kussakin emäntäblogissa viikkoa ennen itse äänestystä (20.1.2014). Halutessaan bloggaaja voi ajastaa listan julkaistavaksi etukäteen. Ajastaminen riippuu blogialustan asetuksista. Myöhästyneitä listoja ei huomioida eikä listaa saa julkaista etukäteen. Etukäteen ajastetusta listasta voi ilmoittaa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikentässä etukäteen sitten, kun lista on ajastettu julkaistavaksi.

Bloggaaja voi muodostaa äänestyslistan kaikkiin kategorioihin (Finlandia, Globalia, Kuopus ja Tieto) tai yhteen tai useampaan kategoriaan. Ääntenlaskennan sujumisen vuoksi äänestäjän tulee jättää kommentti jokaisen äänestämänsä kategorian emäntäblogin ääntenkeräyspostaukseen.

Pisteytys

Bloggaaja muodostaa paremmuusjärjestyksessä vuoden kolmen parhaan kirjan listan, johon merkitsee pisteet ja linkin arvioon. Paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen. Ääntenlaskennan vuoksi on tärkeää, että pisteet merkitään kirjakohtaisesti. Pelkkä listaus yhdestä kolmeen ei riitä, koska listan paremmuusjärjestyksen voi tulkita olevan nouseva tai laskeva.

Mikäli bloggaaja haluaa asettaa ehdolle vain kaksi kirjaa, menee pisteytys seuraavasti: parempi kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.

Kilpailun voittaja on kirja, joka saa eniten pisteitä. Mikäli kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, ratkaistaan voittaja vertaamalla bloggareiden kirjoille antamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa siis kirja, jolla on eniten ykkössijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kakkossijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, arpa määrää voittajan.

kaikki Blogistanian palkintokisat 2013Emäntäblogit

Ääntenkeräyspostaukset löytyvät seuraavista osoitteista:

Blogistanian FinlandiaSallan lukupäiväkirja

 

Blogistanian GlobaliaKirjasfääri

 

Blogistanian Kuopusles! lue!

 

Blogistanian TietoLuetut, lukemattomat

Shimo Suntila: Sata kummaa kertomusta

Shimo Suntila: Sata kummaa kertomusta

Shimo Suntila: Sata kummaa kertomusta (Kuoriaiskirjat 2013)

Scifipiireistä tutun Shimo Suntilan esikoisteoksessa Sata kummaa kertomusta on todellakin sata spefisti oivaltavaa sadan sanan mininovellia eli raapaletta. Novellin lukaisee sekunneissa, mutta vaikutusaika on useimmiten lukuaikaa pidempi, mikä kertoo kirjoittajan onnistuneen ujuttamaan hyvin pieniin tarinoihin hyvinkin suuria ajatuksia. Onnellisesti ne kuitenkin purkautuvat useimmiten yhtäkkisessä oivalluksessa, 1600-lukulaisen metafyysisen runouden parhaimmiston tapaan.*

Sataan kummaan kertomukseen mahtuu paljon kaikenlaista. Useimmiten humoristisilla tarinoilla on kuitenkin yhteisiäkin teemoja ja tarinat ovat useimmiten hahmolähtöisiä. Suntila pohtii usein spekulatiivisen fiktion stereotyypillisen hahmokuvaston ongelmia epätavanomaisista, arkisista suunnista: millaista on olla klooni, universumin prinssi, telekineettisesti taitavien lasten isä. Toisaalta Suntilaa ihastuttavat sanaleikit, jotka räjäyttävät potin näin lyhyessä ilmaisumuodossa. Ja kolmatta yhteyttä haetaan harkitusta toistosta, jonka avulla teokseen saadaan miellyttävää, yllättävääkin, kertomuksellisuutta, toteutuipa tämä kertomuksellisuus perättäisissä tai ympäri teosta hajautetuissa raapaleissa.

Sain Shimolta ja Kuoriaiskirjoilta luvan läjäyttää tähän lempparini. Seuraa Shimo Suntilan “Oman elämänsä antisankari”, olkaa niin ystävällisiä.

Nuorempana leikittiin kavereiden kanssa tulitikuilla ja autiotalohan siinä paloi. Kahden vuoden kohkaamisen jälkeen sain sovittua treffit ensi-ihastukseni kanssa. Join liikaa pohjia ja leffassa oksensin popcornipussiin. Reaalin nukuin pommiin ja jäi koko valkolakki lopulta saamatta. Sitten ihmissusi puri minua. Oli toisaalta helpotus paeta ihmiselämääni, mutta jouduin huomaamaan, ettei ihmissusiklaanin jäsenenä ollut yhtään sen helpompaa. Tänään joudun jälleen neuvoston nuhdeltavaksi.
“Sinun oli määrä purra ihmistä ja tehdä hänestä ihmissusi. Kun siitä ei tullut mitään, sait luvan purra mitä tahansa eläintä. Minkä eläimen kimppuun kävit?”                            “Suden”, uikutan.                                                                                                             “Ja mikä siitä tulee täydenkuun aikaan?”                                                                   “Susisusi?” Heilutan häntääni varovasti.                                                                              Koko lauma ulvoo naurusta.                                                                                             Taas hävettää. (s. 46)

Kyllä me mieheni kanssa huutonauroimme vedet silmissä tälle kertomukselle edellisiltana niin, että lapset heräsivät ja jouduimme nukutuspuuhiin erittäin typerästi virnistellen ja henkeä haukkoen. “Oman elämänsä antisankari” edustaa oivaltavaa, humoristista spefiä parhaimmillaan – eikä Suntila ole heikoimmillaankaan tylsä, lattea tai epämielenkiintoinen.

Testatkaa vaikka itse. Sata kummaa kertomusta saa ladata sähkökirjana Aavetaajuuden nettikirjakaupasta ilmaiseksi 15.12. saakka. Hyvää matkaa!

***

* John Donne, minä tarkoitan nyt sinua. John Donnen teoksia esillä Luminariumissa.

***

Shimo Suntila: Sata kummaa kertomusta
Kansi: Arren Zherbin
Kuoriaiskirjat 2013
112 s.

Tuomas Vimma: Raksa

Tuomas Vimma: Raksa

Tuomas Vimma: Raksa (Gummerus 2011)

Raksa on Tuomas Vimman harvinaislaatuisen kolmiosaisen trilogian itsenäinen aloitusosa, näin trilogian keskimmäisen osan takakantta parafraseetakseni. Raksa on skidisti chick litiin kallellaan oleva itsensä lähestulkoon (mutta ei onneksi ihan) vakavasti ottava työelämäromaani, joka viihdyttää kympillä remppaproggistietouden jakamisen ohella. Itse asiassa, tämän ja trilogian kakkososan luettuani, olen jättänyt useampia aitoja naischick lit-romaaneja kesken tylsän ja vähintään keskinkertaisen laaduttomuuden takia.

Raksan luettuani voin todellakin vakuuttaa, että itsenäisiä ovat nämä trilogian osat. Ne voi jopa lukea väärässä järjestyksessä, eikä tämä haittaa lainkaan tarinan kulkua tai vimmaista viihtymystä. (Mielelläni väittäisin, että tämä oli harkittu testi, mutta ihan puhdas vahinko oli se.) Osissa esiintyvät samannimiset henkilöhahmot muistuttavat toisiaan riittävästi, jotta Raksan ja Ruutukympin voi kokea kertovan samoista hahmoista. Jälkimmäisessä esiintyvät viittaukset ensimmäiseen osaan antoivat kyllä mielikuvan hiukan erilaisesta tarinasta, mutta pääosin mielikuva oli riittävästi sinnepäin, jotta jatkumo vaikuttaa uskottavalta.

Raksa kertoo raksaprojari Samin uraputken urkenemisesta luksukkaan suomenruotsalaisen perheomisteisen remppafirman leivissä. Samalla tutustumme helsinkiläisen sinkkumiehen elämänmenoon niin työajalla kuin vapaallakin. Ei näytä hääviltä se – mutta ei näytä samanikäisten pyrkimys yhdistää työ- ja avioelämäkään. Vähiten hääviltä näyttää rakennusala, jonka käärmeenpesään Vimma lukijan tutustuttaa.

Käytännössä homma kuitenkin meni niin, että asiakkaille laskettin urakkatarjous, joka oli sopivan epämääräinen ja törkeän alihintainen. Kun urakka hintaa polkemalla sitten saatiin, pilkottiin se pienempiin osiin jotka ketjutettiin alihankkijoille, jotka puolestaan ketjuttivat sen eteenpäin, usein neljänteen polvee asti. Tähän ei rakennusalan kuluttajasopimusehtojen mukaan tarvinnut edes pyytää asiakkaan suostumusta. Osa hommista tehtiin itse, ja virolaisille työmiehille maksettiin seitsemän euroa tunnilta. Asiakkaalta laskutettiin 42 euroa ja alvit päälle. (s. 19-20)

Rakennusfirmojen asiakkaiden tragedioista lapioi Vimma erinomaista komediaa, sellaista selkäpiitä kylmäävän sorttista ja todentuntuista. Koska romaani on pääasiassa rakennettu raksaduunitotuuksista ja remppatoimintavinkeistä, jotka on sementoitu kasaan niin romanttisilla kuin jännärihköillä juonillakin, kokonaisuus pinteilee jatkuvan sortumauhan alla. Erittäin hauskaa on sekin.

Hilleri peitti ikkunasta paistavan auringon heitäen varjonsa päällemme. Minua kylmäsi ja näin kuinka Danikan käsivarsien karvat nousivat pystyyn. Ihmettelin vielä, miksen ollut nähnyt Hilleriä peilistä, kun Danika kuiskasi minulle:                                                              – Jos maailmassa on yksi ihminen, jota mä pelkään, niin se on toi. Siinä asuu oikeesti pahuus tavalla, joka saa Sauronin näyttämään siltä Pelastusarmeijan sedältä, joka seisoo keräyslippaan kanssa Stockan kemppariosaston ovensuussa. (s. 239-240)

Kaikkein hauskinta Raksassa on kuitenkin Vimman kieli-iloittelu, jossa on pelit, vehkeet ja kielikuvat paikoillaan. Vaikka henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että noin 225 sivua on romaanille paras mitta, niin tätä olisin hyvin voinut lukea vielä parisen sataa sivua (ja tavallaan luinkin, joskin etukäteen). On myös hyvällä tavalla hämmentävää, että romaanista voi oppia todellisessa maailmassa käyttökelpoisia asioita remontoinnista. Jos vaikuttaa siltä, että remppa iskee päälle ennen pitkää, mutta kuiva opasteksti ei maailman eniten kiinnosta, lue Raksa.

Laskutusperusteinen urakkasopimus ilman setattua kattohintaa on vihoviimeinen paperi, johon nimensä kannattaa lykätä, jos ei ole rakennusalan ammattilainen, joka valvoo aamusta iltaan itse paikan päällä työmaata. Se on käytännössä avoin valtakirja ketkulle urakoitsijalle löysäillä ja laskuttaa ilman minkäänlaista kattosummaa. (s. 128)

Voi sen lukea tietysti ilman rempanuhkaakin. On se siinä määrin erinomainen pläjäys. Trilogian kolmannen osion soisi tulevan pian, sillä Vimman aikaisempi tuotanto ei pitkään riitä.

***

Tuomas Vimma: Raksa
Kansi: ? (kirjastokirja)
Gummerus 2011
438 s.

Tomi Takamaa: 875 grammaa: Pirpanan tarina

Tomi Takamaa: 875 grammaa: Pirpanan tarina

Tomi Takamaa: 875 grammaa: Pirpanan tarina (Gummerus 2013)

Tomi Takamaan 875 grammaa: Pirpanan tarina kertoo viime vuonna Vuoden some-teko -palkinnon saaneen 875 grammaa -nimisen Facebook-sivun tarinan. Siinä sivussa se paljastaa sivun ylläpitäjän Tomi Takamaan ajatuksia keskosen isyydestä ja niistä hyvistä teoista, joihin tämä keskosvauvan tarina on ihmisiä innoittanut, sekä antaa vinkkejä keskosten vanhemmille. Kirja on hyvällä asialla: jokaisesta ostetusta kirjasta lahjoitetaan 2 euroa Lastenklinikan kummeille. On myös tärkeää, että keskosille saadaan mediahuomiota ja sitä kautta resursseja. Lukukokemuksena kirja on tähän someilmiöön osallistumattomalle kuitenkin jokseenkin poukkoileva ja itseään toistava.*

Tiesin teoriassa paljon (mieheksi) tulevasta syntymästä, jonka piti tapahtua toukokuun lopulla. Keskosuudesta tiesin tasan sen verran, että keskoset joutuvat keskoskaappeihin, ja ne näyttävät pieniltä sammakoilta, vaikkakaan eivät niin kauhean lystikkäiltä. Kerrassaan lupaavat asetelmat! (s. 39)

Takamaa kirjoittaa raportoivasti ja päiväkirjanomaisesti kokemuksistaan synnytyssalissa, äitiä ja vauvaa erottavalla huoltokäytävällä, osastoilla – ja somessa ja sähköpostissa 875 grammaa -sivustolle Pirpana-vauvan kuulumisten ja kuvien ympärille luomansa  edesottamusten ja ilonpilkahdusten parissa. Omaelämäkerrallisen aineiston järjestely ei ole etenkään pikaisella aikataululla kovinkaan helppoa. Niinpä teoksessa seilataan erilaisten temaattisten ja kronologisten järjestysten välillä, mikä hankaloittaa lukemista.

Tunnetasolla välittyy kuitenkin jatkuvasti intensiivinen isänrakkaus ja yhä laajemmalle leviävä välittäminen. On vaikea lukea tätä kirjaa kyynisestä näkökulmasta, pohtien, että miten tytär mahtaa myöhemmin suhtautua kuviensa ja tietojensa leviämiseen läpi internetin tai miten innokkaasti isä on tuonut itseään ja keräyskampanjoitaan näkyville eri medioissa. On kuitenkin hankala lukea kirjasta mitään yhtä, selkeää tarinaa, jonka avulla voisi selkiyttää omat ajatuksensa tämän ilmiön ja sen henkilöitymien suhteen, sillä välillä käy ilmi, että FB-sivun piti olla ainoastaan tuttaville, välillä puolestaan omaa lasta suuremmalla asialla ollaan oltu alusta lähtien.

Someilmiöitymisen yllättävyys ja nopean reagoinnin tarpeellisuus tulee ainakin hyvin esille – ja someilmiöön pakeneminen toimii kirjoittajalle hyvänä takaovena silloin, kun itse tarina on käymässä liian henkilökohtaiseksi. 875 grammaa on nimellisesti tarina keskosvauvasta, mutta todellisuudessa pääosassa on isä, joka on saanut sivuston avulla ennenkokematonta tukea kipeässä tilanteessa ja haluaa sivustonsa avulla tukea muita samassa tilanteessa taistelevia ja taiteilevia vanhempia.

Kaikki on kiinni todella pienestä pienten keskosten kanssa. Muuttujia on paljon, ja pientä elimistöä uhkaavat monet eri sairaudet ja tulehdukset, joita ei tule edes ajateltua. Eikä pidäkään ajatella. Sairaala-ajasta ja -arjesta ei tulisi mitään, jos vanhemmat keskittyisivät ainoastaan pelkäämään pahinta ja odottamaan uusia ikäviä diagnooseja. (s. 120)

Gummeruksen kirjoittamalta tilaamassa kirjassa on Takamaan keskos- ja someilmiöraportin lisäksi myös vinkkejä keskosvauvojen vanhemmille, sekä keskoslasten, -vanhempien ja hoitohenkilökunnan haastatteluja. Osan 2 vinkit ovat todennäköisesti kullanarvoisia toisille samasta tilanteesta itsensä yhtäkkiä löytäville vanhemmille, etenkin siksi, että ne ovat erittäin täyspäisiä. Osassa 3 kerrottavat haastatteluihin perustuvat keskostarinat luovat toivoa tulevaisuuteen ja henkilökuntatarinat puolestaan luovat uskoa keskoshoivan tasoon, mikä epäilemättä on tarpeen silloin, kun joutuu jättämään lapsensa joka ilta. Näitä olisin mielelläni lukenut enemmänkin.

Olen taipuvainen asettumaan ylilääkäri Sture Anderssonin kannalle, joka haastattelussaan toteaa selviytymistarinoita tarvittavan aina, etenkin kun on kyse nyrkinkokoisten ihmistaimien elämästä. Olen myös taipuvainen puoltamaan kirjailijaa, kun hän visioi teini-ikäisen tyttärensä kanssa käymäänsä “keskustelua” osallisuudestaan tähän someilmiöön. Ennen kaikkea toivon Pirpanan tarina luo toivoa keskoslasten vanhemmille – ja tuovan Lastenklinikan kummien kautta paljon apua lastenklinikoille ympäri Suomen.

***

* Tiedostan että olen ehkä ainoa suomalainen, joka ei ole osallistunut ja siinä mielessä tämä huomio on ehkä turha.

***

Tomi Takamaa: 875 grammaa: Pirpanan tarina
Ulkoasu: Eevaliina Rusanen
Gummerus 2013
232 s.

Kirjaläppää: Ohjeet blogimainonnasta, uhka vai mahdollisuus?

© Taika DahlbomVirpi Kotro otti blogissaan esille kysymyksen Kilpailu- ja kuluttajaviraston blogimainontasäännösten epäillyn epiksen: Oikeiden Journalistien (esim. painetussa mediassa julkaisevat) ei tarvitse merkitä teksteihinsä, mikäli ne on tehty yhteistyössä yritysten kanssa, mutta kaikenkarvaisten bloggaajien pitää.

Onko tämä epistä?

Heitän vastakysymyksellä, että miltä kannalta epistä? Siltäkö kannalta, että yritykset voidaan saattaa edesvastuuseen, mikäli he pyrkivät lahjomaan, kiristämään tai painostamaan bloggaajia tekemään suosittelevia juttuja myynninedistämismielessä? Vai siltä kannalta, että bloggaajat eivät ohjeistuksen valossa ehkäpä suolla epämääräisiä mahdollisia piilomainontapostauksia tulevaisuudessa(kaan)?

Kyynikon esimerkkejä elävästä elämästä

Nythän on niin, että jos ihmisen blogi sattuu jonkun epämääräisen markkinointi-, SEO- tai vast. henkilön* silmään, kys. henkilö heittää ihmiselle meilin, jossa ehdotetaan yhteistyötä – jonka useimmiten uskotaan “hyödyttävän meitä molempia”. Kokemukseni mukaan noin 95% ehdotuksista sisältää jossain neuvotteluvaiheessa pyynnön siitä, että “postauksessa ei saa mainita kyseessä olevan yhteistyö tämän tahon kanssa”.

Tästä helposti tunnistaa, että ehdotus on piilomainontaa. Etenkin nyt, kun KKV valistaa bloggaajia asiasta.

On myös julkinen salaisuus (jonka tässä paljastan, mikäli joku ei sitä jo tiennyt), että joissain sanomalehdissä (ja JSN:n päätöksiä seuraamalla arvioisin, että myös aikakauslehdissä) on huomattavasti helpompi saada juttu firmasta tai firman tuotteesta, mikäli kys. firma mainostaa ko. lehdessä eli tuo lehdelle rahaa. Joskus päätoimittaja saattaa jopa ehdottaa, että julkaisee jutun firmasta, mikäli lehdestä ostetaan vastineeksi mainoksia.***

Kaikki tunnistavat tällaisen epäeettisen journalismin jotenkin vähän ikäväntuntuiseksi, ellei jopa epäeettiseksi ja mahdollisesti kuluttajaa harhaanjohtavaksi.

Naiivi some-utopia

Maalailenpa tässä nyt kuvan tästä tulevaisuuteen, sanotaanko 10 vuoden aikajanalla. Jossa e-sanoma- ja aikakauslehdet jatkavat yllä esitetyllä linjalla (markkinatilannepaineet, levikkilaalaa, mainostulot, kyllähän kaikki ymmärtävät miten vaikea tilanne on…) ja bloggaajat siirtyvät massoittain KKV:n ohjeistuksen linjalle, joka ei oikeasti vaadi sen ihmeempää, kuin mainostustilanteessa mainostustarkoituksen julki tuominen.

Mitä tapahtuu? Kenen tekstiin, kuviin tai puheeseen lukija voi luottaa?

Edelleenkään ei voi tietää, kenen mediatuotteista kuluttajat maksaisivat.** Mutta toiveissani siintää, että pätevät markkinointi- ja tiedotusihmiset edelleen pitävät mediakanaviensa luotettavuutta erittäin tärkeänä asiana.

Melko varmana puolestaan pidän, että yhä medialukutaitoisemmat lukijat tunnistavat yhä varmemmin, koska heille pyritään tarjoamaan piilomainontaa ehtana sisältönä. Ja seuraavat luotettavina pitämiensä ihmisten blogeja, artsuja, lehtiä, twiittejä, instagrammeja ja muita someja.

Ja täysin varmana pidän, etten ole ainoa bloggaaja, jonka sisältöä ei pysty ostamaan, lahjomaan tai painostamaan mieleisekseen.

***

* Ja käytän tässä sanaa henkilö erittäin lavealti, sis. myös spämmibotit.

** Toisaalta, tälläkin hetkellä kaikki marisevat, että kukaan ei kuitenkaan maksa, joten kysymys on ehkäpä turha.

*** Truu stoori viestintäkonsulttiajaltani. Kyllä minä en saanut sanaa suustani.

Kirjaläppää: Sähköistä kolmiodraamaa

* Elisa Kirja sponsoroi tämän postauksen *

Kyllä nyt on päässyt niin käymään, että noin vuoden tuttavuuden jälkeen minä ja sähköinen lukulaitteeni alamme olla vähintään ystävällisissä väleissä, jos nyt ei ihan bestiksiä. Ajattelin laajentaa suhdettamme uudella pelaajalla, kirjakaupalla nimeltä Elisa Kirja.* Joka osana Kirjoita itse -omakustannekategoriansa markkinointityötä  lahjoitti käyttööni alennuskoodeja sähkökirjojen ostamiseksi, niin että se on mielestäni selkeästi tosi hyvä pelaaja. Mutta asiaan.

Pyrin siis hankkimaan kirjan Elisalta. Prosessi eteni näin:

  1. Marraskuu vaati chick litiä, jota löytyi Kirjoita Itse, eli omakustannekirjapuolelta.
  2. Klikkasin kirjan ostoskoriin.
  3. Rekisteröidyin asiakkaaksi asiakasrekisteriin.
  4. Ostin kirjan alennuskoodillani (Kiitos alennuskoodista, Elisa Kirja!).
  5. Elisa ilmoitti minulle, että nyt on aika tehdä jotain koneelleni, jotta saan kirjan jopa luettua.
  6. Mutta eipä Elisa arvannutkaan, että minulla on mäkki eikä windows-kone.
  7. Joten selvitin googlen avulla, että mistä saan tarvittavan ohjelman. Se löytyi täältä Adoben kotisivuilta.
  8. Downloadasin fileen, niin kuin me täällä -90-luvulla näpsäkästi sanotaan.
  9. Installoin ohjelman noin 2 (2!) sekunnissa, mitä me täällä -90-luvulla pidetään käsittämättömänä flaksina, joka ei varmana toistu.
  10. Havainnoin, että mitä ihmettä nyt sitten pitäisi tehdä?
  11. Mutta erittäin älykkäänä henkilönä tajusin näpäyttää Kirjahylly -nimistä näkkylää. Ja siellähän se kirja istui.
  12. Elisa kirja kirjahyllyNo sitten näpäytin nimekettä, ja pyysin Elisaa olemaan ystävällinen ja lataamaan kirjan koneelleni.
  13. Jonne hän sen latasi ja jossa se simsalabim aukeni.
  14. Ja katso, se oli epub-file. Sähköinen lukulaitteeni ei tajunnut ollenkaan, mistä oli kyse.
  15. Joten konsultoin ystävääni Googlea, joka kertoi, että konversio-ohjelmia on kuin onkin saatavilla.
  16. Latasin ilmaisen konversaattorin suoraan Pahuuden lähteestä.
  17. Lataus kesti niin kauan, että meillä -90-luvulla tilanne tuntui just kotoisalta.
  18. Aloin kovasti pinnistellä elämänhaluni rippeiden säilyttämiseksi.
  19. Onneksi itse konvertointi ei vaatinut kuin kirjatiedoston avaamisen ohjelmasta käsin.
  20. Urheasti siirsin mobitetun fileen edelleen sähköiselle lukulaitteelleni.
  21. Ja se toimi! Success! Kuka on paras!
  22. Aivan ensiksi haluaisin kiittää Elisa Kirjaa, Kirjoita Itse – omakustannepalvelua, Adobea ja  Amazonia (jota en oikeastaan haluaisi kiittää, koska ne tekevät todella heikkoja sähköisiä lukulaitteita, jotka vaativat kaikkia ihme kommervenkkejä, että niitä voi normaali lukija normaalisti lukiessaan ja kirjoja ostaessaan käyttää, mutta omaa hölmöyttä kun sellaisen hankin.)
  23. Seuraavalla kerralla olettavasti selviydyn noin 15 askelta vähäisemmällä työstämisellä.
  24. Vai selviydynkö? Se selviää ensi jaksossa.

* Sähköisellä lukulaitteellani ei puolestaan ole nimeä. Tämä tuntuu epämääräiseltä epäsuhdalta maailmassa, nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen. Toisaalta se ei ehkä pitäisi kastamisesta.